Rv 26+1

Neljä viikkoa ja viikot kääntyy 30:n puolelle, hullua! Aika pahoinvoinnin kourissa tuntui matelevan etananlailla, nyt se lentää.. Oon pohtinut ajoittain tätä blogiakin. Nykyinen elämäntilanteeni estää minua perustamasta yhtään avoimempaa kuvasisällöllistä blogia. Haaveeni sellaisesta on siis romuttunut ja tuntuu, että työnnän tänne vaan yhä epämääräisempää tunnesoppaa sen sijaan. Hah. Tästä on tullut kuin päiväkirja, mutta silti teidän tuntemattomien kannustavat kommentit tuntuvat hyvältä. Saan tavallaan kertoa jollekkin asioista suoraan ilman kasvojani. Muutoin ne asiat jäisivät suurimmaksi osaksi omien korvieni väliin vain pyörimään kehää.

Olenhan kasvanut paljon tässä vuosien varrella. Itsenäistynyt, aikuistunut. Varmasti eniten N:n syntymän jälkeen. Välillä silti ajatukset kiertävät sitä yhtä kehää, miksi minulle kävi näin? Vaikka ei nyt sinänsä edes kovin huonosti ole käynyt, saanhan toisen lapsen. Sehän on uutta elämää, eikä siihen sisälly mitään negatiivista omalta osaltani. Jos joku olisi sanonut minulle viisi vuotta sitten, että olen tänä päivänä pian kahden lapsen yh, niin olisin luultavasti nauranut epätodellisesti. Olen vain syystä tai toisesta tykästynyt niihin vaikeimpiin miehiin. Niihin jotka ovat saaneet minussa aikaan jännitystä ja voimakkaita tunteita. En voi sanoa, että kaikki miehet ovat läpeensä paskoja, koska ei asia ole niin. Minunkin kohdallani on ollut monta hyvää ja turvallista vaihtoehtoa, vaan nepä ovat mielestäni tuntuneet turhan tylsiltä. Vaikka todellisuudessa heistä joku olisi ollut parhain ratkaisu. Tällaisia asioita on turha jossitella, mutta tiedostan tämän. Itsepähän olen mokani tehnyt, mutta myös niitä ajatellut ja ymmärtänytkin jotain onneksi! Yksi näistä miehistä kyseli pari päivää aikaa kuulumisiani, johon vastasin tietysti rehellisesti, mitenkäs muutenkaan. Hän vastasi minulle, että hän ei olisi ikinä tehnyt minulle noin. Asian paikkaansapitävyyttähän me emme sata prosenttisesti voi tietää, mutta olihan se pieni pisto sydämeeni. Minä, joka pidin häntä liian tylsänä. Liian tavallisena, perusarjen pyörittämiseen soveltuvana perheenisänä, joka kävi myös tunnollisesti töissä. Okei, mulla tulee aika huono omatuntokin jo omasta tyhmyydestä tällä hetkellä. Hän toivotti mulle kaikkea hyvää lopuksi ja tietysti minä myös hänelle. Hän on kotoisin Itä-Suomesta ja oli täällä omalla paikkakunnallani vielä viime kesänä opiskelemassa, jolloin tapailimme. Nykyään hän siis vaikuttaa edelleen Itä-Suomessa, mutta oli kuulemma toukokuussa tulossa vielä käymään täällä pohjoisessa jossain koulun loppu seminaarissa. Kyseli josko haluaisin käydä kahvilla ja jutella. En tiedä mitä tekisin? Mitä mieltä olette? Itselläni on ensinnäkin ristiriitainen olo siitä, että tavallaan "jätin" hänet, hyppäsin uuteen typerään seikkailuun saaden "turpaani" ja nyt joku hyvä tyyppi tahtookin vielä tavata ja vaihtaa kuulumisia? Olenko ansainnut edes ton vertaa? Saatikka tässä tilassa, vaikka siihen ei mitään muuta liittyisikään. En tiedä. Mielipiteitä otetaan vastaan. 

Mulla alkoi nyt muuten viikon vapaa! Ensi viikolla mennään pariksi päiväksi tunturiin N:n ja mun äidin kanssa. Olen haaveillut tulevista hotelliaamiaisista viimeisen kuukauden ja pian pääsen ähkyssä pyörimään pitkin tunturikylää.. Hah. Ollaan naurettu työkaverin kanssa (joka on myös raskaana), että tää syömisen jälkeinen ähky on kyllä niin järkyttävä tunne. Ja siitä seuraava närästys.. Mut noh, kerrankos sitä pääsee hotelliaamiaiselle. :D N ja mummi menevät käymään myös kylpylässä, mutta itsehän en löytänyt itselleni sopivaa uikkaria, niin en voi siihen mukavaan osallistua. :( Tuntuu et äitiysuikkarit maksaa maltaita varsinkin tällaiselle tällä hetkellä XL-kokoiselle. Rinnatkaan ei mahu varmaan mihinkään uikkariin.. Mut pitää keksiä jotain muuta sit, tai käydä vaan raittiissa ilmassa kävelemässä. Onpahan ihanat maisemat ainakin ja voi yrittää rauhoittua sitä kautta. Mulla on lisäksi vaan muutama vuoro tän loppu kuun aikana, joten luulis että aika menee nopeesti ja pian on toukokuu. Ihana kun saa kotona touhuta ja laitella paikkoja kuntoon ilman karmeaa väsymystä. 

Mullekkin oli vihdoin lähetetty äitiyspakkaus, joten sormet syyhyten odotan myös sitä. Luulen saavani sen tän vuoden pakkauksen kun sitä oli jo jotkut mammat saaneet ilmeisesti? Tykkäsinkin kyllä oikeestaan enemmän siitä, koska siinä oli se beige ulkoilupuku. Muutoinhan ne molemmat oli aika poikavoittoisia värien puolesta, viime ja tän vuoden pakkaukset. 

Nyt aamukahvia <3