Kaksi viikkoa, kaksi päivää...

Ne ihanat kaksi päivää on kuin muisto vain, taas kerran. Olen alkanut vihaamaan niitä kaksipäiväisiä huumaavia hetkiä. Kaksi viikkoa erossa - kaksi päivää yhdessä onnellisia. Siitähän ne kestävät avoliitot on varmaan tehty, eikö? 

Olen pistänyt viimeisen neljän päivän aikana montakin asiaa merkille Sampasta ja meistä. Vast'ikään tosiaan havahduin tuohon kuinka meidän onni kestää alle 48h, mutta sittemmin olen huomannut mitä tapahtuu sen jälkeen. Samppa osaa selkeästi sanoa niitä kauniita sanoja, mutta ei todellakaan ole valmis tekemään mitään käytännössä niiden asioiden parantamisen eteen. S:n mielestä osallistuminen vauvanhoitoon tarkoittaa edelleen sitä, että pojalle käydään näyttämässä hymynaamaa metrin päästä silloin tällöin ja matkitaan muutaman kerran vauvan ääntelyä. Sain sen kylvettämään Nuutin torstai-iltana kun pakotin, vaippaa ei ole suostunut enään kotona vaihtamaan. S ei ole myöskään ollut kuin kolmessa työvuorossa tämän viikon aikana, kahdessa illassa ja yhessä aamussa. Herra nukkui myös ensimmäisen yön kotona mun vieressä sängyssä, kun sai Sitä. Sen jälkeen siirtyi sohvalle "nukkumaan paremmin", vaikka Nuutti ei todellakaan edes itke öisin kun ehdin aina herätä jo sen nälkä-äkinään. Olen yrittänyt jopa väkisin lähentyä S:n kanssa, pyrkinyt että se nukkuisi mun kanssa samassa sängyssä ja niin edelleen. Tuntuu hullulta että nykyään S haluaa mielihyvin nukkua sohvalla, minne se raskausaikana ei olisi mistään hinnasta halunnut mennä. Se eräs kerta loppu raskaudesta kun riideltiin pahemman kerran ja "passitin" sen sohvalle. Se vänkäsi vihaisena ovensuussa ainakin tunnin ennenkuin luovutti ja meni sohvalle nukkumaan... Nykyään se ei vaan voi Nuutin takia vaatia sänkyä itselleen, N kun ei voi nukkua mun kanssa sohvalla!

Viime päivinä olen yrittänyt suostutella Samppaa laittamaan Nuutista teettämiä isoja kuvatauluja seinälle, sekä kahta hankkimaani hyllyä. Meillä ei siis ole seinillä yhtikäs mitään, ei edes kelloa, koska Samppa ei halua! Sen mielestä seiniin ei saa laittaa yhtäkään reikää, miettikää! Olen siitä saakka halunnut hyllyjä ja kelloa seinään kun muutettiin tähän marraskuussa, mutta EI. Se sanoo että jos meen itse nakuttamaan niin se repii ne pois! En vaan ymmärrä millä logiikalla se näitä hommia ajattelee...

Eilen yritin sitten miellyttää sitä kaikesta paskasta huolimatta, ja kokkasin illallista kun S tuli töistä klo 22. Miellyttämisellä yritin mm. saada sitä suostumaan niihin hyllyihin ja tauluihin... Tein kaikenmaailman salaatit, ostin toisenlaista salaatti ja juustopatonkia, oli levitettä, oli salaatinkastiketta, oli makkaraa ja lihaa.. Pöytä katettuna kun herra tuli töistä. Ensimmäisenä se kuitenkin meni tokaisemaan, että niitä hyllyjä ei muuten sitten tuu. Suutuin. Miten helvetissä voi elämä mennä pieleen muutamasta reiästä seinässä???? Mitä kaikkea minä olen joustanut ja katsellut S:n käytöstä, enkä saa lapsestani laittaa kuvia seinille ja muutamaa hyllyä asuntoon?! Paloi päreet, kirjaimellisesti. Taisi lentää juustopatonkikin minne sattuu siinä huumassa.

Kaikki nämä pienet arkiset idioottimaiset riidat kaiken tämän muun paskan lisäksi. Pälli räjähtää totisesti, en jaksa! En jaksa tuota aikuista, pöhöttynyttä ja suuta aukovaa 24-vuotiasta lasta enään, joka kaiken lisäksi haluaa dominoida kaikkea mun elämää täällä kaupungissa! Ja se ei edes vaivaudu tekemään mitään arkiaskareita täällä kotona kun me tullaan tänne. Se itsekin toteaa, kuinka hän kyllä tekee täällä asioita silloin ku me EI OLLA TÄÄLLÄ, mutta ei tosiaan silloin kun minä tulen tänne Nuutin kanssa.

Tulee tosiaan sellainen olo kuinka se "alistaa" mua toiminnallaan. Olen tällainen turhanpäiväinen äitiysLOMALAINEN, koska pelkkää lomaahan tämä lapsen hoito vaan on! Sen verran rankkaa kuitenkin ettei hän itse voi hoitaa lastaan lainkaan. Ei edelleenkään minkäänlaista arvostusta, ei kiitosta mistään. Ei edes siitä valmiista illallisesta, minkä S kyllä veti huiviinsa mun vollottaessa vieressä.

Alan olla jo henkisesti melko kypsä eroon. Tänään kun märsäsin sille että onko sen panos meitä kohtaan oikeasti näin olematon, en saanut vastausta, Se ei ole kertaakaan tänä aikana suostunut puhumaan mun kanssa asiallisesti, käyttäytyy vaan todella lapsellisesti ja vääntää tyhmää vitsiä kaikesta. Kysyin siltä eilen illalla että miksei se koskaan sano Nuutille että rakastaa sitä, tai hellittelis sitä (koska se ei mm. ikinä ole suukottanut sitä poskelle tai halannut!), niin S käänsi tyylikkäästi puheenaiheen johonkin täysin muuhun. Lisäksi se tuhahtelee mulle tylysti ettei sen tarvitse selitellä mulle tunteitansa! SERIOUSLY. Sen jos jonkun olisi alettava selvittämään mulle tunteitansa! Raukka mikä raukka....

Huomenna lähden vaihteeksi porukoille. Sanoin S:lle että paskapuhetta se, että meillä ei sujuis sen vuoksi kun oon alkanut viihtymään vanhemmillani. S ei vaan todellakaan halua tulla toimeen meidän kanssa kotona, se haluaa olla itsekseen. Se ei osoita MITÄÄN muutosta, että se haluaisi meidän olevan ja viihtyvän täällä kaupungissa - päinvastoin! Tekee kaikesta jatkuvasti hankalampaa: haastaa riitaa joka helvetin arkiasiasta, ei käy ruokakaupassa mun kanssa vaan minä joudun meneen sinne vauva kainalossa, ei nuku mun kanssa samassa sängyssä, ei hoida poikaa edelleenkään.... lista tuntuu olevan se sama ja loputon!

Tää blogi on niin konkreettinen todiste mulle siitä kuinka pitkään oon kattellut tätä. Tuntuu että mulla on kaksi vaihtoehtoa, joko poistan tän koko blogin ja hyväksyn tän tilanteeni tai eroan ja alan elää elämääni Nuutin kanssa. Olen pohtinut minkähänlaisia tekstejä multa syntyisi kun ei olisi tätä taakkaa tästä paskasta suhteesta S:n kanssa? Voisin keskittyä Nuuttiin ja muhun, meidän hyvinvointiin...

Tästä tuli taas pitkä ja sekava vuodatus. Olen vaan väsynyt ja vittuuntunut tällä hetkellä. Koska uskallan tehdä sen lopullisen liikkeen? Kuinka paljon jaksan vielä uskoa? 

Itkin äidille tänään puhelimessa, ja se sanoi ettei sen sympatiat enää riitä S:aa kohtaan. Alkaa kuulemma senkin mielestä menemään jo liian pitkälle tää touhu kun S tuntuu suorastaan häätävän meitä toiminnallaan kaupungista mun vanhempien luo!

Lahjasaalista

Ajattelin pistää tänne vielä kuvia mitä Nuutti ja me saatiin lahjoiksi nimijuhlissa, sillä me saatiin ihania juttuja!

Nuutin kummi antoi ihanan vauvasormuksen, mikä koreileen mun hopeisessa kaulaketjussa sydämen kaverina. <3

Mun vanhemmat antoivat iiiihanan "veistoksen", mikä on tehty Willowtreesta. Toki pari joka pitelee rakastavaisesti vauvaa on hiukan kliseinen tällä hetkellä, mutta symboloihan se juuri sitä mitä tämän pitäisi tällä hetkellä olla. Realistisempi varmasti olisi ollu vain nainen ja vauva!:-D 

Toinen kummi antoi tinakehystetyn albumin, sekä toinen tinakehyksen vauvasormuksen lisäksi! Edessä olevan vaaleansininen kehys on myös kaunis. Tykkäsin näistä todella paljon, kunpa ne saisi vaan hyllyille ja esille!

Nuutti sai myös jotain leluja kuten kuvassa olevan härpäkkeen, sekä sen lisäksi ripustettavan soittimen. Oma kummitätini antoi muumi pyyhkeitä sekä kuvassa olevan lasten lautanen+muki -setin. :-)

Pyjamoita koossa 74, hyödyllisiä hyödyllisiä!!:-)

Nuutti sai myös ystäviltäni Pentikin super perhmeän pupun! Awwws.<3

Kiitoskortit teetin Ifolorilla ja laitoin valmiille kuvapohjalle juhlapäivänä otetun nauravaisen kuvan Nuutista. :-) 

Anna mun kaikki kestää

Hei vaan "pitkästä" aikaa. Seidin kyseltyä mitä meille kuuluu, rohkaistuin jälleen valittamaan blogin puolelle. ;-)

Merkittävimpiä tapahtumia viime aikoina on ollut päällimmäisenä Nuutin nimijuhlat, mitä vietettiin kaikista hangoitteluista huolimatta 2.6 sunnuntaina. Paikalla oli kummankin lähipiiri, yhteensä n. 25 ihmistä. Mulla piti kiirettä nimijuhlien alla, sillä leivoin voileipäkakut sekä täytekakut itse. Siinä ohessa piti hoitaa myös Nuutti, sillä äiti taas vietti ulkotöiden parissa yleensä päivät. Mulla oli melkeinpä huono omatunto kun en ehtinyt viettää Nuutin kanssa niin paljon aikaa paria-kolmea päivää ennen juhlia. Tosin N istuskeli puoli-istuvassa asennossa vaunuissa parin metrin etäisyydellä musta keittiössä ja töllisteli mitä äiti touhuaa. :-D On se niin tyytyväinen poika ettei voi muuta kun mainoa! N on onnellinen kunhan saa tissiä, halittelua ja pusittelua, kuivan vaipan säännöllisin väliajoin sekä juttuseuraa.:-) 

Sacherkakku karkkikoristelulla!:-P

Yritin saada Samppaa viime viikon torstaina tulemaan mun porukoiden luo auttamaan juhlavalmisteluissa, sillä S:lla ei ollut tiedossa töitä loppu viikolle. No turhaan yritin saada. Vastaus oli perus "En tuu", ja mm. veljen uuden mopon hakeminen toiselta paikkakunnalta oli tärkeysjärjestyksessä edellä. Oisin kaivannut Nuutin hoitoapua leipomisten keskellä, sekä joku olisi voinut olla apuna myös pihan laitossa kuntoon. Vetosin että Samppakin voisi tehdä jotain nimijuhlien eteen, mutta S saapui sunnuntaina sitten juhliin tyylikkäästi päästen taas kuin koira veräjästä. Kyllähän me pärjättiin Nuutin kanssa kaksinkin, mutta totta se on paljon raskaampaa hoitaa lasta ja yrittää touhuta siinä sivussa kaikkea muuta. Olin TODELLA väsynyt ja täysin koomassa kun juhlat oli juhlittu! Tuntuu etten vieläkään ole selvinnyt niistä...

Sampan äiti viestitteli myös ennen juhlia mulle. Vaihdettiin muutama sananen tästä mun ja S:n tilanteesta, ja sen mielestä mun pitäisi vaan hammasta purren olla S:n kanssa yhdessä kaupungissa. Se myös yritti puolustella S:n viime kertaista toimintaa, että tultiin N:n kanssa huonoon aikaan kaupunkiin kun S oli väsynyt eikä oikein jaksanut meitä! No anteeksi vain mutta ei tultu ihan huvin vuoksi kaupunkiin tuolloin, ja toisekseen onko huonoa aikaa nähdä tyttöystävää ja eritoten omaa lastaan?! Hän myös sanoi että S tottuu helposti olemaan yksikseen, eikä tule sitten meidän kanssa toimeen kun ei olla kotona. Mun mielestä S ei ole tottunut olemaan meidän kanssa, ei vaikka kuinka yritän! S yrittää hangoitella kaikin keinoin vastaan, jotta ei tottuisi koko perheen rutiineihin! Kaiken kukkuraksi hän myös sanoi että vieraiden mielestä meidän nimijuhlat voivat tuntua kiusallisista kun moni tietää mun ja S:n epämääräisen tilanteen. Muun muassa S:n isän naisystävä ei suostunut tulemaan nimijuhliin sen vuoksi. Miettikää.. niin kypsää. Sitäpaitsi me ei olla tätä meidän tilannetta "näytetty" kenellekään muulle ulkopuoliselle, me ollaan kodin ulkopuolella käyttäydytty asiallisesti aina.

No se siitä. Mutta juhlat meni mun mielestä hienosti olosuhteisiin nähden. Tarjoilut meni nappiin, vieraat tuntui viihtyvät ja ohjelmakin oli mukavaa. Ensin minä paljastin Nuutin koko nimen, jonka jälkeen nostettiin kaikki malja pojalle. Sitten tuttunu lauloi kaksi laulua pianosäestyksellä, Yön biisin "Ihmisen poika" sekä Johanna Kurkelan "Ainutlaatuinen". Molemmat omia valintojani, S ei näihin halunnut puuttua mitenkään. Hän nyt ei olisi halunnut mitään lauluesityksiä koko juhliin. Sen jälkeen pappani piti puheen ja alettiin kahvistelemaan. Juhlien päätteeksi istutettiin omenapuu vanhempieni pihalle. :-) Niin ja saihan Nuutti kummejakin, ne nimitettiin myös juhlien puolivälissä. Heille olin väkertänyt omat kummitodistukset.

Kummitodistukset.

Juhlien jälkeen S:lla ei myöskään ollut töitä maanantaiksi, hän ei kuitenkaan halunnut jäädä yöksi vaikka pyysin. No ei siinä, seuraavana päivänä hän jostain syystä halusikin tulla takaisin meille kun ei ollut edelleenkään töitä tiedossa alkuviikoksi. Suostuin tietysti, toisaalta halusin - toisaalta en. Haluaisin että me voitaisiin elää ja olla yhdessä. Että S oppisi vihdoin asioita ja käsittäisi mitä tulee menettämään jos me erotaan. Halusin että S näkee Nuuttia ja oppii tuntemaan poikaa.

Kyllähän S sylittelikin poikaa enemmän kuin yleensä, vaihtoi jopa kerran vaipan. Nukuttiin kaikki kolme yksi yö samassa sängyssäkin. Tuntui perheeltä hetken aikaa. :'-) S yritti olla jälleen kerran todella mieliksi mulle. Sillä oli taas se ikävä, mikä kestää sen kaksi päivää. Se halaili mua ja viskutti korvaan ikäväänsä. Tiesin ettei sitä onnea kauan kestä, mutta hymyilin silti. 

Eilen aamulla päätin sitten että lähden omalla autollani kaupunkiin kun Samppakin lähti. Oltiin porukoilla kahdestaan aamulla. Pakkasin kamoja ja pyysin että S nousisi ylös sängystä klo 11 aikaan hoitamaan Nuuttia, sillä en vaan voi pakata vauva kainalossa ja toinen vaati viihdyttäjää. S nousi ylös vartin päästä ja pian alkoi valittamaan kuina EI JAKSA pitää poikaa sylissä, ja tahtoo lähteä jo ajamaan kaupunkiin ennen meitä! Hermostuin asiasta, sanomattakin selvää. Lähdin kaupunkiin silti. Kävin ohikulkumatkalla hakemassa Ikeasta valokuvakehyksiä ja hyllyjä, joita haluaisin laittaa asunnon seinille. Tuhlasin niihin 60e ja kotiin saapuessa S oli pöyristynyt nähdessään ostokseni, sillä hän ei halua yhtäkään taulua tai hyllyä kuulemma seinille! Saatiin tästä myös riita aikaiseksi. Huoh.. 

S ei ole vielä saanut myytyä ostamaansa urheiluautoakaan. Kotiin tullessani S ei ollut kotona joten lähdin ajelemaan S:n isän luo, jos tämä olisi siellä. Ajaessani S tuli vastaa urheiluautollaan eikä huomannut mua. Niin, se oli huviajelulla kaupungilla! Pyörsin kotiin ja kirosin kaikki kirosanat läpi, että mua vituttaa se jätkä. Saamaton paska. Löysin auton myyntitodistuksen, 9000euroa. Plus että S on korjannut autoa reippaasti parilla tonnilla. En kestä. 

Pisteenä i:n päälle S:n isä kutsuu poikaa sen toisella nimellä, koska ei pidä Nuutti -nimestä! Idiootteja koko suku täynnä! En todellakaan haluaisi että tämä kutsuisi Nuutti toisella nimellä, eikä auta että siitä on sanottu. Anna mun kaikki kestää.

Valivali vol.10009484

Heippahei taas kerran. Valitusvirttä tiedossa!

Viikko (tai 8 päivää) on vierähätnyt porukoilla ja tultiin N:n kanssa eilen kaupunkiin, sillä poitsulla oli neuvola. By the way, Nuutti painoi 6370g ja oli 61,3cm pitkä! Hurrrjan hyvin kasvaa siis!<3 Rota I -rokote annettiin tai otettiin myös.

Noh, S oli iltavuorossa eikä oikeastaan tiennyt edes meidän tulosta mitään. En vaivautunut kertomaan. Mulla oli 27.pvä synttärit, ja tuona päivänä S lähetti "Onnea E." tekstarin muodossa! Kylläh, tekstarin! Thanks buddy! Oletetusti S tulee iltavuorosta klo 22 aikoihin, mutta oli jäänyt ylitöihin ja saapui kotiin klo 5 aamuyöstä. Paineli tietysti sohvalle hetimiten nukkumaan vaikka näki mun syöttävän Nuuttia makkarissa. Ei vaihdettu sanaakaan. Noustiin sit tänä aamuna N:n kanssa klo 10:30, koska venytin varta vasten meidän heräämistä jotta S saisi nukkua. Kun me ulostauduttiin makkarista, paineli S sinne välittömästi, eikä sanonut Nuutille sanaakaan! Huikkasi mulle äkäisesti ohimennessään että hän on sitten menossa iltavuoroon, että kuka katsoo poikaa kun menen iltapäivällä uusintatenttiin. No mun äiti on tulossa katsomaan poikaa, enhän mä nyt mitään S:n varaan jättäisi! Niin ja nousi siis klo 13, puki työvaatteet päälle, otti eväät kaapista ja häipyi. Sanomatta sanaakaan!

Että sillälailla. En vaan ymmärrä. En ymmärrä kuin tunteeton toi jätkä on.

Voi elämä...

Kahlasin eilen 2012 vuoden postaukset. Siis apua, mua melkein hävettää mitä mun kirjoitustyylini on silloin ollut!:-D Ja siis olin selkeästi jättänyt ne negatiiviset asiat suurimmaksi osaksi kertomatta blogin alkuaikoina, ja hehkutin niitä hyviä hetkiä S:n kanssa. Tottakai meillä on ollut ne hyvätkin hetket, on edelleen silloin tällöin. Mutta nykyään entistä harvemmin ja silloin kun niitä on, niin en usko niihin. Seuraavassa hetkessä S saattaakin jo olla se "vanha" S, joka haastaa riitaa mitä typerimmistä asioista. Itseasiassa me ollaan riidelty aina melko pienistä asioista, ja siksi en varmaan kehdannut niitä edes alkuaikoina valittaa täällä. Mutta siinä vaiheessa kun en saanut S:lta tukea tai ymmärrystä raskausaikana, oli mulle liikaa. Nyt jälkeen sitäkin asiaa voi tietysti vähätellä, ja voisi unohtaa... Mutta en vaan pysty. Mulla on sellainen mielikuva kuin olisin odottanut yksin, iloinnut yksin koko tulevasta lapsesta. Ja sitten tuli synnytys ja sitten itse lapsi, eikä S osannut tukea silloinkaan. Njäh.. Meillä on aina ollut melkoinen viha-rakkaus suhde!

Päällimmäisinä mieleen jäivät viime vuoden postauksista etenkin keskenmeno. Se tunne kun S ei vaan osannut edes olla siinä, mun vierellä! Sinä päivänä kun se tapahtui, jäin lopulta yöksi yksin kun suutuin siitä, että S vältteli aiheesta keskustelemista ja kotiin päästyä nauraa hörötti telkusta tulleelle komedialle. Mun ymmärrykseen ei mennyt että se mun lohduttaminen oli S:lle liikaa vaadittu!

Myös tuona aikana S oli todella aloitekyvytön kaiken kodin siisteyden ja ruuanlaiton suhteen. Se ei osannut pestä pyykkiä, ei löytänyt imuria kaapista, ei osannut laitta kenkiä kenkätelineeseen (vaan jättää ne oven eteen edelleen!), ei pessyt vessaa, ei laittanut ruokaa.. Listahan on loputon. Tästä kaikesta me riideltiin jo silloin. Mulla tosin riitti vielä kärsivällisyyttä ja odotin ihmettä tapahtuvaksi. Halusin uskoa että kyllä se siitä...

Käytiin elo-syyskuussa myös Levillä viikonloppulomalla mikä meni päin helvettiä. Olin ensinnäkin todella pahoinvoiva raskaudesta johtuen, mutta S ei tätä käsittänyt. MITEN VOI OLLA JATKUVASTI PAHA OLO JA OKSETTAA??! Sitä se ihmetteli. Makasin suurimmaksi osaksi hotellihuoneessa huonvointisena siis. Muistan että saatiin jo ajomatkalla joku riita aikaiseksi, ja tunnelma oli jo valmiiksi surkea. Enkä vaan jaksanut yrittää lopulta tehdä lomasta edes pakon edessä hyvää kun oma oloni oli niin paska. Me ei todellakaan harrastettu minkäänlaista läheisyyttä koko viikonlopun aikana. :-( Sen jälkeen oikeastaan päätin että meidän lomailut saa olla vähäksi aikaa siinä, eikä edelleenkään huvittaisi ajatuskaan lähteä S:n kanssa kotia kauemmas. 

Näin jälkeenpäin ajateltuna olen kertonut melko vähän alkuaikoina siitä negatiivisuudesta täällä. Jossain vaiheessa mulla ei vaan enää kantti kestänyt ja se paska alkoi sitten leviämään tekstien muodossa tänne. Mun vitutus S:aa kohtaan, kaikkien painostus ja ymmärtämättömyys mua kohtaan.. Täältä olen saanut ainoastaan parhaita neuvoja, niiden toteutus vaan on vielä ajatustasolla. 

Nyt on pakko lopettaa ja palata sisätautien tenttimatskujen ääreen. Poika on unilla joten vielä on pari h aikaa pänttäillä ennen ekaa syöttöä!

Kiitos teille kaikille kommentoijille tsempeistä ja vertaistuesta, sekä kehoituksista jatkaa kirjoittelua.

Tänään tekisi mieli taas räjähtää raivosta. Samppa ei ottanut tuttuun tyyliin eilen yhteyttä, ei tekstaria, ei puhelua. Enkä minäkään sitten vaivautunut soittamaan sille, en vaan koe velvollisuudekseni ilmoittaa sille mitä meidän poika on päivän aikana touhunnut. Toki kokisin silloin, jos S olisi kunnollinen isä ja kiinnostunut meidän tekemisistään ym ym, kyllä te tiedätte mitä tarkoitan. No kaikesta huolimatta minä soitin sille tänään, hän sanoi olevansa töissä ja soittavansa myöhemmin. Sain soiton sopivasti pojan ollessa päiväunilla kahden aikaan, S selitteli ummet ja lammet TÖISTÄÄN heti puhelun alkuun. En tajua miksi se aina selittää töistään mulle?! Ja erityisesti sen pitää puhelimessa niistä alkaa jauhamaan, ilmeisesti sekin kertoo vaan siitä kuinka meillä ei ole mitään puhuttavaa. S todellakin tietää että mua kiinnostaa sen trukilla ajamiset ja laivojen lastaukset yhtä paljon kun kilo kiviä! 

Puhelu äityi kuitenkin töistä puhumisen jälkeen riitaisaksi. S ei kuulemma eilen soittanut kun oli parempaa tekemistä, kysyin toki mitä se oli ollut. Hän oli istunut isänsä luona sekä mummolassa illan. Mummon porisevien ruokakattiloiden äärellä! Maanantai-iltanahan S soitti mulle kun oltiin tultu vanhemmille sinä päivänä. Se kertoi kuinka oli puolilta päivin soittanut mummollensa mun ja Nuutin lähdettyä, että tehdä sille ruoka ennen iltavuoroon menoa. Siis OI ja VOI, anna mun kaikki kestää. Se äijä elää mummon sekä Saarioisten ruuilla (ja tietysti kebabilla!). En ole vaivautunut tekemään sille pitkään aikaa ruokaakaan, me eletään täysin omavaraisesti molemmat vaikkakin saman katon alla välillä.

Sanoin S:lle etten halua tulla kaupunkiin enää takaisin, tai että mua ahdistaa koko ajatus. S kuulosti tosi välinpitämättömältä ja tokaisi vaan "Jaaha." Sitten päädyttiin perustinkaamiseen. S:n mielestä tää vauva ei tosiaan ole meidän parisuhteen ongelma, vaan meillähän on ollut riitoja kaikesta jo ennen vauvaa! Tätä asiaa se nykyään jaappaa. No ei toki vauva ole ongelma, vaan se miten S käyttäytyy edelleen vauvan syntymän jälkeen! Tämä ei uppoa sen kovaan kalloon, ei sitten millään. Ajattelinkin muistin virkistämiseksi selata täällä blogissa vanhoja postauksia mistä ne typerät riidat raskausaikana koostuivat...

Oikeastaanhan S puhuu todella vähän. Varsinkin nyt kun asiat on jo tuhannen solmussa eikä se tiedä varmaan itsekään missä on pää ja missä häntä tässä meidän hommassa. Se ei tunnu osaavan muodostaa enää minkäänlaista käsitystä kuinka huonossa jamassa asiat on, eikä nää korjaannu jos se ei myös ala ymmärtämään! Itsekin olen jo tosin siinä pisteessä, ettei mua kiinnosta. Tuntuu että räpiköin ja pokkuroin näiden asioiden kanssa, ja vaihtoehtoina ei tunnu olevan kuin että hyväksy tai unohda ja jatka elämää omillasi. S ei todellakaan ole suostuvainen lähtemään selvittämään meidän asioita ulkopuolisten juttusille, se on sen sanonutkin. 

Lisäksi riideltiin tulevista nimijuhlista. S:n isän naisystävä (josta en niin piittaakkaan) on ilmoittanut ettei aio osallistua meidän juhliimme, koska sen mielestä se olisi KIUSALLISTA. Ja tämä kiusallisuus johtuu kuulemma siitä kun mulla ja Sampalla on tämä tilanne käsillä että ei tiedetä ollaanko yhdessä vaiko ei! Ho hoijaa sanon minä! Sen verran kyllä piittaan että mua alko vituttamaan koko akka! Eikä tarvi ton kommentin jälkeen olla tulossakaan meidän pojan nimijuhliin! Ihan kun niissä juhlissa sitäpaitsi olisi kyse musta ja Sampasta, siellä juhlitaan meidän poikaa! Kyllä mua kaduttaisi myöhemmin jos en järjestäisi pojalle minkäänmoisia nimijuhlia vaan sen takia että S on täys kusipää ja haluaa pilata kaiken! Tuntuu että mua litistetään joka suunnasta ja ihmisten painostus on niin järjetöntä. Loppuispa tämä painajainen!

Nuutin kuulumisia

Mietin tänään että kuinka vähälle huomiolle olen jättänytkään Nuutin kehityksen seurannan ja uusimmat oivallukset. Mulla ei vaan ole jotenkin ollut voimia kirjoittaa tästä vauva-ajasta kun Nuutti pitää mut tosiaan melko kiireisenä! Poika kasvaa vaan niin kohisten, että toki olisi kiva muistella jälkiin missä vaiheessa hän on alkanut huomaamaan ja tekemään mitäkin. Mun ja S:n välinen tilanne on vienyt myös ne viimeiset voimanrippeet, enkä ole halunnut myöntää täällä blogin puolella että olen väsynyt.

Kaipa väsymyksen ääneen sanominen tekee musta heikon. Minä joka haudon eroa ja "haluan" yksinhuoltajaksi, sitten olen jo tässä tilanteessa väsynyt.  Mutta tänään oivalsin senkin, että ehkä tää väsymys kaikkoaisi jos pääsisin eroon S:sta. Kyseessä ei nyt ole mitään sellaista väsymystä että kokisin itseni mitenkään masentuneeksi. Tähän väsymykseen auttaisi hyvät unet ja se, että olisi joku joka kantaisi vastuuta vauva-arjesta... :-/

Joka tapauksessa meillä on Nuutin kanssa ollut ihan hyvä päivä tänään. Nuutti on niin hyväntuulinen vauva ettei oo tosikaan. :-) Meidän päivät kuluu seurustellen, tissitellen tietysti ja nukkuen. Meillä on yhdessä jo selkeä rytmi päivässä: N ottaa useammat torkut päivässä, niiden välissä syödään ja seurustellaan, illalla kahdeksan maissa kylvetään ja sen jälkeen mennään yöunille. Yöunilla N yleensä nukkuu ensimmäisen pätkän huimat 4h, jonka jälkeen herää parin h välein syömään. Aamuyöstä tuntuu että välistä N on tissillä tunnin välein! Aamulla sitten noustaan 8-10 välissä Nuutin ehdoilla.

Poika on varmaan pian 6 kilon mötkäle, ja se selviääkin ensi neuvolassa 28.pvä. Hienosti on siis kasvanut pelkällä rintamaidolla! Mulla on tullut maitoa hienosti ja imetän rintakumin avulla edelleen. Välillä tosin tuntuu että maidontulo hiipuu, mutta poika viihtyy yleensä silloin niin usein rinnalla ja "tilaa" maitoa itselleen. Seuraavina päivinä mulla onkin yleensä noussut sitten hyvin maito rintoihin. Toki varmaan tää mun ruokavalion muutoskin on vaikuttanut positiivisesti maidontuloon, sillä syön nykyään orjallisen säännöllisesti. :-D Sain myös mummolta useamman pullon oma tekemää marjamehua juotavaksi, mikä selkeästi vaikuttaa myös maidon nousuun - eli maitohan nousee!

Olen ajatellut että täysimettäisin poikaa mielelläni 5kk ikään saakka ennenkuin alan maistattamaan kiinteitä. Olen kuitenkin hiukan epäileväinen kuinka mun maito tulee riittämään kun N:n ruokahalu tuntuu kasvavan jatkuvasti, ja välillä ei sitten tosiaan muuta tarvitse tehdäkään kuin imettää päivät läpeensä. Toki haluaisin imettää osittain vaikkapa ihan vuoden ikään saakka. Aika näyttää...

Nuutti on kova poika juttelemaan ja hymyilemään, varsinkin siis mulle. Terveydenhoitaja sanoi jälkitarkastuksessa että huomaa kuinka leimautunut poika on muhun. :-D N seurasi kuin tikka toukkaa koko ajan mua kun terkkaopiskelija sylitteli häntä jälkitarkastuksen ajan. Olisihan se ihme tietysti jos N ei mua tunnistaisi kun eletään niin symbioosissa. Millään neuvolakäynnillä N ei ole kuitenkaan sattunut itkemään, joten tietysti terkka aina ihmettelee kuinka hyväntuulinen se Nuutti onkaan. :-D Toinen vaan yrittää kovasti äännellä puhuakseen ja naureskelee heti jos hänen kanssaan alkaa hassuttelemaan. Ihana ihana Nuutti! <3

Tässä muutamia kuvia tältä päivää. N veteli sikeitä monta h iltasella kun me äidin kanssa puhdistettiin kukkapenkkejä ja ulkoiltiin mielettömän hienolla säällä!:-)

Vaunuissa uni maittaa...