Jos vaikka kertoilisi viimein niitä viime aikaisia tapahtumia. Ajatukset on ollu melko solmussa. Yrittänyt vaan selvitä tästä muutosta se "survive"-nappi pohjassa. Kaiken kaikkiaan en voisi olla onnellisempi tällä hetkellä. En siis todellakaan ymmärtänyt minkä hyvän olon tunteen tämä päätös toisi mukanaan. Näinkin pian! Nyt huomaan kuinka idiootti olin roikkuessani Sampassa. Olen nollannut siis tunteeni Samppaa kohtaan. Yritän hyväksyä sen tosiasian, että asiat vaan menivät näin. Ne menivät niin kuten en olisi ikinä kuvitellut niiden menevän. Mutta sopeudun ja yritän olla ensisijaisesti paras äiti Nuutille.
En muistanutkaan kuinka rakastin tätä omaa rauhaa. Sitä että saa tehdä ja olla kuin haluaa. Ei oo toista aikuista levittelemässä paskasia vaatteitansa, lisäämässä pinojansa paskaseen tiskivuoreen, nukkumassa sohvalla.. vittuilemassa. Meillä menee siis Nuutin kanssa erittäin hyvin olosuhteisiin nähden!:)
-----
NÄIN kirjoitin eilen aamulla. Siis tätä postausta. Ennenkuin Samppa tuli katsomaan Nuuttia.
Nyt kun luin tuota, tunnen itseni täysin idiootiksi. Mitään ei siis tapahtunut mun ja S:n välillä (ellei muutamaa halausta ja toisen kaulan nuuskimista lasketa? Ei siis todellakaan suudeltu tai mitään...) Kaikki nousi silti pintaan. Tai lähinnä ne tunteet kun toinen rakasti sua ja sä häntä. Yhtäkkiä sillä helvetillisellä hetkellä kun S asettui mun sohvalle Nuutti sylissään, mun sydän suli. Pää täyttyi vaaleanpunaisista sydämistä ja mietin että tuossa se on, mun poikani isä. Ois tehnyt mieli kapsahtaa S:n kaulaan totaalisesti, taas kerran.
MITEN hitossa se voi tuntua tältä, ihme vuoristoradalta?!!!?? Vaihdettiin muutama sana ja ihmeteltiin mihin pisteeseen tämä meidän homma on edennyt. Me asutaan erillään, me erottiin, ei ole enään "meitä". Tätä halusin erityisesti minä. Tätähän mä halusin?!! Eikö niin?!! Tätä vakuutan itselleni, että teinhän oikean ratkaisun. Enhän luovuttanut ja menettänyt jotain todella tärkeää?
Samppa myönsi olleensa välinpitämätön. Hänhän olisi voinut korjata asiat siihen pisteeseen saakka kunnes kirjoitin vuokrasopimuksen. Odotin lähes viikon tuolloin että S ottaisi muhun yhteyttä ja haluaisi selvittää asiat. Mitään ei tapahtunut ja tein ratkaisun. Toki S:lla on ollut kymmenittäin mahdollisuuksia jutella mun kanssa. Taidan olla turhan tunteellinen itse.
Tällä hetkellä tää henkinen puoli tarvitsee sitä työstämistä. Joka viikko kun Sampan joutuu kuitenkin kohtaamaan Nuutin näkemisen merkeissä...
Voimia. Varmasti vaikeita hetkiä edessä.
VastaaPoistaMut eihän sun ole pakko sulkea niitä ovia lopullisesti? Mieti rauhassa ja jos oikeesti tuntuu, että S voi kasvaa ihmisenä ja että teistä vois tulla jotain, niin voittehan te alkaa uudestaan näkemään, viettämään aikaa ja seurustelemaan. Siinähän sen sit näkis, että kasvaako se suhde paremmaksi tällä kertaa.
VastaaPoistaMutta älä ota sitä heti takasin, ilman mitään todisteita siitä että se on muuttunut. Älä unohda kaikkea paskaa vaan siksi, että sulla on ikävä toista ihmistä. Ja kyllähän sä toki tiedät tän, mutta Nuutti menee niin sekaisin, jos se kasvaa semmosen on-off-sekoilun keskellä... Jos sä päätät antaa S:lle vielä joskus tilaisuuden, niin ole varma päätöksestäs.
Voimia hei <3
Voittehan te vielä kokeilla jos siltä tuntuu. Mutta tehkää se eri osoitteista :) Sen ei oo niin helppo luiskahtaa heti entiseen ja saatte molemmat aikaa ajatella ja muuttua..
VastaaPoistaNo periaate on että nyt asiat on NÄIN. En halua palata entiseen, enkä todellakaan alkaa säätämään Sampan kanssa. Nämä tunteet kai pitää vaan tuntea ja yrittää jatkaa elämää..
VastaaPoista