Rv 38+0

Ollaan virallisesti melko pyöreillä viikoilla jo! Haluan nappulan ulkomaailmaan jo, ala tulla pieni mies sieltä masusta kun äiti käskee!:-D Eilen oli todella touhukas päivä, itseasiassa liiankin, koska sain järjettömät vatsan supistelukivut päivän päätteeksi. Aamulla kävin tosiaan neuvolassa jonka jälkeen tein ruuan ennen S:n töihin lähtöä ja leipasin kauan kuolaamaani porkkanapiirakkaa. Tämän jälkeen levähdin hetken ja Alisa kurvasi paikalle kahden lapsensa kanssa. Nuorempi (1v2kk) on sellainen rasavilli-ADHD-termiitti, että se meinasi kyllä kääntää meidän kämpän ihan ylösalaisin. Hikoilin noiden 3h aikana varmaan enemmän ku koko raskausaikana!:-D Mietin koko ajan että minkähän se oikeasti onnistuu rikkomaan, kun oli niin kiinnostunut olkkarissa olevista S:n hifielektroniikasta.... Siis siinä kaverissa oli pitelemistä, eikä ihme että A on fyysisesti niin huipussa kunnossa kun joutuu tollasen herran perässä juoksemaan (kirjaimellisesti). En vaan enään käsitä, että kuka kykenis TÄSSÄ OLOMUODOSSA hoitamaan ja kaitsemaan tuollaista kaveria? EN MINÄ AINAKAAN.  

A:n käynnin jälkeen ehdin levätä puolisen tuntia kunnes mun piti lähteä hakemaan pikkusiskoani junalta. Tässä välissä päätin kuitenkin valmistella poropiirakkaan ainekset ja taikinan valmiiksi, olin ostanut välineetkin jo muutamaa päivää aiemmin sitä varten. Noh, siinä sit touhusin, hain siskon junalta joka otti mun auton ja ajoi sillä porukoille, leivoin poropiirakan kotona ja sitten kello olikin kahdeksan illalla. Mun mahaa kivisti aivan järkyttävän paljon. Siis se oli sellaista kestokivistystä?! Se ei ole lähtenyt kuin lepäämällä pois, mutta yö oli todella tuskainen... todella. Heräsin tänä aamuna S:n lähtiessä töihin klo 5:30 ja mulla valui nenäkin jotenkin ja kurkussa tuntui kummalta. En kestä jos sain A:n pesueelta nyt sen flunssapöpön! Tein sitten heti aamutuimaan mustikkapirtelön superfoodeilla höystettynä ja otin monivitamiinia. Ois niin pahin painajainen jos pitäis flunssassa lähtee synnyttämään!!:-(

Tänään meillä on vuorossa S:n isän puolen mummon luona vierailu, tai meidät on kutsuttu syömään sinne. Se mummeli asuu n. kilsan päässä meistä mutta olen nähnyt hänet viimeksi viime kesänä. Tää mummura on ollut myös vähän vastaan tätä raskautta... Paasasi viime kesänä kuullessaan tästä S:lle kuinka se tietää paljon vastuuta ja mitä me ollaan oikein ajateltu! :-D Oivoi... En sit ole siellä vieraillut, eikä hän täällä! Joten tänään on sit tiedossa mahan esittelyä, ja teen sen ylpeänä kyllä.

P.S Postissa tuli sairauskertomus siitä synnytystapa-arvio käynnistä! Siinä lukeekin että kohdunsuu auki sormelle ja kanavaa jäljellä pari senttiä. Kun en saanut sen lääkärin sönkötyksistä selvää kunnolla silloin. :-)

Rv 37+6 Neuvolaa

Tänään oli vuorossa neuvolaa, toivottavasti toiseksi viimeistä kertaa! :-) Rutiinitarkastukset tehtiin ja todettiin että mun paino laskenut viime käynnistä, verenpaineet koholla ja vauva voi todella hyvin! Sf-mitta oli laskussa, kuten kuuluukin sillä vauva on laskeutunut. Muutenkin tyyppi majailee edelleen hyvässä raivotarjonnassa, mutta pienestä koosta johtuen pääsee pyörittelemään pyllyä puolelta toiselle kivasti. :-D

Neukkutäti meinasi että mun synnytys varmaan päätetään käynnistää lasketun päivän jälkeen jos vauva ei osoita merkkejä kauheesta kasvupyrähdyksestä, koska istukka alkaa menettämään tehoansa ravinnon kuljetuksessa. Itse olin jotenkin tyhmästi ajatellut että odotetaan loputtomiin synnytyksen käynnistymistä kun vaavikin on pienehkö, mutta eihän se tosiaan kuulostais kauheen järkevältä jos istukan toiminta ei oo tehokasta... Hurjaa että 2,5 viikon päästä meillä saattaa olla jo vauva! Iiiiiiik kuinka ihanaa<3

Joka tapauksessa tänään ajattelin leipoa sitä porkkanapiirakkaa vihdoin ja käydä kylästelemässä Alisalla, koska ne ovat muuttaneet melkeinpä meidän naapuriin! Hauskaa että asutaan nyt niin lähekkäin, on helppo nähdä ja olla tekemisissäkin. :-)

Ihanaa päivää kaikille!!

Rv 37+5

Tällä viikolla facebookissa on ollut useampi vauvauutinen mun uutisvirrassa. Toinen surullisempi, sillä vauva oli syntynyt kuolleena. Kuinka hirveää??! Mikä ahdistus mut valtasikaan. Kuinka niin moni asia voi mennä pieleen, onnellinen odotus kääntyä täysin päälaelleen, olla niin lähellä mutta lopulta niin kaukana. Miten tuollaisesta selviää? Kyseessä heidän kohdallaan oli vielä esikoisvauva. Kuinka tuollaisen jälkeen voi palata kotiin ja kohdata kaikki vauvaa varten tehdyt valmistelut? Mun olisi varmaan paettava jonnekkin, todella kauas ja pitkäksi aikaa. Vai olisko se mikään ratkaisu... en tiedä. 

Koen edelleen suurta kiitollisuutta tästä lapsesta, joka niin kovin vielä monottaa äitiänsä kylkiluideni alapuolella. En malttaisi enään odottaa että tämä kaikki on ohi ja saan pojan syliini, turvaan. Haluan tuntea sen äidinrakkauden, sen tunteen kun vauva on täysin minun omani josta saan pitää huolta ja rakastaa.

Vaikka tähän prosessiin liittyy varsinkin lopun huipentuessa niin paljon fyysistä kipua, luotan siihen että se on sen arvoista. Haluaisin osata antautua synnytysprosessille sen sijaan että panikoisin ja pakoilisin sitä tilanteen tullessa. En haluaisi pyristellä kipuja vastaan ja tehdä siitä vaikeampaa itselleni, vaan päästä siihen prosessiin mukaan ja luottaa että siitä selvitään kyllä. Mulla ei todellakaan ole ruusuista kuvaa synnytyksestä, olenhan nähnytkin sen raadollisuuden omin silmin. 

Tuntuu että odotan vaan merkkejä jostain mikä liittyisi synnytyksen alkamiseen, mutta eih.. Liitoskivut ovat samanlaisia, ei mitään erityisempää paineen tunnetta alapäässä, ei merkkejä limatulpan irtoamisesta, ei kipeitä supistuksia! Tuudittaudun siihen ajatukseen että tämä tulee menemään kuten raskaudet äitini kohdalla, joka ikinen taidettiin käynnistää lääkkeellisesti. Ja omalla kohdallani käynnistys tapahtui 2 viikkoa yli ajan, jolloin painoin syntyessäni 4950g! Että repikää siitä huumoria. :-D Äiti parka...

Toki vaavin ois hyvä kasvaa vielä vähän ennen syntymää, mutta kunhan syntyisi ennen laskettua aikaa pliiis. Olen niin kärsimätön jo ja tarvitsen tekemistä tämän odottelun tilalle!. :-( 

Rv 37+4

Mun naamaan on puhjennut viimeisen 3 päivän aikana kymmenkunta finniä! Siis voi elämä. Niitä puhkeaa selkeästi joissain ihme sykleissä? Luulin ennen raskautta että ne ois ollu jotain kuukautiskiertosidonnaisia finnejä, mutta niitä on puhjennut samaan tahtiin koko raskauden ajan. Vihaanvihaanvihaan. Oon kyllä nyt syönytkin viikon sisällä kaikkea rasvaista ym., mutta johtuuko se sit siitä.. Vai onko mulla nyt joku tietty aika kuukaudesta kun niitä vaan puhkeaa ja TEKEE MIELI syödä kaikkea rasvaista? Siinäpä vasta pulma. :-D Naama kukkii kuitenkin ihan viimestä päivää. Ja tänään mun tekee mieli porkkanakakkua! Sitä on tehtävä keinolla millä hyvänsä... Ai että odotan jo sitä keskiviikon neuvolan puntaria, täältä tullaan!

Tekee ilmeisesti mieli syödä tähän epämääräiseen vauvan odotteluun? Voisko tän mättämisen laittaa edes sen syyksi? :-D Ei oo muutakaan tekemistä.. :-(

Alisa ja lapsosetkin on alkaneet päästä flunssasta eroon ja kävinkin heidän kanssaan tänään ulkoilemassa aamupäivällä! Teki kyllä hyvää pieni happihyppely ja rupattelu jonku muun kuin S:n kanssa!

S on iltavuorossa joten ilta meneekin aikaa tappaessa yksin kämpillä. Jospa sitä maastoutus sohvan nurkkaan ja alkas vahtaan Netflixiä...

Rv 37+3 Hautomosta huomenta

Herään nykyään öisin 4-5 krt pissahätään, todella katkonaista unta siis! Viime yönä S kaiken lisäksi vouhotti moneen otteeseen kuinka kuuma sillä on ja se ei pysty nukkumaan. (Siis VOI ei, hän ei pysty nukkumaan kun on kuuma?! Tietäisitpä MUN OLOTILANI!) Viimein puoli neljältä tokaisin sille että oon oikeesti kohta niin virkeä noista sen vitun marmatuksista että nousen keittämään aamukahvia! Ja sen jälkeen se piti turpansa kiinni. Aamulla ei muka ollut muistavinaankaan että olisi hokenut yöllä mistään kuumuudesta?! HUOH. Seukki yönä läimäytän sitä naamalle ja sanon HERÄTYS jos toi sama virsi alkaa...

Nousin siis vittuuntuneena tänään ennen kahdeksaa. En vaan kykene saamaan unta pidempään kun vatsaa pingottaa. :-( Päivät tuntuu ihan yltiö pitkiltä kun pitää nousta niin varhain, enkä pysty päivän aikana nukkumaan torkkujakaan kun saan niistä ihme pöhnäisen ja pahoinvoivan olotilan. Aamuisin istun täällä hiljaisessa kämpässä surffaten netissä ja ryystäen aamukahvit. Niin tylsää. Pohdin aamu toisensa jälkeen että milloinhan se lähtö tulisi synnyttämään ja masennun kun ajattelen kontrollikäyntiä äippäpolille laskettuna aikana. :-D Tiedän että tämä on turhauttavaa valitusta joidenkin mielestä, olenhan minä sentään saamassa sitä vauvaa näillä näkymin! Mutta tässä olomuodossa ja tunnetiloissa minuutit tuntuu tunneilta, päivät viikoilta jne. Sitten kun miettii että jos joudun paljon odottamaan yli ajan, kasvaako vauva kuitenkin pian yli nelikiloiseksi jässikäksi? Huolestuttaa kaikki vaan. Yhyy.

Eilen kävin lenkillä, ja jopa S liittyi seuraani! Käveltiin varmaan joku 2-3km ja aikaa kului kiitettävästi! :-D Jälleen tulomatkalla supisteli, lonkkiin sattui ja liitoskivut yltyivät. Olishan tuota happihyppelyä hyvä harrastaa varmaan päivittäin, harmi että se vaan tekee niin tuskaa... :-/ 

Olen huomannut että oon syönyt myös melko huonosti sen synnytystapa-arvion jälkeen. Siis makeaa ja roskaruokaa. Sen lääkärin lässytykset mun painosta ärsytti ja kun se kehoitti katsomaan ettei paino nyt nousisi, niin olenkin syönyt mm. pitsaa, hampparia ja karkkeja. Että sillälailla! Olotila on kyllä ollut sen mukainenkin, eilen oli jopa vähän oksetus olo.. Ehkä vois taas vaihtaa vähän terveellisimpiin vaihtoehtoihin noi ruuat ja lopettaa tää angstaaminen. Ei varmaan tee hyvää vaavillekkaan. :-( 

Viikonloppuna oon ajatellut vielä käydä porukoilla ja sen jälkeen pysytellä kaupungissa vauvan syntymään asti.. Tämmöstä tänään.

Hautomo kuittaa.

Rv 37+2

Näin viime yönä jotain todella karmaisevaa painajaista. Se kesti koko yön ja heräsin aamulla tokkuraisena. Yhh.. Mietiskelin kyllä ennen nukkumaanmenoa jälleen synnytykseen liittyviä kysymyksiä mitkä eivät tunnu jättävän mun mieltä rauhaan enään. Yöllä kylkeä kääntäessä lantiossani myös napsahti ekaa kertaa todella kovaan ääneen JOKIN. Ei mitään hajua mikä, mutta joku siellä antoi kyllä periksi! :-D

Vietin eilen taas päivän homehtuen täällä kämpillä, mutta onneksi sain edes muutamaksi tunniksi luokkakaverini kahville ja sai höpötellä kaikenlaista. Illalla kävin vielä yksin saunassa kun perjantaisin meillä on saunavuoro... Jotenkin niin puuduttavaa vaan tämä odottelu! Olen niin vakuuttunut että joudun odottamaan vauvan tuloa vielä viikko tolkulla ja ettei synnytys käynnistyisi spontaanisti! :-( Niin ärsyttävää... 

Eipä mulla ole oikeastaan mitään kirjoitettavaa... Varmaan tässä saa seuraavan kuukauden purnata joka päivä vaan tätä piinaavaa odottelua. 

Rv 37+1 Vali vali

Huomenta. Luulin että oisin nukkunut tänään pidempään kun S lompsi eilen illalla sohvalle nukkumaan, ja sain koko sängyn itselleni. Niin. S on tosiaan yrittänyt viime päivinä nöyristellä käytöksensä avulla ihan tosissaan, ja yrittänyt hivuttaa rakkauden osoituksia joka väliin. Minä olen siis päättäväisesti torjunut koko miehen käyttäytymällä.. noh, välinpitämättömästi vuorostaan. Ilmeisesti S:n itsetunto on saanut kunnon kolauksen ja eilen illalla kun se yritti huohottaa nukkumaan mennessä mun niskaani, kehoitin ystävällisesti siirtymään kauemmas, mistä kimpaantuneena se lähti välittömästi sohvalle. :-D Huusin kyllä perään, että en sitten käskenyt sitä sinne... Eli turhautunuthan se on selkeästi. Mutta musta on hyvä että välillä jotain muutakin turhauttaa kun mua tässä suhteessa!! Matala profiili siis jatkukoon.

Noudin eilen postista joku aika sitten tilaukseen pistämäni Yves rocherin tuotteet. En ole kyseiseltä firmalta tilannut varmaan vuosikymmeneen mitään, mutta kun se on tuntunut nostavan vaan suosiotaan niin päätinpäs minäkin kokeilla. Meikkivarastot kun tarvitsivat täydennystä (koskapa ei?). YR:n meikkien hinnat olivat kyllä mun mielestä jo alkuun korkeat? Ja petyin kyllä totaalisesti eilen kun hain paketin postista ja näin puteleiden KOON! Siis voi jestas, tuntu kuin ois heittänyt rahaa kannkulan kaivoon. :-(

Kooste ostoksista.

Kyllä ne tuotteet saadaan näyttämään niin hienoilta nettisivuilla, mutta todellisuus voi olla ihan toista! Osittain omaa vikaa että menin halpaan, esimerkiksi kahdeksan euron jalka deodorantin koko olikin 50ml, mitä en edes tajunnut katso ostaessani sitä! Sivuilla vilkaistessa ja suurennetussa koossa se näytti sellaiselta perus voideputkilolta, mutta se osoittautuikin sellaiseksi matkakoon miniputkiloksi! Ja siis KAHDEKSAN euroa. Voi elämä, paras olla sitten maailman parasta jalkadödöä! Ja ostoskoriin se päätyi, koska mulla on joku thing for foot deodorants. :-D Mikä nyt on karseempaa ku hikijalkojen haisu....

Toiseksi ajattelin että satsaanpas nyt kerrankin siihen KUNNON meikkipuuteriin ja hiukkasen parempaan kabukisiveltimeen, niin ketut! Toi meikkipuuteri oli myös älyttömän pienen kokoinen, puhumattakaan onnettomasta kabukista mikä näyttää niin uhkean muhkealta kuvissa! :-( Kokeilin kaiken lisäksi puuteria eilen ja tuntui että se vain pöllähti ilmakehään kun sitä sipaisi kasvoille, ei tietoakaan mistään peittävyydestä mitä siitä luvattiin... Ja tosiaan toi kabuki oli ihan tarpeeks hintava jo mun pörssilleni, ja se oli sellanen minimini suti vaan. Ois pitäny vaan pistää Hennesiltä toikin tilaukseen, kolme kertaa halvemmalla vaan ja kolme kertaa tuuheampana versiona...

BB-voide oli ehkä ainoo mikä voi ehkä toimiakin, koska se oli tarpeeksi vaalea mun iholle, toisin kuin markkinoilla olevat muun BB-voiteet. Mutta saapa nähdä, olen jo valmiiksi skeptinen... Toisekseen sivuilla se maksoi luvatut 9,90e mutta laskussa olikin 13,90e? Mielenkiintoista. Kylkiäisenä saatu Sexy pulp -kiilto näyttää kyllä ulkoisesti kivan väriseltä ja oli kyllä mukavan kokoinenkin, mutta en oo kokeillut vielä kuinka hemaisevat huulet sillä saa aikaan. ;-)

Noniin, tulipas taas valitettua ihan urakalla. Ja kerrankin jostain muustakin kuin S:sta! Heh. Ei muutaku YR:lle shoppaamaan kaikki tän jälkeen, annoin niin hyvää palautetta. :-D

Rv 37+0 Synnytystapa-arvio

Jau jei, kovakouraisin alapään tutkimus ikinä takana. ;-( Gyne oli vanha kääpä, valitteli mun ylipainoa mutta samalla kummasteli kovasti miks mun masu on niin pieni. Paikat on kiinni ja hemmetin kipeät, todistettiinpa se nyt ihan lääkärin toimesta käsikopelolla! Saakeli että se vaan sattui, vaikka se ei edes työntänyt mitään hässäkkää sinne sisään! Totesi että lantio ym. on tilavat ja vauva mahtuu ulos.

Niin ja itse vauvastahan sanottiin, että hän on pienehkö viikkoihin nähden. Mentiin siis keskikäyrän alapuolella, painoarvioksi saatiin 2700g kaikkinensa. Hmm... Lääkäri mittaili pään ja vartalon halkaisijaa yhä uudestaan ja uudestaan tullen siihen loppu tulokseen, että kyseessä on nyt vaan tän kokoinen vaavi tällä kertaa. Toki tässä on (onneksi) aikaa vielä vauvalla kasvupyrähtää, ja luulenpa että reippaasti yliajalle mennäänkin kun asiat ovat näin! Sain uuden ajan lasketulle päivälle kontrolliultraan jos vauva ei ole sitä ennen syntynyt.

Tavallaan hyviä uutisia on se, että todennäköisesti vauvan pitäisi olla jotain vähän alle 3,5kg lasketun ajan koittaessa? Joten ehkä pääsen punnertamaan alle nelikiloisen vauvan vaikka se menisikin yliajalle? Toivotaan niin! Mulle diagnosoitu gestaatiodiabetes on siis todistettavasti pysynyt hallinnassa, tosin pissassa oli tänään sit proteiinit heikosti yhdellä plussalla. Verenpaineet huiteli myös missä sattuu jälleen kerran, 146/96 taisi olla parhaimmat mittaukset. Mutta mitään raskausmyrkytykseen viittavaa ei oo kyllä voinnissa.

Paikat oli siis visusti kiinni, ainoastaan liitoskivut on helvetilliset! Mutta se kuulemma kuuluu asiaan, enkä lääkärin mielestä edes vaappunut kävellessäni niin ei ne kivut niin pahat voi olla? Jaa-a. No oli kivut mitkä tahansa niiltä osin, niin kestetään, emminä sitä.

Nyt päässä pyörii vaan kauhukuvia synnytyksen käynnistämisestä, loputtomasta odotuksesta.. Hyi kun se sisätutkimus tosiaan sattui niin paljon, että mietin TAAS sillä hetkellä että en ikinä tule selviämään siitä synnytyksestä! Vaikka luulen kyllä että lääkäri oli vähän tahallaan kovakourainen ja joutui tökkimään seinämiä ronskimmin, mutta silti! Pelottaa!

Samppa ei ollut mukana, vaan töissä. Kysyi se kyllä kotiin tullessa mitä siellä näkyi. Sanoin että kyllä siellä vaan edelleen näytti elävä ihmislapsi olevan, että uskoa pois vaan. ;-)

Rv 36+6 Intiimipohdintaa

Huomenna koittaa taas jokseenkin kauan odotettu päivä, kun on se synnytystapa-arvio. :-) Sain sen ajan sillon rakenneultrassa jo, ja mietin että voi elämä kuinka pitkä aika sinne arvioon vielä onkaan! No nythän se sit on täällä, ja 22 päivää laskettuun aikaan! Hui.

Vietin eilisiltaa yksin kämpillä S:n ollessa iltavuorossa, hyvä niin. Se tuli joskus yöllä nukkumaan kun itse olin jo nukahtanut, ja mielenosoituksellisesti yritti jättää mulle mahdollisimman vähän tilaa sängyssä ja heitteli mun toista peittoa mun naamalle muutamaan otteeseen. Ho hoijaa. Tollanen käytöshän se tosiaan auttaa tässä tilanteessa, mikä kakara!

>>Nyt tiedossa intiimiasiaa, joten jos ei kiinnosta niin voi skipata!!>>

Eilisiltaan kuului myös mun missio päästä eroon niin sääri- kuin bikinialueen karvoituksesta! :-D Siis voi jessus. Ei se säärien ajelu onneksi tuota mitään vaikeuksia mutta tuo toinen... Siis olen joutunut totaalisesti viime aikoina luopumaan bikinialueen ajelusta kun se on osoittautunut mahdottomaksi vatsan vuoksi. :-( Ja siellä aiemmassa elämässä ennen vatsaa pidin tuon alueen täysin karvattomana - ihan aina. Eikä siihen tarvinnu muuta kuin tarpeeksi terävän partahöylän! Pyysin joskus S:aa avittamaan mua, että jos se esimerkiksi ajelisi ne mun puolesta! Mutta kappas, sekin pyyntö osoittautui S:n mielestä liian vastenmieliseksi! Sen mielestä mun haarovälikin on muuttunut ulkoisesti, jo nyt! Eikä ilmeisesti sinne parempaan suuntaan. No eilisen jälkeen totesin kyllä itsekin, että onhan se muuttunut.. Mutta onneksi on, tuntuiskin melko jäätävältä kun sen värkin pitäis venyä synnytyksessä hetkessä aivan äärimittoihin... 

Niin, ja sain lopulta ajeltua ne karvat. Haluaisin pitää muutenkin mahdollisimman karvattomana sen alueen nyt synnytystä ajatellen, jotenkin se on ajatuksena hygieenisempi. Siis kun varmaan joudutaan tekemään kuitenkin eppari, ja koska oon tottunut muutenkin siihen karvattomuuteen niin oon sen kanssa enemmän sinut. Mutta kyllähän tuota sai taiteilla ja suljata ja sheivata ja mitä kaikkea, että niistä pirulaisista pääsi eroon! Ja siltikään ei voi muuta kuin luottaa melkolailla siihen käsituntumaan. :-D 

No se siitä avautumisesta. 

Toisekseen mulla tuntuu kävellessä tosi kovaakin painetta häpyluun kohdalla. Ja välillä se paine tuntuu ihan koko alakerrassa? Muutamia kipeitä nopeita vihlaisujakin on tuntunut, ihan kun sukkapuikolla pistettäs sinne! Silloin ku tulee noita äkillisiä tosi kipeitä tuntemuksia niin ajattelen että eihän ne supistukset voi alkaa koskaan niin voimakkaina heti?? Että kai ne alkaa AINA ensin silleen vaimeasti että niihhin tottuu ja sitten voimistuu voimistumistaan..? Sitä mä vaan pelkään. :-D Kuolisin varmaan heti jos alapäätä vihlos ku viimestä päivää heti ekasta supistuksesta....

Rv 36+5

Tänään jouduin nousemaan jo kahdeksalta ylös, kun ei se uni vaan jatku vatsan kivistelyissä. :-( Väsytti kyllä, mutta eipä auta. Ainoat vaihtoehtoiset nukkuma-asennot ovat kyljellään tyyny pönkättynä jalkojen väliin ja toinen peitto mahaa tukemaan vartalon vierelle... Silti kyljen kääntäminen sattuu niin maan perkeleesti ja jos erehdyt makaamaan hetken selällään niin hengenahdistus on taattu. Onneksi sohvalla puoli-istuvassa asennossa löhöäminen on suht miellyttävää...

Eilen kun Samppa tuli töistä, sillä oli taas se tuttu ylimielinen virne naamalla. Se yritti esittää niinku mitään ei olis taas ikinä tapahtunutkaan, enkä ihan mennyt mukaan tällä kertaa. Se tuli meidän makkariin kun datasin siellä ja vänkäsi ärsyttävään tyyliin enkö ole tehnyt työmiehelle ruokaa... En nimittäin oo kokannut sille neljään päivään, koska se näköjään osaa mättää sitä paskaa naamaan omankin käden kautta. Oon sitten keskittynyt ihan vaan omiin eväisiini ja niiden terveellisyyteen.

Jutustelu vaihtui sitten hiukan vakavammaksi kun S huomasi ettei tunnelma oikein keventynyt. Taisin mainita tuttuun tyyliin kuinka turhautunut olen tähän meidän yhteiseloon, ja S vastasi tuttuun tyyliin kuinka se ei ole mitään uutta! Siinä vaiheessa jo niskavillat nousi pystyyn, se ei ottanut koko aihetta tosissaan. Eihän se nykyään ota mua tosissaan, vaan olen lähinnä itsestäänselvyys sille! Se kai on kuvitellut, että nyt kun lapsikin on tulossa niin olen jotenkin riippuvainen siitä, että ihan sama ottaako se mun puheita tosissaan vai ei tai miten kohtelee mua, niin pysyn tässä suhteessa? Koska eihän me olla viime aikoina edes selvitelty mitään riitoja. Uuden vuoden jälkeen asiat on heittäny vähän väliä härän pyllyä ja olen ollut porukoillani alituisesti. Viime kerrallakin oltiin yli viikko yksinkertaisesti puhumatta toisillemme, ja selvittiin ihan hyvin? Ei me tarvittu toisiamme. Ja silloinkin se olin minä, joka S:n otti yhteyttä.

Oon maininnut että joskus Samppa ei ollut tuollainen. Se on todella muuttunut vuodessa paljon. Siitä on tullut kylmä, välinpitämätön ja sanaton. Otappa siitä sitten selvää miksi. Latelin sille eilen että en vaan jaksa tätä enään, että nyt aion keskittyä vaan tästä raskausolosta selviytymiseen ja henkiseen valmistautumiseen synnytystä varten. Jos S haluaa vaan kinata joka pikku asiasta ja pistää tän suhteen voimaan pahoin, niin se on onnistunut. Se on päässyt muutenkin mahdollisimman vähällä kaikesta raskausaikana. Ei se ole lohduttanut mua alkuraskauden pahoinvoinneissa tai loppuraskauden liitoskivuissa. Se ei oo käynyt kertaakaan esittäytymässä neuvolassa, ei ole halunnut osallistua synnytysvalmennukseen, ei halua tulla torstaina mun tueksi synnytystapa-arvioon... Kaiken huippu eilettäin tähän raskauteen liittyen oli se, kun Samppa sanoi että "Ei meillä kuule ole vielä edes mitään lasta!" Miettikää. Jos tää lapsi ei tuliskaan meidän elämään jostain hirveästä selittämättömästä syystä, se olisi Sampalle yhtä kuin EI MITÄÄN. Sillä ei ole vielä mitään tunteita tai käsitystä tästä mun masussa potkivasta poikalapsesta, eikä se raukka osaa edes yrittää samaistua! Se ei voi yrittää samaistua mun tunteisiin, tai siihen kuinka mun maailmani romahtaisi täysin jos menettäisin tämän lapsen. Koska mulle se lapsi on jo todellista! Tuo lausahdus niin särähti mun korvaan vaan taas kerran...

Niin, ei siellä masussa varmaan mitään oo...?

S on niin lapsellinen. Niin epäkypsä lapsi 23-vuotiaan saappaissa. Mihin pyöritykseen minä olen hänet pistänyt. Tuntuu kuin olisin riistänyt siltä sen lapsuuden! Pian se menettää kellonympäri kestäviä kauneusuniansa, pitkiä pelituokioitansa.... Ööö tai sit ei. Koska luulen sen vaativan kaiken sen itselleen mitä aina ennenkin. Sen isyys ei kumpua siitä itsestään, vaan mun pitää pakottaa sitä ulos siitä itsestään! Se ei halua tehdä mitään tulevan isyytensä eteen, ennenkuin se lapsi on täällä! Sillä ei ole näköjään mitään tarvetta valmistautua mihinkään!

Kaiken sanottavani jälkeen S:lla oli edelleen se ylimielinen, suunpielet ylöspäin osoittava, virne naamallaan. Sanoin sille että oisin jättänyt sen jos en ois raskaana, ja että tuun jättämään sen kun lapsi syntyy. Olin toki äärimmäisen vihainen tuolla hetkellä. Sanoin että aion vaan sietää sitä niin kauan kunnes lapsi syntyy, ja sen jälkeen alan suunnittelemaan omaan asuntoon muuttamista. Että me voidaan olla ja asua tässä ja suhtautua toisiimme kaverillisen neutraalisti. No siinä vaiheessa se sitten alkoikin hysteeriseksi. Se takertui ainoastaan sanaan ero. Alkoi syyllistelemään ja vähättelemään mua. Kuinka minä tahdon erota ja jos se olisi tämän tiennyt, niin koko lapsi ei olisi saanut alkuansa. Ja että hän kuulemma odottaa vielä vähemmällä innokkuudella lapsen syntymistä nyt. Siis niin paksua settiä.

weheartit.com

Jälleen kerran olo on tyhjä. Ja yksinäinen. Mulla ei edes ole mitään tai ketään täällä kaupungissa. Päivät menee peukkuja pyöritellessä ja aikaa tappaessa. Alisalla on se hiton flunssa ja toki myös oma elämä hoidettavana, eikä olla päästy jutustelemaan muutakuin naamakirjassa. Äidille ja isällekään en kehtaisi nyt lähteä senkään puolesta kun äidin työpaikalla riehuu noro-virus, ja kaikki työntekijät on suunnilleen jo sairastunu siihen. Saisin ihan varmaan sen heti itselleni äidin kautta... Joten ei auta kun pidellä matalaa profiilia täällä. Huvittavaa kyllä että toi yks on olevinaan niin suunniltaa nyt kun sanoin sille vaan kaiken kylmänrauhallisesti päin näköä. Se myös hokee, että miten kuvittelen että me voidaan nyt asua vauvan syntymään saakka tässä yhdessä kun ei olla parisuhteessa. Se siis haluaa tehdä asioista entistä vaikeampia mulle. Ihan kun ne ei tulis muutenkin vielä olemaan sitä... Toivottavasti se ei tee nyt mitään arvaamatonta ja typerää, kuten kerro porukoillensa ja sitten syntyy hirvittävä haloo. Sen äiti varmaan astelis tänne asuntoonsa omilla avaimilla selvittämään meidän välejä! Huoh.

Kunpa maailma nielasis mut nyt. Tein just mun elämästä joko helvetin paljon vaikeempaa, tai sit oon menossa sinne suuntaan minne pitääkin.

weheartit.com

Rv 36+4 Perussettiä ja supistuksia

Huomenta. 

Se kuuluisa pesänrakennusvietti taisi eilettäin ottaa musta vielä vallan, koska pistin jälleen meidän kämpän siistiin kuntoon. Samppa ei tosiaan osaa tehdä tikkua ristiin täällä meillä oma-aloitteisesti, ja eilenkin se tietysti tyytyväisenä vaan nukkui puolille päivin. Minä sitten näissä ruumiin ja sielun voimissani (ja ehkä pienoisessa raivon vallassa) aloitin siivouksen... Pesin pyykkikorin tyhjäksi, tiskit, imuroin, pyyhin kaikki pölyt sekä keittiön kaapit jne. Aiemmin viime viikolla vaihdoin yksin keittiöön verhot ja jouduinkin heti vessan pesupuuhiin kun herrahan ei sitä tee, ja kysyinkin häneltä että mistä moinen koska hänhän sen oli siihen kuntoon 1,5 viikossa jälleen saanut. Ei kuulemma PIDÄ sen siivoamisesta. Siis minähän tosiaan suorastaan rakastan hinkata toisen jämiä sieltä pöntöstä ja sitä rataa........ Jouduin myös purkamaan valtavan laatikon olkkarissa jota S ei ollut vaivautunut purkamaan, siellä oli vielä kaksi keittiön tuolia! Ja sen laatikon taakse - sekä sohvan väliin S oli kätkenyt joulukynttelikön ja taulun?!! Siis millä miehen logiikalla niitä siellä säilytetään! HUOH. 

No siinä vaiheessa kun mun ruumis alkoi taas huutamaan liitoskipujaan ja vatsa pingotti supistuksissaan, vaivautui herra nousemaan kauneusuniltaan. Totesin siinä sitten kylmänrauhallisesti S:lle, että tämä saisi tämän päivän aikana hoitaa vihdoin kaksi asiaa: asentaa olkkariin lampun kattoon sekä vaihtaa liesituulettimeen toimiva lamppu. Arvaatteko jo mikä oli vastaus.. se oli EN TODELLAKAAN VAIHDA. 

Siis se kuvasti niin sitä jälleen kerran mitä Samppa on. Jos siltä pyytää jotain, silloin se ei ainakaan sitä halua tehdä, koska joku tavallaan käskee sitä toimimaan. Mutta jos siltä kysyy MILLOIN se voisi nämä asiat suorittaa, vastaus on ihan joka kerta ettei se tiedä! Joten toki kimpaannuin tuosta vastauksesta ja sieltä tulikin taas täyslaidallinen. Olin todella vittuuntuneessa mielentilassa, haisin hielle ja koin olevani muutenkin joku raskaana oleva sisäkkö Sampalle! Se ei ole edes ruokakauppaan vaivautunut lähtemään kuin kerran mun tulon jälkeen, ja silloinkaan ei ostettu juuri paskaakaan kaappiin! Joten toki olen joutunut itse muutaman kerran käymään ostoksilla ja kuluttamaan mun viimeisiä pennejäni, vaikka sillä niitä pennejä on kyllä ruhtinaallisesti enemmän kuin mulla!

Joka tapauksessa täähän on niin tyypillistä. Tätä perus settiä. S kohtelee mua miten kohtelee ja minä valitan. Eilenkin se sitten kehtas sanoo mulle, että mun tulis miettiä vähän paremmin miten sille kysymykseni asetan. Siis anteeksi mitä?? Ja mitenhän hän asetti mulle vastauksensa? Jepjep.

Kaikki on vaan niin liikaa vaadittu siltä. Ihan kaikki. Mikä luuseri.

No ei tässä kaikki. Mun vatsa kivettyi koko loppu päiväksi ja viime yöksi siitä siivousriehumisesta. Siis ihan uusiin ulottuvuuksiin, kipusi todella paljon. Samoin liitoskivut oli kyllä niin pahimmoillaan että... Mutta S vähät välitti, se oli koko päivän jossain asioillaan ja illalla ilmestyi tähän vaihtaen pyytämäni lamput ja lähti karkkipusseineen isille istumaan iltaa. Mainitsin kyllä ennen kun se lähti, että saapa nähdä pitääkö tässä synnyttämään lähteä kun on niin kipee olo, mutta se vaan naureskeli ja lähti...

Jotenkin se vaan niin kuvottaa taas mua käytöksellään. Viime yö oli ihan tuskaa kun en saanut nukuttua kunnolla ja S valtasi sänkyä tapansa mukaan. Sitten kun vihdoin mainitsin sille, että antaisi mulle vähän tilaa, niin se vaan alkoi riehumaan peittonsa kanssa kärttyisenä ja sanoi ettei todellakaan anna mulle tilaa! Että näin meillä. Ihanata ihanata arkea... 

En jaksais enään. Nyt varsinkin kun olotila käy näin sietämättömäksi, eikä kykene oikeesti tekemään juuri mitään. Pitää vaan maata paikoillaan ettei mihinkään satu, niin vauva saisi kyllä suunnitella syntyvänsä parin viikon päästä korkeintaan! Olen yrittänyt käydä poitsun kanssa keskustelua aiheesta. ;-) Joku rv 38+3 kuulostais mun korviin oikein hyvältä ajankohdalta syntyä! 

Mutta nyt aamupalalle...

Rv 36+3

Täällä lyllerretään menemään entiseen malliin. Alan pian kyllästyä tähän odotteluun, koska olo on mitä on eikä mulla ole juuri mitään tekemistä! (Ellei sitä tenttiä ja kotiaskareita lasketa...) Ja voitte kuvitella kuinka kärsimättömäksi se olo tosiaan käy kun tietää kuinka lähellä ollaan sitä, että saadaan pikkuinen syliimme. Tosin se tuntuu ajatuksena vieläkin älyttömän absurdilta! Siis vastahan olin synnärillä harjoittelussa ja podin maailman järjettömintä vauvakuumetta?? Silloinkin se ajatus omasta vauvasta tuntui todella kaukaiselta, mutta nyt joku tyyppi potkii mun masussa ja olisi pian valmis saapumaan ulkomaailmaan. Hurjaa. :-) Paljon voi siis tapahtua alle vuodessa! Voin kuvitella kuinka hämmentävää on nähdä tyyppi ekaa kertaa silmästä silmään. <3

Käytiin eilen S:n kanssa katsomassa se "21 tapaa pilata avioliitto". Valitettavasti mun mielestä leffa oli perus settiä Suomi rintamalla, eli huono elokuva. :-( Mutta tykkäsin kyllä kovasti siitä ideasta minkä ympärille se leffa rakentui. Teatteri tuntui olevan täynnä rakastuneita pariskuntia, jotka lippujonossa läähätti toistensa niskaan ja vaihteli suudelmia??! Siis olin hämmentynyt jo siinä vaiheessa. :-D Kyllähän tuo näytös tuntui monia naurattavan, mutta itse tyydyin hymyilemään ja hymähtelemään. Ehkä tietyt asiat sitten liippasivat niin läheltä ettei tehny edes mieli nauraa. :-D Eikä kyllä S:aa naurattanut myöskään, mutta jospa se sai siitä jonkin pähkinän purtavaksi sitten. Heh. Siinä leffassa mainittii se pariskunta joilla oli sen erotutkimuksen toimivin liitto sen Sannan mukaan, ja se pariskunta sit selitti siinä kuinka ne vapaa-ajalla voi käydä yhdessä esim. elokuvissa, mutta ei toki samassa näytöksessä koska nehän olivat sopineet ettei toista tarvii miellyttää, ja kun leffamaku ei mene yksiin niin molemmat menevät sit itse katsomaan haluamaansa tarjontaa. Tuli siitäkin mieleen ME, koska meillä se menis just noin jos vaan sanoisin sen S:lle ääneen. Sille ei ois mikään ongelma että kun ois "yhteinen" leffailta niin päädyttäs ainoastaan samaan leffateatteriin mut kumpikin eri saleihin eri näytöksiin. Jepjep.

Tänään ajattelin saada pyykkikorin pohjan näkymään ja jatkaa pyykinpesurumbaa. Uskomatonta ettei toi jätkä ole osannut edes pyykkiä pestä mun poissaollessa. Siispä kone on laulanut viimeiset kaks päivää putkeen kun siellä on ollut sellanen vuori odottelemassa että alta pois! Argh. Haluisin muutenkin viimein tämän kämpän järjestykseen ja kaikki turhat pois nurkista, koska en jaksaisi alkaa järjetelemään vauvan syntymän jälkeen jotain kotia! S:lle olen monesti maininnut erään ison pahvilaatikon purkamisesta joka sisältää vielä 2 keittiötuolia, parvekkeen tyhjentämisestä kun siellä on romua, liesituulettimen lampun vaihtamisesta, olkkarin lampun asentamisesta jne. Loputon lista mutta jätkää ei kiinnosta tehdä tasan mitään, ja nytkin ollut viikonloppu vapaata sillä. En kes-tä. Ainoa vaihtoehto on ilmeisesti toimia ITSE.

Rv 36+1

Olen yrittänyt tehdä kämpillä taas perus kotiaskareita vaikka liikkuminen tekee tuskaa ja alakerta on ihan tulessa. Eipä sitä osaa paikoillaankaan maata. Sain vihdoin vaihdettua uudet keväiset verhot keittiöön jouluverhojen tieltä ja uusi ruokailuryhmäkin on kotiutunut. Teki kyllä pikkasen tiukkaa toi verhojen vaihtaminen, mutta eipä S:sta ois mitään apua ollut. Ihan sama mitä pyydän sitä tekemään, niin ei se tee sitä.

Tänään sit lueskelin S:lle varta vasten vau.fi -nettisivuilta artikkeleita kun se makas sängyssä. Oli ihan hyviä juttuja siitä kuinka äidin ja isän suhtautuminen esikoisen syntymään on kovin erilaista ja vanhemmille muodostuu helposti ne perinteiset sukupuoliroolijaot - mistä en itse pidä! Jos isä ei osallistu lapsen hoitoon syntymästä saakka, niin voi olla vaikeaa osallistua missään vaiheessa. Siellä mainittiin myös kuinka miehelle tekis hyvää osallistua perhevalmennukseen, eihän nainenkaan voi valita käykö neuvolassa vai ei? Ja synnytykseen osallistumisesta mulla on melko radikaali mielipide, koska mun mielestä se on miehen eli isän velvollisuus tukea puolisoansa, ja nähdä lapsensa syntymä niin realistisesti kuin se oikeasti tapahtuukin!

Tuntuu että aika matelee just nyt! En tiedä miten jaksan keskittyä vielä siihen tenttimiseen.. Jotenkin ärsyttää niin vietävästi että sitäkin pitää stressata vielä nyt. :-( Ja jos pänttään ja joudunkin lähtemään synnyttämään ennen sitä, niin joudun tekemään sen joka tapauksessa myöhemmin... Plah. Nyt ei malttais enään kun odottaa milloin vauva alkaa syntymään ja että se saatais pihalle yksiöstään. :-) Mut en tosin tiedä miten kykenisin vauvan hoidolta keskittymään sen tentin tekemiseen myöhemminkään, että ei sen puoleen...

S lähti iltavuoroon tuttuun perjantaiseen tapaan ja sen jälkeen se aiko lähteä kaverillensa istumaan iltaa... Ei sillä, en kieltänyt koska eipä se sellaista usein harrasta. Munkin piti nähdä Alisaa mutta niiden koko perhe oli sairastunut kunnon räkätautiin, joten parempi pysyä nyt sit kaukana pöpöpesistä! Huomenna mennään ilmeisesti S:n kanssa katsastamaan se "21 Tapaa pilata avioliitto". :-D Sitä kiinnosti jostain syystä lähtee kattoon se.. Heh. Ajattelin lähteä käymään kaupungilla lyllertämässä edes vähän. Vois kai tän ajan käyttää osittain hyödyllisesti ja vaikka lukea sisätauteja tai laskea lääkelaskujakin. :-/ 

Mukavaa perjantaita<3

Rv 36+0

Heips.

Pitää alkaa heti alkuun valittamaan kuinka tuskanen olo mulla on! :-( Viime yönä en kyennyt juurikaan nukkumaan järkkyjen liitoskipujen vuoksi! Hädin tuskin pystyin kylkeä kääntämään kun tuntui että lantio repeää liitoksistaan! Tää olo on huonontunut muutamassa päivässä kivuliaasta ihan helvetin kivuliaaksi. Vessaan könyäminen yöllä tuotti melkeinpä itkun kun en meinannut päästä sängystä ylös.

Eilisestä uusintatentistä meni 1/3 läpi. Eli itse sisätautien osio meni todella hyvin, mutta lääkärikysymys ja lääkelaskut olivat sitten se kompastuskivi. Nyt alkaa sumpliminen että pänttäänkö vielä ennen vauvan tuloa ja yritän päivää ennen laskettua aikaa tehdä ne uusintatenttitilaisuudessa, vai teenkö vasta vauvan syntymän jälkeen ne kevään aikana. Vituttaa kyllä että tämäkin meni tällaseks säätämiseks... Istuin siellä tentissä maksimit 3h ja märisin epäonnistumista S:lle loppuillan. Oli kyllä muutenkin niin tuskaa näissä kivuissa istua siellä se aika ja yrittää keskittyä kun vauva muljuaa ympäri masua epämukavasti! Tänään on ollut päivä uus, mutta kyllähän tuo tentti nakertaa...

Tänään oli sitten myös neuvola, minkä meinasin jo unohtaa. Mun paino on noussut sitten 3,5 viikossa sen 4 kg nyt että HUH HUH. :-D Söin kyllä eilen illalla suruuni kotipizzan super suolaista pitsaa, koska join vettä koko illan ja monesti yölläkin. Aamulla kihlasormus ei mennyt nimettömään turvotuksen vuoksi. :-D En kuitenkaan paljastanut neukkutädille tätä, mutta se kehoitti tosissaan nyt katsomaan mitä suuhun pistää. Plyä. 

Sf-mitta oli 33cm ja vauva kuulemma pää alaspäin raivotarjonnassa, JES!:-) Ei se ookkaan kumma kun monottaa mua niin ylös rintakehään. Painoa ei osannut vauvalta arvioida kun mun vatsa on niin kiinteä! Sanoi että kun on hyvät vatsalihakset niin on vaikee saada vauvasta otetta mahanahan läpi.. Oon itse todennut samaa, että mun masu on melko kova joten vatsalihastreenit ei ilmeisesti oo menny hukkaan. ;-) Ehkä oon säästynyt niiltä raskausarviltakin vielä osittain sen takia et masussa ei oo ollu nii paljoo ylimäärästä ja kummiski suht hyvät vatsalihakset alla.. :-) Saahan sitä toivoa.

Viikon päästä sitte synnytystapa-arvioon, jaiks!

Rv 35+5

Viime postauksessa kommenttiosioon tuli viestiä, että voisivatko esimerkiksi vanhempani auttaa minua vauvan synnyttyä, esimerkiksi jos asuisin vanhemmillani. Niin vastaus on yksinkertaisesti se, etten itse todellakaan tänne haluaisi vauvan kanssa "muuttaa". Vanhemmillani on toki tilava omakotitalo, mutta he käyvät myös täysipäiväisesti töissä (äiti kolmivuorotyössä ja lisäksi vielä opiskelee). Maaliskuun alussa vanhempieni luo muuttaa myös pikkusiskoni etelästä ainakin kuukaudeksi työharjoittelun vuoksi. Eikä tässä vielä kaikki! Vaan isosiskoni (Laura) tulee myös maailmalta miehensä kanssa maaliskuun alussa kotiin, alustavasti ainakin kuukaudeksi ja suurella todennäköisyydellä vielä pidemmäksikin aikaa, sillä hänen työsuunnitelmansa ovat auki. Joten kotiin muuttaminen maaliskuussa olisi täysi mahdottomuus. Pelkästään Laura saisi mut hulluuden partaalle ja tekisi mun vauva-ajasta helvetin!!

Joten mieluummin kärvistelisin vaikka S:n kanssa pienessä kaksiossamme kuin vanhemmillani siinä vaiheessa.  S:sta puheenollen ollaan vaihdettu muutama sana whatsappissa, minkä jälkeen S on soittanutkin mulle. Kysyin siltä, että onko se miettinyt eroa kun siitä ei ole kuulunut mitään. Vastaus oli hämmentävä, koska se sanoi että on ollut vaan suuttunut, mutta ikävöi ja rakastaa mua?? Se jopa laski puhelimessa leikkiä tästä meidän "pahoinpitely-riita-mykkäkoulua" -episodista?! Ei ollenkaan sen tapaista, mutta kevensihän se tätä tunnelmaa. Lisäksi se sanoi puhelimessa, että oli miettinyt jos olinkin lähtenyt synnyttämään kertomassa hänelle mitään, koska olin myös suuttunut S:lle. Että se oli alkanut murehtimaan sen mahdollisuutta oikeasti. :-DD En kuitenkaan vastannut sille kysymykseen milloin palaan kotiin, ja tänään se laittoi viestiä että "Tule rakas kotiin."  

Joo-o. 

Vuodatin sille myös puhelimessa siitä, että kaipaan sen tukea tässä raskaudessa ja lähestyvässä synnytyksessä. Koska mm. se synnytys jännittää ja jopa pelottaa mua ihan sairaasti nykyään. Kyllä se sanoi haluavansa tukea? Eli oli mieltä lämmittävää kuulla että on se ainakin niiden puheiden perusteella tulossa mun kanssa synnyttämään... Kun sekin on ollut jotenkin niin ja näin että mitä se aikoo. Ihan kun mulla ois vaihtoehtoja sen asian suhteen!

Oon myös avautunut tästä mun elämästäni eräälle kaverille, jonka kanssa ollaan vastikään paremmin tutustuttu. Taisin muutama viikko sitten mainita tästä tytöstä joka kävi mun luona kahvittelemassa? Kutsutaan häntä vaikkapa Alisaksi. No Alisa on vuosi aikaa mun luokalle tullut tyttö, eikä me kyllä juuri koulussa oltu tekemisissä muutakuin viimeisillä viikoilla ennen kun jäin joululoman kautta pois. Jostain syystä oltiin sitten yhteyksissä naamakirjassa ja puhuttiin jos alettas käymään yhdessä kuntosalilla keväällä, mutta lopulta juttu luisti niin hyvin että pyysin sitä kahville. Ja pölötettiinkin reippaasti yli 4h ekalla kahvittelulla. :-D

Joka tapauksessa ollaan sit oltu melko tiiviisti yhteyksissä vaikka nytpä ei oo voitu nähdä tän mun vanhemmilla lymyilyn vuoksi. Alisalla on kuitenkin kaksi lasta ja nuorempi vasta vuoden ikäinen, joten siltäkin osin on jotain yhteistä. Sillä on ollut myös hyvin samankaltainen tilanne nykyisen avomiehensä kanssa nuoremman lapsen odotusaikana (vanhemmalla lapsella on eri isä), eikä sen mies osallistunut edes ultriin saatikka synnytykseen! Se mies oli käyttäytynyt muutenkin samalla tavalla Alisaa kohtaan odotusaikana kun Samppa mua kohtaan. Eli välinpitämättömästi. Mutta kaiken takana oli ilmeisesti ollut suuri pelko tulevasta, ja se mies oli muuttunut kuulemma silmissä kun niiden lapsi oli syntynyt. 

Onneksi uskalsin avautua mun elämästä A:lle, koska on ollut mukava jutella jollekkin ja saada vertaistukea näin IRL myös. Osittain A:n juttujen vuoksi mullakin on vielä sitä toivon kipinää, että haluan niin kovasti nähdä miten S käyttäytyy vauvan synnyttyä. En halua luovuttaa vielä, minkä vuoksi on myös itse joustettava.

Näihin tunnelmiin ja työnnän nokkani taas tenttimateriaaleihin. Pitäkää peukkuja että pääsen huomisen tentin läpi, have to pakko!!

Rv 35+3

Täällä ollaan. Siis edelleen vanhempien helmoissa...

Sampasta ei ole kuulunut pihaustakaan. Pohdin että tämä on pisin aika ikinä kun ollaan yhdessäolo aikana oltu puhumatta toisillemme. Lähestyvä keskiviikko saa lähinnä ahdistuksen nousemaan pintaan, kun on pakko mennä sinne uusintatenttiin kaupunkiin. Torstaina on myös neuvola, joten pakko jäädä kämpille. Pakko viettää yö S:n vieressä, pakko kohdata se... 

Mitähän se odottaa? Mun anteeksipyyntöä, edelleen?

Tai sitten se on myös miettinyt meidän suhdetta syvällisemmin, ja tullut siihen lopputulokseen ettei me tehdä toisiamme onnellisiksi. Ja sitten se läväyttää mulle keskiviikkona tyylikkäästi että nyt se on loppu. Näin on käynyt kerran aiemminkin. Siis kun saimme asiat kärjistymään siihen pisteeseen, että lopulta S tavallaan jättikin mut vaikka itse olin sitä hokenut sitä ennen.

Ehkä se mun riehumiskohtaus oli sille viimeinen niitti. Jos se on ajatellut, että ihan sama kuin paljon paskaa ton akan suusta tulee niin ei haittaa, mutta sitten jos se alkaa vielä väkivaltaseks niin riittää. 

Kun mietin että jos se oikeasti jättäiskin mut nyt, niin mitä tekisin, mitä ajattelisin, mitä sanoisin? 

Tulisko sitten se perus reaktio, että ei älä tee tätä mulle?! Ois aika paljon tosiaan kestettävää siinä pisteessä. Pitäs vielä kuitenkin odottaa että vauva syntyis. S olis todennäköisesti mukana synnytyksessä vaikkei me oltais yhdessäkään. Sen jälkeen mun pitäis muuttaa pois, koska asutaan S:n äidin omistusasunnossa. Mistä saisin asunnon? Miten pärjäisin taloudellisesti? Kuka mut muuttais ulos? Miten kestäisin heti vauvan syntymän jälkeen sen, että kaikille läheisille pitäis selitellä miten tässä on näin päässyt käymään?? Miten kykenisin tapaamaan S:n puolen perhettä vauvan synnyttyä, jos me oltais erottu? Ne ei tiedä meidän tilanteesta mitään, ja en ole muutenkaan läheinen niiden kanssa. Mitä mun sitten pitäis tehdä? Järjestää kiltisti kahvittelu / vauvan tapaamisia jossain pienessä kaupunkiyksiössäni, kaikille halukkaille? En ilmeisesti voi omia omaa vauvaani siinä vaiheessa täysin? 

Huoh.

Niin kauheeta ajatella ja pyöritellä kaikkia nuita ajatuksia.

Rv 35+2 Raskaustesti

Eilettäin postiin kolahtaneen vauva -lehden innoittama teen nyt itsekin Raskaustestin. :-)

Minulla on ollut uusia intohimoja ja inhokkeja.
Alkuraskaudessa kaikki rasvainen ja "raskas" ruoka äklötti ja sai voimaan pahoin, esimerkiksi roskaruoka. Kaikki raikas on uponnut kuten hedelmät, jogurtit, mehut ja keitot. Appelsiineja on uponnut tavallista enemmän ja makeisista salmiakkeja, lakuja ja kirpeitä karkkeja. Loppua kohden myös suolainen on maistunut makeaa enemmän.


Salasin raskauteni töissä mahdollisimman pitkään.
Kerroin avoimesti koulussa raskaudesta rv 15+ muistaakseni ja siitäpä se "juoru" taisi lähteäkkin liikkeelle luvan kanssa.


Olen valokuvaillut ja mittaillut mahaani.
Aluksi suunnittelin kuvailevani säännöllisesti, mutta se on unohtunut. Olen näpsinyt puhelimella suttuisia kuvia silloin tällöin, ja ottanut digikameralla muutamia parempia. Tässä voisi vielä kunnostautua viimeisen kuukauden aikana jotta jäisi muistoja. Mittailuja en ole suorittanut kertaakaan.


Olen tuntenut itseni seksipommiksi.
Toisella kolmanneksella kun masun koko ei haitannut menoa vaan oli kaunis kumpu, tuli sitä ihailtua usein. Tosin raskaus on saanut kasvot kukkimaan ja painon hilautumaan uusiin lukemiin, en todellakaan ole tuntenut itseäni seksipommiksi. Nyt olo on lähinnä todella kömpelö ja tukala, joten vauva saisi pikku hiljaa suunnitella tulevansa ulkomaailmaan.

Pesänrakennusviettini on herännyt. 
Olen tykännyt häärätä vauvahankintojen kanssa kyllä. On ollut ihana hankkia mm. vaunut ja pinnasänky. Vauvan vaatteita olen ostellut pitkin odotusta ja niiden peseminen, silittäminen ja kaappiin viikkaus muutama viikko sitten tuntui erityiseltä! Asunnon pidän siistissä kunnossa muutenkin, joten en tiedä laskenko imurin kanssa heilumista ja pölyluutun kanssa pyörimistä tähän... 


Olen pelännyt ja murehtinut kaikkea mahdollista.
Suurin pelko on ollut vauvan menettäminen, mutta kun raskaus eteni ja alkoi tuntemaan liikkeitä, on huoli vähän hellittänyt. Tuntuu että ihan mikä vaan voi mennä vikaan vielä tässäkin vaiheessa, mutta pyrin olemaan maalaamatta kauhukuvia itselleni. 


Itkeskelen katsoessani televisiota.
Olen loppu raskaudessa herkistynyt erityisesti eläintenpelastus -ohjelmien parissa! Riipiviä eläinkohtaloita. :-'(

Tiedämme lapsen sukupuolen.
Saimme rakenneultrassa tietää että suurella varmuudella masussa olisi poika.<3

Mummot ohittavat minut suojatiellä.
Tällä hetkellä tunnen kyllä vaappuvani hitaasti ja ankkamaisesti. Voi hyvin olla että mummot ohittaisivat...

Olen stressannut imetyksen onnistumista.
Alkuraskaudessa mietin etten tule stressaamaan tätä ollenkaan, että se menee varmasti omalla painollaan jne. Nyt olen kuitenkin alkanut stressaamaan imetyksen onnistumista. Kenties mennyt lukemaan liikaa aiheesta.

Hyvä äiti on kotona pitkään.
Itse aion olla vuoden tai puolitoista vuotta kotosalla näillä näkymin. Jokaisen omia valintoja mielestäni, eikä tee äidistä sen parempaa tai huonompaa. 


Tiedän miten haluan synnyttää.
Toivoisin toki luonnollista alatiesynnytystä, mutta tiedostan ettei synnytystä voi suunnitella etukäteen. Olen siis menossa synnyttämään hyvin avoimin mielin ja sen mukaan toimitaan mitä vastaan tulee. Kivunlievityksiä aion kuitenkin käyttää jos koen tarvetta!

Rv 35+0

Jee, päästään taas uuteen raskausviikkoon käsiksi! En malttas enää odottaa vauvan syntymistä vaikka se synnytys aiheuttaakin hysteriaa edelleen. Haluun vaan mun vauvan jo tänne!! <3 Poika on ollut ihan super aktiivinen ja pyörii mahassa jatkuvasti. Tunnen kovia iskuja edelleen mahan yläosassa ja vasemman kyljen puolella enimmäkseen. Ei mitään hajua kyllä miten päin se siellä masussa on kun ei sitä pysty itse vatsan päältäkään tunnustelemaan...

Käytiin tänään katsastamassa se mun auto ja samalla vähän shoppailemassa, mutta vähän vaan. Ostin H&M:sta vauvalle 2 bodya ja 2 potkuhousut sekä Lindexiltä muutaman myssyn mitkä sopivat vastasyntyneelle. En jaksanut edes pitkiä matkoja lyllertää tässä olotilassa, niin ne oli vaan sellaset pikaiset ostokset. Tuntui että jatkuvasti on pissahätä ja paineen tunne alakerrassa, että eipä mistään kaupoissa vaeltelusta tule enää juuri mitään...

 Kuvat: www.hm.com

Muutoin oon jatkanut tenttiin lukua ja mykkäkoulua S:n kanssa. Ei siis olla juteltu mitään päiväkausiin, itseasiassa onko siitä jo yli viikko kun se kahakka oli? Sen jälkeenpä ne välit on pysyneet tasaisen viileinä ja sanattomina. Näin meillä hoidetaan näitä asioita... Tällä hetkellä mietin vaan, että sitä ei tosiaan oikeesti taida myöskään enää napata näiden asioiden selvittely. Ei sitä ole kiinnostanut mikä mun olotila on jne. Mutta toisaalta enpä minäkään ole kysellyt hänen vointiaan, että onko tässä nyt sitten varaa valittaa..? Jotenkin tää homma on mennyt jo niin pitkälle, että en halua heittää vaan pyyhettä kehäänkään ja olla silleen "ihan sama, unohdetaan taas tää ja jatketaan entiseen malliin.." Oltas pian kuitenki tässä samassa tilanteessa uudestaan. Oon yrittänyt vaan hyväksyä että nää asiat nyt on huonosti, odotus on ollut mitä on ollut jne.. Nyt haluaisin vaan sen mun vauvani tänne ja normaalin olotilani tähän kehoon takaisin. Jotenkin siinä vaiheessa voin miettiä tätä mun ja S:nkin tulevaisuutta, että onnistuuko se siinäkään vaiheessa saman katon alla.

Äidille en oo tällä kertaa kertonut minkälainen riita on ollut kyseessä. On se tietoinen että taas on riidelty, mutta en ole suostunut kertomaan mistä tällä kertaa kiikastaa. Meni niin maku sen vähättelyihin sen aiemman "puhutaanpa teidän seksielämästänne"-episodin jälkeen, että pidänpä tästä lähtien asioita mieluummin omana tietonani. 

Palaillaan.

Rv 34+6

Eilinen päivä meni tenttimateriaaleja oikoessa ja aloin vihdoin myös lukemaan. Huh huh, on taas niin paljon ja laajasti asiaa, että onhan tässä tekemistä että saa asiat jäsenneltyä myös korvien välissä. Tässä vähän eilistä päivää kuvina. :-)

Kurssimateriaalit tulostettuna. Jepjep, saaaaatoja sivuja.

Tarvittavat opukset....

Illalla yritin kuoria tän zombie -ulkonäön alta jotain ihmistä muistuttavaa! Juurikasvu sai väripurkista kyytiä, perjantaiksi hiustenleikkuu varattu(!), silmäripset ja kulmat värjätty ja syväVIRKISTÄVÄ kasvonaamio asetettuna!:-D Lopuksi istuin yli puoli tuntia omenan tuoksuisessa jalkakylvyssä varpaankynnet lakattuina ja sääret ajeltuina! Voin sanoo että piristi ainakin ihan vähän tätä ankeeta oloa. :-) Ainakin tuli se "freshimpi" olotila

Maisemaa. Huoneen parvekkeelta. Home sweet home <3

Rv 34+4

Nukuin huonosti ja heräsin aamulla mojovaan toispuoleiseen hammassärkyyn. Olin ilmeisesti narskutellut yön aikana hampaita kiitettävästi kun saman puolen niskat olivat täysin hellänä myöskin... Meni puoli päivää hieroessa ja päätä käännellessä että jomotus häipyi!

En tiedä edelleenkään mitä mun pitäs tehdä tai sanoa S:lle. Kyllä se eilen vaivautui soittamaan, mutta en vastannut. Lähetin viestin että olen päässyt kyllä perille vanhemmilleni, koska sitähän se halusi vaan tietää. Ja vastaus oli perinteinen "Hyvä." Vaikka musta tuntuu että paskat sitä oikeesti kiinnostaa. Musta tuntuu just nyt että se mies ei rakasta mua tippaakaan, ja mitä enemmän kilometrejä meidän välissä on, sen parempi. En jaksa olla joka kerta se sanoja ruinaava tyttöystävä, en jaksa puhua sen kanssa mistään kun ei me ymmärretä toisiamme! Ilmeisesti tääkin asia tullaan pölläseen sinne maton alle ja palaan kotiin niinku mitään ei ois tapahtunutkaan? Sitten taas muutaman viikon päästä uuden raivarin tullessa haavat on auki? Niiiiin kuluttavaa.

Äh. Välillä tulee niin typerä olo. Kaipa se mun ylilyönti oli liikaa? Muistan silti niin elävästi vieläkin sen vihan mikä mussa velloi sillä hetkellä kun päätin käydä S:n käsiksi. :-( Tarkoituksena oli alunperin vaan tökkäistä sitä jotenkin ilkeästi, että se havahtuisi ja ois tullut mua siinä asiassa vastaan. Olisin varmasti leppynyt jos se ois alkanut jutteleen mulle normaalisti, ottanut musta kiinni ja osoittanut rakkautta. On ollut monta sellasta tilannetta joista ois selvitty noin. Kun se toinen kaava on se, että asiat kärjistyy ja hurjistuu ja pian olen matkalla porukoille. Mikä on S:n mielestä meidän asioiden pakoilua! Mutta tällä kertaa vietin useamman päivän kämpillä ton välikohtauksen jälkeen, kumpikaan ei vaan sanonut mitään. Eikä se sanonut sittenkään kun sanoin lähteväni porukoille. Ei se estellyt, ei se halunnut jutella, pitää musta kiinni kynsin ja hampain...

Toki oisin voinut itse olla se joka olis vaatinut asioiden selvittelyä, mutta niin, oliko se sit mun vastuulla? Ilmeisesti se, että tein riidasta fyysisen, pistää mut vastuuseen kaikesta? S:lla on hieno syy pistää kaikki mun niskoille, ja vältellä sitä edeltäneitä ongelmakohtia meidän välillä. Vain nyt tuntuu olevan väliä sillä, että hän kokee tulleensa pahoinpidellyksi. Ho hoijaa... 

Tää on ehkä tähän mennessä vaikein riita. Mutta onhan se loogistakin, tää lumipallo vaan kasvaa kasvamistaan. Vaikka en aio kyllä enää käydä siihen käsiksi, johonkin se raja on vedettävä. Musta vaan tuntui että sitä ennen kaikki mun sanat oli tehottomia. Menin liian pitkälle, mutta voin sanoa puolustuksekseni että S ei ole heiveröinen rakenteeltaan, ja minä raskaana oleva virtahepo en mahdottomiin pahoinpitelyihin pystynyt. :-D Jos mies on mua sen yli 10cm pidempi ja painavampi nii eiköhän se ois yhden paksuna olevan riekkujan taltuttanut halutessaan. Mut on niin hienoo heittäytyä marttyyriksi ja musta tuntuu ettei tätä kuitata pelkällä anteeksipyynnöllä. Mitä sellasilla on väliä jos asioita ei selvitetä? 

Njah.. Tänään en oo muuta kun elpynyt kotona. Syönyt, katsonut sivusilmällä tenttimatskuja, syönyt, rapsutellut koiria, syönyt, miettinyt S:aa.. jne. :-/

Huomenna päivä uus.

Täällä sitä taas ollaan, porukoilla. S ei sanonut mitään. Me ei siis olla puhuttu juuri mitään viimeseen 4 päivään? Lukuunottamatta muutamaa pakollista sanaa auton käynnistämisestä kaapeleilla. Että semmosta. 

On niin tyhjä olo vaan taas. Eiköhän se tässä muutamassa päivässä taas tokene... Ei mulla ainakaan oo yhtä yksinäinen olo täällä kun on äiti ja iskä joiden kanssa jutella. Ja koirat joita rapsutella. Ja äiti sentään jaksaa kysellä mun voinnista ja kuunnella loputonta valitusta raskaana olemisen nurjastakin puolesta. 

Itkin silti koko 100km pitkän ajomatkan tänne. En oo kämpillä itkenytkään, joten kaipa sen jossain vaiheessa oli tultava. Kaikki tunteet laidasta laitaan tuli taas märsättyä. Suru, viha, epätoivo, katkeruus, rakkaus... Ja sit on vaan niin tyhjä olo lopulta kummiskin. En tiedä mitä mun pitäis tehdä?! Nyt en voi taaskaan muuta kuin odotella, antaa päivien kulua... 1,5 viikon päästä pitää mennä uusintatenttiin ja neuvolaan, joten sittenpä viimeistään olis palattava.  

Tossa matkalla mietin että onneksi mulla on edes tää blogi johon saan suoltaa tätä kakkaa korvien välistä. Sitä on varmaan tiedossa taas paljon.

Rv 34+3

S vietti neljännen yönsä sohvalla. Kunnon sanattomat mielenosoitukset pystyssä siis, ehkä sen miehuus on kärsinyt eikä se osaa koota itteensä takas... 

Haki se mulle sentään sellasen laturin missä mun auto on ollut yön, ja nyt sillä todennäköisesti pääsis ajeleen vaikkapa mun porukoille. Auto pitäis muutenkin viedä sinne katsastusta varten. Ja mulla on hirmu ikävä mun pientä koiraa! Ehkäpä siis lähden taas majailemaan sinne joksikin aikaa, ei tää S:n kanssa oleminen tunnu kovin miellyttävältä. Olen muutenkin jumissa kämpillä kun asutaan sen verta kaukana keskustasta, ja mun taloudellinen tilanne on niin syvältä tällä hetkellä että saan vasta kuukauden päästä Kelalta äitiysrahaa. Joudun siis koko tän alku vuoden kärvistelemään ilman mitään rahaa mistään! Voin sanoo et nyt jo tekee tiukkaa ja tilillä ei häämötä montaa roposta... Toisekseen S ei käy ruokakaupassa jos kukaan ei vaadi sitä siellä käymään ja kerro tarkasti mitä pitää tuoda, ja tän meidän informaatiokatkoksen vuoksi jääkaapissa ei oo purkkitonnikalan lisäksi juuri mitään. 

Jepjep.

Kotona äiti ainakin käy kaupassa!:-D Ja kaapista löytyy jopa turkkilaista jogua ja hedelmiä! Heh.. Mulla on kyllä kieltämättä niin sellanen olo että oon muiden armoilla. Tää on NIIN toista mihin olen tottunut. Se itsenäinen, omillaan asuva ja vapaa nainen on poissa. Tekee kipeetä joskus ajatella kahden vuoden takaisia aikoja. Silloinkin haaveilin uudesta suhteesta ja mahdollisesta lapsesta, mutta se kaikki tuntui niin kaukaiselta. Olin just muuttanut uuteen kaupunkiin opiskelujen perässä koirani kanssa, löysin paikallisen huippu salin ja treenasin säännöllisesti, onnistuin tiputtamaan 10kg painoa ja olin vaan tosi tyytyväinen elämääni. Kävin kavereiden kanssa baareilemassakin silloin tällöin ja treffailin uusia tuttavuuksia. Sekin oli suht helppoa, koska mun kasvot olivat täysin uudet tällä pienellä paikkakunnalla. Hmm... Nyt tää paikka on vaan alkanut jotenkin ahdistamaan!

Lähen suihkuun valittamasta tästä...

Rv 34+2

S vietti jälleen yönsä sohvalla?? Eikä me vaihdettu sanaakaan. Tänä aamuna se lähtikin töihin taas. Ei mitään hajua mitä sen pään sisällä liikkuu... mutta epäilen että se tosiaan on niin pönttö, että esittää olevansa todella loukkaantunut. Tällä hetkellä olen valmis jatkamaan tätä mykkäkoulua vaikka sinne synnytykseen saakka! 

Mun pitäisi keskittyä lukemaan parin viikon päässä häämöttävään tenttin. En ole ammentanut motivaatiota vielä mistään. Vituttaa myös olla jumissa täällä neljän seinän sisällä kun toi mun auto kosahti tohon pihalle. Senkin käynnistämiseksi tarvittais ton vatipään apua ja aikaa, HUOH.

Odotan kärsimättömästi tentin jälkeistä aikaa, kun voikin alkaa odottelemaan pelkästään vauvan tuloa. Viime yönä nukuin taas huonommin, henkeä ahdisti kyljellään ja koko yö piti pyöriä puolelta toiselle, mikä tietysti sattui lantioon... Onneksi sentään oli koko sänky omassa käytössä! Sitten heräsin myös outoon vatsapolttoon?!! En tiedä oliko se joku supistus tms kun olin niin tokkurassa, mutta poltti alavatsalla ja meni hetkessä ohi! Muistan vaan miettineeni että miten kestän tätä tunnetta tuntikausia oikeassa synnytystilanteessa ja avautumisvaiheessa.. :-D Että oli se jonkinmoista polttelua tosiaan..

Joka tapauksessa ei mulla ole muuta mistä lätistä just nyt. Palaillaan!

Oli pakko tulla vielä positiivisempien asioiden äärellä purnaamaan, nimittäin mun luokkakaverini synnytti tänä aamuna tytön tyllerön! Huikeaa!:-) Tuntuu että vastahan se kertoi olevansa rv 19 kun minä rv 15! Ja nyt se meni jo synnyttämään, mäkin haluan!! Hirmuinen haikeus iski kun on niin ikävä omaa nyyttiä jo.. Sitten pohdin äidille että sanoo mulle miten tästä mun pienestä masusta voi kuoriutua reilun kuukauden päästä ihka oikee vauva?!!:-D 

S meni töihin illaksi, joten oon saanut olla pyhässä yksinäisyydessäni tänkin päivän. Saapa nähdä onko se alkanut viihtymään sohvalla?:-D Heh, se on varmaan huomannu ettei mun yöllisiä kyljenkääntövalituksia tarvi sieltä käsin kuunnella!

Oon jatkanut mun Breaking bad -maratonia ja pian neljäskin tuottis on katsottu loppuun! Sit nyyhkyttelin Pieniä potilaita -sarjan jaksojen parissa, siinä oli niin koskettava tarina pienestä syöpää sairastavasta tytöstä!:'-( Musta ei varmaan ikinä ois lastensairaanhoitajaksi... 

NIIN, ja kävinpäs kävelylenkillä! Hyvä minä! Tiukkaa teki, mutta pyörin kauppaan ja takaisin (siis en lähikauppaan, vaan muutaman kilsan päähän isompaan..). Takaisin tullessa tosin vatsa oli jo suht kovana ja pissahädän vuoksi tunsin kuinka lirahteli housuihin saakka pidättelyistä huolimatta!:-D Nyt käyn kiinni perjantaiherkkuihini, eli mikrohamppariin ja Saarioisten kerroskiisseliin! Oh yeah. 

Muksaa iltaa!

Rv 34+1

Edellinen postaus poiki kommentteja. En voinut olla kirjoittamatta siitä, vaikka se jälkeen hävettikin. :-( 

Mun ja S:n tilanne on jatkunut mykkäkoululla. Ja yllätyin, että S nukkui viime yönkin sohvalla, omasta tahdostaan. Luulen että se on vaan olevinaan niin loukkaantunut tapahtuneesta, ja odottaa mun pyytelevän anteeksi siltä. Voisin kyllä esittää omankin anteeksipyyntöni, mutta mielestäni S ei ymmärrä selkeästikään mistä tässä meidän ongelmavyyhdissä on kyse. Eikä sitä näytä paljoa kiinnostavankaan kaiken sen käyttäytymisen perusteella. 

Tiedän että mussakin on vikaa. En olisi saanut päästää tunteita niin valloilleen, mutta olen vaan niin turhautunut. S ei kuuntele mun puheita, ei vaikka kuinka ystävällisesti niitä esittäisi. Ja yleensä juurikin tuo sävy ei saa aikaan minkäänlaista vastakaikua. Sen jälkeen kun tulee se vittuileva ja ärsyttävä sävy, mennäänkin jo sille linjalle että kumpikin puolustelee itseään. Ton jälkeen ei ole mitään paluuta ja vuorossa on joko mykkäkoulu tai näköjään se kohtaus mikä saatiin aikaseks toissa iltana.

Äitikin soitti eilen, mutta en halunnut kertoa sille tästä mitään. Mitä se hyödyttäisi? Se vaan jauhaisi samaa paskaa kun aina ennenkin, ja siihen päälle vähän vähättelisi tilannetta. Kyllähän se aavisti jotain, koska kysyi miksi olen niin vaisu. Illalla se viellä lähetti facebookissa viestiä että mitä sinne oikein kuuluu... Sanoin että ei mitään ihmeempiä.

Eilen illalla lähdin käymään lähikaupassa ja kävelin niin ajatuksissani, etten huomannut kun S:n äiti käveli ohitseni. Harvemmin olen tosiaan niin ajatuksissani, mutta S:n äiti huomasi mut ja huusi perään nimeäni. Pahoittelin että en huomannut kun olin niin ajatuksissani, ja hän päivitteli vaan että no mitä mietiskelen kun oon niin ajatuksissani. Selittelin jotain ympäripyöreää.. Se oli menossa käymään kylässä erään ihmisen luona joka asuu meidän kerrostalossa, yleensä silloin se tekee meillekkin niitä yllärivisiittejä. Tällä kertaa ei onneksi tehnyt, en vaan olisi nyt jaksanut esittää mitään.

Tuntuu että tää kaikki saa mut niin väsyneeksi ja lopen kyllästyneeksi elämääni. Onneksi vajaan 6 viikon päästä saan tarkoituksen hymyillä joka ikinen päivä, syyn herätä uuteen päivään ja jaksaa... <3 Uskon että siinä vaiheessa saan voimia tehdä raskaitakin päätöksiä jos siltä tuntuu. Nyt oon vaan niin heikko. Tarvitsisin sen joka tukee, paijaa ja hellii mua. Sen joka sanoo ettei ole mitään hätää eikä pelättävää, koska se tukee mua kaikissa tilanteissa. Ja että me selvitään kyllä.

Niin.