torstai 19. marraskuuta 2015

Torstai toivoa täynnä? Or not.

Eihän toista ihmistä voi mitenkään tuntea vajaa kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Olen silti todella järkyttynyt miten hän minua kohtelee, huomioonottaen että tätä ennen me emme ole kertaakaan riidelleet tai sanoneet pahaa sanaa toisistamme. Luulin todella merkitseväni hänelle jotain syvempää ja pysyvää. Emme ehtineet todellakaan sanoa rakastavamme toisiamme, ei me oltu vielä lähelläkään sellaista. Me vaan oltiin yhdessä paljon kun vielä joku viikko aika tahdottiin. Meillä oli aina tosi ihanaa ja kiihkeää. Mulle on henkilökohtaisesti tärkeää se, että koen fyysistä vetovoimaa siihen seurustelukumppaniin. Sitä ei meidän väliltä puuttunut, halusin häntä aina. 

Musta tuntuu että tähän astisista poikaystävistä hän on todella ollut siellä ylimmällä jalustalla, jota olen eniten halunnut miellyttää. Kaikista omista menneistä oppineena olen tiennyt millaista miestä etsin ja mitä olen valmis sellaisen eteen tarvittaessa tekemään. Tein siis kaikkeni hänen eteensä, jotta hänellä olisi ollut hyvä olla. Joustin, järjestin meille aikaa, kokkasin, nukuin hänen kuorsatessa korvaani (vaikka vihaan sitä kun joku kuorsaa)... Mietin vain mielessäni, että siedän kuorsauksenkin, jos se on Herra Oikea. En välittänyt hänen mennessään kavereiden kanssa juhlimaan, luotinhan häneen. Meillä meni siis kaiken kaikkiaan todella hyvin, ei olisi voinut paremmin mennä. Annettiin tilaa toisillemme, omille jutuille ja yhteisille. Ei puhuttu juuri tulevaisuudesta, mutta kukapa tuossa vaiheessa seurusteluaan juuri puhuukaan? Ainakaan tällaisessa "aikuisessa seurustelussa".

Kuvittelin siis hänen sanoessaan "miten tahansa valitset, tulen tukemaan sinua" pitävän paikkaansa. Olemme vaihdelleet viime päivinä viestejä, joissa hän ainoastaan syyllistää minua siitä, että en mene tekemään aborttia, koska hän niin haluaa. Hänen mielestään meidän ollessamme eri mieltä raskaudesta, minun tulisi tehdä kuitenkin kuten hän tahtoo. Hän syyllistää minun kävelevän hänen ylitsensä valitsemalla toisin. No haloo!! Kai nainen saa tänä päivänä vielä itse valita mitä kehollensa tekee? Kerroin hänelle, että jos vaatisin häntä väkisin osallistumaan ja vieläpä maksamaan elatusta tulevaisuudessa, silloin kävelisin hänen ylitseen ja pakottaisin tähän. Olen siis luvannut olla vaatimatta mitään, sillä hän ei halua omien sanojensa mukaan olla missään tekemisissä kanssani enää. Hän myös yrittää ylipuhua minua aborttiin sillä, että lupaa olla tukenani keskeytyksessä ja kehoittaa minua ajattelemaan meidän parempaa tulevaisuutta. Hänen mielestään lapsi pitää olla suunniteltu ja me voitaisiin kuulemma se suunnitella sitten joskus.

Kaikki tuo paskapuhe huutaa rivien välistä vain sitä, että hän yrittää kaikkensa jotta saisi tahtonsa läpi. Heti kun olisin tehnyt abortin, hän voisi kävellä tiehensä. Ja tällä hetkellä uskon noin 100%:sti että hän tekisi niin myös silloin. Enkä ole enää tässä pisteessä todellakaan miellyttämässä häntä ja hänen mielipiteitään. Minä en todellakaan tuollaista raukkaa elämääni tarvitse, ja sanoin sen hänelle kyllä suoraan. Harmillista että lapsillani tulee olemaan yhtä raukkamaiset isät, mutta en vain ole nyt parempia heille kyennyt ilmeisesti saamaan. Hän ei siis suostu ymmärtämään minun kantaani ollenkaan. Jauhatti vaan sitä kuinka itsekäs minä olen ajatellessani vain itseäni ja raskauttani, enkä häntä ja tulevaisuutta hänen kanssaan. Me ei siis todellakaan ymmärretä enää toisiamme. Lopulta kun mikään ei uponnut hänen kaaliinsa ja olin jo lopenuupunut viestitaisteluun, hän veti vielä marttyyrikortin ja sanoi, että miksi tahdon itkettää häntä hänen oman lapsensa edessä kaikilla niillä viesteillä! Kertaakaan hän ei ole miettinyt miltä minusta tuntuu, saatikka että olisi pyytänyt sanojansa anteeksi! Minä käskin häntä jättämään minut rauhaan. Mainitsin myös, että hänellä ei ole mitään syytä ilmestyä elämääni vuoden tai kahden päästä kaiken tämän jälkeen. Ja minä todellakin tarkoitin sitä. Minulle riittää Sampan raukkimus, jonka pärstäkerrointa joudun epäsäännöllisen säännöllisesti näkemään.

Hän mokasi myös todella pahasti viesteissään. Sanoi mulle että "mutta sinähän olet tehnyt aiemminkin abortin seurustellessasi sen jonkun miehen kanssa.."!!?? En todellakaan tiennyt mistä hän puhui, enkä ole ikinä tehnyt aborttia eläissäni. Karmea moka letkauttaa tuollaista, mulla kävi jopa mielessä, että pyörittääkö hän useampaa naista samaan aikaan? Se sopisi tähän hänen paniikkitilaansakkin, sillä jos hän ei ikinä edes kuvitellut tulevaisuutta kanssani. Oikaisin hänet kyllä, hän ei ottanut enää kantaa kyseiseen aiheeseen. Estin hänet joka paikasta, jotta hän ei voi ottaa yhteyttä minuun enää. Hän voi ainoastaan ajaa hurauttaa 200km paikan päälle kun alkaa liikaa uteliaisuus kiusaamaan!

Olen kaikesta huolimatta edelleen tyytyväinen päätökseeni, vaikkakin se minua pelottaa ajoittain. Mun mielestä tää lapsi silti halusi tulla, kun kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta meni ja kiinnittyi sinne kohdun uumeniin. Haluaisin uskoa että tälläkin on tarkoituksensa. Mun mielestä en tosiaan ole maailman paskin äiti, vaikka tuon ensimmäisenkin olen yksin tähän maailmaan kasvattanut. Mulla on hieno poika, ja jos hänelle sisarus suodaan, hän on tervetullut. Meidän perheeseen mahtuu vielä se yksi, sen jälkeen mun lapsiluku voi olla täysi. Olen oikeastaan helpottunutkin, sillä en halua yhtäkään miestä lähelleni enää. Kukaan mieshän ei tunnetusti katsele raskaanaolevien naisten perään! Saa olla rauhassa kaikin puolin. :D 

No tämä blogi nousee nyt henkiin uudelleen, sillä haluan puhua asioista edelleen suoraan. Aiemmin ajatuksenani oli perustaa avoimempi blogi, jossa näyttäisin ehkä jopa kasvoni. Nyt se saa odottaa, ehkä sitten kun tämä jymypulla on saatu maailmaan ja voisin aloittaa "puhtaalta pöydältä" uuden blogin meidän arjesta tms. Sitä on hyvä mietiskellä tässä tovi, olisinko valmis sellaiseen. 

10 kommenttia:

  1. Hei!
    Kiva kun rupeat taas kirjottamaan. :)
    Ja hyvä että annoit pakit mokomalle luuserille! Hirveä ihminen.
    Tsemppiä raskausaikaan, oot kyllä sisukas nainen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te lukijat ja teidän tuki on korvaamatonta. Ainoa paikka oikeastaan missä voin kertoa mitä vaan ja se helpottaa oloa. :)

      Kiitos ihanasta tsempistä. <3

      Poista
  2. Siis uskomatonta käytöstä. Olet kyllä ihailtavan vahva kun pystyt pitämään pääsi tässä asiassa. Minäkin olisin blokannut mokoman, eläköön sitten valintansa kanssa. Itse en kyllä tuota "mutta olet aikaisemminkin tehnyt abortin" kommenttia ymmärrä. Ihan kuin se tarkoittaisi että se olisi helpompaa seuraavalla kerralla tai (miten minä ymmärrän miehen viestin) toimisi ehkäisykeinona. Valitettavan paljon näitä mätämunia näyttää löytyvän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, sanos muuta. Sampan aikoihin olin aika heikko, onneksi elämä on kasvattanut. Kun tietty raja ylittyy, en suostu kenenkään kynnysmatoksi. Mikä kauheampi tunne kun että sua ei kunnioiteta saatikka sellaisia valintoja jotka sun itses kuuluis saada tehdä? Musta on pohjanoteeraus "pakottaa" aborttiin tai "en halua olla sun kanssa muuten". Sanoo 15-vee teinipoika, mutta sen voi tänä päivänä näemmä kuulla sen 39-vuotiaankin suusta!

      Noita miehiä ei kyllä tarvita taas kerran mihinkään muuhun kuin siittämiseen. Antakaa mun hieman yleistää. :D Mun kohdalle vaan sattuu kyllä harvinaisia mätämunia,, Mutta kyllä tää tästä, asiat on mun elämässä niin balanssissa muuten, että ei hätäpäivää. :) Vauva on tervetullut, ja voin vaan kuvitella kuinka tohkeissaan toi isoveikka vielä onkaan. <3

      Poista
  3. Voi jeesus mikä törppö se mies on!! Aika säälittäviä kortteja yrittää vetää, ei kyllä uskois 39 vuotiaaksi! :O ihan ku joku teinikakara..
    Onneks pääsit eroon moisesta sontakasasta nyt eikä sit myöhemmin ku ois jo kerenny isommat tunteet peliin ja toi luonne sitte vasta paljastunut.
    Sä oot vahva ja todellakin selviät kahden palleron kans! Lapset antaa niin paljon enemmän mitä ykskään mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekkin tuli aika shokkina lopulta toi sen käytös, mutta kyllä tää tästä alkaa jo tuntuun ihan helpottuneelta kun moisesta raukasta pääsi eroon näinkin helpolla. "Pelkäsin" jo että tässä saa alkaa käymään samaa taistellua kuin S:n kanssa aikoinaan, että lasta haluaa nähdä mutta mua ei kyllä enää haluta. Se ois sattunu vielä enemmän, etten ois kelvannut...

      Kiitos tsempistä, te lukijat olette ihan parhaita. Ja olen samaa mieltä, lapset on kyllä isoin kantava asia tässä elämässä.<3

      Poista
  4. Hienoa että pysyit tiukkana ja onnea uudesta pienokaisesta! :)

    VastaaPoista
  5. Ajattele, ehkä tämän tulevan lapsen oli tarkoitus tulla maailmaan siksi, ettet sä jäisi jumiin tuollaiseen kusipäähän.

    Jos näin ei olisi käynyt. Jos olisittekin olleet vuosia yhdessä, rakentaneet elämää ja ostaneet talon, olisit tehnyt hänestä N:lle toisen isän (paikkaamaan sen olemattoman jättämää aukkoa) ja vasta SITTEN kaikki olisikin romahtanut, kun hän olisi päättänyt kaivata vapauttaan tai jotain muuta yhtä fiksua.

    Olipa hyvä, että vauva päätti tulla :)

    Ps. Mun teoria on, että kun on tarpeeksi rakastunut, niin ei kuule sitä kuorsausta vaikka vihaisikin sitä kaikista eniten. Niin mulle kävi ja tajusin, että mies kuorsaa vasta kun uuden rakkauden pinkit lasit putosivat silmiltä (tai tässä tapauksessa "uuden rakkauden pinkit korvatulpat putosi korvista") :D Eli ei sekään pitkään auta, koska vaikka rakastan edelleen (tapasin mieheni 16-vuotiaana ja ollaan oltu nyt yhdessä 18 vuotta!!), niin nykyään kuulen kuorsauksen. Todellakin kuulen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi maailman parhaimpia tukijoukkoja kyllä ootte täällä! <3

      Piian sait mut nauramaan kyynelet silmäkulmissa (nää hormoonit!);) Aika hienosti asiaa kyllä katsot, mutta muakin pelottaa mitä tulevaisuus olisi tuonut tullessaan. Hän itseasiassa on juuri ostamassa vanhempiensa taloa, jotta hänen vanhempansa saavat toteuttaa unelmansa ja rakentaa uuden talon saaristoon meren rannalle. Tästä tuli syytös siitä, että jos hän joutuu alkaa minulle maksamaan elatusta, niin hän ei saa lainaa pankista ja siitä seuraa se, että olen syyllinen hänen vanhempiensa unelman romuttumiselle. Huh. Kaikkea sitä ihminen päästänsä keksii, vaikka minä vain halusin olla hänen kanssaan. En minä mitään rahoja tarvitse, tienaanhan itse paremmin kuin hän... Valitettavasti.

      Mutta tulevaisuus olisi voinut olla aika kauhea, kun olisin todella ollut hänen "loukussaan". Jos ihminen kykenee noin kääntämään kelkkansa jo nyt, vaikka ensin oltiin niin toistemme pauloissa eikä kyetty pahaa sanaa sanomaan. Enkä minä olisi kyennyt oikeasti vieläkään... Mutta pakon edessä kyllä, teen kaikkeni oman perheeni ja hyvinvoinnin eteen. Enhän minä ole räpistellyt turhaan tähänkään asti? Pakon edessä lähdin Ruotsiin töihin itsekkin kesän jälkeen, vaikken luottanut kielitaitooni yhtään, muttakun oli pakko. Onhan minulla omakotitalo ja lapsi. Ja päätöksen jälkeen olen joutunut toki ylittämään itseni ja monia muita asioita, mutta päivääkään en ole katunut. Kykenen seisomaan omilla jaloillani. Kaipa tuokin asia pelottaa (ex)-poikaystävääni, olen niin itsenäinen.

      Tällä hetkellä olen helpottunut että hän "päästi" minut näinkin vähällä. Eikä halua olla lapsenkaan kanssa missään tekemisissä.. Mutta pelkään että tulee vielä se hetki, kun hän haluaa nähdä lasta mutta ei minua. Kuten aiemmassa viestikommentissa mainitsinkin.. Sitä en tule sallimaan, tätä lasta en aio jakaa kenenkään raukan kanssa.

      Rakkaus todellakin on sokea (ja kuuro)! :D Aiemmin en ole voinut sietää kuorsaamista, nyt muka luulin sietäväni. :D Nukahtaminen oli aina vaikeaa, mutta en onneksi heräillyt sen jälkeen kun olin saanut unen päästä kiinni. Heh.. Kauheampaa oli se, että hänen kämpillään sängyn vieressä pauhasi radio. Siis hiljaisella, mutta kuitenkin häiritsevästi. Hän ei kuulemma sitä pystynyt sammuttamaan vuokseni, yritin totutella siis nukkumaan senkin paskan kanssa. Huonosti nukuttuja oli yöt, mutta en pistänyt hanttiin. Olihan hän unelmieni mies......

      Poista

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)