Flunssaa pukkaa ja yötyöputki meneillään, vielä 1/3 yö ja kaksi aamuvuoroa perään. :(( Sitten perjantain odottelua, tuntuu että se on nyt mun jouluaatto. Aina etappi kerrallaan. Yritin nukkua tänään pitkään, ja sainkin melkein 7h unet kasaan.
Ja nyt on pakko mainita, että näin ekan vauvaunen! Olin siinä mahani kanssa ja synnytin jossain epämukavassa paikassa välinpitämättömän kätilön kanssa?!! Mutta ainakin synnytys oli helppo! :D Plumps vain ja iso tyttövauva oli ulkona, haha.. Yli viisi kiloinen ja punatukkainen, pieni pullukka vauva?!:D Voi että oli huvittava uni, mutta silti söpö.
Raskausoireista rintojen arkuus ja vatsan turvotus ovat edelleen seuranani (kuten varmaan seuraavatkin kuukaudet). Tunnen jo kuinka tuo pieni sentin mittainen ihmisenalku on ottanut kroppani haltuun, ei vaan tunnu enää omalta. Käyn tietynlaista "luopumisprosessia" sen suhteen... Hieman pelottaa miten hormonit vaikuttavat tällä kertaa itseeni. Ainakin nyt pitäisi olla tasaisempaa kyytiä kun en ole käyttänyt hormonaalista ehkäisyä, toisin kuin ennen N:n syntymää söin pitkään pillereitä. N:n syntymän jälkeen olotila tuntui tosi sietämättömältä mielialavaihteluineen. Ehkä pyrin vaan luottamaan tulevaan ja tekemään parhaani. Kuvotusta on ollut vähän ilmassa, mutta ei pahastikaan. Ja ihoni on todella hyvässä kunnossa?! Vaikka N:n odotuksessa karmea akne valtasi hetimiten kasvojani.. Tunnen ajoittaista menkkajomotusta myös, etenkin jos olen kolannut ison pihani. Ja sen jälkeen tuntuu kuin sukkapuikolla pisteltäisiin kohtuun loppu päivä. Ja puhumattakaan väsymyksestä! N:n aikaan nukuin ekat kolme kuukautta kaiken vapaa-aikani suunnilleen. No kappas, eipäs ole mahiksia sellaiseen nyt! Väsymys ei ole saanut musta kuitenkaan yliotetta vielä, toivottavasti se pysyy siedettävänä. Satsaan kyllä nukkumiseen ja meen yleensä N:n kanssa yhtäaikaa pehkuihin ysin kieppeillä.
M:sta (eli ex-poikaystävästäni) ei ole kuulunut hiiskaustakaan. Välillä olo on ikävä. Näinkö mulle tosiaan taas tulee käymään -ajatukset valtaavat ajoittain mieltä, ja itken itseni uneen. Ystäväni Emmi kävi onneksi kahvilla muutama päivä sitten, ja sain hieman purkaa itkupakkiani kun hän halasi ja sanoi, että kaikki järjestyy kyllä, että olen voimakas äiti-ihminen. Se tuntui hyvältä ja loi toivoa omaan itseeni taas himpun verran enemmän. Kuinka paljon läheisten ihmisten sanat voivatkaan tukea, ja toisaalta puolestaan taas satuttaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)