tag:blogger.com,1999:blog-12273195250587561812024-03-12T18:49:30.705-07:00Missä viivyt ?Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.comBlogger442125tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-46175136229962067062018-04-24T05:34:00.002-07:002018-04-24T05:34:23.635-07:00Meillä menee hyvin, mutta menköön!Onko siellä ruudun takana enää ketään?<br />
<br />
Olen tosiaan jättänyt bloggailun taka-alalle. Elämä kulkee niin omaa rataansa tätä nykyä että bloggailu ei ole enää kiinnostanut. Arkeni täyttää lapset, työ, harrastukset ja rakkaus. Ajatella! Sekin vielä. Olen korviani myöten rakastunut erääseen lappilaiseen mieheen. Voisi sanoa että taisi tosiaan olla rakkautta ensisilmäyksellä, kerrankin. Tein aiemmin oman retken pohjoiseen. Löysin itseni tanssilattialta vaihtaen ensisuudelmaa Stigin Roy Orbisonin soidessa taustalla tilanteeseen osuvilla lyriikoilla. Sain turvallisen saaton hotellihuoneeni ovelle pikkuyön tunteina sekä sylin johon käpertyä ja herätä tyytyväisenä aamulla. Myhäilevät katseet aamupalapöydässä eivät jääneet siihen. Aamupalapöytä on vaihtunut kotoisampaan, arkisempaan, myös lasten sorinan täyttävään. Hän ei tätä pelkää, enkä minäkään.<br />
<br />
Suurimmaksi osaksi pyöritän arkeani edelleen yksin. Miehellä on koti ja työ toisaalla, tunturissa. Haaveilen voivani siirtyä poikien kanssa sinne, ehkäpäs. Pyörttelen mielessä monenlaisia ajatuksia ja vaihtoehtoja. Elämäntilanteeni on tasapainoinen. Jos joku olisi sanonut kolme vuotta sitten täysin sirpaleiselle Minulle, että anna ajan kulua, löytyy vielä joku erityinen, joka kokoaa sirpaleen kerrallaan ja liimaa ne yhteen. Sitä olisi ollut vaikea uskoa, mutta onneksi en missään vaiheessa menettänyt uskoani parempaan huomiseen! Osaisinko arvostaa tätä hetkeä näin suuresti jos en olisi mennyt läpi harmaan kiven? Tiedän että pärjään yksin, olen siinä liiankin hyvä. Silti se, että vierellä on oma rakas, on parempaa kuin se mitä olen kokenut. Se että joku hyväksyy ja haluaa minut ja pienen perheeni juuri tällaisena, on parasta mitä tiedän.<br />
<br />
Pienelle pikkuveljelle joka täyttää kesällä kaksi, tehtiin eilen pieni operaatio sairaalassa. Olemme viimeisen talven olleet hirmuisessa sairaskierteessä hänen kanssaan. Toimenpide oli päiväkirurginen ja toivomme että siitä on vihdoin apu epätoivoiseen kierteeseen. Oma rakkaani pudotteli tunturista luoksemme, jotta minun ei tarvinnut lapsen kanssa lähteä sairaalaan yksin. Hän vietti 12h mukisematta lastenosaston käytävillä notkuen. Vastaanotti väsyneen lapsen heräämöstä joka kädet ojossa tahtoi hänelle syliin. Kulki taaperon perässä ihmetellen asioita, ojenteli pikkuiselle pillimehua ja piti huolta. Hoitajan puhutellessa häntä isäksi häntä hymyilytti ja hän nyökytteli hoitajalle hyväksyväisenä. Tämä kaikki sai sydämeni pakahtumaan, joku joka haluaa välittää meistä. Pitää tätä pikkuista kuin omanaan. Hän sai toki minut hämmentynään käytöksellään jo itsessään, mutta silläkin kun ei alkanut oikaisemaan hoitajan oletuksia.<br />
<br />
Saa nähdä mihin tämä rakkaustarina sitten johdattaa. Toivottavasti tulevaisuuteen, jossa on edelleen thtä hyvä olla.Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-3002250040037713252017-06-03T01:04:00.004-07:002017-06-03T01:04:50.716-07:00"Kesä"terveiset<br />
<div style="text-align: justify;">
Täällä pohoisessa ei varsinaisesti ole kesä, en tiedä onko tulossakaan?!? Mitä pidempään hyttyset pysyvät poissa, sen parempi! Meillä ei ole suurempia kesäsuunnitelmia, josko syksysuunnitelmia kylläkin. Minä nimittäin sain kun sainkin <i>vakituisen työpaikan! </i>Tunne on huikea, sillä olin murehtinut jo jonkin aikaa miten käy, kun tipahdan kotihoidontuelle. Nyt ei moisesta tarvitse onneksi huolia. Aloitan syyskuun alussa työt. Se on kolmivuoroa, mutta ainakin se on kannattavaa talouden kannalta. Olen ylpeä itsestäni, sillä onnistuin saamaan äitiyslomalla ollessani vakituisen työn. Tämä on oikeasti iso asia yksinhuoltajalle. Olen hurjan kiitollinen ja mielissäni alkamassa töihin. Tiedossa on tasaisen tappavaa yh-arkea hiihtäen työn, päiväkodin ja kodin väliä. Mutta eipä tässä muutakaan vaihtoehtoa ole, joten nautitaan siitä sitten!:))</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Meidän vaaville tuli juuri kymmenisen kuukautta ikähaitariin, pian juhlitaan yksivuotispäivää! Hän on juuri oppinut nousemaan tukea vasten seisomaan ja yrittää haparoiden ruveta kävelemään. Sanavarastossa on ainoastaan "äittä" ja sitä hän hokee mielellään. Niin ihana, iloinen napero kuten isoveljensäkin. Olen onnistunut imettämään näihin päiviin, mutta nyt viimeisen viikon aikana pikkuveli ei enää ole viihtynyt rinnalla, vaan saa hirmuiset raivarit aina kun olen päiväsaikaan yrittänyt tarjota. Yöllä kyllä sitten viihtyy pari-kolmekin kertaa! Miten ihmeessä pääsisin nuista yöheräilyistä?? Hän on nukkunut omassa sängyssään kuukauden päivät, vaan yöllä on otettava sitten kuitenkin viereen kun herää. Olen hieman väsynyt jo nuista yöheräilemisistä ja haluaisin saada ne katkottomiksi kun aloitan pian työtkin. Ollaan siis siirrytty nyt osittaisimetykselle ja olen turvautunut myös korvikkeeseen. Osittain olen helpottunut, ettei tarvitse olla vilauttamassa rintaa tämän tästä. Jotenkin itsestäkin tuntuu että on ihan hyvä aika vähän lopetella. Vaikka toki olen valmis jatkamaan lapsentahtisesti. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
En ole viime aikoina deittaillut ketään, olen antanut asian olla. Tuntuu edelleen ihan hyvältä olla vaan yksikseni ja kyllä sekin aika varmasti tulee kun tosissaan tahtoo toisen vierelleen. Ehkäisy-asian olen kuitenkin hoitanut jo hyvissä ajoin, sillä hankin itselleni kuparikierukan muutama kuukausi aikaa. Minulle tarjoutui hyvä mahdollisuus se asentaa kun asuinkuntani tarjoaa ensimmäisen kierukan ilmaiseksi. Harkitsin useamman kuukauden otanko sen vai enkö, sillä olin lukenut ja kuullut riittävästi kauhutarinoita. Halusin lisäkis hormonittoman vaihtoehdon, joten päädyin kupariseen versioon. Enkä voisi olla tyytyväisempi! Jännitin asettamista turhaan, sillä se ei tuntunut itsestäni miltään. Vuotoa seurasi noin viikon päivät menkkojeni päälle, mutta mitään oireita/vatsakipuja tms. ei ole esiintynyt muutakuin menkkojen yhteydessä. Toivottavasti kierukka jatkaa olemassaoloaan yhtä hyvin kuin tähänkin asti vielä vuosia eteenpäin. :) Onko muilla kokemuksia kuparikierukasta?</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Nyt mun pitäisi alkaa pistämään kotia järjestykseen. Sain N:n aamulla matkaan isänsä luo ja vaavi nukkuu päiväuniaan. Ollaan Sampan kanssa jopa keskusteltu että N alkaa olla yhtä yötä hänen luonaan nyt kesän aikana. Vielä N ei ole suostunut mutta mietiskelee asiaa. Toivottavasti se lähtisi rullaamaan ja pian hän voisi viettää isällään joka toinen vkonloppu. Siltä osin yhteistyömme on entisellään, meillä on asialliset välit ja kykenemme varsin hyvin sopimaan N:n asiat. Pikkuveljen isästä puolestaan ei ole kuulunut pihaustakaan ja hyvä niin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tästä on hyvä aloittaa jälleen uutta sivua elämässäni. Odotan syksyä innolla ja nostatan itselleni autokuumetta. :D Nykyinen autoni tuossa katsastettiin ja maksettiin vakuutuksia talvella taas vuodeksi etiäpäin, joten ensi vuoden alussa saan alkaa hankkimaan himoitsemaani parempaa autoa.<br /><br />Mukavaa kesää kaikille!</div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-15662769725153137282017-03-26T12:02:00.004-07:002017-03-26T12:03:12.613-07:00Minne meni kahdeksan kuukautta?<br />
<div style="text-align: justify;">
Niinpä, sitä olen miettinyt tänään, nimittäin pikkuveljelle pyörähti tänään kahdeksan kuukautta ikämittariin. Uskomatonta miten nopeesti aika nykyään kuluukaan! Me myös vasta juhlittiin Nuutin nelivuotis syntymäpäiviä Ryhmä hau-teeman mukaisesti, voitte kuvitella kuinka onnesta soikea hän oli täyttäessää "jo neljä vuotta!". On kuulemma jo iso ja vahva poika. Aivan ihana tapaus, mun sydän pakahtuu kun ajattelenkin häntä. On sopeutunut myös superhyvin tähän uuteen elämäntilanteeseen ja pikkuveli on maailman rakkain (heti äidin jälkeen kuulemma). :)</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Nelivuotis synttäreille ei tosin "saatu" Samppaa mukaan. Edellisvuonna Samppa tuli äitinsä ja mumminsa kanssa syntymäpäiviä kahvittelemaan, tänä vuonna hän olikin Thaimassaa kuukauden lomalla. Sittemmin hän palasi maisemiin jopa kahdeksi viikoksi ja lähti uudelleen kuukaudeksi Thaimaahan. Imoitti kevyesti pari viikkoa aikaa tuodessaa Nuutin kotiin, että "ai niin, haen taas Nuuttia joskus, lähden reissuun". Kuulin hänen mummoltaan myöhemmin hänen lähteneen takaisin toiselle puolen maailmaa. Nice. Onneksi kaikkia ei tuo vastuu pahemmin paina! En osaa enää pukea edes sanoiksi sitä, kuinka mua oikeasti ottaa päähän se miehen retale. Siispä vaikenen tästä nyt.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Oon tehnyt elämästäni myös mukavan kiireistä, ihan vaan arkisilla jutuilla, ystävien näkemisillä ym. Eipähän ehdi turhia murehtia, ja illalla on aina väsy. Vauva viihtyy tosin edelleen tiiviisti äidin vieressä yöt ja on tissillä mielensä mukaan, eli useamman kerran yössä! xO Voin kertoo, että siitä yötissittelystä mielellään voisin luopua. En vaan oo vielä löytänyt keinoa. Kaksi yötä yritin väkinäisesti vauvaa nukuttaa omaan sänkyynsä, mutta se oli niin hirveää, että luovutin kolmantena yönä. Vauva oli todella levoton ja joudun pomppaamaan jatkuvasti pinnasängyn ja oman sänkyni väliä. Äähhh! </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Työjutut on edelleen ihan auki. Turha odotella täältä nykyiseltä paikkakunnalta mitään mielekästä duunia, entiseenkään en ole hihkumassa takaisin Ruotsiin. Minulla on vireillä jotain liittyen siis tulevaisuudensuunnitelmiini, mutta en ole valmis sitä juuri nyt jakamaan, ehkäpä sitten myöhemmin. </div>
<div style="text-align: justify;">
Mutta vihjeenä sen verran, että unelmia kohti mennään. <3</div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-89446951208935910082017-01-13T06:07:00.001-08:002017-01-13T06:23:53.017-08:00Kevättä kohti<br />
<div style="text-align: justify;">
Täällä ollaan, on tainnut tulla pieni blogitauko. Olen menettänyt kiinnostukseni kirjoitella elämästäni. Kiva kuitenkin, kun osa oli kaipaillut kuulumisia. Meidän pieni täyttää tässä kuussa puoli vuotta. Aika on totisesti liitänyt. Lapsen isästä ei ole kuulunut pihaustakaan ja elomme kolmistaan on sujunut hyvin. Olen tyytyväinen ettei hän ole hankaloittanut elämäämme, vaan kunnioitti "sopimustamme". En olisi voinut luottaa häneen kaiken sen jälkeen, koen että tein keväällä oikean ratkaisun torjuessani hänet. Lapsi näyttää pitkälti isältään, siitä ei ole kahta sanaa. Ihana, söpö lapsi on hän. Luonne on kovin erilainen mitä isoveljellä, pienempi näyttää tunteensa voimakkaasti ja hän ei ole yhtä nauravainen kuin isoveljensä ikäisenään. Meidän perheessä kuuleekin vitsiä siitä, kuinka pikkuveli ei ole mikään tyhjännauraja. Hienosti on myös kasvanut pelkällä tissimaidolla näihin päiviin, todellakin potra poika on. Nyt on aloiteltu maistelemaan kiinteitä, mutta huonosti menee niiden osalta.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Me ollaan pysytty terveinä, Nuutti on kotihoidossa minulla edelleen ja olen yrittänyt luoda meidän päiviin rutiineja jotta isovelikin viihtyisi. En sano että tämä aika pikkuveljen syntymän jälkeen olisi ollut helppoa, välillä kaikkea muuta. Imetyskin lähti niin hurjalla kohinalla käyntiin kotiinpäästyä, että luovutin yhteensä 25 litraa maitoa sairaalallekkin ekojen kolmen kuukauden aikana! Olin todella helpottunut kun lapsi syntyi heinäkuussa, se valtava fyysinen helpotus ensinnäkin ja arki sai alkaa. Suurimpien endorfiinien laantuessa kuukausien kuluessa myös väsymys ja muut negatiiviset tunteet saivat otetta minusta. Vauva nukkui ensimmäiset kolme kuukautta todella hyvin, sittemmin yöt ovat melko katkonaisia ja vauva viihtyy arviolta kuusi kertaa yön aikana tissillä. Välillä siis päivät tuntuvat melko harmailta ja pelkkä ulkona käyminen ja ruuanlaitto tuntuvat pakkopullalta. Ajoittain tuntuu, ettei missään ole mitään järkeä. Ihan kuin räpiköisin jossain lammikossa naamallani eikä kukaan halua auttaa. No asian laita nyt ei ihan täysin ole noin, toki vanhempani auttavat mitä töiltään ja harrastuksiltaan ehtivät, mutta suurimmaksi osaksi pyöritän tätä palettia täysin yksin. Ja vaikka lapset vievät ajatuksia muualle, poden aika valtaisaa yksinäisyyttä ajoittain. Nuutti on mummolassa välillä yökylässä, mutta tuntuu että silloin varsinkin tulee se yksinäisyys kun jää vaan vauvan kanssa kotiin. Välillä mikään ei tunnu hyvältä, ei edes "oma aika" yksin. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Olen alkanut käymään kuntosalilla kahdesti viikossa niin, että äitini tulee silloin hoitamaan poikia. Kaipa se on hyvä asia, kun tuntuu etten saa itsestäni mitään irti. Tähän mennessä olen siis muutaman kuukauden ajan pakottanut itseni kirjaimellisesti siihen. Jos salille sattuu muitakin ihmisiä, ahdistaa hirmuisesti. Kaipa minua vaivaa nyt jokin suuren suuri epävarmuus, sillä raskaus ei ainakaan parantanut ulkomuotoani. Siihen kun lisää kaiken edellä mainitun, olo on tosiaan varsin väljähtänyt suurimmaksi osaksi. En nyt sano että olisin masentunut, mutta alakuloinen. Syytän osaksi myös talven kaamosta, että en koe olevani pirteä. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ystäväni kanssa joulun alla juteltuani pakotin itseni myös tinder-kahville erään kolmikymppisen miehen kanssa. Ajattelin, että pakko ottaa härkää sarvista, jotta en nostata tätä miesvihaani liiaksi korvieni välissä. On haastavaa järjestää edes pientä kahvitteluhetkeä ilman lapsia, mutta olen näin muutaman kerran tehnyt. En tiedä, jostain syystä en tunne mitään. Tämä mies on mukava ja komeakin, ja hänellä on yksi lapsi. Ja ilmeisesti kiinnostunut, vaan en tunne mitään. Kaipaan ehkä halausta ja sitä, että joku sanoisi vielä joskus, että kelpaan tällaisena kuin olen. Nyt kuitenkin tuntuu että ei musta ole mihinkään, hyvä kun tämän hullunmyllyn pyöritykseen kotona. Itku pääsee usein, mutta silloin kun saan sitä "omaa aikaa". Olen muutaman kerran saanut kuulla vanhemmiltani, että koska olen tähän leikkiin lähtenyt, niin se leikki on kestettävä. En siis halua purnata heille ajoittaisesta ahdistuksestani enempää. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Joka päivä olen kiitollinen terveistä lapsistani, meillä menee ihan hyvin. Yritän ajatella myös omaa hyvinvointiani ja olen alkanut liikkua ja syödä terveellisemmin. Haluan mennä kesää kohti ja päästä tästä kaamoksesta ja loputtomista lumitöistä & uunin lämmittämisestä. En ole ajatellut vielä mitään työsuunnitelmia, olen kesän yli kotona lasten kanssa. Me mennään päivä kerrallaan, yritän nauttia tästä ajasta, sillä eihän sitä voi tietää vaikka tämä vauva olisi se viimeinen minun osaltani.<br />
<br /></div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-54933743112688176862016-08-19T07:47:00.004-07:002016-08-19T07:47:37.041-07:00<div style="text-align: justify;">
Kirjoittelin synnytyskertomusta monena päivänä, kun yllättäen aina jompi kumpi pojista on vailla äitiä, tai sitä kuuluisaa äidin omaa aikaa ei vaan enää ole. Toki olen päässyt viimeisen pian neljän viikon aikana kahdesti yksin kauppaan ja kerran yksin ulkosaunomaan, kunnes olen palannut todellisuuteen. Ja kyllä, se yksinäinen kauppareissu on tuntunut luksuslomalta, kuin olisin yksinäinen sinkku - tosin sen hetken vain! Heh.. Kiva illuusio, mutta jälleen todellisuudessahan omista lapsistaan ei mistään hintaa luopuisi. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tuntuu että pää on niin kiireinen tämän kotiarjen pyörityksen ja vähäisten unien vuoksi, että unohtelen älyttömiä JA älyttömästi asioita. Tuntuu että päivät menee hirmuisella vauhdilla, hyvä että perässä pysyy. Aikalailla tämä kotona oleminen on mennyt niiden rutiineiden pyörityksessä, mutta sekään ei suju niin ongelmitta kun aikuisia on yksi, lapsia kaksi ja tahtipuikkoa heiluttaa se kolmiviikkoinen vauva. Olen siis kokenut haastavaksi saada arjen rullaamaan, mutta nyt alkaa jo hieman helpottaa. Toki tiesin ettei se arki ainakaan helpotu toisen lapsen myötä, mutta maistuupahan ainakin enemmän elämälle. Vauva nukkuu suht hyvin öisin eikä nyt suurempia ole itkeskellyt. Hän on rintamaidolla kasvanut hienosti ja olen päässyt äidinmaidonluovuttajaksikin asti näillä maitomäärilläni. Maidon pumppaaminen vie myös helposti parituntisen yhteensä päivästäni "pahimpina päivinä", kun rinnat on koko ajan ihan pakissa! </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ylimääräisiltä stresseiltäkään ei tässä ole vältytty, sillä sosiaaliturva/raha-asiani eivät vieläkään niin sanotusti pelitä toisen valtion osalta, ja olen joutunut joka välissä niitäkin setvimään puhelimitse ja vaatimaan rahoja jotka minulle kuuluu. Todella TODELLA surkeaa ja turhauttavaa. En minä perhettäni pahoitteluilla valitettavasti elätä, vaan haluan ne vanhempainpäivärahat ym tililleni! Toisekseen olen päässyt jälleen tukkanuottasille kuntamme lastenvalvojan kanssa, joka yrittää astua ylitseni siinä että lapsen isyys tunnustettaisiin. Valitettavasti hän ei sitä pääse tekemään kun en ole paljastanut isän nimeä - tietenkään! Mutta olen saanut todella törkeää palvelua hänen osaltaan ja kertonut tästä myös hänelle. Asia on edelleen kesken, sillä minun tulee toimittaa joku vapaamuotoinen lausunto hänelle asiasta jne, jonka perusteella hänen tulisi keskeyttää isyyden tunnustus. Luulin alunperin että tämäkin asia olisi harvinaisen selvä, sillä kumpikaan vanhemmista ei halua isyyttä tunnustaa, mutta eipä sekään mennyt sitten niinkun oli kuvitellut. Saa nähdä minkälaisen souvvin hän saa tästäkin aikaiseksi, mielenkiinnolla odotan. Olen selkeästi joku ongelmamagneetti mitä tulee byrokratiaan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tässä hieman tunnelmoita täältä kaaoksen keskeltä siis, eiköhän ne asiat ala suttaantumaan. Jos ei parempaan niin ainahan ne näyttää voivan mennä huonompaan suuntaan! :D Mutta lippu on korkealla ja johan tässä on niin tottunut itsensä puolustelija, että ihan sama mitä tulee eteen niin se kohdataan. </div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-89807357062373649352016-08-16T06:31:00.000-07:002016-08-16T06:31:20.713-07:00Synnytyskertomus<div class="separator" style="clear: both; text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
<span style="text-align: center;">25. Heinäkuuta maanantaina minulle oli varattuna kontrolliaika äitipolille. Lähdin matkaan yksin autolla luullen palaavani vielä hautomaan kotiin. Elettiin raskausviikkoja 41+3 ja olin jo todella tuskastunut olotilaani, noille viikoille kun sattui vielä todella raskaita hellepäiviä, mitkä ei todellakaan tehneet olostani hehkeää tai helppoa. Musta tuntui raskauden loppua kohden kun tekisin hidasta kuolemaa suoraan sanoen, en jaksanut edes kyykätä saatikka mennä lattialle N:n kanssa leikkimään. Olin turhautunut ja tympääntynyt kun koin olevani aika poissaoleva N:llekkin. </span></div>
<br />
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Yllätyksekseni kontrollikäynnillä lääkäri totesi sisätutkimusta tehdessään kohdunkaulan olevan kypsä käynnistämiselle, ja voisin jäädä vaikka saman tien osastolle. Olin ihan äimänkäkenä ja henkisesti valmistautunut takaisin kotiinlähtöön. Ehtona toki oli pahoin pelkäämäni ballongin asennus, sen asettaminen edellisessä käynnistyksessä kun oli suorastaan ihan karmeaa tuskaa, kipua ja kyyneliä. Lääkäri vakuutteli jälleen ettei sen asettaminen tuntuisi miltään - varsinkaan nyt kun kohdunkaula on <b>kypsä. </b>Noh, tottakai suostuin mutta kädet kylmänhikisinä puristin sängynlaidasta ja odotin pahinta saapuvaksi. Turhaan odotin, sillä en totisesti tuntenut tällä kertaa yhtikäs mitään sitä asettaessa!! Siis olin ihan varma ettei lääkäri edes asettanut sitä oikealle paikalle kun se ei kertakaikkiaan tuntunut miltään. Uskomatonta... </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Toimenpiteen jälkeen hyppäsin tunniksi käyrille ja sen jälkeen sain lähteä kaupungille odottelemaan supistuksia. Olisin toki voinut jäädä myös huoneeseen makaamaan, mutta mulla ei ollut mitään tuntemuksia niin ajelin keskustaan. VIRHE! Keskipäivän ruuhkassa niitä supistuksia sitten alkoikin satelemaan, olihan siinä kiva ajella sitten kohti kauppakeskusta! Puuskuttelin ja pääsin ostarille, sinnikkona päätin käydä vielä Kapp Ahlissa hakemassa itselleni housut joihin mahtuisin mahdollisen synnytyksen jälkeen. Nappasinpa lähtiessä vielä Piknikistä salaatinkin kun sairaalan lounasaika oli tietysti juuri mennyt. Mahdoin tosin olla huvittava näky mahani kanssa, sillä supistuksia sateli parin minuutin välein kestoltaan minuutin-puolitoista, eikä niiden aikana todellakaan voinut liikkua saatikka puhua. :D Kurvasin nopeasti takaisin sairaalalle ja mietin miten pääsisin mahdollisimman nopeasti omaan huoneeseeni kärvistelemään. Sinne päästyäni supistukset alkoivat pikku hiljaa vaimenemaan, kolmessa tunnissa ne loppuivat tyystin. No eipä siinä, olinkin aika väsynyt ja otin ihan täysin levon kannalta vielä niin voidessani. Supistuksia tuli todella harvakseltaan illan aikana ja mietinkin vaan kuinka paska käynnistysmenetelmä tuo ballonki onkaan. :D No väärässäpä olin jälleen senkin asian suhteen..</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Aamulla heräsin hyvin nukkuneena, tai niin hyvin kun sairaalasängyssä voi nukkua. Menin klo 7 aikaan vessaan ja samalla käynnillä tuli supistus, jonka aikana ballonki pullahti ulos. Kätilö tuli vähän jälkeen tutkimaan ja totesti että olen semmoiset nelisen senttiä auki. WOW, oli se mitä ekana ajattelin. Siis miten se on mahdollista kun ei koe minkäänmoista kipua?! Nuuttia synnyttäessä kun olin neljä senttiä auki huusin tyyliin hoosiannaa synnytyssalissa ja rukoilin kaikkia kivunlievityksiä. No en tiedä, mutta mitään en juuri tuntenut kyllä! Seuraavaksi odoteltiin noin klo 9 tienoille ja sain siirtyä synnytyssaliin. Näihin aikoihin myös äitini tuli paikalle, sillä hän halusi olla tukenani, mikä osoittautui jälkeenpäin ajatellen todella hyväksi asiaksi.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Salissa kohtasin gynen joka sitten puhkaisi kalvot klo 10 ja jäätiin odottelemaan mahdollisia supistuksia. Minua hoiti myös kaikkien aikojen herttaisin nuorehko naiskätilö Titta, siis niin ihana ihminen! Kuinka tärkeä rooli kätilöllä synnytyksessä onkaan! Titta selvitti kuinka homma mahdollisesti etenee, kertoi olevansa käytettävissäni ilta seitsemään saakka ja tekevänsä kaikkeni sen eteen että hommat menee niinkuin niiden kuuluukin. Olin siis turvallisissa käsissä. Seuraavan tunnin aikana supistuksia ei piirtynyt käyrään ollenkaan, aloitettiin siis oksitosiinitipalla, jota tulisi nostaa noin puolen tunnin-tunnin välein jos mitään ei tapahtuisi. Klo 11:30 synnytys katsottiin alkaneeksi kun alkoi todenteolla supistella. Tässä kohden kävin jälleen mielessäni läpi kuinka hulluja me naiset ollaankaan kun pistetään itsemme siihen pisteeseen tietoisesti jne jne. :D Supistuskivuthan olivat suorastaan tukkaa nostattavan järeitä, kuinka vuodet pyykivätkin nuo tunnemuistot pääkopasta?! </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ensin toki kokeiltiin lämpimät jyväpussit, mutta aika pian siirryttiinkin ah, niin ihanaan ilokaasuun! Tunsin ainakin hetken ajan olevani voittaja kun siedin supistuksia sen avulla, ja aika hyvin siedinkin, sillä selvisin sellaiset kolmisen tuntia kunnes olin valmis ottamaan epiduraalin. Harmi vaan, että epiduraali tuli liian myöhään! Klo 16 olin saanut epiduraalin (minkä laitto meni mallikkaasti, vaikkakin tuntui ikuisuudelta!) ja anestesialääkäri selvitti kuinka se alkaisi puolessa tunnissa vaikuttamaan. No eipä ehtinyt vaikuttaa, avauduin seuraavan 45min aikana sellaiset neljä senttiä, ja se kyllä tuntui! Epiduraalin laittamisen jälkeen ihana Titta lähti evästauolle, mutta jouduin pian hänet keskeyttämään. Tunsin kun tuli ponnistamisen tarve, se vanha tuttu järjetön ponnistamisen tarve. Tämän jälkeen soitin kelloa ja tuntui ikuisuudelta että Titta on salissa. Hänen saapuessaan karjaisin että nyt <i>on pakko työntää</i> ja hän karjaisi takaisin että <i>nyt pidätät</i>! :D Seuraavaksi paikalle laukkasi joku toinen kätilö avustamaan ja kuulin kun Titta tokaisi hänelle että <i>"toi äskönen oli sitten eka ponnistus ja lapsi on melkein ulkona" </i> Seuraavat kolme minuuttia Titta joutui hidastamaan lapsen ulostuloa, sillä olisin tosiaan ekalla ponnistuksella syössyt lapsen maailmaan, ja tämän seurauksena olisin kuulemma saattanut aika pahasti revetä. Muutama ponnistus piti siis "pidätellä", mikä tuntui tosiaan aika maailman hirveimmältä asialta tuossa tilassa, mutta lopulta lapsi päästettiin tulemaan ja voi hyvää päivää jälleen kerran sitä helpotuksen tunnetta! Ponnistusvaiheeksi kirjattiin neljä minuuttia, neljä! Nuuttia yritin vääntää maailmaan lähes tunnin! Vaikkakin koin tällä kertaa ponnistusvaiheen hirveämmäksi kuin N:sta (tai sitten aika on haalistanut kipumuistoja..), niin oli synnytys kaikenkaikkiaan niin uskomattoman helppo verraten N:n syntymään, että en ollut uskoa tapahtunutta. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Synnytys kesti viitisen tuntia yhteensä ja olin ihan voimissani sen jälkeen. En saanut minkäänmoisia repeämiä tai nirhaumia ja olotila alapäässä normalisoitui aikalailla vuorokaudessa! Hyppäsin synnytyspöydältä suihkuun, puin vaatteet ylle ja sain paijjata ihanaa vauvaani salissa melkein kolmatta tuntia. Äitini läsnäolo synnytyksessä oli merkittävä. Hän oli todella tuki ja turva mitä silloin tarvitsin, ja mistä jäin N:n synnytyksessä paitsi. Äiti kellotti supistusvälejä ja minä vedin sen mukaan ilokaasua, äiti tarjosi juotavaa, paranteli asentoa, silitteli, piti kädestä, rohkaisi heikoimmalla hetkellä. Teki kaiken sen mitä tarvitsin ja enemmän. Kun sain pojan syliini, tuntui etten voinut lakata itkemästä onnesta. Olin niin onnellinen että kaikki meni hyvin ja selvittiin. Sain terveen poikalapsen, joka on ihan uskomattoman kaunis ja mun ikioma. Tummatukkainen ja sinisilmäinen, kovin erinäköinen kun N. Äiti tokaisi salissa mun olevan varsinainen leijonaäiti, ja koin suurta ylpeyttä. Tämä lapsi oli sylissäni koska minä halusin taistella ja uskoa meihin. Selvisin raskausajasta ja vieläpä synnytyksestä. Koin kaiken kovin voimauttavana! Korjaava synnytyskokemus kun vertaa Nuutin syntymään, mikä oli todella raskas kaikinpuolin. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Vietin vauvan kanssa sairaalassa neljä päivää, mikä tuntui hyvältä, sillä sain keksittyä vain vauvaan ja itseeni. Siihen että maito alkaisi laskea ja sain levätä samalla tutustuen uuteen tulokkaaseen. Hän onkin varsin rauhallinen tapaus, vähintäänkin yhtä helppo kun isoveljensä. Isoveli on myös ottanut pikkuveikan hienosti siipiensä suojaan ja on selkeästi ylpeä tittelistään. Toki pientä huomionhakuisuuttakin on ollut havaittavissa, mutta onneksi minulla on hyvä tukiverkosto ja auttavia käsiä Nuutin hoidon suhteen. Joka päivä joku on käynyt meitä katsomassa ja hieman auttelemassa. Ei voi kun olla kiitollinen tästä kaikesta! <3</div>
<br /><br /><a href="https://4.bp.blogspot.com/-OEkButoSCJ4/V7MU-ajz8CI/AAAAAAAABZQ/i7s2tM1m1cQCJnHQD04n9jCgK9EoDsNJACLcB/s1600/IMG_1988.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em; text-align: center;"><img border="0" height="320" src="https://4.bp.blogspot.com/-OEkButoSCJ4/V7MU-ajz8CI/AAAAAAAABZQ/i7s2tM1m1cQCJnHQD04n9jCgK9EoDsNJACLcB/s320/IMG_1988.JPG" width="240" /></a><br /><br />Vajaa 50cm ja 3,8kg puhdasta kultaa<br /><br /><a href="https://3.bp.blogspot.com/-yRy4_OTT5ic/V7MVCMDIvBI/AAAAAAAABZU/-FAonE_F2lEntylZP60hRTzA6mBtLITkgCLcB/s1600/IMG_2134.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em; text-align: center;"><img border="0" height="320" src="https://3.bp.blogspot.com/-yRy4_OTT5ic/V7MVCMDIvBI/AAAAAAAABZU/-FAonE_F2lEntylZP60hRTzA6mBtLITkgCLcB/s320/IMG_2134.JPG" width="240" /></a>Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-69559188183909745282016-08-06T09:23:00.002-07:002016-08-06T09:23:22.057-07:00KotonaPikaisia kuulumisia täältä vauvapesästä. Ylimääräistä aikaa ei tunnu kellosta löytyvän tällä hetkellä että edes konetta ehtisi avata! Viihdyttiin sairaalassa viisi päivää, mutta kokonaisuudessaan olin siellä sen kuusi päivää. Synnytys oli aivan mieletön, todella voimauttava kokemus kun vertaa N:n syntymään. En olisi voinut olla tyytyväisempi valintaani vaihtaa toiseen synnytyssairaalaan. Maito nousi 3. Pvänä synnytyksestä ja sitä tulee niin paljon että olen jopa alkanut luovuttamaan sitä synnärille! Vauvan paino on noussut kohisten syntymän jälkeen.:) Oma paino on myös tullut kivasti alaskäsin. Keräsin +15kg, josta jäljellä istuu tällä hetkellä 4kg. Ei huono! <div>
<br /></div>
<div>
Arki on lähtenyt rullaamaan ja N on ottanut vauvan hienosti vastaan. Toki pientä mustasukkaisuutts on ilmassa kun äiti ei repeä joka paikkaan juuri sillä sekunnilla kun N haluaisi. Mutta eiköhän tämä tästä ala suttaantumaan, tai tasaantumaan. Kyllä on kädet täynnä töitä, mutta univelkaa ei ole eikä mieliala ole matalalla lainkaan. Päinvastoin, tunnen olevani onnellisempi kuin koskaan. Niin kiitollinen kaikesta tästä. Mun ihanat pojat.<3</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Kirjoittelen synnytyskertomusta kun ehdin sekä muita fiiliksiäni.</div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-18898041539227839062016-07-26T12:29:00.002-07:002016-07-26T12:29:59.305-07:00Pikkuveli on täälläHän saapui tänään. Ihana, ihana pieni poikani. N:n pikkuveli. Meidän uusi perheenjäsen, joka on niin suloinen ja rakastettava tummatukkainen ruttunaama!<3 <div>
<br /></div>
<div>
Vointimme on loistava olosuhteisiin nähden. Palaam asiaan kun tuntuu taas siltä, nyt jatkan vauvatuprussa leijumista.</div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-6932864164674880592016-07-24T20:21:00.001-07:002016-07-24T20:21:13.759-07:00Rv 41+3<br />
<div style="text-align: justify;">
Huomenta. Täällä ollaan aamukahvilla ja kello on kuuden pintaan. Karmea yö takana, sillä oli niin kuuma. Helteitä on nyt riittänyt usean päivän ajan, joten asunto on kuin sauna. Olen nukkunut pätkittäin ja huonosti, mut no can do. Tänään on siis päivä kun suuntaan nokkani Äpolille taas, menen tällä kertaa yksin. Mun pitää olla paikalla jo ysin jälkeen, ja matkaan menee 1,5h. Vanhempani onneks tulee mun luo, joten ei tarvii Nuuttia raahata ite mihinkään. N nukkuu yleensä muutenkin lähemmäs kymmentä, joten en tiedä raskinko herättää sitä edes lähtiessäni vaikka mieli tekisikin. Enhän tiedä otetaanko mut nyt osastolle vaiko ei. Ärsyttää oikein tää "tietämättömyys".</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kätilökin oli jotenkin huvittunut mun kysyessä että koska VIIMESTÄÄN mut otettas käynnistykseen. Kyllä mua hieman tää välimatkakin stressaa tän tukalan olon lisäks nyt. Eikä huvita jos pitää kolme kertaa käydä tällä viikolla reissu kaupungissa. Bensoihin kun menee aina se 40e ja polimaksuakin tulee 35e joka käynnistä, eli ei oo ilmasta lystiä. Huoh...</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
No näihin tunnelmiin. Lievää menkkajomottelua on alavatsalla, mutta njäh. Ei merkkejä sen kummemmin tulevasta synnytyksestä. Turhautunut ja tympääntynyt kuvaa varmaan nyt oloa parhaiten. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Palataanpa asiaan kun ollaan viisaampia. </div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-41339486065656530122016-07-21T22:31:00.004-07:002016-07-21T22:31:55.979-07:00Rv 41+0<br />
<div style="text-align: justify;">
Noniin, oliskohan vika raskausviikko meneillään?!! Eilen soiteltiin Äpolilta että maanantaina EKAAN yliaikaiskontrolliin, niitä kun on olemassa kuulemma useampia, sillä odotellaan rauhaksiin että vauva lähtis syntymään. No ei tuu tapahtuun sanon minä. :D Epäkypsää kohdunkaulaa kun ei haluta lähteä sörkkimään. Mikähän mun kehossa on "vikana" kun se ei kypsytä sitä kohdunkaulaa?? Mulla on tullut sitä limatulppaa jonkin verran, mutta senkin tulo on nyt hiipunut lähes kokonaan viime päivinä. :( Hieman arvelluttaa tää yliajalla oleminen, onhan vauvalla varmasti turvallista edelleen kohdussa jne. Mut viisaammathan ne näitä päätöksiä puolestani tekee. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mun vanhemmilla on myös vika lomaviikko ensi viikolla, joten nyt todella nostaa päätään myös stressi siitä, kuka hoitaa Nuuttia kun lähden synnyttämään. Jos en siis saa lasta ulos ensi viikon aikana. Eikä pelkästään se ulos saaminen, vaan meneehän siellä sairaalassakin päiviä sen jälkeenkin! Mun vanhempi siskohan oli tosiaan täällä 2,5 vkoa ja lähti viime sunnuntaina kolmen viikon reissuun ulkomaille, hän ei siis päässyt mukaan synnytykseen. Nuorempi siskoni on heinäkuun alussa lähtenyt Etelä-Suomeen omien töidensä vuoksi. Mulla ei edelleenkään ole niitä hyviä ystäviä kotipaikkakunnalla jotka voisivat hoitaa Nuuttia/joiden kanssa Nuutti olisi niin sinut että voisi olla tyyliin yötäkin. Eikä kyllä ole oikeastaan muuallakaan enää. Sampan luonakaan N ei ole ollut ikinä yötä, joten sekin on hienosti poissuljettu ajatus! </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kyllähän tässä jostain aina saa stressinpoikasta aikaiseksi. Saisi masamyöhänen nyt vaan alkaa harkitseen sitä synnytystapahtumaansa, täällä käydään kärsimättömiksi ja mamma on ainakin ihan ylikypsä henkisesti. <3</div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-11887168384960409902016-07-18T22:44:00.000-07:002016-07-18T22:44:06.413-07:00Rv 40+4<br />
<div style="text-align: justify;">
Huomenta vaan, täällä on ihan hyvin nukuttu yö takana. Helteiden jälkeen oon tosiaan saanut taas nukuttuakin, mutta tänäänhän ne helteet kuulemma taas alkaa... Huoh. Ois voinut tässä välissä vaikka jakaantua, niin olo ois astetta helpompi. Viime Äpolikäynnin jälkeen on tullut pientä verensekaista tihkuvuotoa, ja eilettäin ihan reilusti 3-4krt sellaista limansekaista vuotoa. Varmaan peräisin limatulpasta, mutta sitähän voi vuotaa vaikka viikkotolkulla ilman sen kummempaa. Menkkajomotusta oli myös vatsalla eilen, mutta sehän tietysti loppui iltapäivällä sitten taas kuin seinään! Kävin edellisenä päivänä varta vasten lenkillä (30min), jotta ärsyttäisin oloani, mutta tuo oli kaikki ilmeisesti mitä sain aikaiseksi. Enää en vaivaudu! :D </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Eilen kävin neuvolassa ja sielläKIN terkan eka reaktio oli "Ai mää ajattelin jo että jospa oisit menny synnyttämään!" NII-IN, oisin jos oisin voinut! :D Puhumattakaan miljoonasta muusta uteliaasta sukulaisesta, jotka onneksi häiriköivät suurin osa äitiäni kysellen joko vauva on syntynyt. Ihan kivahan se on että ollaan kiinnostuneita, mut suurin osa heistäkään ei kyllä oo ollut kiinnostunut mun voinnista noin muuten koko raskausaikana. Nyt näiden uteliaiden sukulaistanttojen mielestä on vaan niin jännää, kun syntyy lapsi jonka isästä kenelläkään ei ole mitään hajua ja jota vastaan kaikki ovat olleet. En ole varma haluanko julkaista edes vauvasta ihan heti kuvia sosiaaliseen mediaan, jossa kasvot on paljastettuna. Olen siitä ristiriitaisissa olotiloissa, vaikka enhän minä voi vauvaa vauvan isältä "suojella". Jos hän haluaa nähdä kuvia, johan hän ne jotakin kautta onkii itselleen? Saatikka voi tehdä kuten on uhkaillut jne. Ehkä teen kuten parhaalta tuntuu siinä vaiheessa sitten. En ole tähänkään mennessä antanut hänen häiritä elämääni, joten miksi miettisin aikaa vauvan syntymän jälkeen. Njäh.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Torstaina mulla on tälle viikolle jo toinen neuvola-aika, jossa terkka aikoi tehdä sitten lähetteen Äpolille ensi maanantaiksi. Pitää kai vaan toivoa että toi limatulpan valuminen tarkoittaisi sitä, että kohdunkaula kypsyy ja ois valmis edes sille käynnistyksen aloittamiselle sitten! Stay tuned, sisters!</div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-74339165831844544162016-07-15T01:47:00.003-07:002016-07-15T01:47:40.137-07:00Rv 40+0<div style="text-align: justify;">
Laskettu päivä. Se maaginen päivä, nythän vauva voi syntyä "minä hetkenä hyvänsä". Hah. Voi että oon skeptinen! Ei mitään tuntemuksia mahdollisesta synnytyksen lähenemisestä. EI MITÄÄN. Vauva polskii masussa niinkun kuuluukin, ja paikat on visusti kiinni ilmeisestikkin. No mikäs tässä ollessa, olotila on ihan OK. Masu ei ole mikään valtava edelleenkään, painoarviohan oli 2900g nyt kun kävin ä-polilla. Eli vaavilla on sopivasti varaa vielä kasvaakkin parin viikon aikana. :) </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Rv 41+3 pitää käydä jälleen äitipolilla. Toivotaan että sitten sais jäädäkkin, kun tätä välimatkaa kummiskin on tässä kodin ja sairaalan välillä kivasti. Aikoivat sitten harkita sitä ballongin asennusta, <span style="font-size: x-small;">HUOH</span>. Kerroin, että mulla on karmea kokemus siitä ballongista. Sen asennushan oli silkkaa kidutusta, kuin kohdunsuu olisi väkisin revitty auki ja sinne pumpattu joku järjetön pallo puristamaan, jonka seurauksena alkoi välitön jäätävä kipu vatsalla. Supistuksiahan se mulla aiheutti muistaakseni vuorokauden ajan, mutta paikat ei todellakaan auenneet ja seuraavana päivänä se otettiinkin onneksi pois! Äpolilla ihmeteltiin kokemustani suuresti, sen kun ei yleensä pitäisi tuntua "juuri miltään". WHOOT?!! Kuulemma alle prosentilla on sellainen hermotus kohdunsuulla, mikä aiheuttaisi moisia tuntemuksia kuin itselläni. No ehkä kuulun siihen alle prosenttiin?!! Tuskin nyt ihan tyhjästä valitan jos sen ei kuuluisi sattua! Mutta joka tapauksessa, se on kuulemma luonnollisin menetelmä käynnistellä synnytystä, joten siihen on ilmeisesti edelleen taivuttava. Ainakin kokeilemaan...</div>
<div style="text-align: justify;">
Oisko vaan niin paljon helpompaa kun asiat menis itsestään, oisko se taas liikaa vaadittu kohdallani.:( Luonto vois nyt hoitaa asiansa niinkun on tähänkin asti! </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Synnytys pyörii siis kieltämättä mielessä monesti päivässä: milloin se alkaa, oliko tuo jokin tuntemus, supistaa? ei supista?, argh..! Raivostuttavaa. Ihan kun parin viikon ajanjakso olisi nyt ikuisuus mielessäni. :D Oon ehtinyt toki muutakin tehdä mietintämyssyltäni. Me on käyty maauimalassa N:n kanssa yksi ihana hellepäivä, vietetty aikaa porukoilla grillaillen ja saunoen ja huomenna ois markkinapäivä. Ihania kesäpäiviä ollut ja tulee vielä lisää. :) Kaiken kaikkiaan elämä on aika ihanaa just nyt.</div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-37567192028672588952016-07-12T21:02:00.002-07:002016-07-12T21:02:29.467-07:00Rv 39+5<br />
<div style="text-align: justify;">
Tätä aamua on odotettu, joskin pahoin pelkään että joudun vielä palaamaan kotiin. Meen sinne sairaalan kontrolliin. :/ Eilen oli vaikea päivä kaikinpuolin. Olotila on hyvin tukala ja kuppi meni kuvainnollisesti sanottuna nurin. Välit vanhempieni luona kiristyi vanhemman siskoni ja äitini kanssa, taustalla vanhat vakiintuneet riidanaiheet, joita en juuri nyt jaksa puida. He saivat minut kuitenkin lähes hulluuden partaalle kunnes tajusivat että on ehkä aika antaa just nyt vaan <span style="font-size: x-small;">OLLA. </span>Manasin heitä jo alimpaan helvettiin ja käskin vanhemman siskoni pysyä kaukana synnytyksestäni. Nuutti oli järkyttynyt "kohtauksestani". Olin kyllä itsekkin, mutta rauhoituin kun sain N:n syliini. Me itkeskeltiin sylikkäin ulkona tuulenvireessä yli puoli tuntia tapahtuneen jälkeen. Olin juuri sinä päivänä luvannut viedä N:n maauimalaan uimaan ja aioin pitää kaikesta edeltäneestä huolimatta lupaukseni. Myös olotilastani huolimatta, hellettä kun puski ties missä lukemissa. Sinne mentiin sitten äitini ja siskoni kanssa. Tärkeintä että N oli onnellinen, ja olihan hän. Eikä ihme kyllä kysellyt nukkumaan mennessäänkään raivoamisestani. Itkeskeli vaan että tahtoo äidin mukaan sairaalaan. :'/ Turhaa en kyllä sairaalaan jää makaamaan, en kestä olla mitään kahta viikkoa erossa Nuutista!!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tämä aamu valkeni lukemattomien heräämisten jälkeen tuskaisen hikisenä. Täälä kämpässä on vaan niin vitun kuuma suoraan sanoen että en kestä. Joka rööri on auki ja ilma seisoo paikallaan! Oi tätä Suomen kesää! Jos ei sada vaakasuorassa niin sit paahtaa taivas aukealta ja kuolee kuumuuteen. Juu mikään ei oo hyvä ei. Tässä olomuodossa märissä lakanoissa +30 asteessa alasti pyöriminen ei vaan kohenna jotenkin tätä olotilaa, kumma kyllä! Mulla on jotenkin tosi pöhnäisen paha olo. Mut enpä oo nukkunu enää viikkoihin hyvin. Tää kuumuus vaan tekee tästä vielä asteen kiduttavampaa. Vauva on myös ollut masussa huomattavasti hiljaisempi liikkumaan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Me myös illalla "sovittiin" siskoni kanssa, sillä hän vaikutti olevan hyvin pahoillaan tapahtuneesta. Olen siis tänä aamuna menossa kontrolliin hänen kanssaan. Riitamme ydin liittyi kiteytettynä asiaan, jossa multa ois tässä tilassa jälleen vaadittu jotain, johon en vaan enää jaksa vaivautua. En ole tässä tilassa enää kykenevä miellyttämään ketään muuta kuin Nuuttia ja itseäni. Olen kyllä yleisesti ottaen ajatteleva yksilö mielestäni ja pyrin miettimään läheisiäni, mutta onko<b> just nyt</b> liikaa, jos läheiseni ajattelisivat vaan sitä mun parasta ja saisin rauhassa keskittyä tulevaan koitokseen?? Mun mielestä se ei ole liikaa nyt. Isäni oli onneksi koko ajan puolellani ja takoi järkeä myös muiden päähän. Mun mielestä vanhempi sisareni etenkin asuu niin oman napansa ympärillä, että hänen kanssaan on välillä mahdoton olla samaa mieltä tietyistä elämän perusasioistakaan. Mun mielestä hänelle olisi enemmän kuin hyvä nähdä tämä synnytystapahtuma. Se, kuinka äitiys syntyy. Koska se ei synny helpolla! Ja sen jälkeen mikään ei ole enää ennallaan, varsinkaan se oma napapiiri. Jospa se saisi hieman häntäkin ajattelemaan toisesta näkökulmasta itsekkyyttä. Osaan tietyllä tavalla samaistua moniinkin asioihin millainen hän on, sillä olinhan joskus itsekkin sellainen. <i>Sitten musta tuli äiti. </i></div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Oon siis ollut herkillä ja olen edelleen. Koen pienehkön henkisen romahduksen jos lääkäri täysteilaa käynnistykseni. Toivon että kohdunsuu olisi kypsynyt tarvittavan määrän ja että synnärillä ei ois ruuhkaa!! On niin vaikeeta jättää esikoinen vanhemmilleni hoitoon tietämättä kuinka pitkä reissu tulossa, NIIN vaikeeta että voisin senkin takia vaan itkeä krokotiilin kokoisia kyyneleitä. Mut pitää olla vahva, jotta N olisi myös vahvempi. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<i><div style="text-align: justify;">
<i>Pianhan oon nyytin kanssa kotona N:n luona.. Ja kaikki on kuten pitääkin. Selviän tästä.</i></div>
</i>Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-62153673546881587882016-07-04T23:57:00.001-07:002016-07-04T23:57:24.890-07:00Rv 38+4<br />
<div style="text-align: justify;">
Täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena, tietysti. Ei merkkejä tulevasta synnytyksestä. Eilen toki kun tuli touhuiltua kotihommia, supisteli vatsaa kovastikkin, mutta ei kivuliaasti. Tänään tiedossa olisi jalkahoitoa! <3 Ja huomenna pitäs tehdä Ikeaankin vielä reissu ja hakea hoitopöytä ym. Pinnasänky on myös vaiheessa, sillä se on osissa vintillä. Mun äiti on luvannut maalata sen ennen kokoamista, joten sitä odotellessa. Eilen mun porukat ja isosisko kokosi N:lle trampan pihalle, voi kuinka onnellinen N olikaan. :) Kyseessä on pienin versio, eli 2,5m halkaisijaltaan oleva trampoliini. Ihan soppeli pikku miehelle tänä kesänä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Torstaina mulla on ilmeisesti ja toivottavasti vika neuvola-aika. Sitä seukilla viikolla onkin sit aika sairaalan Ä-polille, ja teen kaikkeni että synnytystä alettas käynnistämään. En jaksais hinkata tätä 120km välimatkaa enää ja oon niin väsynyt tähän olotilaan että en kestä enää. Nyt kun N:llekkin olis hoitajat kotona kun porukat lomalla vielä, niin ei tarviis stressata sitä kuka hoitaa lasta kun tulee aika lähteä synnytykseen. Mun mielestä se ois aika kohtuutonta että en tiedä mihin lapsen pistäisin vaikkapa keskellä yötä jos synnytys käynnistyisi. Mun äiti kun tekee 24h vuoroja ja isäkin on arkena töissä. Ystäviä mulla ei paikkakunnalla ole jotka voisivat auttaa, yksi ainoakin on itse raskaana nyt ja omaa lapsen, joten ei hänkään repee. Toinen asuukin sit taas sen 120km päässä.. -_- </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Miten ihmeessä tästä loppuraskaudesta saakin revittyä aina samanmoisen stressin? Kunpa voiskin olla vaan silleen, että oottelis rauhassa ja tyytyväisenä lähtöä. Jaksais olla kärsivällinen... Se on kuitenkin elämän mittakaavassa hetki vain kun vauva on täällä, keinolla millä hyvänsä.</div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-62356723438792386222016-06-28T21:50:00.002-07:002016-06-28T21:50:31.319-07:00Rv 37+5<div style="text-align: justify;">
Kävin eilen laittamassa pään kuntoon, eli hiukset saivat kahden kuukauden takaa taas fressimmän ilmeen! Ihanaa! Meillä on monen vuoden takainen asiakassuhde kampaajani kanssa, ja on lähes koomista kuinka "avoin" voi olla käytännössä tuntemattomalle ihmiselle. Mitä nyt kuukauden-parin välein muutaman tunnin jutustelulla voi toisesta todella tietää? Ainakin jonkinlainen mielikuva on, ja arkojakin asioita on jaettu. Tuntuisi todella vaikealta luopua siitä luottokampaajasta minkä kanssa kemiat kohtaa, hassua! </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Eilettäin N meni myös S:n äidille hoitoon siksi aikaa kun hoitelin asioita kaupungilla. S meni sitten hieman myöhemmin katsomaan poikaa ja oli paikalla kun kurvasin asioideni jälkeen suoraan kahvipöytään. Kampaajani on tietoinen mun ja S:n historiasta karkeasti, hänellä kun sattuu itsellään olevan hieman samantapainen historia kanssani mitä tulee parisuhdeasioihin. Kampaajaa tietysti huvitti kun tullaan kumminkin niin hyvin toimeen nykyään S:n kanssa, että saatan tosiaan siellä kahvipöydässäkin istahtaa senkin kanssa, eikä siinä ole nykyään enää mitään ihmeellistä. No toki tietäähän hän, ettei se työttä ole tullut,<i> ajatustyöttä. </i>Ja tietää hän myös ettei ne kaikki tunteet S:aa kohtaan ole täysin kuolleet, tuskin kenenkään kohdalla joka jotain ihmistä on rakastanut tosissaan. Kampaaja kysyikin yllättäen voisinko antaa S:lle vielä anteeksi, jos hän sitä pyytäisi. Vastasin lähes viiveettä <i>kyllä.</i> Se vaan tuli jostain takaraivosta, hetkeäkään miettimättä. Mutta kampaaja ymmärsi tämän, paremmin kuin hyvin.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Vaikka mulla ja S:lla on järjetön vuoristoratahistoria tunnesaralla, oon aina rakastanut sitä intohimoisesti ja palavasti, mutta myös tuntenut järjetöntä vihaa. Eli suhteemme oli todella viha-rakkausmainen. En ole kenenkään kanssa tuntenut samoin, eikä kukaan ole saanut mussa tuntumaan sitä samaa kihelmöintiä ensi kosketukselta. Saatikka sellaista ärsytystä kun jossain riidan vallassa! Oltiin myös nuoria ja temperamenttisia aikoinaan, onhan tuosta hieman kasvanut. Nykyään S:n kosketuksesta on aikaa se kolme vuotta, enkä oikeastaan osaa tarkalleen ottaen sanoa kuinka paljon hän on muuttunut itse tässä ajassa. <i>Kuinkahan paljon hän on miettinyt mua, meitä? Mitä olisi voinut tapahtua jos oltais annettu toisillemme aikaa? </i>Näitä asioita olen itse miettinyt. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Eilen kahvipöytään istuessa kainostelin hieman vauvamasuni kanssa, mietin mitähän S mahtaa ajatella. Siinä se istui mua viistosti vastapäätä ja katseli, sillä oli <i>se ilme ja katse. </i>Se oli ajellut päänsä kaljuksi, mitä jopa N ihmetteli mulle kohteliaasti jälkeenpäin<i>: "Miksi isillä ei oo hiuksia? N tahtoo myös kaljupään." </i>Niin. Niin äitikin tahtoisi jos vaan saisi... Tuota kaljua päätä on tullut siliteltyä ja sanottua maailman ihanimmaksi kaljuksi pääksi. Se oli kuin suoraa kiusausta ajella kesätukasta kaljupää. Ja se ilme, vieno hymy, isot siniset loistavat silmät joiden silmäkulmissa oli se tuttu pilke. Miksi ihmeessä S kiusasi mua. Sen ajatukset on yksi suuri mysteeri, oisin voinut antaa sillä hetkellä <b>paljon</b> niistä ajatuksista. Kysyin mitä S:lle kuuluu, johon hän hörähti kuin yllättyen kysymyksestä, eikä voinut pidätellä enää hymyään, mutta vastasi mulle lyhyesti vaan, että <i>hyvää kuuluu. </i>Yllättäen N illalla nukkumaan mennessä kysyi multa, että <i>"äiti rakastatko isiä?", </i>josta yllätyin ihan hirveästi, eihän se ole ikinä moisia kysellyt! Vastasin neutraalisti, että <i>toki rakastan,</i> johon N vastasi kihertäen, että <i>isi rakastaa vain Nuuttia. </i>Ehkä S on käynyt jonkin sortin rakkauskeskestelua salaa selkäni takana N:n kanssa aiemmin. Monesti isin luona keskustellut asiat tulevat sinä iltana ikäänkuin pinnalle kun N on käynyt tapaamassa isiä. Olin vaan yllättynyt...</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Toisekseen musta tuntuu että ilman tätä tulevaa lasta mulla ja S:lla ois voinut ollakkin vielä mahdollisuus. Soittihan hän mulle sen epämääräisen puhelunkin viime syksynä, josta olisin voinut salamana juosta hänen syliinsä. Mutta tiesin mitä menetän kun tein päätökseni. En kuvitellut sen päätöksen jälkeen enää hetkeäkään, että S hyväksyisi tätä lasta ikinä omakseen. Joten tavallaan kuolletin ajatukseni S:sta ja kaikista muistakin sen jälkeen kun päätin pitää tämän lapsen. Tein vaan niinkun mun sydän sanoin, ja otan vastaan mitä annetaan. Eiköhän se elämä ohjaa...</div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-74773517620325010272016-06-21T16:57:00.002-07:002016-06-22T00:39:04.683-07:0036+5<br />
<div style="text-align: justify;">
Kello on 2:45 yöllä, ugh.. En tosiaankaan valvo sen vuoksi että synnytykseni olisi käynnistymässä, vaan kun ei vaan pysty nukkumaan. Olo on vaan tukala!! Pahinta on just tää kun on nukkunut pari tuntia ja herää pissalle, eikä sen jälkeen enää kykene nukkumaan. Pyörin tunnin sängyssä ja lopulta oli pakko vaan nousta ylös ja alkaa keitteleen hunajateetä. :( Vauva on myös melkoinen yökyöpeli ja aina jos käyn hereillä yöaikaan, alkaa vatsassa semmoinen temmellys että huh. Nytkin tuntui että sen pienet jalat tulee ihan just kylkikaaresta ulos. Päivisin liikehdintä on paljon jotenkin rauhallisempaa, tai sitten sitä ei huomaa itse niin hyvin kun on tekemistä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
On tää loppuraskaus melkosta aikaa. Sitä kuvitteli että tiedossa on ihania yöunia vielä, mut vähänpä tuota taas muisti! :D Nyt ihan muistutukseksi itselle, että näillä viikoilla ei enää nukuta vaikka kuin nukuttas! N sentään tuhisee menemään, ja toivottavasti pystyy nukkumaan kun vaavikin tulee ja herättelee öisin. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ostin tänään keinutuolin olkkariin! Pieni heräteostos, mutta kyseessä ei ole perinteinen vanhanajan kiikkustuoli, vaan vähän modernimpi Stemman versio. Tosi kiva, ja tuli heti mieleen kuinka hyvä siinä on vauvaa yömyöhillä hyssytellä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Njäh, nyt jos vähän surffailisi ja sit koittais jälleen lähtee tän ison masun viereen köllötteleen...-_-<br />
<span style="font-size: x-small;">.</span></div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-23498551223184276722016-06-18T10:09:00.004-07:002016-06-18T10:09:41.970-07:00Rv 36+1<br />
<div style="text-align: justify;">
Mulla oli eilen neuvola, ilmeisesti ylimääräinen sellainen kun kesätuuraaja terkka oli sekoillut omiaan. Noh, kävinpähän siellä sit vähän valittamassa! Olo oli pari päivää sitten todella tukala, tuntui kun vatsalaukku työntyisi kurkusta ulos kun vähänkin söin jotain. No kappas, toiveisiini ilmeisesti vastattiin koska seuraavana yönä vauva möyri ja möyri ja aamulla olo oli helpompi. Neuvolassa vaikka kuinka terkka mittaili, oli sf-mitta laskenut. Näin ollen vauva taitaakin olla laskeutunut! Jipii! Helpompi olotila on jatkunut, onneksi. Ja toki pitää välttää ähkyövereitä, ne tulee niin helposti. Hiukan pelottaa se loputon nälkä synnytyksen jälkeen kun masussa onkin tilaa. :D</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Käytiin N:n kanssa sirkuksessa viime viikolla ja oli huippu retki! Mun pieni kolmivuotias oli onnensa kukkuloilla kun pääsi sinne, ja olihan siellä ihana tunnelma. :) Tällaisia pieniä retkiä on mukava tehdä, tosin tämä mamma alkaa olla jo niin väsynyt päivän mittaan, ettei kovin pitkiä retkiä jaksa. Käytiin myös serkkutytön luona edellisviikonloppuna yökyläilemässä. Hänellä kun lähes päivälleen saman ikäinen poika N:n kanssa. Oli kiva reissu, mutta olin todella naatti sen jälkeen pari päivää. Heti kun nukkuu oudossa sängyssä ja ympäristössä niin jopas oli huonot yöunet, kun muutenkin ovat niin katkonaiset jo. Mut nyt en olekaan lähdössä enää mihinkään reissuun, muuta kuin synnärille seuraavaksi! Ja sitä odotellessa... Välillä toivoisi että vauva tulisi itsekseen ennen laskettua aikaa, välillä toivoo että saisi olla vielä N:n kanssa muutaman viikon kaksin. Kaiken lisäks tulee niin hirmu ikävä N:a jos joudun oleen viikonkin sairaalassa, saatikka pidempään! En halua edes ajatella.. :( N kun on nytkin hokenut välillä että<i> "voi kun tulee äiti sua ikävä kun lähdet hakemaan vauvaa", </i>ja minun raskaushormoneihinhan tuo iskee kuin puukko selkään ja sit vollotan. :D </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
N sai tänään söpön Angry birds onkivavan ja me lähdetään papan ja N:n kanssa huomenna testaan josko sillä saisi kalaa. Kyllä on niin ihana seurata pienen lapsen riemua pienistä asioista. <3<br />Tänne ei ihmeempiä siis, odottelua ja olemista. Elän elämäni parasta aikaa just nyt ton naperon kanssa, ja varmasti tuleva mullistus vain parantaa sitä entisestään.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<br />Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-33218438882237935272016-06-14T01:09:00.001-07:002016-06-14T01:09:12.544-07:0035+4<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://4.bp.blogspot.com/-GSb9LbOEmuo/V1-57zto1OI/AAAAAAAABYI/hghDbxEAElwY5oOzW2-x_ZgXTvabt4R-QCLcB/s1600/IMG_5165.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="320" src="https://4.bp.blogspot.com/-GSb9LbOEmuo/V1-57zto1OI/AAAAAAAABYI/hghDbxEAElwY5oOzW2-x_ZgXTvabt4R-QCLcB/s320/IMG_5165.JPG" width="193" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tämän hetkistä raskautta 35+4</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-JPWLvycgJkk/V1-6PXfSTMI/AAAAAAAABYQ/Ysl9kWtjKoY0NBcKMWhk3vDNy9cv4Jm9wCLcB/s1600/Rv%2B35%252B4.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-JPWLvycgJkk/V1-6PXfSTMI/AAAAAAAABYQ/Ysl9kWtjKoY0NBcKMWhk3vDNy9cv4Jm9wCLcB/s320/Rv%2B35%252B4.JPG" width="250" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">N:n raskautta rv 35+6</td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://1.bp.blogspot.com/-ER9h-xpIeTQ/V1-7R0soR5I/AAAAAAAABYc/9713J7xd1P8-4gbhDPBcc6jsOE1sKDOcgCLcB/s1600/IMG_5179.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><img border="0" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-ER9h-xpIeTQ/V1-7R0soR5I/AAAAAAAABYc/9713J7xd1P8-4gbhDPBcc6jsOE1sKDOcgCLcB/s320/IMG_5179.JPG" width="240" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tula standard - So Jelly <3</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div style="text-align: justify;">
Raskausvertailua! Eka masukuva mitä tuli oikealla kameralla otettua. Mun mielestä tän hetkinen masu on pienempi kuin N:n odotuksessa, kuvissa näyttää aikalailla samalta. Edestäpäin katsottuna jenkkikset on hävinneet, mutta kohta ne taas laskeutuvat paikoilleen. :D Mun takamus on myös kyllä kokenut lässähdyksen, "jeij.." </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kolmannessa kuvassa myös saamani Tula So Jelly -kantoreppu, ihana! Kertakaikkisen ihana. :) Tosi jämäkän tuntuinen, tuskin maltan odottaa että pääsen testailemaan. Pitää vielä hankkia se vauvatuki vaan reppuun.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-3252896547647592012016-06-09T00:45:00.003-07:002016-06-09T00:45:57.052-07:00Rv 34+6<br />
<div style="text-align: justify;">
Eilen oli se lääkärikäynti sairaalassa. Kaikki oli vauvalla hyvin ja hän on kääntynyt pää alaspäin, toivotaan että pysyy nyt myös. Sain uuden ajan vähän ennen laskettua aikaa, tarkastetaan tilanne uudelleen jos mitään ei ole sitä ennen tapahtunut. Olen hieman skeptinen tosiaan sen suhteen että tapahtuuko. Pitihän N:kin savustaa ulos ja siinä kesti vielä sen viikon... Huoh. Hieman jännittäisi se käynnistyskin, kun ei tietäisi kuinka kauan senkin kanssa saisi taas kärsiä. Mut eipä auta stressata ennalta! Tästä on taas joka tapauksessa selvittävä keinolla tai toisella, ja kaikista tärkeintä on että vauva syntyy terveenä ja hyvinvoivana, sama sille kuinka paljon minä joudun kärsimään. :)</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mun ystävä jenkeistä on lähettänyt mulle jo etukäteisen vauvalahjan, nimittäin Tulan kantorepun!:O En malta odottaa et pääsen postista sen noutamaan, iiiks. Jänskättää mikä kuosi siellä odottelee, kun jenkeisttä on tarjolla vähän eri kuosejakin kun täällä. Mut ihan sama mikä kuosi, kaikki kelpaa! Mieletön lahja. <3 Pitänee hommata sit vaan se vauvatuki siihen. Pistän kuvaa sitten kun oon päässyt käsiksi Tulaani. Nyt onkin tosi hauska päästä kantamaan vauvaa jo vastasyntyneestä. Olisin niin kovin halunnut N:n aikana jo kantoreppua, mutta ei ollut varaa. Lopulta N oli jo niin iso, että en usko että hän olisi viihtynyt repussa. Jospa tää vauveli nyt viihtyisi kun alusta asti kannetaan.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mulla on hakusessa enää oikeastaan itkuhälyttimet. Oisko teillä kokemuksia, suosituiksia & vinkkejä hyvään valintaan? :)</div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-60509330860794485862016-06-07T00:33:00.003-07:002016-06-07T00:33:44.566-07:00Rv 34+4<br />
<div style="text-align: justify;">
N lähti juuri isälleen päiväreissuun. Se tunne kun lapsi on mennyt ulko-ovesta isänsä kanssa, iskee ihan järjetön tyhjyyden tunne. En koe i-ki-nä sitä niin, että onpas ihanaa kun saa omaa aikaa. Mulla on käytännössä niin vähän ollut omaa aikaa, että en yksinkertaisesti osaa nauttia siitä. Oon vaan lähinnä huolissani miten N:lla menee ja miten hänen isänsä osaa olla hänen kanssaan. Siis että osaako hän huomioida N:n tarpeet, ymmärtääkö mitä hän sanoo jne. N:lla kun on vähän epäselvä puhe kun se tuttikin vielä viihtyy siellä suussa muutamasti vuorokaudessa. Noh, ainahan he ovat hyvin siellä pärjänneet, mutta N on tosi kiukkuinen minulle tullessaan kotiin. Lisäksi hän hokee ja kyselee nykyään aina ennen lähtöä miksi ihmeessä äiti ei lähde mukaan. Me ollaan oltu vain muutamia kertoja Sampan kanssa samassa tilassa N:n kanssa yhdessä. Siis sinä aikana kun N:lla voisi olla mitään mielikuvaa asiasta. Onhan se lapsen mielestä outoa. Vielä oudompaa tulee varmaan olemaan tämän masuvauvan kanssa, kun saan jossain vaiheessa selvittää, miksi hän ei lähde N:n isin mukaan, vaan jää aina äidin kanssa kotiin. Toki nämä ovat vaan elämässämme asioita, joiden kanssa selviämme. Enkä ole enää tänä päivänä surullinen siitä, että vauvan isä ei ole elämässämme. En selkeästi tuntenut häntä yhtään, enkä voisi luottaa häneen millään tasolla valitettavasti.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ajoittain mut valtaa hirmuinen kaipuu läheisyydestä ja siitä, että olisi se kainalopaikka mihin käpertyä kun on liikaa vastatuulta. Se ajatus kummiskin on melko ohimenevä, olen jo tottunut olemaan näin. Kaikki suhteet on syystä tai toisesta karahtanut kiville. Yleensä silloin kun itse olisin ollut valmis tekemään kaikkeni jonkun miehen eteen, tunne ei ole ollut molemminpuoleinen tai toisen elämäntilanne on ollut vaan niin erilainen ja epäsopiva. On haastavaa löytää miestä, joka olisi valmis sitoutumaan perheellisen naisen kanssa, olemaan se toinen vanhempi niin sanotusti ja rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Kaikki tuo on mielestäni vielä vaikeampaa sellaisen miehen kanssa, jolla on jo lapsia entisestä suhteesta. Toisaalta lapsettomalla miehellä jää niin monta asiaa ymmärtämättä lapsiperheen pyörityksestä, että jo se itsessään tuottaa kitkaa aluksi hirmuisesti. Olen toisin sanoen menettänyt tällä hetkellä toivoni, enkä juuri nyt kyllä toivokkaan löytäväni mitään. Tämä ei ole sopiva elämäntilanne millekkään uudelle suhteelle todellakaan. Lapset ovat nyt ihan kaiken a ja o. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tämä nykyinen elämäntilanteeni on kaiketi opettanut minut pärjäämään ja elämään itsekseni. Aiemmin sitä suhdetta ja kumppania on ehkä kuitenkin koko ajan jollain tasolla "hakenut" ja löytänytkin näitä kaikenmaailman häntäheikkejä. Kaikestahan sitä on jotain oppinut, enkä aiokaan enää tyytyä mihinkään. Kyllä sen kumppanin pitää säväyttää ja tuntea että kipinöi. Jos en ikinä löydä sitä ihmistä, fine. Tiedänpähän pärjääväni näinkin, ja olenpahan saanut siitä huolimatta kaksi maailman rakkainta lasta itselleni. Mun mielestä surullisia on ne ihmiset, jotka hukkaavat myös ne lapsihaaveet sen myötä ettei pysyvää elämänkumppania löydy. Ystäväpiirissäni on kaksi henkilöä, jotka ovat menneet tekemään abortit suhteissaan, sillä miehet ovat näin vaatineet. Tapahtuneen jälkeen mies on jättänyt ja naiset ovat jääneet suruissaa ja häpeissään itkemään kohtaloaan. Seuraahan se ihmistä lopun elämää, jos on tehnyt vasten omaa tahtoaan, eikä toinen ole jäänyt lohduttamaan. Mua ois ainakin seurannut. Toki mulla olisi ollut jo yksi lapsi entuudestaan, mutta mun mielestä on hienoa että voin tarjota N:lle sisaruksen. Eikä tämä tuleva lapsi tule ikinä olemaan "perheetön", sillä vaikka mulle kävisi mitä, tulee hänen rinnallaan olemaan aina N. Tietäisittepä vaan kuinka innoissaan kolmevuotiaskin poika voi jo olla tulevasta pikkuveljestään. En tiennyt, että tämän lapsen odotus voi tuntua jopa asteen ihmeellisemmältä kuin esikoisen, sillä saan iloita aidosti tästä yhdessä N:n kanssa, joka on ihan super innoissaan! N:n syntyessä se olin minä joka olin onnellinen, yksin. Nyt jaan tämän onnen N:n kanssa, ja se on ihan parasta mitä voin ikinä saada. </div>
<br />Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-90923022261437753882016-06-03T22:59:00.005-07:002016-06-03T23:08:03.966-07:00Rv 34+1<br />
<div style="text-align: justify;">
Yöunet alkaa käymään katkonaisiksi. Heräsin 4-5 krt viime yönä, mikä on ihan perus. Nyt vaan tuntuu että unen päästä vaikeampi aina saada kiinni kun sopivaa nukkumisasentoa ei löydy ja olotila on vaan tukala. Lisäksi tietysti se pissahätä. Kääntyily kyljeltä toiselle repii lantiota ihan hulluna! Yleensä nousen ylös sit kahdeksan maissa, kuten tänäänkin. Tässä aamukahvilla oon ja nyt on sellanen menkkajomotus alavatsalla meneillään? <i>Ihan kun ois menkat alkamassa</i> -tunne, siis. No varmaan kuuluu myös tähän oireiden kirjoon ja viikkoihin? </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mulla on ensi viikon keskiviikkona äitipolille aika, kirjeessä ei kerrottu mitä varten? Neuvolassa mainittiin vaan, että nyt toissynnyttäjilläkin on ylimääräinen polikäynti. Ilmeisesti katsotaan ainakin vauvan asentoa ym. Ei mua sinänsä haittaa kyllä toi käynti, koska ainahan se on mieltä rauhoittavaa tietää että kaikki olisi hyvin. Oon kyllä miettinyt että toivottavasti seuraava kontrolli olisi lasketun päivän tienoilla, jotta voisin ruinata sitten mahdollista käynnistystä. Luulen että oon niiiiin kypsä jo 15.7 että huh. Ei auta kun toivoo että lapsi haluis ite tulla vähän aiemmin!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br />
Näin niin outoa untakin viime yönä että ????? Olin jonkin lasiseinän takana N:n kanssa kun mun äiti oli leikkaussalissa ja sen vatsasta otettiin sektiolla mun vauva ulos? :D Joo-o. Kyllä vaan ne unet voi olla vissiin aika häröjä tällee raskauden aikana.... Mut useesti oon nyt nähnyt unia synnytyksestä ja pojasta, jännittää jo että millanen tyyppi siellä mahtaa olla! Onkohan sillä tumma tukka <span style="font-size: x-small;">(isällänsä on mustat hiukset!) </span>vai onko "blondigeeni" se vahvempi olemassa? :D Ainakin sillä on isot ja todennäköisesti siniset silmät.<3 Can't wait! En oo vieläkään ottanut paria masukuvaa enempää! Viime masukuvastakin on vaikka kuinka aikaa, ehkä tänään nappasen.<br />
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Oon tehnyt vielä "pikku" vauvahankintoja tässä aikani (ja kukkaroni) kuluksi. Löysin sopivasti pari päivää sitten tori.fi:stä käytettynä Rätt start Muumit -leikkimaton todella edullisesti ja myyjäkin ihan soitti mulle ja sovittiin kaupat. Nyt matto on matkalla mulle ja hihkun kun säästin sellaiset 65e! Oon tässä raskaudessa hankkinut lähes kaiken käytettynä, muutamaa vaatetta lukuunottamatta. Sit olen yrittänyt hakea Tripp trapp tuoliin newborn settiä käytettynä eikä oo onnistanut. Sit alko jo tympäseen sen verran paljon, että tilasinpa sen uutena. :D Mua huvittaa, että jos myydään esim. kyseistä newborn -kaukaloa reippaasti yli 60e hintaan, kun se uutena maksaa sen 89e. Ja kaukalo oli parhaimmillaan ollut "jo" kahden lapsen käytössäkin. Voihan se olla uudenveroinen, mutta käytetty on aina käytetty. Itse olisin ollut valmis maksamaan puolet uuden hinnasta, eikä se riittänyt myyjille. No, nytpä mulla on ihka uusi ja oma, että lällällää. Lisäksi satsasin N:n tarpeisiin ja tilasin Seisomalaudan vaunuihin istuinosalla, eli tilaukseen lähti Bumprider SIT. Oli vähän kallis, mutta näitä ei muutama viikko sitten löytynyt yhdestäkään suomalaisesta nettikaupasta kun yritin selailla. Nyt kun niitä oli ilmestynyt ozbaby.fi:n, niin tartuin tarjoukseen. Toivottavasti on hintansa väärti!!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mulla on tänään tosiaan se vika työvuoro! Eilen kävin lähiesimiesteni juttusilla keskustelemassa mitä oon tykännyt nää yhdeksän kuukautta olla Ruotsissa töissä, miten se on poikennut aiemmasta työkokemuksestani (Suomessa) ja mitkä ovat tulavaisuudensuunnitelmani. Olen kuulemma tervetullut aikanaan myös takaisin. :) Tällä alalla kun on onneksi töitä aina tarjolla! Tämän päivän ohjelmassa muutoin on kävästä yksissä yo-juhlissa ja järjestellä kirpparikamoja, sillä mulla on ens vkolla kirppispöytä. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kivat vkonloput! xoxo</div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-79860900911749477692016-05-27T23:33:00.001-07:002016-05-27T23:33:41.640-07:00Rv 33+1<br />
<div style="text-align: justify;">
Eilen oli pitkästä aikaa neuvola, paino oli laskenut kilon sitten edelliskerrasta. Vatsakumpu kasvaa alakäyrällä, ei se mustakaan mikään hirmu iso oo. Parin viikon päästä on kontrolli äitiyspolilla, nykyään kuulemma toissynnyttäjätkin käytetään siellä noilla viikoilla. Ymmärsin et ihan ultrataan ja tarkistetaan vauvan koko, asento ym. Mutta saahan tässä vielä odotella vaavin syntymistä ja hyvä niin, sillä kaipaisin muutaman viikon hyviä yöunia!</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Mulla oli vasta syntymäpäiväkin, nyt sitten ollaan jo lähempänä kolmea kymppiä kuin kahta. Vielä ei ole kriisiä, mutta paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen kun lukiosta ampaisin maailmalle ja vielä ehtii tapahtua ennen sitä kolmeakymppiä. Mulla on vielä kolme yövuoroa seuraavan viikon aikana ja sitten jään äitiyslomalle. Tunnen kyllä kropassani kuinka tuo yötyöni alkaa painamaan, palautuminen ja nukkuminen työvuoron jälkeen tuntuu vaikealta ja epämukavalta. Sairastin tuossa vasta myös suht ankaran flunssan yskineen päivineen, niin meinas puhti loppua kesken töissä. En vaan kehdannut jäädä saikulle kun nuo sosiaalietuusasiat odottavat epäselvyydellään! :(</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ei mulla oo nyt mitään sen enempää jaariteltavaa, arki rullaa, N on jäänyt hoidosta pois ja odottelen malttamattomana kotiin jäämistä. Kuullaan sitten kun sen aika tulee ja on kiinnostusta kirjoitella ehkä muustakin kuin arkijoutavasta.</div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-53151411034029514722016-05-20T01:00:00.001-07:002016-05-20T01:00:03.917-07:00Rv 32+0<div style="text-align: justify;">
Tänään tuli oikeastaan eka romahdus koko raskausmatkalla, eikä sekään itse raskaudesta varsinaisesti. En ole täällä maininnutkaan, mutta olen joutunut toisessa maassa työskentelyn <i>(ja toisessa maassa asumisen) </i>vuoksi setvimään kumman maan sosiaaliturvaan kuulun. Tämä "käsittely" on kestänyt nyt tarkalleen puoli vuotta, kunnes mikään asia on alkanut selviämään. Olen soitellut lukemattomia puheluita niin Suomen kuin Ruotsinkin sairaskassaan, ja asiat ovat aina olleet yhtä epäselviä, asioiden käsittelijät yhtä tietämättömiä, enkä ole päässyt byrokratian rattaiden välistä pois. Sairasta touhua sanoisinko! </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tänään sitten sain jopa itse puhelun Ruotsista tarvitsematta itse soittaa sinne! Asioitani oli vihdoin otettu käsittelyyn jossain oikeassa toimipaikassa, sillä YKSI puuttunut lappu Kelasta oli saapunut perille kolme kuukautta sen lähettämisestä. Kyseinen lappu lähetettiin Kelasta vielä kolme kertaa uudelleenkin Ruotsiin, sen saapumatta perille. Ja joka kerralla tietysti minä soitin ensin paikkaan A ja sen jälkeen paikkaan B, että laput uudelleen postiin jne jne. Loputon suo... Multa on siis muun muassa evätty jo puolen vuoden ajalta lapsilisät kokonaan, eikä vielä ole tietoa esim kumpi maa on velvollinen maksamaan äitiyspäivärahani ym. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Tänään kuitenkin tuo lapsilisäasia liikahti johonkin suuntaan, sillä mulle luvattiin että rahaa ois tilillä kolmen viikon päästä. Mielenkiinnolla odotan. Mut ton puhelun jälkeen vaan romahdin ja itkin sellasia krokotiilin kyyneleitä että ei meinannut loppua tulla. Jotenkin oon niin väsynyt jo ton asian selvittelyyn että kaipa se purkautui sit vaan ulos, onneksi ei puhelun aikana. Mut päästelin kyllä virkailijalle todella suoraan ja hieman tylysti tän asian käsittelyn etenemisestä. Tähän asti oonkin jaksanut olla korrekti.. Hieman huono omatunto tuosta, vaikka eihän se hänen vikansa ollut että mun asia on joutunut johonkin klaavinrakoon. :( Asiat ei varmaan ois edenneet tähänkään päivään mennessä jos en aktiivisesti ois ite näitä asioita joka viikko ajanut.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ollut viime päivinä hieman haikeampi olo myös tän yksinäisyyteni kanssa, mut tässä on taas menossa yksi siirtymävaihe. Pian loppuu työt ja odotellaan uuden tyypin syntymää. Onhan se mullistavaa! Ja sit se, ettei sitä toista ole siinä. Vaikken tosiaankaan lapsen isää siihen haluaisikaan. Mut kyllähän tämä tilanne muistuttaa itsestään aina välillä, ei siitä pääse mihinkään. Vaikka en missään itsesäälissä todellakaan ryve, enkä ulospäin kerro kenellekkään tuntevani ajoittain yksinäisyyttä (lähipiiri varmasti tietää sen sanomattakin). Tämä on kuitenkin mun oma valintani, enkä ole edelleenkään katunut päätöstäni. Päinvastoin, olen ylpeä itsestäni. Tein oman ratkaisuni, oman tahtoni mukaan. Eihän sellaista voi katua. Jos olisin toiminut toisin, miettisin nyt kuinka mahdollinen toinen lapseni pian syntyisi jne. Se tuntuisi todella hirveältä! Onneksi asiat on toisin <3 <3</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Olen osoittanut itselleni olevani vahvempaa tekoa kuin olisin ikinä uskonut. Muistan sen shokin kun vauvan isä ilmoitti että valitsisin joko hänet tai vauvan. Se oli hänen tapansa kiristää, sillä hän luuli että selkäni katkeaa siinä kohtaa. Hän kuvitteli, etten kykenisi kaiken tämän läpikäymiseen toistamiseen. Vähänpä tiesi...</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<i><div style="text-align: justify;">
<i>Minuun ottaa ajoittain sähköpostitse yhteyttä lukijani, jotka ovat lähettäneet mitä ihanampia, rohkaisevia viestejä. Joku aika sitten sain viestiä muistaakseni "Annu" -nimiseltä henkilöltä. Kiitos Annu sinulle <3 Minulla ei ole yleensä tapana vastata sähköpostilla takaisin, sillä pyrin olemaan anonyymi. Kirjoitan kuitenkin niin arkoja asioita elämästäni avoimesti. Mutta se viesti lämmitti tosiaan mieltäni todella.</i></div>
</i>Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-43604295905606990412016-05-15T23:32:00.004-07:002016-05-15T23:32:54.166-07:00Rv 31+3 mietteitä<br />
<div style="text-align: justify;">
Täällä on kärsivällisesti haudottu vilkasta vauvaa, joka ojentelee itseään tämän tästä. Tuntuu kuin jalat työntyisivät pian kylkieni läpi. Ajoittain olo on tukalampi (ainakin mitä enemmän syö!) ja ajoittain siedettävä.;) Mulla pyörähtää nyt myös vikat kolme viikkoa töitä käyntiin vielä. Viikko aikaa olleessa lääkärineuvolassa lekuri ois halunnut kirjoittaa mut jo saikulle loppu ajaksi. Mulla kun on verenpaineet jälleen tasaisesti kohonneet, pulssi hakkaa kovempaa kuin tarvisi edes tässä tilassa ja saan jotain lieviä rytmihäiriöitä näiden yötyöputkien jälkeen. :( Halusin kuitenkin vielä sinnitellä ja yrittää saada työt tehtyä hyvän palkan toivossa! Sain viime kuulta niin surkean palkan että kesäkuun loppuun asti saan kituuttaa taas.. En vihaa mitään muuta kuin sitä niin paljon, että joka sentti pitää laskea! Eli kymmenen yövuoroa kun kahlailis vielä läpi niin saan hyvillä mielin jäädä kotiin lepäileen. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Odotan kyllä tosi kovasti äitiyslomalle jäämistä. Täällä Lapissakin alkaa kesä tulemaan, lehtiin ilmestymään lehdet, ruoho vihertämään ja ilma lämpenemään tosissaan. Olen jotenkin tosi kiitollinen välillä kaikesta, vaikka tuntuu että on tässä koeteltukkin taas kerran. Parasta aikaa jäädä sitten äitiyslomalle odotteleen pikkuista ja nauttia koko kesästä oman perheen parissa! Tää on niin ainutkertaista että aion vaan nauttia joka hetkestä muistuttaen itseäni että en välttämättä enää ikinä koe tällaista pikkulapsiaikaa uudelleen. Olen miettinyt itsekseni, että en todellakaan enää helpolla aio lapsia alkaa tekemään vaikka joskus jonkun tapaisinkin. Sen tulisi olla todella TODELLA vakaalla pohjalla (vähintäänkin vuosia yhdessä, sitten naimisiin jne) ennenkuin suostuisin edes harkitsemaan lapsentekoa! :D Hah. Kyllä tää yh-mammailu siinä mielessä on nuorestakin naisesta vienyt mehut (ja vapautta), että en todellakaan ota ikinä enää yhtään riskiä minkään suhteen. Siinä vaiheessa kun kiva mies löytyy, hommaan sellaisen ehkäisyn että ei tarvii ikinä arpoo varmoja päiviä tai epävarmoja. :D</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Ollaan N:n kans laiteltu vauvakamoja pikkuhiljaa paikoilleen, mut isoimmat laitellaan sit äippälomalla tietty. Olin tuossa viikko aikaa kovin myymässä vuoden 2013 Emmaljungiamme. Raahasin vintiltä kopat ja kaikki, pesin kaiken koneessa mitä sai pestä ja jynssäsin rungon ja renkaat ihanan kiiltäviksi! Sit otin kuvat ja ajattelin laittaa nettiin koko paketin myyntiin, mut sit tulinkin katumapäälle, enkä aiokaan myydä settiä. :D Musta aika kovaa tahtia noiden arvo laskee, koska me maksettiin muistaakseni tasan tonni tosta setistä aikanaan uutena ja nyt kun oisin 500e yrittänyt myydä, niin ei kyllä ilmaantunut halukkaita ostajia?! Ite yritin aikanaan tolla hintaa etsiä myös käytettynä tollasta settiä enkä mistään löytänyt. Nyt niitä tuntuukin olevan pilvin pimein. Ihme ilmiö. :D Oisin kovin halunnut alkaa hankkimaan itselleni Mountain buggy duet:ia, mut nyt se saa jäädä. Jätän noi Emmaljungat sitten mummolavaunuiksi kun itse en enää niitä tarvii. Kylläpä nuo siskotkin varmaan joskus lisääntyvät ja niille vaunuillekkin on mummolassa käyttöä. Nyt pitäs tosin hommata seisomalauta, mielellään istuimella, noihin nykyisiin yhdistelmiin. </div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Nojoo, nyt N alkaa heräilemään ja aamukahvitkin on hörpitty tässä sivussa. Mun pitäs tänään väkertää myös työhakemusta, sillä Suomen puolella paikkakunnallani olisi sh:n virka auki. Olen ollut kyseisessä paikassa juurikin aiemmin töissä ja tehnyt keikkaa paljon opiskeluaikoina. Toivon todella että saisin vakityön, olisi helpompi suunnitella tulevaisuuttakin. Mielenkiintoista nähdä onko tällä vaikutusta asiaan kun jään juuri äippälomalle....</div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1227319525058756181.post-18369372021413367392016-05-04T23:07:00.000-07:002016-05-04T23:07:02.476-07:00Rv 29+6<div style="text-align: justify;">
Mitäs meille? Oon alkanut jälleen töihin saikun ja vapaiden jälkeen. Aion vetää tän vikan kuukauden sisulla, että saisin kunnollisen palkan. Masu ei ole mikään valtavan kokoinen, mutta ahdistaahan se enenevissä määrin. Kyllä sitä niin odottaa aikaa tän masun jälkeen. Sitä miettii lähes päivittäin. Tänään pitäisi leipoa siskon tuleviin valmistujaisiin ja meen myös extra yövuoroon. -_- Meillä on töissä yksi keski-ikäinen saikuttaja, joka on joka kuukausi määrän X saikulla. Turhaan. Käy hermoon.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Suomen puolella entisessä työpaikassani aukesi pari päivää sitten myös sairaanhoitajan virka auki. En tiedä yrittäisinkö hakea. Motivaatio ei ole kovin korkea työskennellä siellä, enkä tiedä onko mahdollisuuteni saada koko paikkaa kovin hyvät tällä hetkellä<i> (koska: äitiysloma jne.), </i>enkä ylipäänsä tiedä haluanko jäädä tänne paikkakunnalle parin vuoden päästä enää asumaan. Joten ehkä en ryntää hakemaan virkaa suin päin. Vaikka toisaalta vakityöhän olisi aina hyvä juttu, olisi työ mihin palata kun kotona olo alkaa tympimään. Mutta toisaalta taas en ole huolissani etteikö keikkatöitäkin alkuun olisi hyvin tarjolla. Tämä ala kun on sellainen että töitä tekevälle löytyy. Tarkoituksenani olisi myös hakea lukemaan kätilöntyötä parin vuoden päästä.</div>
<div style="text-align: justify;">
<br /></div>
<div style="text-align: justify;">
Kun puhuin jokin aika sitten yhdestä viime kesäisestä tuttavuudesta (miehestä), joka otti yhteyttä halutakseen tavata. Noh, en sitten suostunutkaan näkemään häntä. Ei vaan tuntunut siltä. Mietin että miksei siitä sit viime kesänä tullut mitään kun tavattiin. Tulin siihen tulokseen karkeasti ettei hän voi olla se oikea, enkä todellakaan halua treffailla miehiä huvikseni tässä tilassa ja elämäntilanteessa.:D </div>
<div style="text-align: justify;">
Vappuna puolestaan pyörähdin yksikseni kaupassa hakemassa munkkitarvikkeita kun yksi entinen poikaystäväni oli kytännyt minua hyllyjen välistä, ja kaupasta ulos astuessa hurautti uuden karhealla audillansa oman romuni viereen. :D <i> </i>Hän on se eräs mustasukkainen tapaus, joka pyöri aika tovin kuvioissa kun muutin kotipaikkakunnalleni takaisin. Hän ei todellakaan tuntunut siltä oikealta. Vaan ikävä hänellä oli edelleen. Mua niin huvitti tuonkin tapahtuneen jälkeen. Onhan se kiva kun johonkin on onnistunut tekeen niin lähtemättömän vaikutuksen ettei unohdu vaikka aikaa kuluisi kuinka. Harmi vaan ettei sitä vaikutusta näemmä onnistu tekemään niihin, jotka sit omasta mielestä tuntuvat "oikeilta". Miehet.... Huoh.</div>
Elisabethhttp://www.blogger.com/profile/06652648587655914780noreply@blogger.com0