Erosta on pian pari kuukautta. En muista tarkkaa eropäivää, enkä ole kiinnostunut sitä kaivelemaankaan enää. Muutamia askelia eteenkäsin on otettu, henkisesti. Ne ekat viikot oli ihan hirveitä, tai oikeastaan kuukausi. Kieriskelin ihan hirveässä itsesäälissä. Piti käydä porukoillakin mutka tihrustamassa, sekä siellä "kriisityöntekijän" luona. En tiedä mikä on auttanut mihinkin, mutta omaa ajatustyötä on pitänyt tehdä 24/7 jotta pää pysyisi kasassa!
Nuutti on sinänsä nähnyt aika vähän Samppaa. Nytkin kahden viimeisen viikon aikana kerran, viimeksi siis tänään. Alkufiilikset oli ihan nollat, ei mitään tunteita Samppaa kohtaan. Otan lapsen ja vien sen ylös hänelle tunniksi, that's it. Näin kertasin itselleni... Paitsi että päätin laittaa itseni viimisen päälle näyttäväksi ja vetää hoikentavat mustat farkut päälle, ihan vaan vittuillakseni. Tiedän että se saa S:nkin miettimään oonko kenties menossa tapaamaan jotain kun näytän tällätyltä. Kauppaanhan minä menin, ha! No soitin ovikelloa, S avasi. Siinä se taas oli, komea pirulainen. En tiedä kumpaa vitutti enemmän, mut senki hymy oli onneks hyytynyt. Ojensin lapsen, selitin pikakuulumisia Nuutista ja sovittiin et haen tunnin päästä. Sit ovi kiinni ja pala jäi kurkkuun! Piti ehkä minuutti seistä rappukäytävässä ja niellä ne kyyneleet mitkä halus kihota silmiin. Sinne jäi mun lapsi mun ex-miehen kanssa viettämään "laatuaikaa". Tää kuvio on ihan perseestä suoraan sanoen. Mun kuuluis olla siellä myös, ja meidän kaikkien kuuluis olla yhdessä! Tuntuu niin hirveeltä ettei tosikaan, hyväksyä tosiasiat. Miettiä että löydän vielä jonkun miehen joskus joka sytyttää mua niinkuin S. Toki meidän välillä oli niin paljon huonoa ja yhteensopimatonta, mutta meillä oli ainakin yksi yhteys - for sure! Ja siksi siitä irti päästäminen kai onkin ihan jäätävän kova paikka. Ei sen kosketusta, ei isoihin käsivarsiin sulkeutumista..? Never again. Ah, kuin puukko rintaan!
Nuutti on sinänsä nähnyt aika vähän Samppaa. Nytkin kahden viimeisen viikon aikana kerran, viimeksi siis tänään. Alkufiilikset oli ihan nollat, ei mitään tunteita Samppaa kohtaan. Otan lapsen ja vien sen ylös hänelle tunniksi, that's it. Näin kertasin itselleni... Paitsi että päätin laittaa itseni viimisen päälle näyttäväksi ja vetää hoikentavat mustat farkut päälle, ihan vaan vittuillakseni. Tiedän että se saa S:nkin miettimään oonko kenties menossa tapaamaan jotain kun näytän tällätyltä. Kauppaanhan minä menin, ha! No soitin ovikelloa, S avasi. Siinä se taas oli, komea pirulainen. En tiedä kumpaa vitutti enemmän, mut senki hymy oli onneks hyytynyt. Ojensin lapsen, selitin pikakuulumisia Nuutista ja sovittiin et haen tunnin päästä. Sit ovi kiinni ja pala jäi kurkkuun! Piti ehkä minuutti seistä rappukäytävässä ja niellä ne kyyneleet mitkä halus kihota silmiin. Sinne jäi mun lapsi mun ex-miehen kanssa viettämään "laatuaikaa". Tää kuvio on ihan perseestä suoraan sanoen. Mun kuuluis olla siellä myös, ja meidän kaikkien kuuluis olla yhdessä! Tuntuu niin hirveeltä ettei tosikaan, hyväksyä tosiasiat. Miettiä että löydän vielä jonkun miehen joskus joka sytyttää mua niinkuin S. Toki meidän välillä oli niin paljon huonoa ja yhteensopimatonta, mutta meillä oli ainakin yksi yhteys - for sure! Ja siksi siitä irti päästäminen kai onkin ihan jäätävän kova paikka. Ei sen kosketusta, ei isoihin käsivarsiin sulkeutumista..? Never again. Ah, kuin puukko rintaan!
Hakiessani Nuuttia S ojensi lapsen ja jäi ovelle kuhnimaan. Tunnistin sen ilmeen. Se oli the face, silloin kun saattaa kaduttaa, masentaa, ikävä... Sellanen lempeä katse jolla se poraa merensinertävät isot silmänsä mun takaraivosta läpi. Kyseli ylimääräisiä, selitti Nuutista.. Ja minä vain notkuin ja olisin halunnut kuunnella sitä loputtomiin, ihan vaan elää hetken siinä hattarassa että se on mun mies, vieläkin. Se tuoksuikin niin Sampalle, oisin voinut vaan kävellä sen syliin ja painaa kasvot sen kaulalle. Tuoksutella sitä vaan loputtomasti. Niinku joskus.. Rakastin oikeasti sitä tunnetta kun me haluttiin toisiamme, siitä vaan on kauan kun tunne oli molemminpuolista. Musta vaan tuli jossain vaiheessa joku muu, enkä kelvannutkaan. Tai sitten vika on ihan jossain muualla. Se on niin pirullista kun yksi paska mies voi tuntua vaan siltä "oikealta", ja vaikka kuinka ajattelisit muita hienoja miehiä niin eihh... Mutta varmasti aika tekee tehtävänsä tässäkin asiassa.
Nää tunteethan on vaan läpikäytävä. Itkeä itkut ja nauraa naurut.
Oon alkanut töihinkin muuten, tehnyt jo pari vuoroa ja ensi viikolla lisää. Oon siis jatkossa mun vanhempieni luona aika tiuhaan kun ne hoitaa Nuuttia kun teen duunia. Ehkä sekin auttaa tähän eroahdistukseen, ajatukset pois Sampasta. Ensi viikolla käyn myös koululla opon kanssa läpi tulevan lukuvuoden suunnitelman... kuinka valmistua vuodessa? Siinäpä vasta hommaa. :D Nuutin päivähoitohakemuskin pistetty menemään, iik!! Kohta iskee se arkirealismi ja aikasta kovaa päin tän tytön naamaa.. Stay tuned.
Kääk tää oli niin hyvin kirjotettu, että mulla meni kylmänväreet! Muistan ja allekirjotan monta mainitsemaasi tunnetilaa edellisestä suhteestani. Muttei siitä sen enempää! Jokatapauksessa tarkotus oli vaan ilmottaa, että mä edelleenkin luen sun kirjotuksia, en pääse tästä blogista yli vaikka kaikki muut blogit on jääny :) TSEMPPIÄ!
VastaaPoistaKiitti Hansa! Mukava kun te "vakkarilukijat" jaksatte kommentoida:) Oon ollut laiska kirjoittamaan taas mut enköhän taas piqn avaudu.
PoistaMä ainakin arvostan just tällasia tekstejä eniten, jotka kumpuaa suoraa tuolta jostain syvältä, kun sellasia vaikeita väkisin julkastuja juttuja. Eli no worries, kyl se sieltä tulee sit kun on sen aika :)
PoistaLämpöstä kevättä sulle ja Nuutille !