Tuntuu että stressi alkaa taas purkautua kun on enemmän omille ajatuksille tilaa. Siihen kun lisää tämän hormonimyrskyn aiheuttaman tunneskaalan, niin joo-o.
Eilen kun tulin kotiin jouluostoksilta iltapäivällä, S datasi alushousut jalassa eikä kämpässä ollut tapahtunut tikkua ristiin. Tiskit levällään, sänky petaamatta, vaatteita siellä täällä jne. Mulla on tapana kotona ollessa järjestää paikat jos on aikaa, vaikka ne päivän aikana sottaantuiskin uudestaan. S:lla ei kuitenkaan ole kyseiseen tarvittavaa aloitekykyä, ei se kai edes huomaa kaaosta ympärillään?
Sitten tultiinkin aiheeseen ruuanlaitto. Aloin tekemään sit heti ensivalitusten jälkeen ruokaa kun en ollut koko päivänä syönyt, ja laitoin riisit ja kanat tulille. Mulle on tullut vittumainen tapa sanoa S:lle että "Aletaanpa tekemään Manulle illallista". :-D Täälläpäin on ainakin sellainen sanonta, jos halutaan viitata että jollekin pitää aina ojentaa kaikki valmiina nenun eteen... S ei jostain syystä tietysti tykkää tästä. Kun ruoka oli valmis, oltiin riidelty jo siihen pisteeseen että itkin räkä poskella ja hämmensin wokki vihanneksia keittiössä, kun S vouhottaa vieressä nauraen ettei ymmärrä mikä mulla oikein on ja mitä yritän sille selittää. Ei ehkä auttanut asiaa. Sitten kun se ei tajunnut lopettaa mun pyynnöistä huolimatta aloin kirkua jo tätä tukalaa olotilaa, että mulla oli vatsa kipeä (niinkuin olikin) että painuis nyt minne kerkeää siitä ja jättäis mut rauhaan. Vauva varmaan aisti mun älyttömän stressitilanteen, koska vatsaa supisteli ja vauva potki ihan jatkuvasti pitkän aikaa kunnes rauhoittui...
En antanut S:n syödä ruokaa, vaan sai mussuttaa paskoja kolmioleipiänsä. Evil me. Mutta eilen vaan mitta täyttyi.
Sen jälkeen se lähtikin isänsä luo jälleen hinkkaamaan keskusyksikköänsä ja palasi klo 2 yöllä hilaten tuon saatanan ison pömpelin tänne asuntoon veljensä kanssa. Johon siis heräsin. Ja nukkumaan se tuli neljältä aamuyöllä, eikä vastannut mulle kun tokaisin että on silläkin nukkumaanmenoajat. Se ei ole kahden viikon aikana yhtään kertaa tullut mun kanssa nukkumaan, vaan aina joskus aamuyöllä! Mua vituttaa, että se jää joka ilta johonkin isällensä tai mummolaan notkumaan, jonka jälkeen se dataa yömyöhille ennenkuin tulee nukkumaan. MEidän rytmit on siis täysin päinvastaiset. Nytkin oon herännyt kirjoittamaan tätä valitusvirttä klo 8 aamulla, kun Samppa tulee heräämään joskus kahden maissa päivällä. Mun V-käyrä on jo valmiiksi korkealla.
Tulee niin mielenkiintoista kun vauva syntyy, mitenköhän S:n vuorokausirytmit menee sillon? Mietin myös, että lähteeköhän se silloinkin joka ilta mummolaan tai isille nyhjöttämään KOSKA eihän se voi hoitaa vauvaa kun se tarvii tissiä tai muuta vastaavaa??? Luulen että sen argumentit tulee olemaan juurikin tuota luokkaa... Että hän voi tehdä niitä asioita silloin kun haluaa, koska eihän vauva ole riippuvainen samalla tavalla hänestä kuin minusta!
Pakko lopettaa tää valitus ja kehittää muuta tekemistä tän vitutuksen tilalle.
Riitely ei oo yhtään kivaa ja toi teijän tilanne ei kuulosta yhtään mukavalta. Kyllä mua itteeki ottais päähän jos toinen ei vois koskaan tehä kotona mitään vaan siellä ois kaikki ihan hujan hajan ja sitte vielä jos eletään päinvastasia vuorokausirytmejä. :(
VastaaPoistaMiten musta tuntuu, että nää postaukset on ihan kuin mun elämästä. :D Tosin erona se, että meillä on jo lapsi ja toinen tuloillaan. Meillä mies on ollut aina laiska, mutta tietokone valtasi sen elämän lopullisesti pojan synnyttyä. Mä kaipaisin yhteistä aikaa iltaisin, mutta sille kavereiden kanssa pelaaminen on tärkeämpää. Kotitöihin se ei osallistu muuta kuin viemällä roskat kerran tai kaksi viikossa ja sitäkään se ei tee pyytämättä. Siivotakkaan ei kuulemma voi, jos ei ole oikeaa fiilistä siihen. En edes halua kuvitella miltä kämppä näyttäisi, jos en tekisi täällä mitään. Ja jos valitan tälle esim. supistuksia tai mitä tahansa muuta raskauteen liittyvää, niin tämä ignooraa ne jutut ihan täysin eikä sano mitään.
VastaaPoistaMun nalkutuksesta huolimatta meillä ei riidellä juuri ollenkaan, koska mies kokee helpommaksi olla puhumatta. Vituttaa vaan, koska tiedän, ettei tilanne tule ainakaan helpottumaan kakkosen synnyttyä ja olo on jo nyt kuin yh-äidillä. Mun ja lapsen lisäksi tässä on vaan vielä joku ylimääräinen sotkemassa ja teettämässä lisää töitä. Pitäisi varmaan laittaa se asumaan porukoilleen hetkeksi, jos sen silmät vaikka aukeaisi, mutta en usko senkään auttavan päivää enempää. :D
Tsemppiä joka tapauksessa!
Oona: Niinpä. Tää on taas tätä samaa valitusta mulle as always. :-D Pää hajoo mutta onneks jollain tässä taloudessa se pysyy joka tapauksessa kunnossa!
VastaaPoistaSara: I feel for you sister. Taitaa olla melko yleistä, että ne miehet ei vaan tajua. Ja mua vituttaa jo tuokin sanonta. Äitikin jauhaa kuin ei munkaan isä ikinä tajua mitään ja kuinka se sen odotusaikana ei huomioinut sen vointia lainkaan yms. Että kun ei ne miehet vaan voi ymmärtää! Siis HUOH. Toi teidänkään tilanne ei kuulosta kovin nautinnolliselta. :-/ Tossa tilanteessa sitä miehen tukea ja apua vasta tarvittaskin..
Meidän tilanteessa kun pistin S:n isänsä luo asumaan uudestaan alkuvuodesta, niin se vaan pahensi tilannetta. Sen isä on lellinyt ja passauttanut sen pilalle. Toki S osaa palkkatyötä tehdä, mutta mitään muuta se ei sit osaakaan! Paitsi hinkata nuita nörttivehkeitänsä. Ja sitten se on kovin loukkaantunut jos minä en koe tärkeäksi hänen rakasta harrastustansa ja vouhotan turhista arkiaskareista!
Kyllä mun olo lohduttaa edes vähän, että en ole ainoa joka näin ajattelee ja että JOTKUT oikeasti ymmärtää mun ärsyttävää valitusta. <3
Miten voikin kuulostaa niin samalta! Tota konettaan se putsais ja laittelis ties kuinka paljon ja ihan ilman käskemättä, mutta pyydäppä imuroimaan vaikka olohuone, niin saat kauheat tekosyyt miten ei nyt voi tehdä sitä. :D
PoistaVeikkaan, että jos meilläkin miehen passittais anoppilaan, niin tämä sais siellä kaiken valmiina nassun eteen. Sieltähän se malli joka tapauksessa on tullut ja näin on ollut ennen kuin muutettiin yhteen. Siellä äiti tekee kaiken aamupalasta siivoamiseen ja pyykkäämiseen, eikä tuo tunnu häntä haittaavan, mutta mua ei huvita jäädä ovikynnykseksi ja tehdä kaikki miehen puolesta. En tosin tiedä miten muutenkaan sen sais heräämään, joten ehkä se pistäis edes miettimään kuinka ärsyyntynyt oon tähän tilanteeseen, kun se ei muuten tunnu tajuavan sitä.
7 vuotta nörtin kanssa asuneena.. pahoin pelkään, ettei käytös ja tärkeysjärjestys tuosta muutu :/ ei voi kuin toivottaa suurta jaksamista!
VastaaPoistaKaika: 7 vuotta... RESPECT! :-D On tämä naisen elämä kyllä.......
VastaaPoista:( Aika ikävä tilanne. Toivottavasti nyt saisitte jotenkin puhuttua ja siten korjattua tilannetta molemmille sopivammaksi.
VastaaPoistaBlogissani on sinulle haaste, jos haluat vastailla: http://askeleet.wordpress.com/2012/12/17/kymysyksia-ja-vastauksia/ :)