torstai 12. marraskuuta 2015

Viiva

Se tunne, se kun se piirtyy siihen viereen. Tärisen kauttaaltaan, tällä kertaa en todellakaan toivonut sen piirtyvän. Se piirtyy siihen tahtomattani. En tiedä mitä ajatella. Se yksi huolimaton kerta! Se yksi!! Ei voi olla mahdollista




Jep. Menkat on myöhässä, viikon. Rinnat on kipeet, alavatsalla vihloo ajoittain. Oli pakko testata, vaikka oisin voinut valehdella itselleni hieman pidempään. Uskotella muuta.

Tuli itku, mutta itkin vasten poikaystäväni syliä tällä kertaa. Hän sanoi, että me olemme tässä yhdessä. Muusta me ei vielä sitten tiedetäkkään...

Katsoessani kuvaa huomasin, että meillähän oli eilen S:n ja mun "kihlajaispäivä", mikä unohtui mulla ekaa kertaa. Yleensä se on kummasti pulpahtanut mieleen. Nyt taisi olla jotain hieman enemmän mielenpäällä kuin surkutella vanhoja. Pah, ironista! Toivon vain ja ainoastaan sitä, ettei historia toista itseään kohdallani.

Olisi muuten kiva tietää omakohtaisia tarinoita samankaltaisessa tilanteessa olevista. Näin 2,5kk tapailu-seurustelun jälkeen raskautuneista.

En tiedä.. Me ollaan ainakin lilluttu meidän "rakkauskuplassa" aikalailla koko aika, kunnes tuli tämä elämän pieni realiteetti peliin mukaan. Hän on onneksi hieman päälle 10 vuotta itseäni vanhempi, luotettava ja vastuullinen isä jo nyt yhdelle pojalle. En osaa kuvitella että hän jättäisi minua mitenkään yksin asian kanssa, näin on ainakin luvannut. Ja on sanonut, että loppu kädessä päätös tulee olemaan minun. Toivon että tämä asia selkiäisi omalla painollaan itsellenikin.

5 kommenttia:

  1. Isosti tsemppiä päätit sitte millaisen ratkaisun tehdä! ❤
    Tuttu tuo testintekofiilis muutaman viikon takaa. Vaikkakin ollaan naimisissa, mies ei vaan halunnut enempää lapsia. Nyt sulattelee asiaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos <3 Oletteko te tehneet jo "ratkaisun"?

    Mulla on tosi ristiriitainen fiilis. Tässä on mentävä täysin intuition mukaan.. Tällä hetkellä mulla on sellainen fiilis että oon himpun verran enemmän lapsen pitämisen kannalla, toinen osapuoli on taas himpun verran enemmän toisella kannalla. Joten.. Niin. :/

    VastaaPoista
  3. Joo mä en kykene keskeytystä tekemään ja nyt kun asiaa on muutama viikko sulateltu niin alkaa fiilis olemaan jo tosi positiivinen. Et tervetullut vauva mikäli hänet meille suodaan. Kaikella on tarkoituksensa.

    Sun pitää vaan punnita kaikki asiat puolesta ja vastaan ja tehä mikä susta itestä parhaimmalta tuntuu. Jos päätät vauvan pitää niin mies varmasti on erilai mukana ku on jo ennestään isä niin tietää mitä se isyys on, toisinku S.
    Vaikea päätös, älä hätäile vaan mieti rauhassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu. Ja olet oikeassa, aika varmasti auttaa nyt tässä selvittämään oikean ratkaisun. <3

      Poista
  4. Ohoh! Kaikki tsempit täältäkin, päätit(te) mitä tahansa <3 ja onnea raskautumisesta joka tapauksessa!

    VastaaPoista

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)