Rv 39+5

Tätä aamua on odotettu, joskin pahoin pelkään että joudun vielä palaamaan kotiin. Meen sinne sairaalan kontrolliin. :/ Eilen oli vaikea päivä kaikinpuolin. Olotila on hyvin tukala ja kuppi meni kuvainnollisesti sanottuna nurin. Välit vanhempieni luona kiristyi vanhemman siskoni ja äitini kanssa, taustalla vanhat vakiintuneet riidanaiheet, joita en juuri nyt jaksa puida. He saivat minut kuitenkin lähes hulluuden partaalle kunnes tajusivat että on ehkä aika antaa just nyt vaan OLLA. Manasin heitä jo alimpaan helvettiin ja käskin vanhemman siskoni pysyä kaukana synnytyksestäni. Nuutti oli järkyttynyt "kohtauksestani". Olin kyllä itsekkin, mutta rauhoituin kun sain N:n syliini. Me itkeskeltiin sylikkäin ulkona tuulenvireessä yli puoli tuntia tapahtuneen jälkeen. Olin juuri sinä päivänä luvannut viedä N:n maauimalaan uimaan ja aioin pitää kaikesta edeltäneestä huolimatta lupaukseni. Myös olotilastani huolimatta, hellettä kun puski ties missä lukemissa. Sinne mentiin sitten äitini ja siskoni kanssa. Tärkeintä että N oli onnellinen, ja olihan hän. Eikä ihme kyllä kysellyt nukkumaan mennessäänkään raivoamisestani. Itkeskeli vaan että tahtoo äidin mukaan sairaalaan. :'/ Turhaa en kyllä sairaalaan jää makaamaan, en kestä olla mitään kahta viikkoa erossa Nuutista!!

Tämä aamu valkeni lukemattomien heräämisten jälkeen tuskaisen hikisenä. Täälä kämpässä on vaan niin vitun kuuma suoraan sanoen että en kestä. Joka rööri on auki ja ilma seisoo paikallaan! Oi tätä Suomen kesää! Jos ei sada vaakasuorassa niin sit paahtaa taivas aukealta ja kuolee kuumuuteen. Juu mikään ei oo hyvä ei. Tässä olomuodossa märissä lakanoissa +30 asteessa alasti pyöriminen ei vaan kohenna jotenkin tätä olotilaa, kumma kyllä! Mulla on jotenkin tosi pöhnäisen paha olo. Mut enpä oo nukkunu enää viikkoihin hyvin. Tää kuumuus vaan tekee tästä vielä asteen kiduttavampaa. Vauva on myös ollut masussa huomattavasti hiljaisempi liikkumaan.

Me myös illalla "sovittiin" siskoni kanssa, sillä hän vaikutti olevan hyvin pahoillaan tapahtuneesta. Olen siis tänä aamuna menossa kontrolliin hänen kanssaan. Riitamme ydin liittyi kiteytettynä asiaan, jossa multa ois tässä tilassa jälleen vaadittu jotain, johon en vaan enää jaksa vaivautua. En ole tässä tilassa enää kykenevä miellyttämään ketään muuta kuin Nuuttia ja itseäni. Olen kyllä yleisesti ottaen ajatteleva yksilö mielestäni ja pyrin miettimään läheisiäni, mutta onko just nyt liikaa, jos läheiseni ajattelisivat vaan sitä mun parasta ja saisin rauhassa keskittyä tulevaan koitokseen?? Mun mielestä se ei ole liikaa nyt. Isäni oli onneksi koko ajan puolellani ja takoi järkeä myös muiden päähän. Mun mielestä vanhempi sisareni etenkin asuu niin oman napansa ympärillä, että hänen kanssaan on välillä mahdoton olla samaa mieltä tietyistä elämän perusasioistakaan. Mun mielestä hänelle olisi enemmän kuin hyvä nähdä tämä synnytystapahtuma. Se, kuinka äitiys syntyy. Koska se ei synny helpolla! Ja sen jälkeen mikään ei ole enää ennallaan, varsinkaan se oma napapiiri. Jospa se saisi hieman häntäkin ajattelemaan toisesta näkökulmasta itsekkyyttä. Osaan tietyllä tavalla samaistua moniinkin asioihin millainen hän on, sillä olinhan joskus itsekkin sellainen. Sitten musta tuli äiti. 

Oon siis ollut herkillä ja olen edelleen. Koen pienehkön henkisen romahduksen jos lääkäri täysteilaa käynnistykseni. Toivon että kohdunsuu olisi kypsynyt tarvittavan määrän ja että synnärillä ei ois ruuhkaa!! On niin vaikeeta jättää esikoinen vanhemmilleni hoitoon tietämättä kuinka pitkä reissu tulossa, NIIN vaikeeta että voisin senkin takia vaan itkeä krokotiilin kokoisia kyyneleitä. Mut pitää olla vahva, jotta N olisi myös vahvempi. 

Pianhan oon nyytin kanssa kotona N:n luona.. Ja kaikki on kuten pitääkin. Selviän tästä.