Synnytyksen jälkimaininkeja

Voisin sanoa, että oman lapsen syntymä ja synnytys itsessään ovat olleet mun elämän kohokohtia. Elämäni hirvein ja samalla ihanin kokemus. Sanomattakin selvää että ainoastaan kivun kokeminen teki siitä hirveää. En ole juuri kipua joutunut onnekseni kokemaan elämäni aikana, jos ei lasketa olkapään murtumaa ja pirullisia hammaslääkärikäyntejä! Siksi pelkäsin että olen kipuherkkä.

Se tunne on vaan sanoinkuvailematon kun se oma vauva nostetaan ensimmäisen kerran rinnan päälle. En ikinä unohda sitä! Se tunne helpotuksesta. Kaikesta helpostuksesta, niin fyysisestä kuin psyykkisestä! Mun olotilani keveni kertalaakista ja vauva huusi terveen oloisena. <3 Kaikki oli niinkuin pitikin. 

Eniten jälkeen päin on vaivannut Sampan passiivisuus. Se kuinka se toimi mun sairaalassa oloaikana ja synnytyksessäkin. En tiedä yrittikö se parhaansa... Olen kyllä kertonut sille mun mielipiteeni. Itse asiassa meillä oli toissa iltana melkoinen riita. Tuli mitta täyteen yksinkertaisesti taas sen pään aukomisista. Se ei ole suostunut auttamaan mua juuri missään, ei kotihommissa eikä vauvan hoidossa. Se ei ole ollut viime viikolla töissäkään kun yhden vuoron, joten ei voi senkään piikkiin laittaa laiskuuttansa! Repesin sitten kunnon huutoitkuun kun Samppa vain syyllisti kuinka ilkeä minä olen häntä kohtaan. Musta se oli niin paskapuhetta... Olen mielestäni rauhoittunut entisestään vauvan syntymän jälkeen. En ole juuri jaksanut riitaa haastaa S:n kanssa, enkä ole korottanut ääntäni kuin muutaman kerran oikein ärsytyksen vallassa. Sitten se vaan väittää että minä olen se joka oon ilkeä, ja meidän parisuhteen huono ilmapiiri johtuu ainoastaan mun käytöksestä!

Sen jälkeen en vaan voinut muuta kuin itkeä. Nappasin vauvan siltä sylistä ja sanoin suutuspäissäni että antaa mun vauva mulle. Sitten menin makuuhuoneeseen ja itkin silmät päästäni vauvan nukkuessa mun sylissäni... Jonkun ajan päästä toi vatipää tuli makuuhuoneeseen ja yritti muka halata. Työnsin sen pois ja käskin muutenkin jättämään rauhaan. Sanoin S:lle että tiesin tässä käyvän näin. Jos raskausaika meni kuperkeikkaa, niin mitä sen jälkeinen aika voisi muuta olla kuin samaa scheissea? Sitten sanoin että varmaan mun pitää taas kohta lähteä tästä mun vanhempien luo asumaan vauvan kanssa, jos meidän yhteiselo ei toimi. Sen jälkeen sekin vakavoitui ja pyysi saada mahdollisuuden korjata asioita. Se myönsi että on ollut laiska ja saamaton, eikä ole auttanut mua tarpeeksi. Niinpä niin. 

Tässä nyt katsellaan taas tilannetta. Enpä jaksa pahemmin stressata, mutta S tietää että se saattaa menettää mut ja pojan tosta noin vaan idiotismillaan. Se tietää että pärjään ilman sitä. Onhan se sen nähnyt. Minä syötän ja hoidan pojan, ei me tarvita sitä välttämättä mihinkään! Toivon että se ryhdistäytyy... :-/

Tällä hetkellä oon melko väsähtänyt muutenkin. Ottaa aikaa totuttautua uuteen rytmiin ja valvomiseen. Epparihaava on myös kipeytynyt kaikesta touhuamisesta, kun tässä niin paljon pitää itse tehdä. :-( Olen joutunut ottamaan buranaa kahtena päivänä peräkkäin. En ole silti vieläkään uskaltanut katsoa alakertaan!:-S Hmm. Ehkä tässä joku päivä.:-D 

Ajatus alkaa katkeilla... Äh, olkoon tää nyt tällainen teksti ja lisempää taas myöhemmin kuin jaksaa. 

P.S. Meillä on alkanut imetys sujumaan vallan mainiosti!<3 Oon niin onnellinen että poika on alkanut vihdoin huolimaan rintaa ja lisämaidon määrä on tällä hetkellä melko vähäistä! Koko ajan se vaan haluais tissitellä kun on hereillä. :-D Että kovaa hommaa tuo imetys! Mulla on myös paino tippunut tähän mennessä - 14kg! Miettikää, kauhee määrä! Painan siis alle sen mitä ekassa neuvolassa aikanaan... Mut mulla on kyllä tätä elopainoa että pudotettavaa riittääkin. :-P 

Synnytyskertomus

Mun synnytykseni on nyt muistojen kirjossa ja selvisin siitä kunnialla vaikka toisin pelkäsinkin! Käynnistysurakka oli todella pitkä ja väsyttävä! Kuusi päivää sairaalassa olemista ennenkuin varsinaisesti mitään alkoi tapahtua.. Ensin sain cytotecejä suun kautta, sitten sen helvetillisen ballongin, sitten taas cytotecejä suun kautta ja lopulta niitä laitettiin alapäähän milloin alkoi tapahtua!

Sairaalassa peiliposetusta!:-D

Kuudentena käynnistyspäivänä, eli keskiviikkona 20.3, tulin illalla kahdeksan-yhdeksän maissa kipeäksi. Supistuksia alkoi sadella noin 3-4min välein. Päivällä cytotecit saatuani hiihdin osaston ja sairaalan käytäviä tylsistyksissäni ja ajattelin ettei tätä lasta saada ikinä ulos. Samppakin tuli sairaalaan marmattamaan kuinka mitään ei tapahdu ja tarviiko hänen olla paikallakaan. Noh, illalla sitten vaadin että S jää luokseni kun olin kipeä. Kieriskelin supistuskivuissa käyrillä sängyssä ja S katseli televisiota. Kivunlievityksinä toimi tässä vaiheessa lämpöpussit ja grammanen panadol. S suostui jäämään yöhön saakka ja saikin makoilla huoneeseen raahatuilla paareilla. Puolen yön jälkeen S alkoi kuorsaamaan ja minä inisin sängyn pohjalla kivuissani, S ei todellakaan tehnyt tikkua ristiin oloni eteen... Koin vain oloni jotenkin turvallisemmaksi kun joku oli huoneessa. Muutenkin sairaalassa oloaika oli jo tuntunut ikuisuudelta ja olin ollut todella yksinäinen. :-( Viiden maissa aamuyöllä S heräsi ja ärähti ettei pysty nukkumaan niin kovalla alustalla ja käskin sen sitten lappasta kotiin nukkumaan paremmin! Itsehän en ollut nukkunut silmän räpäystäkään koko yönä. S:n lähdettyä kätilö tuli ehdottamaan että siirtyisin kylpyammeeseen lillumaan, ja siellä viihdyin 1,5h. Kummasti se vain lievensi supistuskipuja. Mutta vain sen tietyn aikaa.. Jossain vaiheessa kätilö teki myös sisätutkimuksen ja totesi vain "johtoviivan" tms.. laskeutuneen.. Jotain edistystä oli siis tapahtunut. Olin siis sormelle auki ja kanavaa pari senttiä jäljellä sen lisäksi.

Miljoonas kerta käyrillä makaamista jo takana varmaan...

Aamiainen ei todellakaan enään maistunut kahdeksan maissa, vaan halusin sen sijaan oxynormia!:-D Maailman ihanin mieskätilö hoiti mua aamuvuoronsa ajan ja kiikutti mulle ensimmäisen satsin oxynormia klo 8-9 välillä. Hän myös ohjasi mua hengittämään oikealla tavalla supistusten tullessa (kukaan naiskätilö ei tätä aiemmin ollut mulle ohjannut!) Huohotin ihan väärällä tekniikalla ja pidättelin hengitystä kun kivut yltyivät. Teki siis todella hyvää opetella rentouttamaan keho ja hengittelemään syvään ja hartaasti. Tämäkin auttoi muutaman tunnin ajan oxynormin ohella... Sain myös jonkinlaista lääkettä lihakseen, mikä pehmensi kohdunsuuta. Muistikuvat alkavat tosiaan hämärtyä mitä kivuliaammaksi tulin.

Pienellä kaikki hyvin <3

Kymmenen maissa mulle annettiin peräruiske ja olo oli taivaallinen sen tyhjennysoperaation jälkeen!:-D Suosittelen ihan jokaiselle synnyttävälle, eikä se satu pätkääkään jos joku niin luulee. Eipähän tarvi synnyttäessä miettiä kakattaako vaiko ei. Tai ainakin todennäköisyys on pienempi ruiskeen saatua. Tämän jälkeen lääkäri tuli vielä ultraamaan tarkoituksena puhkaista kalvot. Olin siis pari senttiä auki ja kanavakin oli muistaakseni hävinnyt. Yllätyin kuinka lämmintä lapsivesi olikaan kun se valui pois! Kalvot siis puhkaistiin ja siirryin synnytyssaliin. Tässä vaiheessa Samppakin saapui jälleen sairaalaan.

Kivut yltyivät ihan järkyttäviksi kalvojen puhkaisun jälkeen. Kiemurtelin ja opettelin ilokaasun käyttöä. Sinnittelin sen voimin pari tuntia, minkä jälkeen kätilö alkoi hommata mulle epiduraalipuudutetta. Aloin olla epätoivoinen kun anestesialääkäreillä oli kiire eikä ketään saatu paikalle. Laskin mielessäni kuinka monta supistusta mahdollisesti selviäisin vielä hengissä. Ilokaasu oli kyllä mulle aivan ehdoton kivunlievitys synnytyksessä, ilman sitä olisin ollut pulassa! Joka supistus mikä tuli, oli aiempaa kovempi, ja yhdessä välissä aloin nähdä jo tähtiä.. En todellakaan ollut enään tässä maailmassa supistuksen huipun tullessa. Muistan kyllä edelleen että se vaan sattu ihan saakelisti. Mun maha oli ihan räjähtämispisteessä ja alapäärssä oli älytön paine. Sampalle taisin kuvailla että tuntuu siltä kuin tulipallo pyörisi mahassa ja yrittäisi alapäästä ulos... :-D Äidillekin olin vielä tässä vaiheessa tekstannut tyyliin "On tämä helvetillistä hommaa.." Samppa istuskeli kaukana musta tuolissa ja näppäili puhelinta. Äidiltä tuli lohduttavia tekstareita joissa se sanoi ajattelevansa mua ihan koko ajan kotona, ja sanoi mun olevan sille älyttömän rakas ja tärkeä. Se lämmitti mieltä edes vähän. Yhdessä vaiheessa pyysin että Samppa silittäis mun päätä kun vaikeroin kivusta, ja se kävi kaksi kertaa sipaisemassa palaten kännykkänsä pariin. Hmm. Niinpä.

Oikeastaan koko sairaalassa oloaikana en vaatinut Sampalta mitään. Toki se kävi kattomassa mua päivittäin, mutta se oli aina sitä, että se hoki usein koska pääsee lähtemään kotiin. Eikä se halunnut halailla tai lohduttaa mua mitenkään muutenkaan, vaikka pyysin. Sen mielestä ei ollut soveliasta tehdä sellasta sairaalassa! Vaikka suurimmaksi osaksi oltiin kahdestaan huoneessa sinä aikana. Jotenkin heti sairaalaan menon jälkeen erkaannuttiin entisestään. Siitä on tullut tosi etäinen ja se käyttäytyy tällä hetkellä entistä lapsellisemmin.

Joka tapauksessa anestesialääkäri saapui kahdentoista-yhden välissä ja oli oikein ihana nainen. Muistan tämän mielikuvan hänestä, sillä hän jutteli mulle ennen toimenpidettä, esitteli itsensä ja kehui lopuksi kuinka hyvin pärjäsin. En hievahtanutkaan puudutteen laiton aikana, koska päätin että se on mentävä kerralla oikeaan osoitteeseen. :-D En ois kestänyt yhtäkään ylimääräistä supistusta. Lopuksi taisin mainoa hänelle kuinka taivaanlahjoja anestesialääkärit ovat synnyttäville naisille ja kiittelin vuolaasti.. :-D Helpostus ei silti saapunut heti, vaan puolen h sisällä...

Koko synnytyksen aikana en myöskään päästänyt suustani ettenkö olisi kyennyt siihen. Olin päättänyt että vaikeroida saa, ja ähistä ja puhista, mutta en sano etten pysty siihen! Koska olihan siitä selvittävä. Ja jotenkin se, ettei Samppa ollut sellainen joka olisi paijjannut mua synnytyksessä, teki musta "kovan". Ei vaan ollut varaa itkeä, joten en itkenyt vasta kun vauva nostettiin mun vatsani päälle. Taisipa Samppa sanoakin jossain vaiheessa että ei itku auta tässä tilanteessa, kun sanoin että mun tekisi mieli itkeä.

Pärjäsin epiduraalin voimin kolmisen tuntia. Tunsin koko ajan lievää paineentunnetta takapuolessa, mutta kestin sen. En todellakaan pystynyt kuitenkaan nukkumaan vaikka olin kuoleman väsynyt. Avautumisvaihe kesti ja kesti.. Avauduin siis todella hitaasti aluksi. Kahdesta sentistä kuuteen senttiin avautuminen kesti noin 9h! Kolmen - neljän maissa iltapäivällä supistukset olivat taas luokkaa : helvetti maan päällä. Tunsin kauheaa painetta takapuolessa, ja joka supistuksella tuntui että perse räjähtää kappaleiksi. Vedin ilokaasua kuin viimeistä päivää... Onneksi löysin oikean hengitystekniikan ja sain kaiken hyödyn kaasusta. Aloin siis vetämään sitä vähän ennen supistusta hengittäen sitä läpi supistuksen. Parhaimmillaan sillä sai oikealla hetkellä "tajun pois". Jossain vaiheessa mulle pistettiin jälleen kohdunsuuta pehmittävää lääkettä lihakseen. Sain myös oksitosiinitipan vauhdittamaan jotta avautuminen edistyisi, ja sen jälkeenhän se edistyi! Supparit oli kyllä aivan painajaismaisen kipeitä sen tipan laiton jälkeen. Epiduraali meni maximilla loppuun saakka 12ml/h, onneksi! Kätilö nimittäin arpoi loppu vaiheessa tekeekö uutta ruiskua epiduraalia ja minä vaadin että tekee. :-D

Samppa kiikutti mulle käskystä trippi mehua suuhun. Viimeiset 3cm avauduin noin tunnissa ja se selittikin ne tajuttomat kivut ja työnnättämisen tunteen. Tasan kello seitsemän mut oli valmisteltu ponnistusvaiheeseen. Sitä ennen kätilö pyöritteli mua kyljeltä toiselle, sillä jotain reunaa tuntui kohdunsuulla. Kätilö painoi reunaa ja minä ponnistin jonkun supistuksen läpi. Tuntui pahalta. Aloitin varsinaisen ponnistamisen selällään puoli-istuvassa asennossa. Parin supistuksen jälkeen vauvan sydänäänet laskivat 70-80 tienoille ja kätilöillä iski hätä kääntää mut kyljelle. Siinä vaiheessa Sampasta oli suurin hyöty, koska se riuhtaisi mut selältä kyljelleen. Tämän jälkeen kun tosi oli kyseessä, Samppakin alkoi auttamaan. Se piteli mun vasenta jalkaa ylhäällä kun ponnistin kylkiasennossa, sekä tuki niskan takaa. Jossain vaiheessa mut käännettiin takaisin selälleen ja loppu ajan ponnistin siinä. Kyllähän se oli älytöntä touhua, ja mitä kaikkea se naiselta vaatiikaan että vauva saadaan alateitse maailmaan! Muistan kyllä että se kaikki tuntui ihan hirveältä, ei koskaan eläissä ole tuntunut niin hirveältä... Vilkuilin puolivaloilla välillä kelloa salin seinässä, minuutit tuntui tunneilta! Levähtelin ponnistusten välissä vetäen happea ja miettien koskahan se kuolema tulee mun kohdalle tällä menolla. Kätilöt tsemppasi tosi paljon ja kehui että tilava lantio ja hienosti vauva puskee ulos. Vaikeaa kaikesta teki se, että vaavi oli jotenkin väärässä tarjonnassa ja sen pää jumi kanavassa. Sen vuoksi ilmeisesti mun ponnistusvaihe kesti 45min kaiken kaikkiaan. Mutta hyvin kai sekin ensisynnyttäjälle? 

Viimeisillä ponnistuksilla kätilöt aikoivat kuulemma "tehdä tilaa" vauvalle ja tuolloin ajattelin että NYT SE TAPAHTUU, KUOLEN. Mutta nips naps ja episiotomian ansiosta vauva puski ulos seuraavalla piiiiiitkällä ponnistuksella! Sen helpotuksen määrää ei voi sanoin kuvailla kun lapsi saadaan ulos! Mulla ainakin kivut hävisi siihen paikkaan. Hoin vain kuinka onnellinen olen ja itkin silmät päästäni kun vauva nostettiin rinnalle. Samppa tölläsi hämmentyneenä vieressä, sanomatta sanaakaan. Istukka syntyi 10min sisällä kun kätilö paineli mahaa ja veti napanuorasta. En tuntenut tuotakaan, mutta sen ulos tullessa mulla oli höyhenen kevyt olo!:-D Ajattelin että nyt sain vartaloni takaisin! (Mutta ei se nyt ihan niin oo mennytkään.. ainakaan ulkonäöllisesti ;-) ) 

Vauvan synnyttyä episiotomiahaava oli revennyt kuulemma kummallisesti siksakkiin emättimeen käsin. Kätilö kuvaili myös siellä olevan jokin "riekale", jota ei osannut ommella, ja tätä varten gyne tuli ompelemaan.. Nice. 1,5h mua sitten ommeltiin kasaan. Kyllähän se vähän sattui, mutta sain vielä henkoset ilokaasua tuona aikana, joten aika kului "pilvessä" ja vauvaa ihastellessa rinnalla.<3 Vuodin myös ihan kivasti sen repeämisen takia ja hemoglobiinikin laski synnytyksen jälkeen 100.... 

Tällä hetkellä mun peppu ei kestä istumista enempää, kun eppari on niin kipeeeee! Oon väsännyt tätäkin tekstiä miljoonassa osassa. Nyt kuitenkin julkaisen tämän ja loput myöhemmin! 

ENJOY! Ei muutakun tervemenoa synnyttämään. :-D

Pikakuulumisia!

Hei vaan pikaisesti täältä vauva-arjen keskeltä! Päätin äkkiä tulla kertomaan kuulumisia vielä kun vauvan ekasta viikosta on jotain muistikuvia. Tänään tulee tasan viikko synnytyksestä! Päästiin viime maanantaina kotiin, kun vauvan bilirubiiniarvo oli laskusuunnassa. Meille määrättiin kuitenkin seukki aamulle kontrollikäynti labraan verikokeisiin, jolloin arvo olikin noususuunnassa... Sitten jälleen toinen kontrolli keskiviikolle ja arvo oli TAAS hiukan nousussa ja vielä tällekkin aamulle määrättiin kontrolli... Olen jo todella kyrsiintynyt labrassa juoksenteluun, ja stressaan pääni irti jos vauva joutuukin vielä sinivalohoitoon osastolle!:-'( En ole oikein pystynyt nauttimaan kotona olosta kun koko ajan pitää jännittää... Nytkin odottelen puhelua sairaalasta ja vastausta arvoista. Toivon sydämeni pohjasta että arvo olisi nyt laskussa ja saisimme olla rauhassa kotona!

Vauva on todella kiltti muutoin. Syö, kakkaa ja nukkuu. Toki on valveillakin välillä ja oikein virkeästi seurustelee varsinkin mamman kanssa. Samppa nyt ei ole hirveästi vauvaa oma-aloitteisesti huomioinut. Imetys takkusi aluksi, mutta viime päivinä maito on alkanut nousta ja tänä aamuna onnistuin vihdoin imettämään rintakumin avulla noin tunnin ajan poikaa! Huisia!:-D Aiemmin vauva on saanut heti raivareita rinnalle yrittäessä ja saanut pullosta lisämaitoa ja mun pumppaamaa maitoa.. Ostin tosiaan sähköpumpun mikä on ollu ihan paras keksintö. Toivottavasti imetys lähtisi nyt sujumaan kunnolla, vihaan tuota pullorumbaa!

Mun ja S:n välit on melko viileät. S on käyttäytynyt oikeastaan mun koko sairaalassa oloajan ja kotona oloajan tosi kummallisesti ja ilkeästi. Sairaalassahan vietin sen 12 päivää... En tiedä onko se nyt sit vaihteeksi ihan hemmetin mustasukkanen kun vauva saa valtavasti huomiota multa ja S on jäänyt täysin sen varjoon. En tiedä, mutta ei se osaa ainakaan tukea mua kaiken tän härdellin keskellä. Mulla ei vaan riitä voimat S:n ja mun suhteen ajattelemiseen edes tällä hetkellä. Vauva vie kyllä tällä hetkellä kaiken mun ajan. Ehkä nää asiat selkiintyy viikkojen kuluessa.. Nyt on vaan hirvee sumu päällä. Hyvä kun tiedän mikä päivä ja kellonaika (suurimmaksi osaksi ajasta en todellakaan tiedä, eikä mua niin kiinnostakaan!):-D 

Ihmisiä en oo halunnut nähdä, mitä nyt molempien porukat on käyneet. Ja mun siskot. En vaan jaksa ketään nyt. Ja haluan suojella vauvaa kaiken maailman pöpöiltä sun muilta.. Tietty haluan myös vielä "omia" vauvaa enkä kestä antaa sitä helliteltäväksi muille. ;-) On se vaan niin ihana.. Ihana ihana mun ikioma vauva.<3 Kaiken sen odottamisen ja kivun arvoista! Tekisin todellakin sen kaiken uudestaan että saisin tämän hetken. Mutta näin on nyt hyvä, pitkäksi pitkäksi aikaa... :-) 

Palailen kun ehdin. Ja lupaan kirjoittaa synnytyskertomuksenkin piakkoin! Haleja teille kaikille ihanille lukijoille. Tässä maistiainen mun rakkauspakkauksesta!<3 Luultavasti kuvia ei enempää olekaan tänne blogin puolelle eksymässä, ymmärrätte varmaan miksi ei...

<3

Sunnuntai 24.3.13, osa 2

Sain tänään oikein kunnon hormoni-itkut kun vaavin bilirubinoussut eilisen 198 -> 240 ! Hoitaja sanoi että vauva pitää laittaa sinivaloon välittömästi ainakin vuorokauden ajaksi näin alkuun. Mulla kävi onneksi tuuri kun osastolla on hiljaista ja mulla ei nekaveria, niin sain sinivalolaitteen mun huoneeseen ja vauva on vieressä! Mun sydän itki verta kun ajattelin että vauva lähtee mun luota pois valohoitoon. Kaiken kukkuraksi S on haastanut riitaa mun kanssa eilisen illan täällä sairaalassa ja tiuskinut vaan mulle. Ei jaksa kuunnella mun marmatusta kuin haluun kotiin. Ja nytkin se tuli tänne sairaalaan vierailuajalla ja ei voi vaan tajuta miks mua itkettää tää vauvan tila, mikä ei ole edes vakava!!! Kauheet raivarit sain sille ja se käski mun pitää pään kiinni. Voi helvetti!;(( Ja ei tietenkään suostunu lähteen ki käskin, koska hän on latsomassa lastaan! Joka makaa verhoillun kopin takana valossa.. paljon näkemistä! Lähin sit mtn sanomatta maitokeittiöön lypsään rintoja ja käskin sen nyt kattoa vauvaansa. Vittu mikä idiootti ukko. Se on varmaan tuolla soitellut jo hoitajakelloja kuinka oon jättäny lapseni heitteille.:D Siis anna mun kaikki kestää..

Sairaalafiiliksiä, sunnuntai 24.3.13

Alan käydä hieman kärsimättömäksi kun olemme vauvan kanssa vieläkin sairaalassa. Toisaalta hyvä kun esim. Maito ei ole noussut vielä ollenkaan rintoihin ja imetyskään ei niin suju. Tai se miten vauva saisi helpoiten otetta rinnasta, onneksi rintakumi on keksitty! Vauvaa on silti vaikea saada pidempään imemään tyhjää rintaa, sanomattakin selvää. Koskahan se maito sitten nousee, alan jo pelätä ettei mulla nouse koko maito!:( Nyt on 3. synnytyksen jälkeinen päivä.. Huomenna olisi tarkoitus päästä kotiin kuitenkin. Ellei jälleen myös toinen MUTTA tule tielle, nimittäin vauvan keltaisuus. Bilirubiiniarvo oli ihan raja-arvoilla (198, raja on 200) ja vauva kellastuikin eilettäin.. tänä aamuna on kontrollilabra vaavin arvoista, jonka jälkeen lqastenlääkäri määrää hoidot. En kaipais enää mitään ylimääräistä huolta.:( Mua huvittaa vähän itseä kuinka voimakas tämä äidinvaisto vai mikä lie onkaan, koska en kestäisi millään kun vauvaa pistellään tai kun se vähän itkaisee. Tulee vaan nii paha mieli toisen puolesta.:D Ja itse shopiskelijana kuitenkin täällä aikanaan pistellyt menemään vauvoja sen suuremmin tunteilematta. On nää hormonit ihme aineita... Vauva on edelleen valloittavan ihana ja sen voimalla tällä sairaalassa menis pidempikin aika, mut toivotaan että asiat kääntys nyt raiteilleen. Sampan viikon mittainen lomakin tulee päätökseen ja se menee huomenna heti töihin kun me päästään todennäköisesti kotiin...

Suurin rakkaus

Kiitos kaikille onnittelijoille<3 Huikea fiilis! Eka päivä synnytyksestä ja vielä pari päivää pitäs "viihtyä" sairaalassa... Haaveilen jo kotiin pääsyst Vauva on uskomattoman ihana, enkä voi lakata ihmettelemästä oliko se todella mun masussa??:) Todella kaiken sen odottamisen ja kivun arvoinen, vaikka toisin jossain vaiheessa pelkäsinkin... Rakkauden määrä on ihan äärimmäistä ja rajatonta tuota pientä ihmistä kohtaan<3 Kirjoittelen yksityiskohtaisemmin kuvien kera kun päästään kotiutumaan. Kaikki on täällä hyvin ja jatkan vauvani paijjaamista!

Vihdoin!!!

Terve poika syntyi kahden vuorokauden tuskaisen koettelemuksen jälkeen tänään klo 19:45! Pituutta 52cm ja painoa 3650g. Palailen kun saan jostain voimani takaisin. Haleja kaikille teille ihanille blogitsemppaajille, ootte parhaita!!!<3

Rv 40+6 Yö kotona

Huomenta. Täältä kotoa. Sain kuin sainkin lähteä yöksi kotiin, vaikka illalla vaihtunut päivystävä lääkäri meinasi pyörtää kierrolla olleen lääkärin lupauksen!! Kätilö oli joutunut vääntämään kättä tämän kanssa jotta pääsisin kotiin. Syynä oli tietysti se, ettei tarkkailusta saisi lähteä kun on saanut cytotecejä.... Mutta kun vauvan käyrät oli täysin OK ja mulla ei supistellut niin pääsin. Tänä aamuna yhdeksäksi takaisin lääkärinkierrolle kuulemaan mitä jatkossa... En kestä jos sieltä tulee taas se "Ja jatketaan cytoteceillä...."!!! Kätilö tosin sanoi mulle, että vielä ei ole kokeiltu laittaa cytotecejä kohdunsuulle, silloin saadaan kuulemma aikaan todella voimakas vaikutus? Sanoi että ennen vanhaan tuota tapaa käytettiin ja ensisynnyttäjätkin synnyttivät muutamassa tunnissa, mutta kolikon kääntöpuolena oli, että äiti ja vauva olivat tuollaisesta syöksysynnyttämisestä puolikuolleita! :-( Kuulosti kauhealta..

Samppa haki mut eilen kotiin ja kitisi koko ajan jostain. Ei halunnut osoittaa mitään hellyyttä tai ymmärrystä tätä mun koettelemusta kohtaan. Pyysin jos se kehtaisi hieroa mun selkää kun se alkaa oleen viikon sairaalasängyssä makaamisen jäljiltä suht paskana... Hieroihan se. Mutta se oli sellasta "hieromista". Yhdellä kädellä paineli ja samalla valitti kuinka on huono asento ja ei kehtaa eikä jaksa eikä sitä eikä tätä...!!!!! Olin liian väsynyt edes kilahtamaan asiasta, käänsin kylkeä ja vaivuin uneen. On se kyllä niin idiootti etten taas jotenkin kestä. Mutta sen enempää en S:aa jaksa nyt vatvoa... Voin kirjoittaa myöhemmin mitä on ollut S:n tuki sairaalassa. Niin, siis "tuki".

Mulla oli ohjeistuksena tulla välittömästi takas synnärille jos yöllä tulee yksikään kipeä supistus. Tai vuotoa tai muuta hälyyttävää.. jotta ottavat heti käyrää vauvasta. No ei mulla onneksi tullut mitään hämminkiä, perus jomottelua ollut vatsalla. Toki heräilin monesti ja kävin vessassa yön aikana, mutta sain ainakin paremman mielenrauhan kuin sairaalassa nukkuessa! Siis se paikka on jotain niiiiiiin ahdistavaa!! En voi uskoa että huomenna tulee täysi viikko sairaalassaoloa täyteen! Siis YÄK. En varmaan pääse pois sieltä ennenkuin 3 viikkoa on täynnä!! Aivan kauheaa edes ajatella! Ja mun serkkutyttö pääsee tänään nyyttinsä kanssa kotiin.. :-( Mun nyytti ei halua edes ulostautua mun masusta! 

Toivon todella että tänään hommat alkaisi kirjaimellisesti KÄYDÄ! Helkkari soikoon, kai tässä munkin kiduttamisessa on jokin RAJA?!! Ja kaikki varsinaiset synnytyskivut ovat vielä edessä päin.... Nyt joku korkeampi voima saa luvan tulla apuun!

Rv 40+6 osa 2

Takana pian seitsemäs pvä osastolla ja kuudes käynnistyspäivä helvetti soikoon! Aamulla silmissä näkyi valopilkkuja ja huippasi, lisäksi etova olo. Verenpaineet oli 162/112!! Kätilötki alko yhtäkkiä kiinnostua mun vetämättömästä voinnista! Sain kyllä pian painetta alentavaa troppia, musta otettiin labroja päivystyksenä ja määrättiin olen ravinnotta. Raskausmyrkytys alkaa nostaa päätä.. Tuimahko lääkäritäti kävi sit tässä ja päätti tuikata cytotec murun kohdunsuulle. Sit varoiteltiin että varmaan tehoaa nopsaan mutta plah.. viiden h päästä siitä tunsin jonkin asteista polttoa alavatsalla mutta ei se ole siitä juuri edistynyt. Ei tarvi edes irvistää supistuksen tullessa. Nyt makaan käyrillä ja lääkäri ilmeisesti päättää laitetaanko toinen cyto muru ylä- vai alapäähän. Huoh. On ihan järjetön koti-ikävä... En kestä jos tää synnytys ei käynnisty ikinä! Verenpaineiden takia en pääse kotiinkaan enään. Sektiota ei tulla tekemään tosta noin vaan koska vauva voi hyvin. Tässä voidaan kuulemma mennä reippaasti ens vkon puolelle, varsinki jos määrätään välipäiviä! Ja joudun ne välipäivät makaamaam vaan täällä. Ei tuu kesää sanon minä!!:((( Itken iiteni varmaan uneen tänään.

TI 19.3.13

Lääkäri kävi aamulla ja alkoi selittämään kuinka tässä on muitakin vaihtoehtoja kuin cytotecit, että esim. Ballonki! Voi jeesus, sen verranko hän oli vaivautunut perehtymään mun potilaskertomuksiin?? Se helvetin ballonkihan oli mulla vuorokauden LA-SU ja voin sanoo ettei ikinä enää. Älähdin tietty että ei sitä kyllä uusiksi aleta tunkeen. Helvetti mitä kidutusta ja lääkäri kehtas vielä sanoo ettei sen pitäs kyllä tuntua missään?!?! No sen jälkeen tivasin ettenkö pääsis kotiin levähtään ja sen mielestä se ei vaan sovi nyt kun RR on niin koholla. Lisäksi mulla alkaa oleen viikkoja kasassa ja täällä ei muutenkaan odoteta ku max 10 vrk yli ajan. Vauvan pitäs alkaa syntyyn, eikä mitään hajua miten se onnistuu! Tultiin sit siihen tulokseen et tänään annetaan vielä cytoteciä 2 x kaksinkertanen annos ja jos ei supistele ja käyrä on illallakin hyvä, niin pääsen yöksi nukkumaan KOTIIN. Siis kuinka ihanaa..pääsisin omaan sänkyyn! Ihan hirveetä että haluun jo mieluummin omaan sänkyyn ku rttä synnytys käynnistyisi... Mulla on vähän sellanen kutina että tässä mun tapauksessa päädytään vielä sektioon. Mut tietty eka kidutetaan se 2vkoa täällä sairaalassa, kunnes todetaan että not gonna happen! Tää on niin tätä.

EDIT. Cytotecejä vedetty viideski päivä eikä yhtään ainutta tuntuvaa supistusta. Ainoastaan vatsan kivistelyä... Nyt makaan vielä käyrillä mitkä lekuri tarkistaa ja lähen kotiin nukkumaan. Ah sitä autuutta!!

Viides käynnistyspäivä edessä???

Nää bloggerin päivämäärät heittää härän pyllyä joissain postuksissa enkä saa nitä kännyllä vaihdettua oikeiksi. Tänään on siis 19.3 TI klo on puoli kuusi aamulls kun makaan jo käyrillä...monettakohan kertaa jo täällä oloaikana?? Laskut menny sekasin aikaa sitten. Eilen voin paljon paremmin edellisyön unien ansiosta ja sain MA aamuna kaksinkertaisesti cytoteciä sekä vielä kaksi 1/4 annosta päivän aikana. Supisteli säännöllisesti mutta ei mtn kivuliasta. Nyt viime yönä mulla on ollut jatkuvaa menkkajomotusta mahassa mutta thats it. Tänään oon päättänyt kysyä josko hommasta vois pitää päivän - parin tauon, ja kävisin kotona lataamassa akkujani. Voimat alkaa loppua eikä tässä käynnistämisessä tunnu olevan mtn järkeä kohta kun en jaksa edes synnyttää... Mutta tämäkin riippuu kuka on päivystävä lääkäri, sekin on vaihtunut joka päivä ja hoitolinjat sen mukaan myös! Alan tosiaan olla epätoivoinen ja on vaikea kuvitella sitä vauvaa, kun se tuntuu niin kaukaiselta. Takana on taas huonohkot yöunet kun tää sänky on mitä hirvein ja joka paikka on jo jumissa. Lisäksi näissä muoveissa hikoilee ku sika.. En vaan tiedä mitä ajatella enää.

Epätoivo

En voi uskoa kuinka vaikeaksi tämä lapsen ulos saaminen on minulle tehty, eikö tosiaan vähempikin olisi riittänyt?? Neljäs käynnistyspäivä aluillaan. Eilen se helvetillinen ballonki otettiin pois ja lääkäri totesti ettei mtn edistystä ollut tapahtunut, vaikka mulla oli supistellut lauantaina klo 15-24 ajan 4min välein. Eilen sitten jatkettiin cytoteceillä ja aloitettiin vihdoin mulle verenpainelääkitys. Ehdin saada 2 annosta cytoteciä kun illalla seiskalta oksensin. Olin voinut koko päivän todella huonosti ja olin yliväsynyt... Laitoin eilen sitten ilta kahdeksalta nukkumaan ja heräsin tänään aamu viideltä. Näin suihkun ja unien jälkeen olo on kuin uudesti syntyneellä Silti masentaa jo suorastaan tämä käynnistely. Ainoa merkki mistään on ollut eilen alkanut verinen limavuoto.. ilmeisesti se limatulppa. Mutta saa nähdä kuinka pitkään menee että saan vauvan syliin.. jään ilmeisesti asumaan tänne sairaalaan! Se mun serkkutyttökin synnyttiviime yönä vaikka hänen LA oli 2vkoa mun jälkeeni.. vaikea iloita just nyt siitäkään kun on niin epätoivoinen olo itsellä. Näihin tunnelmiin...

Oloja

Klo on 22 illalla lauantaina ja mulle vaihdettiin käynnistysmenetelmää jostain syystä aamulla cytoteceistä ballonkiin. Se siis asetettiin kohdunsuun ja sikiökalvopussin väliin javoin sanoa että sen laitto oli helvetillistä kidutusta! En oo kokenut aiemmin mtn vastaavaa.. Sen asensi kovakourainen kirurgi klo 12 jonka seurauksena alkoi välitön jäätävä menkkajomotus. Klo 15 pääsin käyriltä makaamasta pystyyn ja supistuksia alkoi tulla säännöllisesti 4-5min välein ja pysyin useamman h jalkeilla.

Ennen klo 18 kätilö ehdotti suihkua ja meninkin sinne 45min ajaksi. Sitä ennen saamistani lämpöpakkauksista ja panadolista ei ollut mtn apua! Seitsemältä kätilö ehdotti oxynorm annosta ja otin sen ilomielin. Vei supistuksilta vähän kärkeä pois, pidensi suppareiden väliä mukavasti ja nousi rentouttavasti nuppiin. Tällä hetkellä vaikutus on lakannut ja kirjoitan supistusten välissä tätäkin jorinaa tänne. Ei mtn hajua miten jaksan yön kun en voi nukkua!  Ballongin pitäs tulla myös ulos kun kohdunsuu on auki 3-4cm mut eiiiii.. mitään ei tuu vieläkään ulos!!

S on reippaana poikana ollut seurana päivästä ilta 22 ja lähti nyt nukkumaan. Toivon et pääsisin saliin yöksi mut eihhh, mua kidutetaan näemmä ihan kunnolla!

Kärsimysnäytelmä jatkukoon.....

19,5h käynnistyksen aloituksesta

Mulla on sellanen fiilis että tästä on tulossa pitkä ja kivinen tie!;) Sain eilen yht 2 cytotec murua mitkä sai iltapäivästä aikaan suppareita ja illasta ne olivat kipeitäkin. Yöksi en ottanut kolmatta annosta etten tulis kipeeksi ja saisin nukuttua yön. Paremmin oon nukkunut kun viime yön, vaikkakin heräillyt joka tunnin päästä. Klo on nyt 5 aamuyöllä ja supparit laantunu kokonaan.. Tänään uuteen nousuun joka tapauksessa. Hiukkasen pelottaa kun yöllä yks synnyttäjä ulvoi salissa kivuliaan kuuloisena... Sielläkö minäkin ulvon ensi yönä? Eii, voiko tätä vielä perua?:D Tää sairaalassa olo ei ole nannaa, joten ois kiva päästä joskus poiskin. Välillä ajattelen et vietän täällä kituen loppu ikäni tällä menolla! Se siitä hyvästä synnytyskokemuksesta. S kävi eilen täällä kattoon mua, mutta ei viihtynyt kauaa. On melko yksinäistä siis. Sitten kun joskus pääsen saliin, nii viimestään sillon S:n on tultava...

Taas siellä kiljutaan salissa. Kaivaudun vielä peiton alle mietiskelemään ja keräämään voimia!

Rv 40+1 odotus jatkukoon...

Täällä sairaalan yltiö epämukavassa sängyssä on maattu yö... Heräsin klo 3 yöllä unilääkkeestä huolimatta ja aamuyö on mennyt kieriessä. Jouduin siis eiliseksi päiväksi ns. lepohoitoon niiden korkeiden verenpaineiden vuoksi (140/98) eikä käynnistystä aloitettu kun synnyttäjiä on liikaa jo nyt osastolla! Todella tympeää että jouduin edes tänne sit eilen jo. Tänään aamukierrolla lääkärin pitäs kertoo milloin käynnistys tapahtuis. Kätilö joka laitto mur äsken käyrille sanoi että meen tänään joko takas kotiin odottelemaan tai aletaan käynnistään. Voi luoja että rukoilen sen käynnistämisen puolesta!!! En kestä enää kotona makaamista myöskään, alko turhauttamaan ihan hulluna.:( Palaillaanpa taas kun ollaan viisaampia...

EDIT. LÄÄKÄRI KÄVI ÄSKEN JA NYT ALOTETAAN KÄYNNISTYS, JAIJ!!! PELOTTAA MUT EI AUTA:DDD

Väliaikatietoja :D

Mulla onkin tässä aikaa yrittää saada kännyllä väliaikatietoja teille. Mut siis otetaan osastolle kåynnistelemään synnytystä kun mun verenpaineet huitelee edelleen taivaissa ja valkuaista oli virtsassa. Vauva voi täydellisesti onneksi mutta lääkärin mukaan ei oo syytä odotellakaan enään. Nii ja nyt oli eri lääkäri joka oli aivan ihana!:) Osasto oli täynnä joten nyt kaupungille syömään ja meen päivällä takas kun osa kotiutuu ja saan paikan. S oli ymmällään kun kuuli et nyt alkaa tapahtua, hähähää! Palailen murut<3

Rv 40+0 pitäkää peukkuja!

Tässä sitä nyt ollaan. Ja siinä ne viikot seisoo, 40 viikkoa raskaana. 40 pitkää viikkoa hautomista takana, mikä saisi mun puolesta nyt huipentua vauvan syntymään lähipäivinä!

Eilen taisin tuntea ekaa kertaa supistuksia ja niitä sukkapuikkomaisia vihlaisuja kohdunsuulla. Supistukset pysyivät melko kivuttomina, mutta vatsa selkeästi kovettui säännöllisin väliajoin. Vihlaisuja sateli koko illan myös sohvalla maatessa... Yö meni huonosti nukkuen, ehkä jännitin tätä aamua ja vatsassa oli muutenkin menkkamaista jomotusta läpi yön. Supistelut on myös jatkunut tänä aamuna, vatsaa kiristelee... Vauva liikkui eilen kyllä tosi aktiivisesti ihan sen edellispäivänkin puolesta sitten! 

Niin, ja Sampalla oli tänään aamuvuoro joten mun äiti on ollut yötä meillä. Hän lähtee mun mukaan kontrolliin, vaikka musta tuntuu vähän hassulta mennä sinne sen kanssa. Tai tulee sellanen olo et mitä mustakin ajatellaan, pian 23-vuotias raskaana oleva nuori nainen ja "tukihenkilönä" toimii oma äiti? Toisaalta ajattelen että ihan se ja sama mitä siitä ajatellaan, kai mullakin on oikeus turvautua johonkin ihmiseen joka mua oikeasti on tukenut läpi raskauden? Sitäpaitsi vastassa poliklinikalla on todennäköisesti se sama lääkäri joka viime kerralla, enkä todellakaan sanois hänen olevan miellyttävä ihminen. Ehkä hän kohtelee mua vähän hellemmin kun äiti on läsnä tilanteessa.

Jännittää tietysti mitä tuleman pitää. Toisaalta olen toiveikas että ne saattais ottaakin mut sisään osastolle, sillä hyvällä tuurilla synnärillä on hiljaista. Onhan tää melko pieni paikkakunta loppu peleissä eikä mitään älyttömiä ruuhkia varmaan olekaan. Ainakin viime kesänä syntyvyys oli sitä 1 vauva/per vrk luokkaa... Mut en sit tiedä mitkä on ne synnärin "sesongit" kun porukkaa alkaa jakautumaan ihan urakalla! :-D Mutta niin, ja toisaalta mua turhauttaa jo valmiiksi jos mut pistetään kotiin odottelemaan vaikkapa VIIKOKSI. Voi elämän kevät. Yritän olla stressaamatta mutta minkäs teet.

Joka tapauksessa halusin vielä käydä nämä ajatukset kirjoittamassa tänne siltä varalta että musta ei nyt kuulukaan muutamaan päivään mitään. ;-) Tiedätte ainakin mistä on kyse siinä tapauksessa. Sairaalaan on varmaan turha raahata koko läppäriä kun ei siellä mihinkään nettiin pääse kuitenkaan, ja mokkulaakaan mulla ei ole itsellä. Kännykällä bloggailu on muuten vaan syvältä, mutta kommentteihin sillä voi sentään vastailla suht helposti. 

Pitäkää mulle siis peukkuja!!

xoxo

Rv 39+6

Kilahdin sitten illan päälle vielä S:lle, joka saapui jostain-mistä-lie kotiin. Jotenkin eilinen päivä meni ihan perseelleen. S ei tuntunut tajuavan tietenkään mitään. Sen lisäksi ettei sitä kiinnostanut mun huolet vauvan liikkeistä sitten pätkääkään, mua alkoi ärsyttämään se, että mulla on sellainen olo kuin sitä pitäisi mahdollisimman vähän vaivata tällä raskaudella! Siis koska sitähän tämä on ollut! Ei se halua huomioida tai jutella mun ajatuksista ja huolista liittyen raskauteen taikka nyt synnytykseen. Kun se raukka ei tajua että SEKIN RIITTÄISI! Riittäisi että kyselisi jotain ja yrittäisi ymmärtää, lohduttaa!

Se sanoi toissailtana että eniten sitä tässä synnytyksessä nyt vaan huolettaa, että jos hän on töissä ja sieltä pitäisi lähteä kesken kaiken pois. Että se olisi niin ärsyttävää säätämistä!  No siis voi anteeksi raskauteni ja tulevan synnytysmomentin puolesta! Miksen minä ja vauva voida ikinä olla prioriteettilistalla ykkösenä, että kerrankin S vaan sanoisi, että mitä vain meidän puolestamme ja tämä asia on tärkein! Että aivan sama oliko hän töissä vai ei, niin hän tulee kyllä sieltä ja lähtee sairaalaan mukaan.

Ja toisekseen huomenna on se lääkärikontrolli, ja S ei edes ehdottanut että sopisi töissä sen vaikkapa vapaapäiväksi jotta pääsisi mukaan. Koska voihan olla että joudun heti jäämään osastolle ja synnytystä käynnistellään. Siksipä sovinkin jo muutama viikko sitten, että äiti lähtee mun mukaan kontrolliin jos S:lla on huomenna aamuvuoro (S kuulee vasta edellisenä iltana aina onko seuraavana aamuna töitä, hieno työpaikka kerrassaan, ei mitään varmuutta mistään!). Mutta mua alkoi sekin niin nyppimään eilen, että nyt kun h-hetki on käsillä, niin en enään edes kehdannut vaatia S:aa mukaan sinne kontrolliin. Synnytystapa-arvioonhan yritin saada sitä, mutta sehän sanoi tuolloin suoraan että työt on tärkeämpiä! Eilen se sitten syytti vaan mua että mitä en ole sanonut hänelle haluavani häntä mukaan kontrolliin. TAAS KERRAN MINÄMINÄMINÄ. Mun pitäis jaksaa koko ajan vaatia sitä olemaan osallinen ja tukemaan mua, vittu kun ärsyttää!!! 

Ei se vaan käsitä että miten mua voi jännittää tai pelottaa se synnytys niin paljon, että siitä pitäisi puhua ääneen! Lopulta se vaan käski mun olla hiljaa, jotta saisi nukuttua. Riideltiin siis taas nukkumaan mennessä. Nukuin yllättävän sikeästi silti, ilmeisesti kauhee vollottaminen pisti mut syvempään uneen enkä herännyt edes pissalle kertaakaan! :-D

Oikeastaan toivoisin että ne huomenna käynnistäis tän synnytyksen ja Samppakin joutus jo tosipaikkojen eteen! Se on hokenut mulle jatkuvasti sitäkin, että ei se synnytys käynnisty itestään ja kyllä se menee yli ja plaplaplapalpla..! Eli kuulostanu just siltä, ettei se missään vaiheessa ole edes uskonut että mun mahassa on vauva jonka pitäis näillä näppäimillä syntyä! Kaikki supistukset, vihlasut, vatsan kovettumiset, nivuskivut, liitoskivut hän on hienosti ignoorannut. Kuin mitään raskautta ei oliskaan, ei mitään ymmärrystä mihinkään. Olen jo niin valmis. Tää raskaus on pakko saattaa loppuun ja saada se vauva jo ulos, jotta ton yhden vatipäänkin silmät avautuu.

Nolointa

Voi elämä. 

Mieti se tunne kun käyt lähikaupassa, ja kassalla pankkikortti ilmoittaa ettei haluakaan toimia...

Ehkä maailman nolointa? Olin todellakin laskenut että tilillä ois vielä useampi kymppi rahaa, niin kappas, luku alkoikin jo vittu yhdellä numerolla! Mulla kolkutteli koko päivän että käy eka verkkopankissa ennenku marssit kauppaan, mutta luotin laskutaitoihini. Näemmä tililtä olikin hienosti otettu nyt takautuvasti viime viikkoisia ostoksia, mitkä ei muun muassa eilen näkyneet vielä tiliotteella. Voi perse sanon minä. Haluaisin vajota maan alle, enkä tasan mene hetkeen käymään lähikaupassa.

Tää päivä on ollu jotenkin ihan riivattu! Vedin pultit Sampalle koska se nyt vaan on taas välinpitämätön ja ylimielinen virne naamallaan lässyttänyt täällä mulle minkä kerennyt viime päivinä. Kaiken kruunasi sen haistattelut mulle tänään, joten en lähtenyt sen kanssa ruokaostoksille. Hän siis marssi jonnekkin pitsalle ilmeisesti ja mun oli haettava kaupasta itse jotain syötävää. Mutta onneksi tässä nyt sit kävi näin nolosti. En kehtaa kyllä edes sanoo S:lle tästä! Voi että mua ärsyttää. :-(

S on kyllä rahoissaan, mutta ei ikinä tuo oma-aloitteisesti mitään ruokaa kaappiin jos sitä ei pyydä. Niinkuin olen aiemminkin täällä monesti sanonut. Se hoitaa omat syömisensä sitten kämpän ulkopuolella jos en ole käynyt sen kanssa kaupassa ja hankkinut ruokaa jääkaappiin. Huoh.

Aamupäivästä panikoin jo kun en kolmeen tuntiin tuntenut vauvan liikkeitä. Vaikka kuinka makasin kyljelläni puoli tuntia kerrallaan ja yritin tökkiä ja hieroa mahaa. Mitään ei tuntunut. Lopulta iltapäivällä vauva liikuskeli.. mutta on selkeästi vaisumpi! :-( Huolestuttaa. Ja tähänkään S ei sanonut yhtikäs mitään! ARGH. 

Itkettää. 

39+5

Kaks päivää laskettuun aikaan. Niin. Ja musta tuntuu tällä hetkellä että ne tulee ja menee. :-D Ei supistuksia, ei mitään mikä aiheuttaisi tuntemuksia lähestyvästä synnytyksestä. Odottelenkin lähinnä innolla sitä torstaista lääkäriä... Vaikka toisaalta iskeeki paniikki. Elämme tosiaan jännittäviä aikoja. Siis mun elämäni jännittävimpiä tähän mennessä! Ja oman lapsen syntymä on varmaan se oman elämän kohokohta, tietysti.<3

Samppa on ollut jotenki tosi tuittupäänä viime päivinä. Kyllä sitä varmaan salaa stressaa tämä kaikki lähestyvä, mutta eihän se mitään myönnä. Tuhahti vaan, että hänen roolinsahan on hyvin helppo. No, ainakin se oli kerranki oikeessa! Mutta kai se nyt jossain tuntuu? Miks miehet ei osaa analysoida ja puida tunteitansa EDES vähän!?

Moni kyselee multa myös päivittäin että enkö jo synnytä. Se on alkanut jo ärsyttämään. Ihan ku se nyt ois musta kiinni, sitäpaitsi! Ja ihmiset ei tajua että se saattaa ärsyttää viimeisillään raskaana olevaa. Varsinkaan ne ihmiset jotka ei oo ikinä ollu raskaana. Eli mun on taas vaan yritettävä ymmärtää...  Ja eihän se laskettu aikakaan oo edes vielä!

Tuntuu että elämä on nyt vaan pysähdyksissä tällä hetkellä, jollain ihme pausella! Odotellaan vaan. Mun päivät on niiiin pitkiä täällä kotona nököttäessä. Ja muutakaan ei voi kun ei yksinkertaisesti kiinnosta taikka jaksa lyllertää missään muualla. 

Mm.

Rv 39+5 raitamasu

Rv 39+4 Neuvolaa

Ilmeisesti viimeinen neuvolakäynti takana? Niin se terkka ainakin meinasi... Ei antanut uutta aikaa, vaan käski soitella perjantaina mitä torstain lääkärikäynnillä sanotaan/meinataan. Mulla oli verenpaineet reippaasti koholla taas, ja sain digimittarin kotiin kerrankin että voin mittailla rauhassa. Terkka sanoi myös että meidän paikkakunnalla odotetaan max. 10 vrk yli ajan, jonka jälkeen käynnistetään. Kun sekin on kuulemma paikkakunta kohtaista?! Jossain päin kuulemma voidaan odotella jopa 3 viikkoa yli ajan! :-S 

Kävin samalla reissulla ostamaan sairaalakassiin evästä. Ostin pillimehuja, pähkinäsekoituksen, kuivattuja luumuja ja geisha -suklaata. Lisäksi hankin kotiin valmiiksi liivinsuojuksia. Rintakumia en mennyt vielä ostamaan vaikka meinasinkin. Oon melko varma että mun rinnanpäät tulee ihan super kipeiksi kun ne on niin herkät jo nyt!

Jotenkin mulla on sellanen olo että pitäis tosiaan pakkailla pikku hiljaa sairaalakassi, kun eihän sitä tiedä milloin se lähtö tulee, tai joudunko jäämään vaikka torstaina jo osastolle. Kameraankin pitäisi ladata akku valmiiksi ja ottaa ne viimeiset masukuvatkin muistoksi. :-) 

Voi elämä että mua jännittää se synnytys. Välillä mietin aikaa kuukauden päähän kuinka se on jo ohi ja mulla on vauva sylkyssä.. Vai onkohan? :-D Tuntuu niin absurdilta ajatella edes! Huh. 

Rv 39+3 Vauvaunia

Huomenta vaan. Eilispäivän vietnamilaiset chilihärät eivät saaneet mitään synnytyksen käynnistämisen saralla aikaiseksi! Että sillälailla. :-D Typeriä myyttejä kaikki nämä kolmet ässät ja tuliset ruuat... 

*

Näin viime yönä niin todentuntuisen vauvaunen jälleen! Mutta olihan se outo. Menin unessa kontrolliin jolloin tuima lääkäristäti yritti ultrata vauvaa siinä onnistumatta, ja hetken päästä hän olikin tehnyt mulle sektion ja vauva makasi rintani päällä. Kaiken lisäksi vauva oli tyttö jolla oli tummanruskeat ja tuuheat hiukset?:-D Unessa Samppa kävi sekoilemassa sairaalassa eikä sitä voinut vähempää kiinnostaa koko vauva. Mielenkiintoista.

*

Joka tapauksessa, toivotaan ettei ollut enneuni, sillä suurimmaksi osaksi se tuntui jotenkin ahdistavalta sektioineen ja Samppoineen. :-D Eilettäin vieteltiin siis päivää kotosalla, missäpä muuallakaan. En jotenkin jaksa edes vaivautua tässä olomuodossa lähtemään enää mihinkään. Ei vaan huvita. Kaupassa käyntikin on jotenkin tuskien taival kun pitää ahtautua paksuun isoon talvitakkiin (ainoa mikä menee päälle!). S:n äiti tosin kävi pikaisella vierailulla illalla ja mainoi jälleen S:n lapsuusaikoja. Voi että se kehui S:aa kuinka hän osasi pienenä piirtää taitavasti ja rakasti muumeja.. Ja sitten kun päästiin jälleen äidin omistaman koiran tekemiin temppuihin, niin johan Sampallakin oli suu sellaisessa hymyssä ja naurussa. Siis WTF? 

A) Samppa vihaa koiria,

B) Se ei todellakaan naureskele koirien tekemille toilailuille...

En vaan aina ymmärrä tuota miestä. En sitten ollenkaan. Kaipa ne oman äidin jutut on sitten vaan niin paljon messevämpiä kun oman tyttöystävän! :-D Tai jos niillä on perheen sisällä näitä omia inside -juttuja joista minä en vaan pääse niin perille sitten...

Juuri kun eilen pääsin kirjoittamaan että vauva on ollut rauhallisempi, niin se otti sellaiset jumppaukset puolilta päivin että mahassa oli pitelemistä! Tuntui että se puski jalkoja kylkikaaresta ja päätä alapäästä ulos. Samalla hytkyttäen peppua edes takaisin toisen kyljen alla. :-D Ihan hassu kaveri... Toki huomaan että vauva varmaan lepäilee myös suurimmaksi osaksi ajasta, ja jumppauksia tapahtuu harvemmin.. Mutta ehkä hän valmistautuu tulevaan. Huomenna on sitten neuvola, mikä osakseen rauhoittaa mun mieltä kun pääsen kuulemaan sydänääniä ja purnaamaan taas terkalle olosta. :-D Mutta jos nyt vaikka alkais aamupalan syöntiin. 

Vi ses!

Rv 39+2

Päivitellään nyt sitten vaikka näitä valitusvirsiä siihen poksumiseen asti. :-D Viettelinpäs perjantai-illan keskenäni, S jäi ylitöihin ja saapui puoli 2 yöllä kotiin. Kävin saunavuorolla saunassa, katselin kokovartalopeilistä tätä raskausolemusta (ehkä salaa ihaillen, mihin vartaloni on kyennytkään) ja tein itselleni kasvonaamion. Niin, ja söin paljon juustonaksuja. Ja mietin paljon vauvaa. Ja yritin jutella vauvalle, että alkaisi harkitsemaan syntymistä.

Musta tuntuu että vaavi on saattanut laskeutua enemmän, koska kävelystä on tullut tukalampaa kuin aiemmin. Tai sitten kuvittelen vaan. Tänä aamuna seuranani on jälleen menkkajomotus alavatsalla, vaikkei me mitään olla menty hässimäänkään. Melko lievänä tosin, mutta olotila on taas vähän "outo". Vauva on mun mielestä myös liikkunut vähemmän, tai harvemmin? Jotenkin ottanut kuitenkin rauhallisemmin viime päivinä kuin tavallisesti... 

Eilen saapui uusin Vauva -lehtikin postissa ja mulla oli suuret odotukset kun siinä oli juttua synnytyskivusta ja sen kestämisestä. No eipä siinä jutussa sivuutettu paljoa paskaakaan mitä nyt missään muuallakaan. Yhden naisen kokemus synnytyksestä ja lässynlässynlää.. Ja sitten oli kuvailtu ympäripyöreästi miltä avautumisvaihe ja ponnistusvaihe tuntuvat. Mutta siltikään niistä ei saanut mitään käsitystä. En tiedä saako sitä sitten mistään muualta kuin itse kokemalla! 

Laurakin (se isosisko) on laittanut mulle lässytys sävyisiä sähköpostiviestejä kuinka paljon odottaa vauvan syntymistä, sillä hänhän on para'aikaa matkalla kohti Suomea. Tai siis pysähdyspaikkoina tällä kertaa ovat Lontoo - Pariisi - Helsinki - "Koti". Se sanoi yhdessä sähköpostissa että sen ystävä on sanonut sille kuinka luonnollista se synnyttäminen naiselle on, että sitä on turha pelätä! Siis ja mitä vielä? Ois vittu hiljaa kun on kerrankin asia mistä hänellä ei ole tasan mitään omakohtaista kokemusta. Ja toisekseen mua ei kiinnosta nähdä koko akkaa, enkä ole menossakaan vauvan kanssa porukoille sinä aikana kun Cruella de Vil on paikalla. Tietysti hän tulee sitten käymään meidän luonamme kaupungissa vierailulla, ärsyttää ajatuskin. Niin ja sitten vasta tietenkin kun vauva on syntynyt. Se oli äitillekin sanonut kuinka toivois että vauva syntyisi pian, jotta hänkin näkisi. Niin, hänen aikatauluihin katsos sopisi nyt. Ärsytys maximus. Noh, tämä vauva on kuitenkin yksi asia jota Laura ei voi multa viedä. Eikä kokea sitä niinkuin minä. Sillä minä olen äiti ja Laura on edelleen se itsekäs pikku nilkki, joka ei voi ymmärtää täysin tätä asiaa ennenkuin itse kokee!

Rv 39+1

Kyllä vituttaa. Joudun taas viettämään päivää oman onneni nojassa kämpillä, kun S meni iltavuoroon. Jotenkin kiukuttaa ihan suunnattomasti tämä olotila! EN JAKSAIS ENÄÄN! Alko jotenkin hermostuttamaan kun mietin tänään sitä ens torstaista lääkärikontrollia, ja sitä kuinka joutuisin vielä venaamaan viikkotolkulla vauvan syntymistä. Mun kaveri selitti naamakirjassa mulle aamulla kuinka sen synnytys oli käynnistetty sillon kuukausi aikaa kun hän oli rv 39+2, koska vauvan painoarvio oli ollut kontrollikäynnillä 4100g. Neljä kiloa on kuulemma joku rajapyykki ensisynnyttäjillä, minkä jälkeen viimeistään käynnistetään. No ei mun vauva kyllä oo ens torstaihin mennessä mikään nelikilonen..... Ei tällä mahalla!

Jotenki ärsyttää ihan vietävästi. Pitäskö mun sitten vinkua torstaina siellä että käynnistävät ASAP, eivätkä laita mua homehtumaan kotiin?! Argh... Ne menkkajomotukset laantui eilen ja tänään olotila on melko normi. Aloin miettimään että ne kivut varmaan johtuivat siitä sekstailusta mitä erehdyttiin harrastamaan yks ilta. Sen seurauksenahan ne jomotukset oikeastaan voimistu, ja varmaan vatsalihaksetkin kipeyty kun olin mitä ihmeellisimmissä asennoissa. :-D Oivoi... 

Nyt ei tee mieli muuta kun valittaa vaan.. valivalivali.. vttu.

Maaliskuun Liv box

Jei, sain tänään postitädiltä paketin! Eka Liv box saapui. :-) Mun äiti tilasi boxin mulle 3 kuukaudeksi lahjana, ihana äiti.<3

Sisältönä tässä kuussa oli mango suihkugeeliä, palashampoo, käsivoidetta, eyeliner ja vuohenmaito- kasvovoidetta. Ihan kiva paketti mun mielestä ja innolla kokeilen mm. palashampoota ja tota kasvovoidetta! Suihkugeelejä rakastan muutenkin, joten en epäile etteikö tuo mangojutska miellyttäisi. Kuukauden teemana taitaa olla orgaanisuus, sillä tuotteet ovat ilmeisesti luonnonkosmetiikkaa. 

Kuinka moni tilaa Liv boxia? Olitteko tyytyväisiä? :-)

Rv 39+0 Viimesiä viedään...

Menkkajomotukset jatkuu... Eilen illalla masua kipuili siihen malliin, että otin lämpimän kauratyynyn kaveriksi sohvalle ja siitä olikin ihan hyvin apua. Ainakin kun paikallaan makoili kauratyyny alavatsalla. Liikkuessa vatsaa alkaa heti jomottamaan enemmän ja kaikenlainen liikkuminen on jotenkin todella tuskaista. Illan päälle mulla alkoi vielä päätäkin särkemään oikein kunnolla enkä löytänyt panadolia koko kämpästä, niin oli hommaa saada unen päästä kiinni. Onneks lopulta nukahdin ja päänsärky on ainakin hävinnyt yön aikana, muutoin olotila on edelleen jotenkin "outo"... Tänään vois ehkä käydä happihyppeleen kun ulkona näyttää niin aurinkoiselta jo nyt (klo 9 aamulla). 

Mun serkkutyttö ja toinen kaveri tykkäävät spekuloida koska mun lähtö synnärille tulee. :-D Musta tuntuu kyllä tällä hetkellä toivottomalta. Olotila on vaan tätä että joka helvetin paikkaa kolottaa ja kipuaa, valitan minkä ehdin, mutta mitään konkreettista ei kuitenkaan tapahdu! Vaikka voihan se olla että kaikki tää menkkajomotus on eteenpäin ja kypsyttää esimerkiksi kohdunkaulakanavaa..? Samppa ei jaksa kuunnella mun valituksia ja eilen se äyskäröikin taas tuttuun tapaan, eikä suostunut hieromaan mun selkää kun pyysin. Huoh...

En jaksais itekään enää valittaa kun päästäisiin jo tositoimiin!!! Siinä vaiheessa tiedän että Sampankin naama tulee kalpenemaan joka tapauksessa.. ;-) Mutta alan olemaan jo suorastaan kiukkuinen aika ajoin, niin kypsältä jo tuntuu! 

Nyt alan katsomaan netistä Iholla -jakson, mihin olen koukussa. Ja säästän sen aina aamuksi kahvikupin seuraksi. :-D

Rv 38+6

Huomenna vierii viikot jälleen! Vauvan tulo on jo niin lähellä... absurdia! Uskomatonta miten kauan tätä pientä ihmistä on jo hautonut ja kantanut mahanahkansa sisällä, ja pian olisi aika synnyttää. Elämä on niin ihmeellistä että ei voi käsittää. :-') En malta odottaa vauvan kohtaamista... 

Eilettäin Alisan 5-vuotias tyllerö soitteli mua kylään heille ja eihän se auttanut kun raahata pallomaha naapurin sohvalle makaamaan. A:lla on hiihtolomaviikko niin sopivasti tällä viikolla on aikaa olla tekemisissäkin. A:sta on tullut mulle kyllä tosi hyvä ystävä, ja jotenkin tosi hassua miten ollaan tiedetty toisemme jo yli vuoden, mutta vasta jouluna päädyttiin juttelemaan toisillemme. Joka tapauksessa, välillä on hyvä nähdä vaivaa uusien ystävyyssuhteiden solmimisen eteen!:-) Kaiken lisäksi sain A:lta eilen kassillisen vauvan vaatteita ja leluja, mistä oon enemmän kuin tyytyväinen. En ole leluja ostanutkaan itse ja nyt A antoi mulle ihan uudenveroisen mobilen, muutaman pehmolelun, helistimen ja pidikelelun turvakaukaloon! 

Olotilasta sen verran, että eilen päivästä tunsin menkkajomotusta alavatsalla. Se vähän voimistui iltaa kohden ja välillä tuntui voimakkaampana "aaltona" vatsalla. Päädyttiin S:n kanssa myös harrastamaan sitä yhtä ässää niistä kolmesta kuuluisasta... Yö meni ihan ok, mutta nyt aamulla vatsalla on jälleen sellainen tunne kuin menkat alkaisivat. On myös jotenkin vähän huono olo ja lantion seutu on tietysti SUHT ' kipeä eilisen jäljiltä. Mut oma vika. ;-D

Sanoi se terkka eilen siellä neuvolassa että eihän sitä tosiaan tiedä koska se vauva päättää syntyä. Oli kuulemma hyvät lähtökohdat mulla kun kohdunsuu oli sormelle auki ja kanavakin oli lähtenyt lyhentymään, mikä luki siinä synnytystapa-arvion epikriisissä. Mutta ensisynnyttäjillä sen kanavan on ensin kadottava ennen kuin itse avautuminen alkaa...

Tänään vois vaikka pestä noi A:lta saamat vauvan vaatteet ja järjestellä pienet ja suuret omiin lokeroihin. Siinäpä missio tälle päivää..

Rv 38+5 Neuvola

Neuvolassa käyty taas puoli tuntinen lätisemässä, ja sainkin vielä ens maanantaille ajan ennen laskettua aikaa... No samapa tuo. Ei siellä mitään ihmeempiä, valitin terkalle kuinka tää olotila alkaa olemaan kypsä ja vauva saisi tulla. Paino oli taas ottanut lukemaa eteenpäin, vauva voi hyvin jne. 

Viime yö meni taas miten meni. Ennen nukkumaan menoa illalla saatiin S:n kanssa riitaa aikaseks kun hän oli tietenkin unohtanut mun tän aamuisen neuvolakäynnin, ja sen itse oli päästävä aamulla töihin autolla. Kysymys kuului millä minä menisin neuvolaan, sillä hänen on saatava oma auto käyttöönsä! Vedin pienoiset herneet nenuun kun multa vaadittiin neuvolakäynnin perumista, se munapää ei kyllä tajua kans mistään mitään! Ihan ku nää neuvolat sun muut olis kaikki ajanhukkaa! Pienen kinastelun ja pään aukomisen tuloksena yllättäen S hommasi itselleen papan auton lainaan. Se siitä, mutta ärsyttää silti että kaikesta pistää tehdä niin vaikeeta.

Alle 10 päivää laskettuun aikaan ja vauvalla on ilmeisesti melko mukavat oltavat masussa... En olisi uskonut että musta kuoriutuu näin kärsimätön odottaja!:-D Jos vaikka menis lepäilemään, vaihteeksi...

Rv 38+4

Täällä ollaan edelleen YHTENÄ kappaleena. Vaikka kuinka oisin toivonutkin sitä jakaantumista.;-) Ollaan oltu S:n kanssa pari yötä porukoilla, joten eipä mulla ole ollut ihmeempiä päiviteltäviä. Nyt sitten loppu aika haudotaan täällä kaupungissa synnärin läheisyydessä, toivottavasti pääsisin loppu viikosta synnyttämään! Huomenna on vielä neuvolaa, puuh.

Lounaaksi salaattia, nams!

Sain ystävältäni lainaan söpön mobilen pinnasänkyyn! :-)

Itse viihdyn porukoilla paremmin kuin hyvin, mutta S:lle se on vähän toista. Vaikka mun porukat on rentoja ja meillä voi käyttäytyä kuin olisi kotonaan, niin S on aina hyvin muodollinen. Sen lisäksi että se käyttäytyy meillä tosi jäykästi, se keskittyy käyttämään aikansa puhelimella pelaamiseen. Siis nytkin se pelasin puhelimellaan kaiken valveillaoloajan meillä, niin aikuismaista käytöstä eikös... Se ei siis osallistu mihinkään keskusteluihin, jos sille ei erikseen osoiteta kysymyksiä. Se ei myöskään naura millekään jutuille, sillä sen huumorintaju on ilmeisesti mitä on. Eihän mekään naureta ikinä sen kanssa millekään. Mun mielestä sen "haa haa" -jutut on niin puujalkavitsitasoa että en tiiä ketä ne naurattas... Sit kaiken lisäksi äiti oli vääntäny hiki hatussa meille ihanaa ruokaa paahtopaistia, ja S sanoi jo ennen ruokaa että sillä kyllä haluttas hampurilaisateriaa. Siis voi veljet?! Illalla sen oli pakko päästä hakeen sitä hampurilaisateriaa lopulta, ja eihän siinä auttanu kun kuskata se grillille. Mulla tuli taas jotenki niin vastenmielinen olo sen seurassa. Eipä me puhuttukaan mitään pariin vuorokauteen ja nyt oonkin taas ihan kyrpä otassa sen suhteen.

Joka tapauksessa. Onneks saan olla illan rauhassa kun S lähtee töihin pian. Nytkin se tuolla PELAA, yllättäen. Yritän nyt kaikin keinoin meditoida vauvalle ajatuksia pikaisesta ulostautumisesta! :-D

Laitoin muutama viikko sitten nettiin ilmoituksen että haluaisin myydä sen aiemmin ostamani kotidopplerin , ja kappas tänään sain sille ostajan! Jippii! Oon niin onnellinen että saan sen nyt käsistäni, sillä olin laittanut sen varaan että saisin sen myytyä pois heti kun en tarvitse sitä. Ehdin kyllä hiukan pelätä jos sille ei löydykään ostajaa, mutta onneksi löytyi. :-) 

P.S Ja nyt vielä kaikki osallistumaan Operaatio Ötökkä -blogissa olevaan synttäriarvontaan! :-)

Rv 38+2 Hoitoalustojen aatelia

Hyvää huomenta, kerrankin! Oon nukkunut todella sikeästi muutamaa vessakäyntiä lukuunottamatta!:-) Silti nousin ylös puoli 9, mutta hyvin levänneenä! Eilinen shoppailureissu ja Alisan luona illan vietto taisi viedä mehut tästä mammasta. Tänään lähetään mun porukoille yöksi tai kahdeksi S:n kanssa. 

Ikeasta ei tarttunut mitään mukaan. Hoitoalustaa lähdin metsästämään, mutta niitä ei taaskaan siellä ollut, joten siitä sisuuntuneena ostettiin serkun kanssa molemmat eräästä Lastentarvikkeesta Rätt Startin muumi hoitoalustat! :-D 

Kuva: lauranlastentarvike.fi

Hoitoalusta on juurikin kuvan kaltainen ja värinen. Suurina muumien faneina hoitoalustat sopi meille ihan täydellisesti, hinta vaan kirpaisi! Mutta kerran se kirpaisee. :-D Ois kai sen summan saanut kulumaan millon vaan muuhunkin "turhaan". 

Eipä mulla oo juuri muuta kuulumisia jaettavana. Supistellut on, etenkin kävellessä, ja jopa kipeästikin välillä. Että jäädään taas jännäilemään ja pohtimaan milloin mun aikani on jakaantua...

Rv 38+1

Jälleen yksi pätkissä nukuttu yö takana. Kaiken mahan aiheuttaman "kivan" lisäksi päätä särki läpi yön ja nenän limakalvoja kipusi, joten hengittäminenkin oli jokseenkin veemäistä. Kyllä näitä vaivoja riittää, huoh. Päänsärky on onneksi alkanut hellittämään heräämisen jälkeen, johtuu ilmeisesti mun todella jumissa olevista niskoista. Harmi vaan ettei kukaan halua hieroa niitä!:-(

Eilen käytiin siellä S:n mummon luona syömässä. Siellä oli myös S:n isän veli perheineen, joita en ollut aiemmin tavannut, sillä he asuvat E-Suomessa. Olin siis melkoinen nähtävyys mahani kanssa, tunsin oloni todella valtavaksi kun kaikki tuijottivat. Kiusallista siitä teki se, kun kukaan ei vaivautunut juuri kyselemäänkään aiheesta. Mummo ignoorasi hienosti mahani, eikä vaikuttanut ollenkaan innostuneelta tulevasta lapsenlapsenlapsestaan. Lähtiessä ulko-oven kynnyksellä huikkasi kyllä että kuinkas paljon niitä kiloja on kertynyt, ja mainoi että kymmenen kiloa on melko paljon. Jepjep. No onneksi se on nyt ohi ja mummo voi raahata kitisevän takamuksensa seuraavalla kerralla meille katsomaan vauvaa, minä en sinne kyllä ala vauvaa näytille viemään. Tunsin muuten kummallisia menkkajomotuksia alaselällä siellä mummolassa ollessa. Ne siis todella tuntuivat, mutta menivät ohi noin vartissa?! Enkä jaksanut mainita asiasta edes S:lle, eipä se noteeraa muutenkaan mun oloja. Mutta ekaa kertaa sellaisia tuntemuksia...

Tänään oon menossa raskaana olevan serkkutyttöni kanssa Ikeaan shoppailemaan. Tai hänen pitäisi hankkia vielä vauvan varusteita kun itselläni nyt on kaikki melkolailla kasassa. Mukava lähinnä käydä sosialisoimassa ennen kuin me molemmat pian jakaudutaan. :-) Eräs tuttavani oli myös päättänyt synnyttää pikku kakkosensa rv 37+0 viime sunnuntaina! Byhyyyy, sanon minä. Hänen LA sentään oli omani jälkeen! Minä vaan paisun kun pullataikina. Olen muutan havainnut jotain turvotustakin käsissä viime päivinä! Johtuuko sitten salmiakin ja poropiirakan yhdistelmästä... 

Illalla suunnittelin jaksavani mennä istumaan iltaa vielä Alisalle kun se on yksin lasten kanssa kotona. Saapa nähdä olenko yliarvioinut jaksamiseni. :-D 

Aurinkoista perjantaita nyt kuitenkin teille kaikille ihanille lukijoille!:-)