Se jokin odottamaton "käänne" tapahtui, se mitä en olisi kuvitellut enää tapahtuvan.
Vauvan isä otti työsähköpostiini yhteyttä, pyytäen minua pian ottamaan häneen yhteyttä. Olen siis estänyt hänet ihan joka paikasta lokakuun lopun jälkeen. Facetime, whatsapp, facebook, puhelut jne jne. Meillä on Ruotsissa sama työnantaja, sillä hänkin on hoitoalalla, joten hän oli löytänyt sitä kautta työsäpöni. Ovelaa. Ilmeisesti "hätä" keinot keksii!
Lähetin hänelle whatsapp viestin mistä kiikastaa moinen lähestyminen.
Hän oli pahoillaan viimeisestä. Niin, siitä puolen vuoden takaisesta, jolloin hän toivotti minulle kylmästi "Good luck!". Yea, right. Hän oli kuulemma yrittänyt joulukuun puolivälin jälkeen ottaa minuun yhteyttä, tuloksetta. Oli kuulemma jo aikeissa kirjoittaa kirjettä. Hah. En tiedä uskoisinko vaiko en. En tiedä oikeastaan enää mihin uskoa. Joka tapauksessa, olin kuulemma ollut hänen mielessään joka päivä. No ehkä normi-ihmistä tällainen pienehkö luuranko kaapissa saattaisikin ahdistaa, jos siitä kukaan läheinen tai ystävä ei kenties tiedä mitään. Minulla sentään ei ole lähipiirissäni salattavaa. Olen sanonut asiat niinkuin ne ovat, ja elänyt seurausten mukaisesti.
Viestiketju oli pitkäkin. Hän oli nöyrä ja vaikutti aidosti olevansa pahoillaan. Olen silti täysin varpaillani, enkä aio edelleenkään ruinata yhdenkään miehen perään. Nyt on aika, jolloin jonkun ihan muun on ruinattava minun perääni, jos sikseen. Selviän kuitenkin vallan mainiosti itseksenikin, eikä minua kiehdo mitkään huoltajuuskiistat sitten pätkän vertaa. Lisäksi olen lopen kyllästynyt siihen, että joudun jakamaan lapsiani, mutta kukaan ei huoli minua tällaisena kuin olen.
Hän on kuitenkin tietoinen tilastani, voinnistani ja asian laidasta. En ole vihainen, mutta äärimmäisen pettynyt häneen. Hän tietää sen ja on pahoillaan. Mitäpä muuta tässä voi. Tekojaan ja sanojaan ei voi ottaa takaisin, niiden kanssa on elettävä. Päivä kerrallaan, on edelleen mottoni. Mihinkään en ole rynnimmässä ja vaalin omaa perhettäni ylitse kaiken. En tunne häntä oikeasti, en tiedä mitkä hänen motiivinsa lopulta voivat olla.
Nyt palaan taikinakulhojen kimppuun, jotta nämä synttärit saadaan kunnialla ohitse..
No ohhoh, enpä voi muuta sanoa
VastaaPoistaMutta ihan oikea asenne sinulla! Jos hän oikeasti on pahoillaan niin tehköön töitä sen eteen ja todistakoon että on oikeasti halukas kuulumaan teidän (ei vain sinun tai vauvan) elämään jatkossa. Jos minä olisin tuossa tilanteessa niin saisi mies kyllä melkein hankkia kuun taivaalta ennen kuin edes suostuisin hyväksymään anteeksipyynnön. Niih!
Toisaalta hienoa jos asiat edes selviäisi, siis että esim saisitte juteltua. Mutta joo, tuollaisen jälkeen minäkin olisin varpaillani. Sen verran rumasti kyllä toimi silloin. Laitat hänet matelemaan :D Mielenkiintoista että nyt vasta äkkäsi tuon sähköpostin jos joulukuusta asti yrittänyt tavoittaa...
Mutta kuten sanoin, sinulla on asenne kohdillaan! Tsemppiä kinkkiseen tilanteeseen!
Joo en pahemmin jaksa tosta(kaan) ukonretkusta piitata. Mistä noista tietää.. Ja sanotaan että naiset on tuuliviirejä? Nyt on sen verran kovat panokset etten ala leikkimään minkään asian kanssa, sillä siitä voi äityä "mukava" riita. Enkä vaan oo just valmis riskeeraan mitään.. varsinkaan sitä, että tän lapsen synnyttyä pitäs alkaa riitelemään asioista ja jakamaan poikaa. No way.
Poista