Torstai toivoa täynnä? Or not.

Eihän toista ihmistä voi mitenkään tuntea vajaa kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Olen silti todella järkyttynyt miten hän minua kohtelee, huomioonottaen että tätä ennen me emme ole kertaakaan riidelleet tai sanoneet pahaa sanaa toisistamme. Luulin todella merkitseväni hänelle jotain syvempää ja pysyvää. Emme ehtineet todellakaan sanoa rakastavamme toisiamme, ei me oltu vielä lähelläkään sellaista. Me vaan oltiin yhdessä paljon kun vielä joku viikko aika tahdottiin. Meillä oli aina tosi ihanaa ja kiihkeää. Mulle on henkilökohtaisesti tärkeää se, että koen fyysistä vetovoimaa siihen seurustelukumppaniin. Sitä ei meidän väliltä puuttunut, halusin häntä aina. 

Musta tuntuu että tähän astisista poikaystävistä hän on todella ollut siellä ylimmällä jalustalla, jota olen eniten halunnut miellyttää. Kaikista omista menneistä oppineena olen tiennyt millaista miestä etsin ja mitä olen valmis sellaisen eteen tarvittaessa tekemään. Tein siis kaikkeni hänen eteensä, jotta hänellä olisi ollut hyvä olla. Joustin, järjestin meille aikaa, kokkasin, nukuin hänen kuorsatessa korvaani (vaikka vihaan sitä kun joku kuorsaa)... Mietin vain mielessäni, että siedän kuorsauksenkin, jos se on Herra Oikea. En välittänyt hänen mennessään kavereiden kanssa juhlimaan, luotinhan häneen. Meillä meni siis kaiken kaikkiaan todella hyvin, ei olisi voinut paremmin mennä. Annettiin tilaa toisillemme, omille jutuille ja yhteisille. Ei puhuttu juuri tulevaisuudesta, mutta kukapa tuossa vaiheessa seurusteluaan juuri puhuukaan? Ainakaan tällaisessa "aikuisessa seurustelussa".

Kuvittelin siis hänen sanoessaan "miten tahansa valitset, tulen tukemaan sinua" pitävän paikkaansa. Olemme vaihdelleet viime päivinä viestejä, joissa hän ainoastaan syyllistää minua siitä, että en mene tekemään aborttia, koska hän niin haluaa. Hänen mielestään meidän ollessamme eri mieltä raskaudesta, minun tulisi tehdä kuitenkin kuten hän tahtoo. Hän syyllistää minun kävelevän hänen ylitsensä valitsemalla toisin. No haloo!! Kai nainen saa tänä päivänä vielä itse valita mitä kehollensa tekee? Kerroin hänelle, että jos vaatisin häntä väkisin osallistumaan ja vieläpä maksamaan elatusta tulevaisuudessa, silloin kävelisin hänen ylitseen ja pakottaisin tähän. Olen siis luvannut olla vaatimatta mitään, sillä hän ei halua omien sanojensa mukaan olla missään tekemisissä kanssani enää. Hän myös yrittää ylipuhua minua aborttiin sillä, että lupaa olla tukenani keskeytyksessä ja kehoittaa minua ajattelemaan meidän parempaa tulevaisuutta. Hänen mielestään lapsi pitää olla suunniteltu ja me voitaisiin kuulemma se suunnitella sitten joskus.

Kaikki tuo paskapuhe huutaa rivien välistä vain sitä, että hän yrittää kaikkensa jotta saisi tahtonsa läpi. Heti kun olisin tehnyt abortin, hän voisi kävellä tiehensä. Ja tällä hetkellä uskon noin 100%:sti että hän tekisi niin myös silloin. Enkä ole enää tässä pisteessä todellakaan miellyttämässä häntä ja hänen mielipiteitään. Minä en todellakaan tuollaista raukkaa elämääni tarvitse, ja sanoin sen hänelle kyllä suoraan. Harmillista että lapsillani tulee olemaan yhtä raukkamaiset isät, mutta en vain ole nyt parempia heille kyennyt ilmeisesti saamaan. Hän ei siis suostu ymmärtämään minun kantaani ollenkaan. Jauhatti vaan sitä kuinka itsekäs minä olen ajatellessani vain itseäni ja raskauttani, enkä häntä ja tulevaisuutta hänen kanssaan. Me ei siis todellakaan ymmärretä enää toisiamme. Lopulta kun mikään ei uponnut hänen kaaliinsa ja olin jo lopenuupunut viestitaisteluun, hän veti vielä marttyyrikortin ja sanoi, että miksi tahdon itkettää häntä hänen oman lapsensa edessä kaikilla niillä viesteillä! Kertaakaan hän ei ole miettinyt miltä minusta tuntuu, saatikka että olisi pyytänyt sanojansa anteeksi! Minä käskin häntä jättämään minut rauhaan. Mainitsin myös, että hänellä ei ole mitään syytä ilmestyä elämääni vuoden tai kahden päästä kaiken tämän jälkeen. Ja minä todellakin tarkoitin sitä. Minulle riittää Sampan raukkimus, jonka pärstäkerrointa joudun epäsäännöllisen säännöllisesti näkemään.

Hän mokasi myös todella pahasti viesteissään. Sanoi mulle että "mutta sinähän olet tehnyt aiemminkin abortin seurustellessasi sen jonkun miehen kanssa.."!!?? En todellakaan tiennyt mistä hän puhui, enkä ole ikinä tehnyt aborttia eläissäni. Karmea moka letkauttaa tuollaista, mulla kävi jopa mielessä, että pyörittääkö hän useampaa naista samaan aikaan? Se sopisi tähän hänen paniikkitilaansakkin, sillä jos hän ei ikinä edes kuvitellut tulevaisuutta kanssani. Oikaisin hänet kyllä, hän ei ottanut enää kantaa kyseiseen aiheeseen. Estin hänet joka paikasta, jotta hän ei voi ottaa yhteyttä minuun enää. Hän voi ainoastaan ajaa hurauttaa 200km paikan päälle kun alkaa liikaa uteliaisuus kiusaamaan!

Olen kaikesta huolimatta edelleen tyytyväinen päätökseeni, vaikkakin se minua pelottaa ajoittain. Mun mielestä tää lapsi silti halusi tulla, kun kaikesta epätodennäköisyydestä huolimatta meni ja kiinnittyi sinne kohdun uumeniin. Haluaisin uskoa että tälläkin on tarkoituksensa. Mun mielestä en tosiaan ole maailman paskin äiti, vaikka tuon ensimmäisenkin olen yksin tähän maailmaan kasvattanut. Mulla on hieno poika, ja jos hänelle sisarus suodaan, hän on tervetullut. Meidän perheeseen mahtuu vielä se yksi, sen jälkeen mun lapsiluku voi olla täysi. Olen oikeastaan helpottunutkin, sillä en halua yhtäkään miestä lähelleni enää. Kukaan mieshän ei tunnetusti katsele raskaanaolevien naisten perään! Saa olla rauhassa kaikin puolin. :D 

No tämä blogi nousee nyt henkiin uudelleen, sillä haluan puhua asioista edelleen suoraan. Aiemmin ajatuksenani oli perustaa avoimempi blogi, jossa näyttäisin ehkä jopa kasvoni. Nyt se saa odottaa, ehkä sitten kun tämä jymypulla on saatu maailmaan ja voisin aloittaa "puhtaalta pöydältä" uuden blogin meidän arjesta tms. Sitä on hyvä mietiskellä tässä tovi, olisinko valmis sellaiseen.