Heipä hei! Oon taas miettinyt mitä kirjoittelisin, mutta tää elämä taas rullaa melko samaan tyyliin etiäpäin. Alisa kävi eilen kylässä noin kolmen viikon "erossa" oleilun jälkeen, ei vaan olla ehditty näkemään. Oli kiva jutella, ja kerroin hänelle myös netissä törmäämästäni maajussista. :D
Noh, ehkä mulla on jotain kerrottavaa maajussista puheenollen. Me ollaan kirjoiteltu paljon iltaisin viime viikkoina kun oon saanut Nuutin nukkumaan. Juttu vaan on luistanut niin hyvin että tuhansia viestejä on vaihdettu molemmin puolin, kunnes tietysti heräsi kiinnostus livenä näkemisestä. Etenkin maajussilla. Itse olen toki varautunut, en edes tiedä mitä haluan! Sen tiedän kuitenkin että maajussi on todella mukavan oloinen ja nimenomaan sellainen tolkun mies, minkä asian perään kuulutan..
Kuvitelmani eivät olleet väärässä, sillä hän ajoi luokseni kahville. Ehkä uhkarohkeaa, mutta hän tuli luoksemme kahville, kotiimme. Toki näkeminen olisi onnistunut jossain muualla kuin meillä, ja sitä hän ehdottikin kohteliaana. En silti kehtaa raahata Nuuttia ympäri kaupunkia ja sitten vielä viihdyttää sitä jossain kahvilassa! Ja koska maajussi oli tietoinen pienestä lapsestani, olimme jutelleet syvällisiä paljon ja loput pistin täysin oman intuitioni varaan! Sitten vaan piti toivoa että älä tule paha kakku, tule hyvä kakku... En siis IKINÄ olisi suostunut tähän kotikahveiluun normaalisti, no no no way! Tein kyllä melkoisen poikkeuksen, ja ajattelin että nyt on vaan otettava riski. Tiesin kuitenkin hänestä paljon hänen itse kertomanaan, ja pystyin myös facebookin ja googlen avulla selvittämään tiettyjä seikkoja. :D
No asiaan. Hän tuli käymään ja oli siis edelleen hyvin mukava ja asiallinen. Juttu luisti ja posket punoittivat kun vihdoin nähtiin. Hän osoittautui todella lapsirakkaaksi, heittäytyi lattialle Nuutin kaveriksi ja osoitti heti melko isällisiä elkeitä niin sanotusti. :D Olin suorastaan hämmentynyt. Oli kyllä sellainen "mun ei ehkä pitäisi tehdä tätä" -olotila sen vierailun ajan, ikäänkuin pettäisin! Mutta mähän olen sinkku for God sake! No kaikki sujui hyvin ja hän lähti kotiinsa illalla jne.. Ollaan pidetty päivittäin yhteyttä. En vaan tiedä miten etenisin, pittää miettiä.
Samppa kävi tänään katsomassa Nuuttia kun kävin salilla. Se tuli ja häipyi saman tien kun tulin. Sitä se on. Se raastaa.. Toisaalta ei tee hyvääkään viettää yhtään ylimääräistä aikaa sen kanssa, mutta silti kysyn siltä usein "Ai lähdetkö nyt jo?", vaikka totta hitossa se lähtee. Se tulee ja se tulee aina lähtemään. Kuinka typerä ämmä minäkin olen?!
Pitää nyt ajatella järjellä jo näitä asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heiss, jätähän ajatuksesi tähän ja vastailen heti kun ehdin! :o)