Täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena, tietysti. Ei merkkejä tulevasta synnytyksestä. Eilen toki kun tuli touhuiltua kotihommia, supisteli vatsaa kovastikkin, mutta ei kivuliaasti. Tänään tiedossa olisi jalkahoitoa! <3 Ja huomenna pitäs tehdä Ikeaankin vielä reissu ja hakea hoitopöytä ym. Pinnasänky on myös vaiheessa, sillä se on osissa vintillä. Mun äiti on luvannut maalata sen ennen kokoamista, joten sitä odotellessa. Eilen mun porukat ja isosisko kokosi N:lle trampan pihalle, voi kuinka onnellinen N olikaan. :) Kyseessä on pienin versio, eli 2,5m halkaisijaltaan oleva trampoliini. Ihan soppeli pikku miehelle tänä kesänä.
Torstaina mulla on ilmeisesti ja toivottavasti vika neuvola-aika. Sitä seukilla viikolla onkin sit aika sairaalan Ä-polille, ja teen kaikkeni että synnytystä alettas käynnistämään. En jaksais hinkata tätä 120km välimatkaa enää ja oon niin väsynyt tähän olotilaan että en kestä enää. Nyt kun N:llekkin olis hoitajat kotona kun porukat lomalla vielä, niin ei tarviis stressata sitä kuka hoitaa lasta kun tulee aika lähteä synnytykseen. Mun mielestä se ois aika kohtuutonta että en tiedä mihin lapsen pistäisin vaikkapa keskellä yötä jos synnytys käynnistyisi. Mun äiti kun tekee 24h vuoroja ja isäkin on arkena töissä. Ystäviä mulla ei paikkakunnalla ole jotka voisivat auttaa, yksi ainoakin on itse raskaana nyt ja omaa lapsen, joten ei hänkään repee. Toinen asuukin sit taas sen 120km päässä.. -_-
Miten ihmeessä tästä loppuraskaudesta saakin revittyä aina samanmoisen stressin? Kunpa voiskin olla vaan silleen, että oottelis rauhassa ja tyytyväisenä lähtöä. Jaksais olla kärsivällinen... Se on kuitenkin elämän mittakaavassa hetki vain kun vauva on täällä, keinolla millä hyvänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)