Voin pahoin. niin pahoin etten tiedä miten saan puettua kaiken tämän sanoiksi.
Sampan äiti meni tänään puunaamaan omistusasuntoaan kuntoon tulevaa vuokralaista ajatellen. S asui siis kyseisessä asunnossa ennen tätä meidän muuttoa. Itseasiassa tämä asunto sijaitsee jopa samassa kerrostalossa kuin nykyisemme. Tässä kaupungissa kun on hyvin vähän hyväkuntoisia asuntoja tarjolla, sattui meillä käymään vaan sairaan hyvä tuuri kun saimme nykyisen kolmiomme.
Joka tapauksessa S:n äidille oli sadellut yhteydenottoja vaikka kuinka paljon asunnon tiimoilta. S vaan on käyttäytynyt todella omituisesti viime aikoina kun asuntoon on yritetty saada vuokralaista. Tiuskii mulle kuinka "ei kuulu sulle" ja "älä puutu", kun yritän tiedustella missä mennään.
No tänäänhän se selittyi. S:n äiti tuli käväisemään meillä lähtiessään pois asunnolta, kyselin kiinnostuneena joko vuokralainen on löytynyt. S:n äiti änkytti hetken ja sanoi ETTEI AIOKAAN VUOKRATA ASUNTOA KUN ENSI SYKSYNÄ. Okei, tässä vaiheessa hälytyskelloni alkoivat soida, sillä aiemmin hän selitti kuinka hänellä ei todellakaan ole varaa pitää asuntoa tyhjillään. S:n äidin häivyttyä intin S:lta mikä on homman nimi, miksi asuntoa ei nyt vuokratakkaan. Lopulta tiukkojen sanojen saattelemana Samppa sanoi, että hän on itse vuokrannut asunnon takaisin äidiltään, ja suunnittelee pois muuttoa. Siis mun verenkierto seisahtui, sydän hakkasi hitaammin ja hitaammin.. Vesi nousi silmiin, kylmä hiki puski iholle, tuntui kun en olisi pysynyt nahoissani.
Meillä on mennyt huonosti. Mutta että tässä tulos? Jumalauta tämäkö on sitä mitä minä saan VIELÄKIN?! Minä olen yrittänyt, olen oikeasti! Eikä S sitä kieltänytkään. Hän kuitenkin syyllistää kuinka hänet on muka pakotettu tähän asumaan, ja että syy ei ole Nuutissa vaan minussa. Hän ei osaa tarkalleen ottaen sanoa mikä on syy, mutta tunteet ovat niin sanotusti yhtäkkiä kuolla kupsahtaneet?!! Hänellä on huono olla ja siksi kohtelee mua kun roskaa, eikä kanna vastuuta Nuutin hoidosta tai muustakaan. Olen neuvoton, olen niin neuvoton kun ihminen voi olla! Miten rakkaus voi vaan hävitä simsalabim?!
Kaiken kukkuraksi Samppa vaatii että keräisin kimpsuni ja kampsuni ja muuttaisin pois tästä taloyhtiöstä! Siis jotta hän saisi rauhassa asua halvalla vuokralla äitinsä omistusasunnossa. Oon pöyristynyt ja SYYSTÄ, sitäpaitsi A) mulla ei ole voimavaroja muuttaa tällä hetkellä, ei pitkään aikaan B) Sampan äitikin käänsi mulle takkinsa ja hyssyttelee nyt rakasta kultamussu poikaansa ja C) mitä kohtalonivaa tää on???? Ollaan tosiaan S:n äidin kanssa oltu paljon tekemisissä ja mitä paremmin on tutustuttu, olen oma-aloitteisesti soittanut hänelle, pyytänyt kylään, halunnut tutustua ja päästä osaksi perhettä oikeasti. Ja mitä enemmän on oltu tekemisissä, sitä enemmän olen avautunut mun ja S:n tilanteesta hänelle. Hän kun on ainoita ihmisiä maailmassa joiden pitäisi tuntea S ja osata edes jollain tavalla vaikuttaa häneen. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että S:n äiti tekee juuri kuin S haluaa. Hän ei pistä poikaansa selkä seinää vasten, ei käske kantamaan päätöstensä ja tekojensa seurauksia. Minusta vähintä tässä tilanteessa olisi se, että hän käskisi S:n ihan oma-aloitteisesti etsiä itselleen uusi asunto muualta kaupungista. Mun mielestä mua on kusetettu nyt pahemman kerran, olen ollut sinisilmäinen ja uskonut ihan jotain muuta!! Lähetin S:n äidille viestin eilen, että oon todella pettynyt että hän vuokraa asuntonsa S:lle. En vastannut hänen puheluunsa jälkeen.
Olen niin täynnä vihaa, katkeruuttakin. Sihisen nahoissani ja mietin miten voi käydä niin paskaisesti silloin kun täydellä sydämellä on yrittänyt? Rangaistaankohan mua kenties jostain! Musta tuntuu etten kestä näitä S:n aiheuttamia vastoinkäymisiä enää, en ainakaan enää yhtään tän jälkeen. :(
En tiedä mitä nyt tapahtuu sit. Nuutin synttäreitäkin piti juhlia S:n perheen kanssa ensi viikonloppuna, mutta mulla ei tällä hetkellä ole mitään mieltä leipoa ja nähdä vaivaa sen eteen. Sit vetää se tekovirne naamalle ja olla niinku mitään ei olis tapahtunutkaan? Olen saanut kulisseista yksinkertaisesti tarpeekseni.
Kaiken kukkuraksi Samppa vaatii että keräisin kimpsuni ja kampsuni ja muuttaisin pois tästä taloyhtiöstä! Siis jotta hän saisi rauhassa asua halvalla vuokralla äitinsä omistusasunnossa. Oon pöyristynyt ja SYYSTÄ, sitäpaitsi A) mulla ei ole voimavaroja muuttaa tällä hetkellä, ei pitkään aikaan B) Sampan äitikin käänsi mulle takkinsa ja hyssyttelee nyt rakasta kultamussu poikaansa ja C) mitä kohtalonivaa tää on???? Ollaan tosiaan S:n äidin kanssa oltu paljon tekemisissä ja mitä paremmin on tutustuttu, olen oma-aloitteisesti soittanut hänelle, pyytänyt kylään, halunnut tutustua ja päästä osaksi perhettä oikeasti. Ja mitä enemmän on oltu tekemisissä, sitä enemmän olen avautunut mun ja S:n tilanteesta hänelle. Hän kun on ainoita ihmisiä maailmassa joiden pitäisi tuntea S ja osata edes jollain tavalla vaikuttaa häneen. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että S:n äiti tekee juuri kuin S haluaa. Hän ei pistä poikaansa selkä seinää vasten, ei käske kantamaan päätöstensä ja tekojensa seurauksia. Minusta vähintä tässä tilanteessa olisi se, että hän käskisi S:n ihan oma-aloitteisesti etsiä itselleen uusi asunto muualta kaupungista. Mun mielestä mua on kusetettu nyt pahemman kerran, olen ollut sinisilmäinen ja uskonut ihan jotain muuta!! Lähetin S:n äidille viestin eilen, että oon todella pettynyt että hän vuokraa asuntonsa S:lle. En vastannut hänen puheluunsa jälkeen.
Olen niin täynnä vihaa, katkeruuttakin. Sihisen nahoissani ja mietin miten voi käydä niin paskaisesti silloin kun täydellä sydämellä on yrittänyt? Rangaistaankohan mua kenties jostain! Musta tuntuu etten kestä näitä S:n aiheuttamia vastoinkäymisiä enää, en ainakaan enää yhtään tän jälkeen. :(
En tiedä mitä nyt tapahtuu sit. Nuutin synttäreitäkin piti juhlia S:n perheen kanssa ensi viikonloppuna, mutta mulla ei tällä hetkellä ole mitään mieltä leipoa ja nähdä vaivaa sen eteen. Sit vetää se tekovirne naamalle ja olla niinku mitään ei olis tapahtunutkaan? Olen saanut kulisseista yksinkertaisesti tarpeekseni.
Tsemppiä! Mä varmaan laittasin välit kokonaan poikki koko suvun kanssa... Raivostuttaa ja harmittaa sun puolesta :(
VastaaPoistaVoi v*ttu minkä tempun teki!! Mä kans sinuna pistäsin välit poikki kokonaan.. ihme tuuliviiri se äijä! Tsemppiä hirveesti♥♥ pitiki just ennen Nuutin ekoja synttäreitä, ois voinu vähä enemmän ajatella..
VastaaPoistaJoo, eipä täälläkään tullut muuta mieleen kuin että tsemppiä ja jaksamisia. Teet niin kuin parhaaksi näät. Ehkä tämä on sinulle ja nuutille siunaus. Lupaa itsellesi ja nuutille ettet enää lankea S:n hempeisiin sanoihin..
VastaaPoista*sinä selviät, ja kelpaat kelle vaan*
En tiedä mitä sanoa.. Voimia.. ♥
VastaaPoistaVoi eieieiei... Että se kehtaa! Jumalauta mikä jätkä!!! Jos yhtään muistaisin, millä ilmansuunnalla te asutte, niin olisin jo matkalla potkaisemaan S:ää sanotaanko vaikka persauksille!
VastaaPoistaSun. On. Päästävä. Siitä. Yli.
Entä jos Nuutti kasvaa uskomaan, että tämä on oikein, kun näkee isänsä esimerkin? Sun täytyy lähteä ja pysyä erossa jo lapsenkin takia. Se alkaa pian pelata jotain pelejään lapsenkin kanssa ja saa vielä täysin tuhottua ressukan psyyken...
Ja siitä S:n mahdollisesta narsismista... Tämä löi kyllä viimeisen naulan arkkuun - narsisti mikä narsisti. Omista syistään ja omahyväisyyttään se kokeilee aina, että saako sut takas kun vähän käy kuiskuttelemassa puuta heinää... Kun sä taivut, se kokee olevansa maailman kovin jätkä (ehkä vartin ajan), kunnes päättää heivata sinut ja lapsen, tallata päälle joka kerta vähän pahemmin kun viimeks ja sit kohta taas pääsee pelaamaan pelejään ja katsomaan, josko sais taivuteltua sinut takaisin henkilökohtaiseen helvettiisi.
Mä oon katsonut läheltä, miten pahoinpidelty nainen pysyy kiinni siinä pahoinpitelijässään. Sä teet ihan samaa. S:n käytös jos mikä on henkistä pahoinpitelyä. Tee kaikkesi, että pääset irti, kiltti.
Voi että mä toivon sulle kaikkea hyvää <3
Kiitos kommenteistanne <3!!
VastaaPoistaMulla on sellanen olo ollut viime päivinä että oon tosiaan "joutunut" eräänlaisen narsistisen käytöksen uhriksi. Ihan kuin olisin ahdettuna sellaiseen nurkkaan tällä hetkellä, en voi oikein tehdä mitään?! Siis tuntuu tyhmältä itse potkaista S ulos tästä kun niin kovasti itse tätä olen halunnut, siksi S varmaan tekeekin oloni mahdottomaksi käyttäytymällä noin. Hän tietää etten voi periaatteessa käyttäytyä itse sekoppäästi heittämällä hänet ulos.. Hän tietää myös että ajattelen kyllä tällä hetkellä taas sitä, mitä muut ajattelee.. No tiedän joka tapauksessa että on vaan ajan kysymys milloin hän itse lähtee, sillä vaikuttaa todella siltä että ollaan Nuutin kanssa pilattu sen elämä!
Mä suosittelen Brita Jokisen kirjaa Narsisti keskellämme. Todella helppolukuisesti kirjoitettu kirja.
PoistaMiten jakselet? Onko tilanne yhtään parantunut? :/
VastaaPoistaOon pitkään lukenu sun blogia ja nyt en voinut enää olla kommentoimatta, toivon ettet loukkaannu seuraavasta koska tarkoitus ei ole loukata.
VastaaPoistaJotenki ymmärtäisin että oot tilanteessa joka on vaikea ja raskas mutta niinkun ihmisluontoon kuuluu, oot tavallaan sokeana keskellä.
Ethän sä voi ajatella et aikuisen miehen ÄIDIN ois kädestä pitäen neuvottava et nyt tehdään näin, etkä voi syyllistää häntä siitä että auttaa omaa poikaansa.
S:n käytös on naurettavaa ja lapsellista mutta haloo, miksi annoit viedä kun pässiä narussa kun juippi ei oo antanu takasin mitään? Rutiset täällä kuinka oot yrittäny kaikkes ja miksei toinen halua olla isä, miks sitä ei kiinnosta ja niin eespäin ja tottakai se tuntuu pahalta kun perhe särkyy mutta tavallaan olet itse hämmentänyt tilannetta puskemalla kovemmin ja kovemmin. Näät varmasti itsekkin että toi on loputon "kuoleman tango", yhtä hyvin voisit leikkiä perhettä vaikkapa alkoholistin kanssa, yrittää aina vaan enemmän ja juosta seinää päin kun toinen ei edes HALUA yrittää. Olet varmasti ihana ja huolehtiva äiti mitä rivien välistä voi ymmärtää ja rakastat pientä poikaasi, keskity häneen ja itseesi, lapsi tarvitsee ennen kaikkea kodin jossa kaikilla on hyvä olla eikä vain kotia jossa on ihanteellisesti isä ja äiti mutta hommat ei toimi...Jokatapauksessa voimia sinulle myllerryksen keskellä ja toivottavasti kaikki järjestyy teille parhain päin :) Ja kommentti on tietty sit vain mun näkökulma asioihin joka perustuu vain blogiteksteihin mut eniveis...
Oon itse hämmentänyt puskemalla kovemmin? No sää varmaan vähiten tiedät kuitenkin mikä tässä on hämmentänyt koviten mitäkin.
PoistaJos aloitan purkamaan tota sun kommenttia tuolta ihan alusta niin... Niin totta sitä muuttuu sokeaksi tilanteelle kun elää sitä itse IHAN KOKO AJAN. Oon ajatellut niin, että jos en saa taottua Samppaan mitään sen korvien väliin, niin ehkä se kuuntelis sen äitiä jota se ehkä kunnioittaa sit enemmän? Mutta kaikki mitä S:n äiti on sanonut S:lle, on ollut sen omassa harkinnassa. Ja onhan S käyttäytynyt ihan käsittämättömän tyhmästi, murto-osa kaikesta paskasta on päässyt blogiteksteihin asti. Sen lapsellisuus on ylittänyt huippunsa kyllä, S ei oo käyttäytynyt kuin aikuinen, vaan ihan kuin pieni kakara!
Miksi oon päässi narussa? No en tiedä onko sulla haisuakaan tällaisesta elämäntilanteesta, mut voin sanoo ettei oo helppoo! Etenkään jos itse rakastaa kuitenkin vielä JOTAIN siinä ihmisessä, ja se sattuu vielä olemaan oman lapsen isä. Siinä on sen verran syitä sinulle, mitkä saivat minut vielä yrittämään ja uskomaan.
Ja kun otit puheeksi ton esimerkin alkoholistista, niin oon kasvanut itse perheessä jossa isäni on ollut alkoholisti mun elämäni ensimmäiset 15 vuotta. Ja lopulta pääsi kuin pääsikin siitä "kuoleman tangosta" hyvän hoidon ansiosta. Ehkä tämäkin seikka saa mut uskomaan, että me oltais S:n kanssa selvitetty ongelmamme, koska suhteutan niitä aina vanhempieni kokemaan, mikä ei musta ole mitään verrattuna siihen! Nekin selvisi jostain tollasesta ja ovat onnellisia nykyään, miksei me selvitty jostain tällaisesta!?
Ja kyllä, olen huolehtiva ja paras äiti Nuutille. Ainoo asia mistä voin oikeesti olla myös ylpee kaiken tän helvetin myllerryksen keskellä mitä mun elämässä on tapahtunut ihmissuhderintamalla. Vaikka mitä ois tapahtunut niin oon aina pyrkinyt ajattelemaan Nuutin parasta, ja joka päivä hoitanut Nuutin niinku aina ennenkin. Se tulee kaikessa ensin joka tapauksessa.
Enkä varsinaisesti suuttunut kommentistasi, mutta ehkä vastasin hiukan samaan tyyliin sinulle takaisin. Kommentistasi saa hiukan kärkkään kuvan.. Tänne blogiin päätyy kuitenkin vaan osa mun elämän tapahtumista. Ne jotka ovat päällimmäisenä mielessä, ja vituttaa yleensä eniten. :D Ja kun suollan asioita tänne tunnepäissäni, niin tekstikin on usein rönsyilevää..
Voi ei, näinkö se taas teki :( Mä toivon ja uskon, et teillä on ollut varmaan hyviäkin hetkiä, kun päätit silloin muuttaa uudestaan yhteen, mut kyllä mulla kävi mielessä heti ekana, että "arvasin" :( Ei noi miehet noin vaan muutu, ja S:lla se tuntuu olevan niin tiukasti syvällä toi lapsellinen käytös, että eiköhän sillä kestä vielä vuosia ennenkuin se on valmis olemaan isä. Vaikka eihän kaikki kasva siihen kuitenkaan koskaan. Mun esikoisen isä näkee lastaan muutaman kerran vuodessa, korkeintaan viikon kerrallaan, jolloin ne asuu sen vanhemmilla, eli käytännössä arkea ne ei vietä ollenkaan. Ei tää oo vieläkään valmis isäksi, ja tytär on 10v. Että älä luota että S tosta heti muuttuu, sä oot niin paljon yrittänyt ja tulos on tämä. Jospa uusi ihana maajussi tulis elämääsi, sitten kun oot valmis :) Tsemppiä! <3
VastaaPoista