maanantai 21. maaliskuuta 2016

Onnea rakkaimmalleni, kolmevuotiaalleni.


Nuutti täyttää tänään kolme vuotta. Aika on mennyt niin nopeaan, että sitä ei käsitäkkään. Ennen lapsen syntymää kaikki oli kuin hidastetusta filmistä. No nyt on asiat toisin ja elämäni on sisältöä täynnä - onneksi! Sain lapsen rakastamani ihmisen kanssa aikanaan, josta olen ikihyviksi kiitollinen. Paljon on kolmessa vuodessa tapahtunut: on menty pohjalle, mutta myös noustu sieltä pinnalle. Tällä hetkellä koen olevani niin vahvoilla henkisesti, että en edes suostuisi painumaan takaisin pohjalle. Saan lapsistani sellaista voimaa, mitä en voi ikinä mistään muualta saada tai löytää. <3 <3

Paljon onnea synttärisankarilleni, rakkaimmalle Nuutilleni! 



Viimeiset kolme vuotta elämästäni ovat olleet ne parhaimmat kevyesti. Ne kaikista antoisimmat, palkitsevimmat ja opettavaisimmat. Koen olevani tänä päivänä aikuinen, sillä äitiys on tehnyt minusta sellaisen. Ei tee kipeää ottaa tätä kaikkea vastuuta yksin harteilleni, päinvastoin. Pelottavaa edes ajatella miten tyhjä elämäni ilman Nuuttia olisi ollut. Minä halusin äidiksi ja sain sellaiseksi tulla. Se oli puhtaasti unelmieni täyttymys, sillä tunsin niin vahvaa tarvetta tulla äidiksi. 




Lupaan aina ja ikuisesti olla Nuutin rinnalla. Ei ole asiaa mikä tulisi väliimme. Haluan olla se tuki ja turva hänelle aina ja ikuisesti. Pelkkä Nuutin syntymäpäivän ajatteleminen kolme vuotta takaperin saa kyynelet kihoamaan silmiini, niin mullistava se päivä oli elämässäni. En tiennyt että sellaisia rakkauden tunteita on olemassakaan. Ja vasta nyt ymmärtää kaiken sen, mitä äidit selittävät rakkaudesta lapsiaan kohtaan. Se on jotain, mitä ei voi verrata mihinkään muuhun.

Äiti rakastaa sinua Nuutti enemmän kuin mitään muuta, nyt ja aina. <3

1 kommentti:

Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)