sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Arvatkaa mitä?

Vihdoin koitti tämäkin aamu. En saanut nimittäin nukuttua ajatuksiltani juuri ollenkaan, heräsin kolmen jälkeen aamuyöstä ensimmäisen kerran ja pyörin kovassa pissahädässä sängyssä vielä puolitoista tuntia! Sitten en malttanut enään kun hiipiä vessaan tekemään testiä miehen nukkuessa vielä!

Tässä tulos :

Raskaana 1-2 viikkoa!

Ei voi oikein käsittää. Mutta kaikki oireet kyllä viittasivat tähän suuntaan ja mies pääsi tokaisemaan sen kuuluisan "Mitäs minä sanoin?" -lausahduksen. Siis kerrassaan älyttömän uskomatonta, en todellakaan olisi osannut odottaa että raskautuisin juuri tästä kierrosta! Olin jo niin allapäinkin tässä.. Voi että! =) Digin tulosta ei tarvitse arvuutella. Tein samalla kertaa apteekin oman raskaustestin myös ja viiva piirtyi todella selkeästi näyttöön, vaikkei yhtä tummana kuin kontrolliviiva.

Näyttää siis pahasti siltä, että blogini on muuttumassa odotusblogiksi. Voisin kyllä olla kiinnostunut pitämään sellaista. Itsekin tietää kuinka mukava yritys- ja odotusblogeja on lukea, niin olisi mukava jos omista kokemuksista olisi toisille jotain apua. Itse varsinkin on tullut syynättyä omia raskausoireita yms. ja verrattua niitä muiden kokemuksiin. =D

Mielenkiintoista tuossa testissä on se, että teoriani kuukautiskierrostani taisi tosiaan käydä toteen? Ovulaatio on ilmeisesti tapahtunut ns. viime tipassa?! Nyt on kuitenkin 34 kiertopäivä ja hedelmöittyminen on testin mukaan tapahtunut toissa viikolla. Mielenkiintoista... Laskureiden mukaan viikkoja olisi sen mukaan kasassa 3+5 tai 3+6. Mutta eikös ne neuvolassa laske niiden raskauskiekkojen mukaan ja aina viimeisten kuukautisten alkamispäivästä? Siinä tapauksessa viikkoja olisi jo 4+5 ! Ei voi kyllä pitää paikkaansa... Aion edetä nyt tuon oman tietoni mukaan hedelmöittymisestä.

Mulla ei ole kyllä oikein mitään hajua mikä on seuraava liike tällä raskausrintamalla..? Odottelen ilmeisesti muutaman viikon, jonka jälkeen soitan äititysneuvolaan? Help, anyone? Ajattelin myös kerätä jonkinlaisen "infon" tämän kierron vaiheista ja tuntemuksista, jos jotain kiinnostaisi tietää? Olen nimittäin pitänyt muistiinpainoja itselläni eri kiertopäivien fiiliksistä nyt kierron loppu puolella. Niitä tykkäsin ainakin itse lueskella, mm. Pompulan blogista. =)

Anyway, pelottaa hurjasti että pysyykö se pikkuinen matkassa loppuun saakka. On kuitenkin suuri riski keskenmenolle ym ensimmäisellä kolmanneksella. Täytyy tästä kuitenkin hiukan iloita itsekseen. Meillä ei ole tarkoitusta kertoa asiasta kenellekkään ennenkuin ensimmäinen ultra on takana ja tiedetään että kaikki kunnossa. Mun perhe yllättyy varmaan pahan päiväisesti, en tiedä yhtään mikä on niiden reaktio. Saatikka miehen perheen... Kukaan ei kuitenkaan varmasti osaa tätä odottaa, aj hyvä niin. Toivottavasti tämä salailu vain onnistuu. =) En tiedä aionko mennä varhaisultraan jos ei näy sille tarvista erityisemmin, onhan se kuitenkin melko kallista! 

2 kommenttia:

  1. Mahtavaa!!! Onnea vielä! :)

    Jatka ihmeessä blogin pitämistä. :)

    VastaaPoista
  2. Voih, kiitos!! Toivon niin sydämeni pohjasta teille kaikille plussautumista, ja että tämä tyyppi pysyisi minun matkassani. =)

    Juu olen miettinytkin että voinhan aivan hyvin jatkaa blogin pitämistä.. Mietin että myöhemmin sen voisi laittaa vaikkapa salasanan taakse niin, että vain halukkaat pääsisivät lukemään tätä. Niin voisin lisätä myös kuvia =) Ne kun tekevät mielestäni blogista mielekkään lukea!

    VastaaPoista

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)