keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Elatussopimusta ja tuntoja

Tuli tunne, että on aika vuodattaa hieman tuntoja tänne.

Postiluukusta kolahti summat elatusavusta, mitä S:n on maksettava mulle Nuutista. Se oli 215e, ei siis mikään päätä huimaava summa. Samppaa se kuitenkin ärsytti, meillä tulee nykyään riitaa aina raha-asioista. On ilmeisesti niin vastenmielistä tukea meitä rahallisesti. Mitähän se kuvittelee miten meidän tulis tulla toimeen? Voin valehtelematta sanoa että pennejä on venytettävä ja senttejä laskettava ruokaostoksilla! Maksan melkein 500e vuokrakuluja, auton bensoja, nettiä, puhelinta, sähköä,, mitä kaikkea! Ja siihen ruuat, vaipat ja esimerkiksi Nuutin vaateostokset.
En kestä S:n käytöstä. Tai sitä ajatusmaailmaa. Se ei arvosta edelleenkään mua ja sitä työtä mitä teen pyörittääkseni tätä yksinhuoltajan arkea. Se on kerran katumapäällä avautunut ihan pikkuisen, ja maininnut että hyvin olen hommanu hoitanut. That's it! THAT'S IT?! 

En haluais ruveta marttyyriksi, mutta kieltämättä tää meidän rahapolitiikka saa mut hiiltymään. Toki mulla on niin paljon tunteita vielä pelissä. Osa musta kaipaa turvaa, läheisyyttä ja rakkautta. Sitä mitä joskus sain Sampalta. Osa musta sitten on ihan liekeissä Sampalle, kaikelle sille minkä se on pistänyt mut kokemaan! Ja tässä minä olen, tönötän kaksiossani vauvani kanssa.

Juoksen olohuone-keittiö-makkari akselia suurimman osan päivästä, hyppyytän ja pomppuutan poikaani, halailen ja suukottelen, leikitän, syötän ja juttelen. Käydään vaunukävelyllä, jotta N saisi myös raitista ilmaa. Poden huonoa omatuntoa päivittäisen lisämaidon antamisesta, mutta lämmitän sen aina kuitenkin vesihauteessa vaikka se vie aikaa ja poltan aina sormeni, mutta kun se on paljon terveellisempää niin! Ja kaikki tämä vain helpottaakseni imetysrumbaa, paska äiti! Kylvetän Nuutin joka ilta, koska puhtaana on ihana pistää nukkumaan... 

Yritän vaan olla hyvä äiti. Tuntuu että asetan itselleni välillä hirmu paineita. Suoriudun päivästä toiseen. Haluan että kämppä on siisti nukkumaan mennessä. En halua herätä aamulla kahvin keittoon kun keittiössä löyhkää edellispäivän tiskit. En siedä villakoiria nurkissa, paria päivää pidempään... Vihaan VIHAAN likaista vessaa. Ja pyykkivuorta. Ja niitä pyykkejä olohuoneen pyykinkuivaustelineessä, jos ne tahtovat viipyä siinä paria päivää pidempään. 

Tunnen tekeväni paljon päivän aikana. Hoidan lapseni parhaani mukaan, ja pidän kotini siistinä. Kukaan ei silti sano päivän päätteeksi että jaksoitpa hienosti päivän ja taputa olalle.. Tai halaa ja sano rakastavansa. Äidillekään en halua nykyään enää valittaa tästä raskaasta arjesta, sillä se sanoo mulle että "sellaista se on." En tiedä ymmärtääkö sekään oikeasti kuinka raskaalta tämä välillä tuntuu. Mietin vaan miten joku hoitaa homman kotiin niin sanotusti useamman mukulan kanssa.. Hukkaisin itseni koknaan siihen viidakkoon jos näitä Nuutteja pyörisi jaloissa yhtään enempää!

8 kommenttia:

  1. Vau, sähän jaksat hienosti. Mulla on noi pyykit tossa narulla niin kauan et laitan uudet, ja ne vanhat nostan vaan tohon lipaston päälle. Tiskikoneen tyhjennän, kun uudet astiat täytyis laittaa sisään.

    Ja elatusavusta, goose on määrätty nollasopparille, eli minimi 152,jotain euroa. Eli samppa selkeesti tienaa. Ja se on tarkotettu lapsen kuluihin, joita ei tässä alkuvaiheessa vielä juuri ole. Vaipat ehkä ja sulla korvike ja sitten toki vaatteet (joita saa halvallakin) ja myöhemmin sitten ruoka, harrastukset, jne. Toki nyt voi olla vakuutusmaksuja tms mut niistäkään ei millään saa puoliksi laitettuna yli 40e.
    Eli uskoisin et tällä hetkellä se 215 euroa riittää hyvinkin mainiosti elatusavuksi, koska se on nuutin tarpeille, ei äidin humputeltavaksi :)

    en tarkoita ylläolevaa pahalla tai arvostellakseni sinua, mutta itsekin olen näitä asioita pohtinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen näitä ystävän kanssa pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että tuo 150€ on myöskin ihan iso raha. Just siks, ettei vauva paljoa tarvitse ja siks, että sehän on vaan se isän osuus. Äidin pitäis siis laittaa vauvan menoihin sama summa... Mut sit taas kun miettii, että vauvan takia tulee lisäkuluja mm. isommasta asunnosta, ruoista, pesuaineista, vesimaksuista, ym. niin kyllähän niitä menoja kertyy.

      Että varmaan saa miettiä ostoksia ja muita kuluja tarkastikin, etenkin jos on jo tottunut puolison kanssa jaettaviin asumis- ym. kustannuksiin, eikä ole tarvinnut kituuttaa yksineläjän budjetilla jo ennen lasta.

      Poista
    2. Pakko kommentoida tuohon elatuksmaksu asiaan. Ne lapsen kustannukset eivät tule pelkästään vaipoista ja maidosta. Näin yleisellä tasolla ajatellen, lapsen huoltajan tarvii asua isommassa asunnossa kuin jos hän asuisi vain yksinään. Jos siitä tulee kustannuksia. Yksiään kun on vaikeata edes sitä pinnasänkyä sijoittaa ja vaatekaappitilatkin on yleensä suunniteltu vain yhden ihmisen tarpeisiin. Josta päästään siihen, että kasvava lapsi tarvii jatkuvasti uusia vaatteita. Suomessa on 4 vuodenaikaa, joka taas lisää sitä pakollista vaatemäärää. Vaikka hankkisi kaikki käytettynä, yllättävän paljon niihin silti menee rahaa. Pyyhkeitä joutuu yleensä ostamaan muutaman lisää koska niihin nyt vaan sattuu välillä tulemaan jotain mukavia kakkatahroja. Yhtä pyyhettä kun ei viitsi pesukoneessa kerrallaan pestä kun se kuluttaa sähköä ja vettä; ne maksaa! Kun lapsi alkaa syömään kiinteitä, rahaa ei mene ainoastaan ruokaan vaan myös ruokalappuihin ja lapsen aterimiin ja lautasiin. Kun lapsi kasvaa, tarvii hankkia toisenlainen sänky ja luultavasti uudet rattaat, koska se lapsi ei mahdu edellisiin. Kosteuspyyhkeet, tuttipullot, nokkamukit, pulloharja, erikoisrasvat, autoistuimet, UV-aurinkolasit, kengät, jne, jne.. Kyllä siihen pieneenkin lapseen vaan rahaa menee.

      Poista
    3. NIINPÄ! Tepä sen ehditte jo tänne kirjoittamaan.

      Ja RK: Vakuutusmaksuja 40e?! Siis meijän lapsivakuutus tuli maksamaan muutamaa euroo vaille 400e tällä hetkellä! Että terve :D Mistä saa 80e lapsivakuutuksen ton ikäselle?

      Ja tosiaan kun ostettiin se kunnollinen istuin nyt Nuutille turvakaukalon sijaan, niin maksohan sekin 398e tarkalleen ottaen. :D Elämä on. Kaikki maksaa.. Mut mun menoissa tulee todellakin huomioida että myös Nuutin asuminen maksaa, oisinhan voinut itse muuttaa vaikka yksiöön muutoin ja elää puolet halvemmalla! Ja vaatteet on kalliita, ruoka on kallista vaikka itse sen teenkin (esimerkiksi lohi on hiton kallista!) tai silloinhan se tuntuukin maksavan.., kaikki tarvikkeet maksaa, vaipat maksaa jne.

      Ja toki äidin on laitettava myös periaatteessa se toiset 150e itse lapseen. Tällä hetkellä se on vaan todella pennin venytystä kun itsekin pitäisi elää, eri asia sitten kun pääsen oikeisiin töihin.

      Poista
    4. Kuukaudessa kato! :) Kyllä meilläkin tais olla vuodessa joku 360e muistaakseni. :)

      Poista
  2. Älä stressaa lisämaidosta, se on täysin sun päätettävissä millä lapsesi syötät. Itse en ole voinut imettää kumpaakaan mukuloista paria viikkoa kauempaa, mutta hyvin ovat kasvaneet pullollakin. Ja korvikkeen voit lämmittää mikrossa, se on se lypsetty äidinmaito, joka kärsii mikrotuksesta, ei tuo teollinen safka. Itse tein saman "ajatusvirheen" esikoisen kohdalla, mutta sit neuvolan korjattua luulojani, pääsin helpommalla :)

    Ja ei kotiäidin urakkaa kukaan arvosta... Tai siis varmaan joku, mutta edes mun mies, joka sentään on ihana ja kaikinpuolin mahtava kumppani ja joka sentään edes joskus pyörittää tätä rumbaa itsekin yksin, ei vaan tunnu ymmärtävän miten kokonaisvaltaista tämä työ on. Miten sitä on niinku päivystysvuorossa 24/7 ja valmiina hyppäämään pienestäkin vinkaisusta... Miehet ei kai ole tässä mukana niin tunteella (ne hyvätkään) että niistä tämä ei tunnu niin raskaalta? Tai jotain? Omaa sielua raastaa jos lapsilla on pienikin hätä, mutta mies ohittaa ne helpommin.

    Voin yrittää lohduttaa, että se oma aika lisääntyy kokoajan, kun lapsi oppii liikkumaan itse ja alkaa viihtyä omissa leikeissään paremmin. Itse muistelen esikoisen kohdalta, että arki helpottui 8 kk kohdalla. Sitten se pirpana alkaa osata jo istua hiekkalaatikolla tai keinussa ja nauttiakin siitä :) Erinäisten lastenjuttujen tekemisestä tulee jatkuvasti mielekkäämpää, kun pian lapsi jo osaa silmät kiiltäen kertoa, miten kivaa sillä on eri puuhissaan :)

    Voimia!

    VastaaPoista
  3. Voitko tehä postauksen teijän päivästä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva idea! Toki voin, toteutan tän piakkoin. :) Kiitos ehdotuksesta!

      Poista

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)