Tuntuu taas siltä että ne mustat pilvet tulee ja menee silmien eteen, ettei tiedä oikein mitä tuntea ja nähdä. Menin reippaana eilen yövuoroon, kunnes poikaystävä alkoi viestittää ratkaisun paikasta. Kysyin onko hänellä nyt jotain mielessä, mikä erityisesti vaivaa. Oli kuulemma ja se oli "se lapsi". Ihan kuin oltaisiin yhtäkkiä puhuttu jonkun muun ihmisen ja mun lapsesta, joka kasvaa sattumoisin minun sisälläni. Tätä seurasi todella ikävä viestiketju, jossa sain kuulla olevani syyllinen, typerä, lapsellinen.. Ja mitä kaikkea.
Tuli kuitenkin harvinaisen selväksi ettei hän tahdo tätä lasta, jos se on ikinä tullakseenkaan. Hänellä kuulemma on jo yksi, eikä hänellä olisi edes varaa(?!) toiseen saatikka kiinnostusta. Hän veti hirmuiset hernarit kun kerroin oman tahtoni, siis tahtoni pitää lapsen. Siinä vaiheessa hänen moponsa lähti keulimaan ja näin puolen, jota en osaanut edes kuvitella. Sain syytöksiä siitä, kuinka pilaan omalla ratkaisullani jopa hänen vanhempiensa elämän. Kuulin toinen toistaan hullumpia syyttelyitä, joita en jaksa edes mainita. Olotila on kurja, yö tuntui niin pitkältä että meinasin aamuyöllä itkeä kun se ei tullut päätökseensä ikinä.
En ole pitkiin aikoihin ollut ahdistunut, mutta se on täällä taas. Se "alkujärkytysthän" se varmasti pahinta tässä on, adaptoituakkin johonkin uudenlaiseen tilanteeseen. Ja sitten kuvitella tekevänsä sen vielä yksin, uudestaan. Hetkellisesti ainakin tuntui että kupin toisessa päässä on nyt liikaa painoa, että voisin vain flipata. Todennäköisesti olisinkin flipannut jos olisimme käyneet tuon keskustelun kasvotusten. Hän toivottaa viimeisessä viestissään vain onnea matkaan minulle. Jos sydämen halkeamisen ois voinut kuulla, se ois haljennut niinkuin jäälautat toisistaan.
Miksi ihmeessä mies toimii noin, korostaen vielä että hän on lähes 40- vuotias. Oikeasti.
Eikö miehet vaan tajua? Eikö ne vaan koskaan kasva aikuisiksi? Pakoileeko ne aina vaan sitä vastuuta? Miksi ihmiset ei uskalla ottaa riskejä tässä elämässä enää, vaan kaiken pitää olla niin viimeisen päälle suunniteltua? Jos suunnitelma menee pieleen, niin mielenterveys järkkyy ja toinen jätetään yksin?? Eih, en tajua.
Mun usko miehiin järkkyi, ei pelkästään se oma mielenterveys. Musta alkaa tuntua että en halua enää ikinä ketään. En vaan enää kykene luottamaan kehenkään. Ehkä mun elämä vaan sitten on tarkoitettu näin, lapset ja minä. Meijän oma kupla johon kukaan toinen aikuinen ei ikinä kykene. Se mielikuva kahden aikuisen perheestä alkaa tuntua koko ajan sellaiselta mielikuvalta minkä koen ehkä ensi elämässä, jos sielläkään.
Toki voisin mennä keskeytykseen ja pyyhkiä tämä osion elämästäni pois. Unohtaa koko miehen ja jatkaa omaani jotenkin toisin. Mutta minä varasin kolmen viikon päähän varhaisultran ja kampaajakäynnin kaupunkiin, pidän vapaapäivän itselleni - ja vauvalle. Me aiotaan olla kauniina sinä päivänä.
Uskomattoman lapsellinen mies. Kuinka kukaan voi syyllistää toista siitä, että haluaa pitää lapsen? Vieläpä miehen OMAN lapsen! Juu, eihän sitä miehen itse tarvitse haluta, mutta pitäisi osata sentään käyttäytä kunnioittavasti moisessa tilanteessa!
VastaaPoistaValittevia paskakasoja sattunut tiellesi.. :/
Niinpä.. En tiedä, miehet on outoja.
PoistaAikamoista. Täytyy sanoa että tunnistan ihmistyypin. Kasvotusten esitetään että kaikki on hyvin, ja sitten yhtäkkiä tulee kauhea tunteidenpurkaus ja nimenomaan viestien välityksellä ettei vain tarvitse kohdata sitä toista ja niitä suoria reaktioita. Pestään kädet ja luullaan että ongelma katoaa jos sitä ei ajattele. Aika vastuutonta käytöstä melkein 40-vuotiaaksi. Luulisi että yksi aikaisempi lapsi ja elämänkokemus olisi vähän muokannut käytöstä. Sitäpaitsi mieshän siinä on ollut aika isona osallisena että noin on päässyt tapahtumaan. Kai hän nyt sen verran biologiaa tuntee että tietää mitä ehkäisyttä oleminen saattaa aiheuttaa. Ja kuitenkin se on ollut myös hänen päätöksensä toimia niin. Luulisi että olisi kuitenkin valmis kantamaan vastuunsa, yhdessä tai erikseen. Minua ainakin haittaisi enemmän tietää että tuolla jossain on olemassa minun lapseni, eikä hän tiedä kuka minä olen.
VastaaPoistaJoo kyllä putosin kovaa ja korkealta taas. Mies tosiaan oli isossa osassa tän vahingon sattumisessa, hänhän ei olisi mielellään ikinä käyttänyt kumihuppua. Sanoinkin kerran että aika riskaabelia, että kai hän tietää. Sanoi tuolloin tietävänsä! Miehillä tuntuu olevan oikeussanoa ka tehdä mitä haluaa, missä tilanteessa tahansa. Olen todella pettynyt.. Ei oikein mee kaaliin tää sen käytös. Ja tosiaan itekki ajattelis että jos jossain ois oma lapsi, niin johan häiritsis ettei sen elämässä olisi. En tiedä millä logiikalla hän ajattelee nyt. Mutta oon päättänyt pysyä päätöksessäni, onneksi mulla on olemassa hyviä tukijoukkoja.:)
PoistaJos mies ei kykene kantamaan vastuuta edes sen vertaa, että kykenisi järkevään ja aikuismaiseen keskusteluun - on ihan oikein, että hän saa lapsen "riesakseen", ;) mutta kurja tilanne kuitenkin. Tsemp tsemp tsemp <3 kiva kuitenkin kuulla, ettet suostu toisen pompoteltavaksi ja mahdollisesti vaaranna omaa mielenterveyttä vastentahtoisella abortilla. Kaikkea hyvää sulle ja lapsille, kävi miten kävi <3
PoistaVoi itku :( On sulla kyllä tosi huonoa tuuria miesten kanssa. Olisin niin toivonut, että hänellä olisi ollut pokkaa seistä rinnallasi, kuten aiemmin lupasi. Tosi törkeää myös tuollainen töihin viestittely. Onneksi mies nyt kuitenkin näytti oikean karvansa, niin pääset moisesta eroon. Uutta mahdollisuutta ei todellakaan kannata antaa. Tuo on kanssa tosi ärsyttävää, että itsehän sen riskin otti, kun ei kumia halunnut käyttää. Jos raskaus on tuon luokan katastrofi, niin sitten huolehtii siitä ehkäisystä kunnolla. Abortti ei ole mikään ehkäisykeino.
VastaaPoistaTsemppiä kovasti sinulle ja molemmille lapsille! Pärjäätte kyllä!
Ikävä kuulla, että näin kävi :(
VastaaPoistaMinä, ikuisena optimistina, elättelen kuitenkin pientä toivetta siitä, että mies kääntää kelkkansa, kunhan tottuu ajatukseen... Eri asia sitten, että tahdotko sinä katsella taas yhtä miestä joka ei tiedä mitä tahtoo ja soutaa ja huopaa eestaas.
Miehelle ei usein vielä konkretisoidu vauva tuossa vaiheessa. Ei, vaikka se olisi toivottu. Nainen pystyy helpommin näkemään sisällään kasvavan muutaman solun rykelmän jo tulevana lapsena. Pienet pinkit varpaat ja sen pehmoisen vauvatukan. Kaiken sen potentiaalin mikä syntyy lapsen mukana. Vaikka mies kuinka yrittää niin väittää, niin se on varma, että lapsi ei miehen (ja hänen vanhempiensa!?) elämää voi pilata, sen tekee mies ihan itse. Ettäs kehtaakin syyttää vauvaa siitä!
Meitä, jotka toivoo teille hyvää, on täällä ruudun toisella puolen paljon. Tsemppiä vaikeisiin hetkiin! <3
Ps. Kuulostaa siltä, että vaikka raskaus on vasta aluillaan, niin rakkaus on jo syntynyt. Ja haluaisin siksi jo hyppiä ja hurrata :) Silti se lopullinen päätös on varmasti vaikea tehdä ja ajatustyölle on hyvä antaa aikaa. Myös varhaisultra varmasti auttaa asiassa :)
Mun elämää ei ole tehty ihan helpoksi, ei. Aina kun kuvittelen että hei, nythän mulla menee niinku normaaleilla ihmisillä, niin johan löydän itseni ihmeellisistä elämäntilanteista! Eihän näille kommelluksille voi kohta kun nauraa... Onneksi korvien väli ei ole ihan pumpulia niin kestää vähän ylä- ja alamäkiä. ;)
PoistaMinäkin toisaalta elättelen toiveita siitä, että hän tajuaisi ottaa sanansa takaisin. Mutta pelkään tietysti ettei näin tule käymään. Kaiken lisäksi asumme eri maissa, hän Ruotsissa sillä on ruotsalainen. Minusta tuntuu että se on hänelle helpompaa nyt vaan paeta kaikkea tätä kauempana minusta. En tiedä.. Ja tosiaan olisi todella vaikea suhtautua siihenkin jos hän jossain välissä raskauttani ottaisi yhteyttä ja olisikin yhtäkkiä kiinnostunut. Mihin voi enää luottaa oikeasti? En aio nyt murehtia liikoja tyhmää miestä, joka ei tajunnut kuinka paljon välitin hänestä. Mulla on paljon muutakin elämässäni, Nuutti, työ, koti jne. Kaikki se pitää pyöriä kaikesta huolimatta, jotta leipää tulee pöytään ja hommat rullaa. Sen verran menneistä viisastuneena uskallan luottaa tulevaan. Se ei auta mitään että stressaisin itseni hengiltä, en saa siltikään sitä miestä välttämättä takaisin elämääni. Ainakin yritin kaikkeni, enempäähän ei voi.
Olen kyllä todella kiintynyt nyt jo ajatukseen vauvasta, sen alkujärkytyksen jälkeen. Kaipa se tekee kun on saanut jo lapsen ja tietää miltä se kaikki tuntuu. Luulen että osaisin nauttia raskausajasta ihan yhtälailla N:n kanssa kahdestaankin, ilman sitä miestä. Enhän saanut N:n raskausaikanakaan juuri huomiota eksältäni, eikä hän ollut kiinnostunut raskauden kulusta saatikka muodonmuutoksestani. :D Joten mitään kovin suurta järkytystä "yksin" odotuksessa ei (onneksi) ole tiedossa. Ehkä mun elämän vaan kuuluu mennä näin, se ajatus jollain tasolla lohduttaa. Ja N on ainakin tuonut mun elämääni niin paljon sisältöä ja sellaisia rakkauden tunteita mitä en varmaan ikinä kykene tuntemaan ketään miestä/kumppania kohtaan. Lapset on vaan kuitenkin niin <3
Varhaisultra varmasti konkretisoi tulevaa ja tiedän mikä on oikea ratkaisu. Mulla tulee ihan kyynel näistä teidän lukijoiden ihanista viesteistä. Ne merkitsee mulle niin paljon tämän ison salaisuuden keskellä. <3
Hyi hitto mikä "mies". 😠 Tuut pärjään hienosti lasten kanssa!
VastaaPoistaHei! Sinä pärjäät upeasti ja olet poikasi, uuden tulijan ja tukiverkkosi rakkauden ympäröimänä, mitä tahansa tapahtuukin. Voimia!
VastaaPoista