Eilenpä sen sitten näki, mikä tän vauvan isä oikeasti on miehiään. Mulla on ollut tosi huonot vibat siitä että hän otti muhun yhteyttä ja on yrittänyt kovasti rivien välistä nöyristellä käytöstään. Oon ollut koko ajan varpaillani ja pitänyt etäisyyden, vaikka olemmekin vain whatsappailleet silloin tällöin viimeisten viikkojen aikana. Aina on silti ahdistanut kun hänen kanssaan olen viestitellyt ja jotenkin muhun ei vaan oo uponnut ne sen sepitykset. Jos hän sanoi ja teki mulle niin pahasti puoli vuotta takaperin, niin mikä saa ihmisen yhtäkkiä muuttamaan mielensä ja haluamaankin tämän kaiken takaisin?!! Ja miten se ylipäänsä onnistuisi, kun mun mielestä se ei oikein onnistu. Mulla on järjetön luottamuspula siihen ihmiseen enkä ole valmis läpikäymään enää toista parisuhdehelvettiä. Onko se niin väärin?
Keskusteltuani vanhempieni kanssa asiasta he tukivat minua ja sanoivat, että mulla on täysi oikeus pysyä päätöksessäni ja jatkaa edelleen tätä matkaa lasten kanssa yksin. Siitä rohkaistuneena lähetin hänelle viestin, jossa kerroin etten ole valmis tällaiseen enkä aio läpikäydä toistamiseen sitä helvettiä minkä olen läpikäynyt. Kerroin myös etten voi unohtaa kaikkia niitä pahuuksia mitä hän päästi suustansa, enkä pysty luottamaan häneen.
Häneltä tuli bumerangina viesti jossa hän surkutteli ironisesti kuinka kaiken pitää mennä kuten minä haluan (?!) ja että en jätä hänelle muuta vaihtoehtoa kun ottaa yhteyttää lakimieheen ja sosiaalipuoleen asian tiimoilta. Eli toisin sanoen hänkö haluaakin yhtäkkiä olla isä lapselle tulevaisuudessa. Hah.. En tiedä miksi hän on niin saatanan idiootti.Mutta ainakin ne huonot vibani hänestä osoittautuivat oikeiksi, varsinainen sika mies! Käskin hänen olla ottamatta enää yhteyttä minuun ja pistin linjat kiinni joka suunnasta. Seuraava jonka kanssa tästä ikinä suostun enää keskustelemaan on tosiaankin se hänen lupaama lakimies.
Isäni käski työntää koko miehen ja hänen uhittelut mielestäni pois. Siinä vaiheessa kun asia on ajankohtainen, mietitään uudestaan. En tule olemaan helppo pala purtavaksi. Toki tänä vuonna tulleen uudistuksen vuoksi ja minun harmikseni tämä mies voi vaatia isyydentunnustusta, johon minulla ei ole mitään oikeutta sanoa vastaan. Mutta tämän jälkeen hän joutuu myös elatusvelvolliseksi sekä pojasta tulee hänen perijänsä myös. Hän ei myöskään ole kertonut asiasta kuin yhdelle ystävälleen, joten ehkä sekin kertoo jotain. Johan hän pelkäsi vanhempiaan jo puoli vuotta takaperinkin, kun sanoi minun pilaavan hänen vanhempiensa elämän. Se oli myös hirmu iso asia että hän ei ala minulle mitään maksamaan, johan hän yhdestä lapsesta maksaa. Hän on myös kuusi vuotta sitten käynyt sotkuisen prosessin esikoisensa huoltajuusasioista oikeudessa. Esikoinen on myös syntynyt lyhyen tapailun seurauksella ja mitä tiedän asiasta, hän vastusti lapsen syntymää yhtä paljon kuin nytkin, mutta nainen päätti pitää lapsen. Seuraava asia mitä hän tiesi oli kun nainen oli lähettänyt viestin hänelle kun vauva oli syntynyt. Mikä virhe naiselta, jos ei kerran halunnut häntä elämäänsä.... Minä en tuota virhettä tee.
Nyt sitten vaan yritän taas unohtaa. Epäilen suuresti että hän jaksaisi lähteä samaan prosessiin toistamiseen. Sen kuitenkin tiedän, että en halua olla hänen kanssaan. Mietin asiaa pitkään, ja mua ahdisti vaan koko ajan ajatuskin siitä. Lähtökohtana on se, etten tunne häntä. Ja sen paskavyöryn jälkeen mitä hän niskaani heitti, en pysty luottamaan. Eikä ihminen, joka oikeasti välittäisi susta tekisi niin. Nyt hänellä on mahdollisuus myös pitäytyä vielä valitsemallaan tiellä. Pitää kaikki pimennossa, jatkaa elämäänsä. Hän voi olla varma etten tule vaatimaan mitään, kunhan pysyy kaukana perheestäni. Hänenkin on hyvä tuohon ikään mennessä oppia, ettei kaikkea saa takaisin silloin kun siltä tuntuu. Nyt pelataan astetta kovemmilla panoksilla.
Niin siis että liehitellään ja puhutaan kauniita kunnes saadaan mitä halutaan. Ja jos ei saadakaan niin haukutaan pystyyn? Kuullostaa valitettavan tutulta tuo ihmistyyppi. Toivottavasti miettii asiaa nyt järkevästi ennenkuin ryhtyy mihinkään.
VastaaPoistaMietinkin miten tuo isyystesti toimii että voiko mies vaatia sitä. Toivottavasti asiat järjestyy. Ja kannatan isäsi mielipidettä. Älä käytä yhtään energiaa sen murehtimiseen ennenkuin on ihan pakko.
Niin ja minkäs ikäinen mies nyt olikaan kyseessä? Aika noloa häneltä sanoa että sinä pilaat hänen vanhempiensa elämän. Itsepähän aikuisena miehenä päättää mihin pilinsä pistää...
Onneks kuuntelin sisäistä ääntä tässä asiassa. Ja just tuo ihmistyyppi joka osaa lynkata ihmisen heti jos tulee torjutuksi tai muuten vaikea paikka eteen! Ei mitään tietoakaan asiallisesta käytöksestä. Ja sit oletetaan et kaupan päälle saadaan anteeks anytime kun vaan vähän nöyristellään. Hänhän EI itseasiassa edes pyytänyt multa kirjaimellisesti anteeks, surkutteli ja saivarteli vaan kuinka huonosti toimi mua kohtaan. Se siitä. Ja hän on tosiaan 39 vee....
PoistaTän kommentin ei oo nyt mitenkään tarkoitus loukata sua, sillä tunnut hirveen vahvalta ja sitkeältä ihmiseltä ja todella hyvältä äidiltä. oon sitä mieltä että sua on kohdeltu lievästi sanottuna tylysti ja että tämä mies vaikuttaa kyllä todella kusipäiseltä. Mutta.. jotenkin silti ajattelen että hänhän on lapsen isä, ehkä tullut katumapäälle kun sisäistänyt että todella pidät lapsen ja pieni ihminen syntyy. Entä jos hän haluaakin olla lapsen elämässä ja olla lapselle isä, jotenkin silloin tuntuu väärältä että se oikeus evätään ja ettei hänellä ole oikeutta muuttaa mieltään ensijärkytyksen (tämäkin turhan lievä sana kuvaamaan tapahtunutta) myötä. Miehille nämä asiat konkretisoituu paljon myöhemmin kun naiselle. Helpointahan olisi että hän ei osoittaisi mitään kiinnostusta tulevaa lasta kohtaan tai että olisi ollut tukena raskauden alusta asti. Mutta ristiriitaisesta tilanteest ja hänen kusipäisestä luonteestaan huolimatta hänellä taitaa kuitenkin olla oikeus ryhtyä isäksi.
VastaaPoistaMietin vaan jos hän joutuu loppuikänsä miettimään ja katumaan mitä sanoi kun testi näytti positiivista ja siksi menetti oikeuden tutustua poikaansa. Jos se asia oikeasti tulee vaivaamaan häntä loppuelämän niin tuntuu jotenkin todella väärältä kaikesta paskasta huolimatta mitä on sinulle aiheuttanut.
No "iloksenihan" hänellä on todella oikeus vaatia isyystestiä tulevaisuudessa jos hän niin tahtoo. Minä en voi sitä mitenkään kieltää, tällöin isyys tunnustettaisiin. Tiedostan tämän. Ja vaikka minulla tulee olemaan yksinhuoltajuus, sehän ei vaikuta lapsen ja isän tapaamisoikeuteen. Ainakaan siis myöhemmin kun lapsi ei ole rinnalla ja on isompi jne... Tiedän tämänkin.
PoistaMUTTA. Koen tätä asiaa toista kertaa. Toisen kusipään kanssa. Olen ajatellut myös lasta kun olen vastaan sitä että hän osallistuisi elämäämme. Onko se lapsen edun mukaista että häntä tullaan tulevaisuudessa kuljettamaan yli 250km per suunta vanhempiensa välillä vaikkapa joka toinen viikonloppu? Minun mielestäni ei. Tähän en suostuisi edes Nuutin kohdalla vielä moneen moneen vuoteen, saatikka sitten jos kyseessä olisi alle parivuotias lapsi. Ajattelen itsekkäästi monista asioista tämän lapsen kohdalla, mutta mielestäni 39-vuotiaan miehen tehdessä ja käyttäytyessä noin , hän todella tiesi mitä teki. Onhan hän sanonut minulle paljon pahaa näiden blogitekstien vierestäkin silloin, tänne on päätynyt ne pääkohdat.
Itse en kykene ainakaan tällaisen ihmisen kanssa enää elämään yhdessä. Hädin tuskin tunnen hänestä pintaraapaisua, ja sitten minun pitäisi uskaltaa antaa joskus lapsi tällaisen ihmisen hoiviin. Se ajatus vain mietityttää kovin paljon.. Kaiken hänen sanomisiensa jälkeen.
Lisäksi olen nostanut todella itseni yhdestä kuopasta N:n kanssa ja taistellut itseni siihen mielentilaan etten tunne enää mitään Samppaa kohtaan kun tämä tulee luokseni Nuuttia hakemaan tai viemään. Ollaan rakennettu kaikesta mun katkeroinneista huolimatta toimiva etävanhempi-lapsi suhde. En todellakaan olisi valmis samaan tän toisen miehen kanssa, koska en rakastanut häntä enkä tunne häntä. Päällimmäisenä ajatuksena olisi vain jatkuvasti miten lapsella menisi hänen kanssaan kun enhän ole itsekkään miehen kanssa ikinä elänyt ja ollut.
Tein päätöksen pitää lapsen aikanaan yksin. Hän sanoi että meidän "suhteemme" on ohi jos pidän lapsen. Luulin todella että hän jättäisi meidät rauhaan. Mutta tämä kaikki epämääräinen selitys hänen osaltaan kertoo hänestä itsestään, enkä vaan luota. Ja sitten kun hän kohtaa aina jotain negatiivista, niin sieltä ei tiedä mitä sieltä tulee. Yleensä se täyslaidallinen jotain harkitsematonta.
Tämä on vaikea tilanne, mutta toki mielen vieressä on käynyt tämäkin. Että näinkin VOI käydä. Mutta ainakin oma kantani hänelle on selvä, ja hänellä on jälkellä enää ne oikeusteitse haettavat oikeudet. Hän voi puolestani hyödyntää sitä tulevaisuudessa jos todella niin pahasti tahtoo olla jonkunlainen isä lapselle. Epäilen silti.
Jep! Arvostan sun näkemystä ja päätöstä ja varmasti itse tiedät parhaiten miten toimia. Ja sulla on erittäin hyvät syyt ja pointit kyllä. Ajattelet siis tosi järkevästi kaikin puolin.
PoistaEhkä haluan vaan liikaa uskoa siihen että jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden. Lisäksi oon joutunut muutaman läheisen kärsimystä katsomaan vierestä kun äiti vie isältä oikeuden lapseensa. Ja se ikävä omaan lapseensa on aika hirveetä katsottavaa ja vaikka kahden aikuisen välit olis lopullisesti pilalla niin silti vanhemman rakkaus lapseensa voi olla aika suuri oli kyseessä isä tai äiti. Mun mielestä saa olla aika tunneköyhä ihminen jos pystyy elämään sellaisen asian kanssa että jossain tuola on oma lapsi jota ei saa koskaan tavata tai tutustua. Jotenkin koko ajatus tuntuu ihan kammottavalta. että siksi ymmärrän miksi isät on valmiita taisteleen näissä asioissa.
Mutta tsemppiä ja kaikkea hyvää sulle ja toivotaan että asiat järjestyy tavalla tai toisella, vaikea tilanne tuo kyllä on! :/