sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Pultit

Se tunne, kun heität sammakon suustasi, ja toivot ettet olisi tehnyt sitä. Meillä on ollut pienimuotoinen parisuhderiita meneillään ukkelin kanssa. Osuin ilmeisesti hänen heikoimpaan kohtaan, sillä kimpaantuminen oli mielenkiintoinen. Heitin siis ilmoille ajatuksen seksielämämme puutteista erään toisen tinkamme yhteydessä. Jostain syystä asiat aina etenevät toiseen. Varsinkin jos on taipumusta kerätä lumipallon lailla epäkohtia/riitoja itseensä, ja heittää sitten jossain vaiheessa koko pallo päin toisen näköä. Noh, tämä kuuluu jostain syystä luonteeseeni "miksei heittää sitten koko laidallista kerralla kun kerran aloitettiin...." -tyyliin. Omg. Ei aina niin fiksua. Varsinkaan kun miehet eivät näemmä ole kykeneviä käsittelemään montaa asiaa yhtä aikaa. Ainakaan monimutkaisempaa. Heh.

Tunnen, että sisälläni on jokin hormonimyrsky. Olen vetänyt herneitä nenään, tyhjästäkin. Tiedän että joko tämä kaikki enteilee niistä kuuluisista kuukautisista, jotka palaavat kuukausi toisensa jälkeen. Tai sitten olen raskaana, mitä nyt en osaa oikein kuvitellakaan. Olen myös ahminut herkkuja, siis hyi yäk. Olen syönyt paljon herkkuja, ja lupaan kunnostautua parissa päivässä. Siis HETI kun saan selvyyden tähän asiaan. Olen jotenkin lievässä stressitilassa tällä hetkellä, malttamattomana odotan että päivät kuluisi. Samalla kuitenkin harmittelen etten ole näitäkään päiviä kuluttanut hyödyllisemmin, sillä uskottelen että menkat alkavat. Että olisi jotenkin parempi mieli syödessä. NOT.

Palatakseni alkutilanteeseen, miksi helvetissä miehet ottavat kaiken niin henkilökohtaisesti liittyen seksin harrastamiseen? Mainitsin siis halustani toteuttaa itseäni vähän enemmän ja tuoda sitä nuoruuden leikkimielisyyttä kehiin. Kappas, hän tulkitsi sen niin, että minulla on aiemmin ollut parempaa seksiä, Muiden Miesten kanssa, tietysti. Huoh. Käsittämätöntä. Olen toitottanut hänelle monesti kuinka Hän on juuri se kostea päiväuneni. Eikä ole tarvinnut edes valehdella, sillä hän on urheilullinen ja söpö. Mies makuuni.

weheartit.com


Suutuin kuitenkin asiasta (vaihteeksi) ja marssin vanhemmilleni. Toisaalta olen loukkaantunut, että hän haluaa haastaa riitaa kanssani näinä kriittisinä päivinä. Eikä ymmärrä että ehkä olen stressissä ja muutenkin hämilläni, en kaipaisi mitään ylimääräistä paskaa niskaani! Miehet...... Lohdutukseksi hän onneksi yritti soitella perääni, sielläpä miettiköön. =D

Vatsaa on kipuillut ihan vähän nyt iltasesta. Saapa nähdä enteileekö mistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)