tiistai 31. joulukuuta 2013

Joululahjat


  Ajattelin huvikseni kuvailla meidänkin joululahjoja, tai lähinnä Nuutin. :) Itse sain melko vähän lahjoja, enkä niistä kyllä niin välitäkkään. Vähän ärsyttää jopa ainainen joulun kaupallisuus ja materialismi. Mutta Nuutin kohdalla siihen tulee sorruttua useammin. ;)


Kuvan Tutan body sekä farkkukollarit mun äidiltä Nuutille.

Myöskin nämä Reiman kintaat, ihan super hyvät! Saa sivusta auki vetskarilla ja täten helppo asettaa lapsen käsi kintaaseen.

Vaatteet ovat kokoa 86cm. 
Serkkuni perheeltä Brion auto.

S:n isältä, eli toiselta papalta Fisher pricen "kännykkä".
Duploja Nuutin kummitädiltä eli mun serkultani, keskimmäinen keltainen lelu on Alisalta (siihen kuului myös 3 muovipalloa jotka porukoiden koira söi:((  ), sekä mun vanhemmilta mickin kävelykärry ja pikkusiskoltani Fisher pricen laugh&learn puppy.

Itse ostin tän Nuutteroiselle, Maajussi mielessä selkeästi... :D Heh.. Traktori liikkuu eteenpäin, siihen syttyy valot ja jokaisella hahmolla on äänet. Hauska!

Nämä ihanat retrot Across:in vaatteet (body ja haalari 86/92cm eli hiukan reilut) tulivat omalta kummitädiltäni Nuutille.

Tutan velourhaalari 86cm, minkä ostin itse Nuutteroiselle joulun alla. Niiin SÖPÖ<3

H&M:n 80cm samettihousut ja pitkis mun serkkutytöltäni. 

Tässä Nuutin lahjat suurimmaksi osaksi. Kuvista puuttuu S:n äidin antama emalimuki sekä yksi ihana 86cm muumibody minkä Nuutin kummi antoi duplojen kanssa.:)

Itse sain mm. tämän siskoltani:

Kaikki Jaakkolan kirjat löytyvät hyllystä ja vihdoin myös tämäkin. Suosittelen!

torstai 26. joulukuuta 2013

Tervetuloa uusi vuosi

Pian alkaa kolmas vuoteni Missä viivyt -blogin arkistossa. Ja niin paljon on tapahtunut...


Pikku tonttu <3

En käynyt toivottelemassa jouluja blogissa, mutta toivon että teilläkin oli mukava joulu lähimmäistenne parissa. :) Oikeastaan en oo tiennyt taaskaan mitä kirjottelisin, myönnän että toissa yönä selasin jälleen blogiani lävitse. Niin paljon tunteita myllersi mielessäni lukiessani vanhoja postauksia. En oikeastaan muista juuri ajoista kun Nuutti syntyi, ensimmäiset kuukaudet on sumussa, ja täältä löysin jotain. Olen pohtinut viime aikoina sen viimeisenkin narunrippeen katkaisua mun ja S:n välillä. Kaipa olen etsinyt rohkaisua sen toteuttamiseen. Huomasin myös että tämä ei todellakaan ole mikään vauvablogi! Ehkä osittain äitiblogi Nuutin synnyttyä, mutta varmaan eniten joku parisuhde-terapia-blogi. :D Tätä nykyä yksinhuoltajan epämääräistä vuodatusta... Heh.

Ennen kaikkea paikka jossa olen voinut sanoa asiat niin kuten ne mielestäni ovat. Kukaan ei tunne minua, ei näe kasvojani. Minulla ei ole mitään syytä valehdella. Olen vain tällainen tavallinen tytön tyllerö. Jolle on sattunut asioita, suunnitellen sekä suunnittelematta.

Tämä vuosi on ollut niin mullistava. Ennen kaikea tunnepuolella. Olen kasvanut ihmisenä ja naisena enemmän kuin ikinä, sekä äitinä. Minusta tuli äiti. En tiedä toistuuko tämä kokemus ikinä, mutta sen tiedän että en ikinä tule unohtamaan tätä tunnetta. Tai äitiyttäni. Olen elänyt edelleen siinä symbioosissa lapseni kanssa, jo yli yhdeksän kuukautta. En ole käynyt baarissa enkä ollut 1,5h kauemmin hänestä erossa. Enkä vielä haluakaan, näin on hyvä.:)

Me ollaan nyt oltu joulu vanhemmillani ja pikkusiskoni on ollut myös kotona. Tentin erästä vanhaa anatomia&fysiologian kurssia tammikuun puolessa välissä ja aion lukea kotosalla tulevaan tenttiin, sillä muut voivat autella sillä välin Nuutin hoidossa. Koulujutut hiipivät pikku hiljaa mieleen, mutta onneks ensi syksyyn on vielä tovi! Olen ajatellut nämä muutamat kurssit kuitenkin suorittaa alta ennen koulun alkua. :) Fokusoida ajatuksia tulevaan ja orientoitua siihen että se koulukin on suoritettava loppuun.

Ehkä palailen pian lisäkuulumisten kera. Olen kahvitellut Maajussin kanssa, vaihanut suukkoja ja saanut yllin kyllin söpöjä sanoja. Hän on osoittautunut hienotunteiseksi herrasmieheksi. Hymykin on ollut herkässä ja jalat välillä hiukan maanpinnan yläpuolella. Hmm... Ehkä ansaitsen tuntea hippusen hyvää oloa, näin uskon.

Muutoin me voimme hyvin, minä ja Nuutti. Olemme olleet terveinä ja Nuutti on sellainen pikku neropatti ettei tosikaan.;) Hän nousi tukea vasten seisomaan muutaman päivän yli 7 -kuisena, nyt 9-kuisena kävellä tömpsyttää kävelykärryn kanssa! Ja vauhdilla! Oon melko ylpeä äiti. :D Hän pysyy myös pystyssä ilman tukea, kohta siis kävellään ihan tuetta uskoisin.

Nyt, Hyvää yötä<3

tiistai 10. joulukuuta 2013

Herätys

Oon monena iltana yrittänyt näppäillä jotain postausta huonolla menestyksellä. En saa nykyään mitään aikaiseksi. En saa itseäni niskasta kiinni enkä saa toteutettua muutenkaan mitään kärsivällisyyttä vaativaa asiaa. Tämä suoraan sanoen vi*uttaa minua.

No kunhan kuulumisista aloin avautumaan. Tässä on pari viikkoa (?) pyörähtänyt jälleen. Olen hoitanut kotia ja lasta, tehnyt ruokaa, käynyt tuhlaamassa veronpalautuksiani omiin ja muiden joululahjoihin, käynyt salilla ja tutustunut sekä nähnyt pikaisesti muutamia kertoja maajussia. Hmm.. Ehkä tosiaan mietin välillä liikaa liittyen uuden ihmisen tapaamiseen ja häneen tutustumiseen. En voi silti väittää, etteikö olisi mieltä ylentävää kun joku miespuolinen sanoo pitkästä aikaa minulle kuinka mukava ja ihana olen. Hullua suorastaan?! :D Silti pitäydymme ykköspesällä, en ole seuraavaa edes ajatellut ja parempi niin.. Muutamia suukkoja lukuunottamatta. ;)

Hän on todella mukava. Hän pitää aidosti Nuutista ja ilmeisesti minustakin. Hänellä on todella samankaltaiset arvot ja käsitys ylipäänsä onnellisesta ja tasapainoisesta elämästä. Luulen että hänelle on jopa itseäni tärkeämpää se perhe, että olisi kumppani rinnalla ja lapsia. Toki minulla tilannetta sotkee idyllini särkyminen ja suhtaudun ehkä hiukan realistisemmin tiettyihin seikkoihin. On silti ollut avartavaa suorastaan keskustella aikuismaisesti mieshenkilön kanssa esim. perheen perustamisesta ja mitä ajatuksia se herättää. Se nimittäin on saanut minut ymmärtämään kuinka tampio Samppa oikesti onkaan! Olen havahtunut siihen kuinka paskaa suhteeseen tyydyin. Halusin sitä ydinperhettä niin paljon että mietin pitäisikö vain tyytyä olemaan kynnysmattona. Vaikka todellisuudessa on olemassa miehiä, jotka oikeasti ovat fiksumpia ja välittäviä. Siihen haluan uskoa jatkossakin.

Sampasta ei ole kuulunut mitään ylimääräisiä jälleen pariin viikkoon. Hän on käynyt sovitusti kolme kertaa viikossa katsomassa Nuuttia kun olen käynyt salilla, ja viipynyt tunnin kerrallaan. Se näyttää riittävän hänelle. Ja minunkin tulisi nyt uskoa se, että se vaan riittää jollekkin isähenkilöille. Maajussin kanta tähänkin oli suuri ihmetys. Hän pitää Samppaa aika säälittävänä, lapsellisena ja raukkamaisena "pojankloppina".

Meillä menee kuitenkin Nuutin kanssa edelleen ihan jees. Nuutti oppii koko aika kaikenlaisia hienoja juttuja! Nykyään se osaa seisoa tukea vasten jo ilman käsiäkin ajottain, sekä ottaa tukea vasten askelia. Hänen liikkumisensa on todella vaivatonta ja nopeaa. Nauru on herkässä edelleen eikä turhia itkeskellä. Meillä on nyt n. kuukausi nukuttu kaikki yöt heräilemättä! Tuntuu että Nuutin kehitys on niin oppikirjamaista. Olen todella onnekas että minulla on ns. helppo lapsi. :) Eilettäin oltiin äidin ja pikkusiskon kanssa kaupungilla kiertelemässä ja Nuutti istua tönötti kärryissä lähes 5h! Välilä vaihdoin vaipan, syötin ja juotin, mutta muutoin hän vaan tarkkaili ympärilleen tuttia imien. Niin ihana ja hyväntuulinen vauva!<3 Voiko tota vauvanpalleroa rakastaa enää enempää!!

maanantai 2. joulukuuta 2013

Kotideitit

Heipä hei! Oon taas miettinyt mitä kirjoittelisin, mutta tää elämä taas rullaa melko samaan tyyliin etiäpäin. Alisa kävi eilen kylässä noin kolmen viikon "erossa" oleilun jälkeen, ei vaan olla ehditty näkemään. Oli kiva jutella, ja kerroin hänelle myös netissä törmäämästäni maajussista. :D

Noh, ehkä mulla on jotain kerrottavaa maajussista puheenollen. Me ollaan kirjoiteltu paljon iltaisin viime viikkoina kun oon saanut Nuutin nukkumaan. Juttu vaan on luistanut niin hyvin että tuhansia viestejä on vaihdettu molemmin puolin, kunnes tietysti heräsi kiinnostus livenä näkemisestä. Etenkin maajussilla. Itse olen toki varautunut, en edes tiedä mitä haluan! Sen tiedän kuitenkin että maajussi on todella mukavan oloinen ja nimenomaan sellainen tolkun mies, minkä asian perään kuulutan..

Kuvitelmani eivät olleet väärässä, sillä hän ajoi luokseni kahville. Ehkä uhkarohkeaa, mutta hän tuli luoksemme kahville, kotiimme. Toki näkeminen olisi onnistunut jossain muualla kuin meillä, ja sitä hän ehdottikin kohteliaana. En silti kehtaa raahata Nuuttia ympäri kaupunkia ja sitten vielä viihdyttää sitä jossain kahvilassa! Ja koska maajussi oli tietoinen pienestä lapsestani, olimme jutelleet syvällisiä paljon ja loput pistin täysin oman intuitioni varaan! Sitten vaan piti toivoa että älä tule paha kakku, tule hyvä kakku... En siis IKINÄ olisi suostunut tähän kotikahveiluun normaalisti, no no no way! Tein kyllä melkoisen poikkeuksen, ja ajattelin että nyt on vaan otettava riski. Tiesin kuitenkin hänestä paljon hänen itse kertomanaan, ja pystyin myös facebookin ja googlen avulla selvittämään tiettyjä seikkoja. :D

No asiaan. Hän tuli käymään ja oli siis edelleen hyvin mukava ja asiallinen. Juttu luisti ja posket punoittivat kun vihdoin nähtiin. Hän osoittautui todella lapsirakkaaksi, heittäytyi lattialle Nuutin kaveriksi ja osoitti heti melko isällisiä elkeitä niin sanotusti. :D Olin suorastaan hämmentynyt. Oli kyllä sellainen "mun ei ehkä pitäisi tehdä tätä" -olotila sen vierailun ajan, ikäänkuin pettäisin! Mutta mähän olen sinkku for God sake! No kaikki sujui hyvin ja hän lähti kotiinsa illalla jne.. Ollaan pidetty päivittäin yhteyttä. En vaan tiedä miten etenisin, pittää miettiä.

Samppa kävi tänään katsomassa Nuuttia kun kävin salilla. Se tuli ja häipyi saman tien kun tulin. Sitä se on. Se raastaa.. Toisaalta ei tee hyvääkään viettää yhtään ylimääräistä aikaa sen kanssa, mutta silti kysyn siltä usein "Ai lähdetkö nyt jo?", vaikka totta hitossa se lähtee. Se tulee ja se tulee aina lähtemään. Kuinka typerä ämmä minäkin olen?!

Pitää nyt ajatella järjellä jo näitä asioita.

torstai 28. marraskuuta 2013

Awws?


Siitä on pitkä aika kun on jonkun vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa vaihtanut biisejä. Niissä kun on usein hyvin kerrottu tunteista, niistäkin joita on vaikeeta sanoa ääneen. Tämän sain häneltä, mysteerimieheltä kuunneltavaksi. Awws?

Biisissä on kyllä osuvat sanat mun tän hetkiselle ololle ja elämäntilanteelle.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kosketusta todellisuuteen

On aikoihin eletty (alkuaikoihin) kun päivistystä pukkaa harvase päivä! :D
Tai sit on vaan niin julmetusti valitusta luvassa.

Se aamunen "nukun vielä 2h" ei siis todellakaan ollut vitsi. Oh, silly me! AND EXCUSEME!
Jätkä saa nukkua milloin haluaa niin pitkään kun haluaa, ja se yksi päivä kun saa VAAN nukkua kahteentoista saakka, EI RIITÄ?! Kiehuin. Kirjaimellisesti. Puhisin ja ähisin keittiössä kun mikäkin raivoissani. Sisäinen zen:ini oli tipotiessään sillä punaisella sekunnilla kun tajusin taas realiteetit! Poltin Nuutin ruuankin kattilassa pohjaan kun menin puhisemaan olkkariin. Yhtäkkiä keittiöstä tuprutti kivaa kärynsekaista savua ja olin unohtanut keitokseni liedellä raivoissani. Just great!

No, S tuli sitten myöhemmin ja menin salille. Koko treeni meni jotenki perseelleen ja ärsytti. Vituttaa tää oravanpyörä. Olen se kurre siellä pyörässä ja S pyörittää sitä pyörää.. Kaiken lisäksi tullessaan se toimii kuin mitään ei ikinä olisi tapahtunutkaan! Olen riippuvainen S:sta jos haluan "omaa aikaani", eli mennä salille. Se on ainoita paikkoja joissa käyn, enkä voi ottaa yksin mennessäni Nuuttia sinne mukaan (vielä).

Tiedättekö. Olen välillä niin yksin, että tuntuu kuin meidän kotimme ulkopuolella ei olisikaan mitään muuta sosiaalista elämää. Kuin ihmisiä ei olisikaan, ja autolle kävellessäni naapurin moikatessa suorastaan säikähdän. Ei sillä, että mökkihöperöityisin! Hehehee.. Neuvolantäti ehdotti seurakunnan kerhoa, valitettavasti en lämpene ajatukselle.

Siispä tutustutin itseni jälleen nettideittailun "ihmeelliseen" maailmaan.... Olen viuhahdellut profiilini kanssa deittisaitilla satunnaisesti fiiliksen mukaan, ja piiloitellut profiilia lopun aikaa. Se on vaan tapa kurkata jonnekkin jossa on 100% sinkkumiehiä tarjolla. Yleensä saan aina ihan tolkun miesseuraa jutusteluun, mutta vielä ei ole kolahtanut niistä kymmenistä kuin yksi. Ja sekin on maajussi kahdensadan kilsan päästä. Hän vaan vaikuttaa äärimmäisen turvalliselta ja mukavalta. Saa mut nauramaan tämän tästä. Pakko myöntää, ollaan juteltu myös puhelimessa. En olisi ikinä kuvitellut että päästäisin ketään vielä tässä vaiheessa lähellekkään puhelinlinjojani. Ja toppuuttelen itseäni koko aika. En tiedä vielä lohdutanko itseäni, vai olisinko ikinä kykenevä tämän "tositarkoituksella"-miehen kanssa mihinkään vakavaan. Hän tahtoo vaimon ja lapsia, lähivuosina. Eikä siinä ole mitään väärää kun lähestyy kolmeakymppiä.

Tällaista tällä kertaa. En tiedä mitä pitäisi tehdä ja mitä tuntea. Uskaltaakko ottaa riskin ja tutustua tuntemattomaan? Roikunko vanhassa ja pohdin loputtomiin tätä oravanpyörää? Vai onko se tutustuminen kuitenkin vaan Sampan korvikkeen hakemista ja sitä ettei sitä kukaan korvaa kuitenkaan... Joku vastaus olisi ihan kiva. Sen vaan tiedän että kaipaan miehen kosketusta.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Kotiuduttu

Hei vaan, me ollaan kotiuduttu Nuutin kanssa mun vanhempien luota. 1,5vkon reissu antoi mulle hiukan helpompaa arkea kun vanhemmat auttelivat Nuutin hoidossa minkä töiltään ehtivät. Ehdin käydä myös viisi kertaa salilla tuona aikana! Aion jatkaa samaa rataa ja vaatia Samppaa vahtimaan Nuuttia kolme kertaa viikossa jotta oikeasti pääsen sinne salille. Se on ainoa "henkireikä" tällä hetkellä. Haluaisin myös siihen kuuluisaan kesäkuntoon joskus, enkä ajatella joka kerta että "no ensi kesänä sitten"! :D

Mulla oli myös menkat tuossa pari viikkoa sitten, mikä selittää niitä mun maailmanlopun fiiliksiä. Siis oon nyt tehnyt sen vertran itsetutkiskelua, että mun pms-oireet on todella järkyttävät paria päivää ennen menkkojen alkamista. Siis vaivun suorastaan pimeyteen, ahmin suklaata ja voin henkisesti todella pahoin! Oi tätä autuutta ja naisena olemista...

Olen monesti ajatellut kirjoitella tänne, mutta se on aina jäänyt. Nytkin kulutan aikaa kun odottelen jos S tulisi vahtimaan Nuuttia jotta pääsisin sinne salille. Kello on 12 ja sain tekstarin S:lta että "nukun vielä kaksi tuntia."  TOIVON TODELLA, että se oli vitsi!! En kestä jos tää vitutuskäyrä lähtee taas pahasti nousuun, heti alkuviikosta..

Sain haasteen eräältä bloggaajalta johon vastailen myöhemmin! :)

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Aikalisä

Mun on varmaan taas aika kerätä kimpsut ja kampsut, pakata meidät autoon ja mennä porukoille lepäämään.

Olen niin epäonnistuja. En jaksa hoitaa yksin Nuuttia, sanon sen ekaa kertaa ääneen. Sanoin sen Alisallekkin, joka sanoi odottaneensa koska murrun. Olen kuulemma ollut niin urhea koko syksyn.

En ole uskaltanut näyttää kenellekkään etten aina jaksa. Minä halusin erota ja valitsin tämän yksinhuoltajana olemisen, sanoin että tiedän mitä tuleman pitää. Silti se, että päivä toisensa jälkeen kiertää tätä pientä kehää. Nuutti koettelee ajoittain hermoja tutkimalla maailmaa, eikä siinä ole mitään väärää, mutta kun en jaksa yksin seurata sitä koko ajan hereilläoloaikana. Tarvitsen nyt toisen käsiparin.

Havahdun kun tiuskin viattomalle lapselle joka on utelias. Vedän housunpuntista kun vilkkaat pikku kädet hakeutuvat sinne pistorasialle joka välissä.. Olen vihainen, ärtynyt, turhautunut, itkuinenkin. En jaksaisi tehdä pienelle ruokaa, flippaan jos heitän korviketta vahingossa lattialle uutta purkkia avatessa. (vihaan niitä korvikepurkkeja, niistä aina turskahtaa sitä maitoa lattialle/pöydälle...)

Koen ettei Nuutti saa tarpeeksi virikkeitä kun en jaksa. Hävettää että "masentaa". En tiedä onko tämä oikeaa masennusta, mutta alakuloa on jatkunut läpi syksyn ja mieli mustenee koko aika. Pidän itseäni typeryksenä kun en osaa arvostaa vaan kaunista tervettä lastani. Siinä pitäisi olla riittävän hyvä syy jaksaa päivä toisensa jälkeen, vaikka olisi kuinka samaa pientä ympyrää. Loputon itsensä soimaaminen ja riittämättömyys kalvaa, kuin kaivaisin itselleni jotain kuoppaa.

Ilmeisesti alan ymmärtää realiteetit. En saa sitä ydinperhettä minkä halusin. En saa sitä Samppaa, mitä halusin. En saa sitä isää Nuutille, jonka halusin. En saa toista vastuuta kantavaa vanhempaa tämän katon alle, jonka olkapäätä vasten voisin nojata milloin vain. Se satuttaa, pistää niin syvälle rintaani että välillä tikahdun itkusta miettiessäni tätä.

Minun pitäisi miettiä miten saan vointini sille tolalle, että on hyvä olla? En halua havahtua ensi kesänä siihen, että olen samassa mielentilassa. Haaveilen siitä mitä en voi saada, peilistä katsoo edelleen sama pullukka jne.. Ei, en kestäisi sitä! En varmaan kykenisi lähtemään kouluunkaan syksyllä jos en ryhdistäytyisi.

Palataan.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pimeää

Ei helvetti mikä ahdistus. Kaikki ärsyttää, jopa Nuutti, joka kerta toisensa jälkeen konttaa eteiseen ja vetää nettipiuhan irti seinästä ja sen jälkeen yrittää työntää kieltä pistokkeeseen! Ei helvetin helvetti! Karjaisen kerran että EI NUUTTI, ja sitten alkaa se jumalaton parkuminen. Hermo on niin kireällä ettei tosikaan!

Seinät kaatuu päälle huonoina päivinä. Tänään on huonoin päivä ikinä tähän mennessä. Oikeastaan koko syksy elokuusta lähtien on mennyt ihan hyvin meillä, mutta mun mieli on ollut koko ajan todella harmaa ja synkkäkin. Nuutti on toki parhainta mun elämässä ja olen kiitollinen lapsestani. Silti tämä kaikki muu, ja muun muassa tämä yksinäisyyden kestäminen on ottanut liian koville. Ajoittain tiuskin Nuutille, tai huomaan että hermo kiristyy kiristymistään. Jos se tekee jotain kiellettyä kymmenen kertaa peräkkäin, huomaan että mun on mentävä jo vessaan hetkeksi rauhoittumaan ja kiroiltava koko litania siellä ennenkuin voin olla taas rauhallinen. Missä helvetissä on se toinen vastuuta jakava vanhempi, joka jakaisi tätä arkea mun kanssani?!? Koko syksyn olen pohtinut kuinka katkeraksi tässä itseäni ajankaan.... En pääse irti vieläkään siitä ajatuksesta etten saanut mun perhettä. Ajatukset muista miehistä oksettaa, suorastaan puistattaa, mutta niin myös ajatukset Sampasta.

Tänään itku on herkässä. Vituttaa suoraan sanoen. En jaksaisi kuunnella Nuutin itkukätinää, enkä kieltää kertaakaan tekemästä jotain. Väsyttää. Istutan sitä kävelytelineessä kun en vaan jaksa hokea koko ajan EI EI EI EI. Niin "huono äiti" -fiilis ettei tosikaan. Kaiken lisäksi se on oksentanut tänään kahdesti ja en tiedä onko sillä sitten huono olo tms. kun tuntuu olevan itkuinen. :(

Tätä ahdistusta lisää myös aina se kun vilkaisen itseäni peiliin. Yritykset terveellisemmästä elämästä on kokeneet kolauksen kerta toisensa jälkeen. Olen kesän jälkeen lihonut 7kg. Toki olen tehnyt paljon terveellisiä valintoja mutta suklaa ja karkki ovat maistuneet harvase päivä siihen päälle. Olen läski, eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Salilta olen pitänyt 3 viikon tauon flunssan vuoksi ja eilen käydessäni siellä uudestaan ekaa kertaa, oli olotila epämukavin ikinä! Joka puolella niitä saatanan peilejä ja joka kuvassa iso virtahepo hikoilee. En kestä! Silti usko siihen omaan onnistumiseen tällä hetkellä on nolla. Kierin toisin sanoen itsesäälissä, enkä edes usko pystyväni parempaan. En voisi kerta kaikkiaan olla tyytymättömämpi itseeni. Huono äiti ja ruma akka. Tämä on se tunnetila tällä hetkellä.

Kaikkea tätä lisää stressi mm. ensi kuussa alkavasta jaksosta jolloin vanhempainpäivärahat tippuvat kodinhoidontukeen, ja se on lähes sata euroa vähemmän vaikka saan hoitolisää! En kestä. Ja jatkuvat tingat S:n kanssa siitä, että hänen maksamansa elatusapu on liikaa! Mikä tässä nyt voisi enää onnistua oikeasti.

Vihaan itseäni. Vihaan sitä, että olen niin helvetin tyytymätön elämääni vaikka monilla muilla asiat on vielä niin paljon huonommin.

Ja turha ehdotella että, mene juttelemaan jollekkin, en todellakaan mene. Tässä ei enää mitkään lässytykset kenenkään "ammattiauttajan" kanssa auta. Mun on joko ryhdistäydyttävä tai sitten ei.

Niin, ja ohitan koko isänpäiväaiheen, koska vituttaa suunnattomasti puhua siitäkin. Mun ja S:n välit on taas hiukan tulehtuneet lievästi sanottuna ja hän ei ole tulossa käymään tänä päivänä. Oikeastaan en edes tiedä milloin seuraavan kerran, mutta sitähän tää on! Facebook täyttyy niistä imelistä isänpäivätoivotuksista ja kuvista, kuinka "meidän isää hemmotellaan itse tehdyillä kakuilla". Oi että kun tekis mieli kaikille haistattaa vaan pitkät. No offence.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Voihan..


...Syysmasis! Mutta kun toi kuva ei suostunut siirtymään alemmas, niin mainittakoon heti kättelyssä ettei ole omaa käsialaa täysin. :D Marsipaanivauveli on peräisin 3D-silikonimuotista, jota muuten RAKASTAN! :D Vauvojen teko ei oo ikinä ollu näin helppoo, vapaalla kädellä kun toi ei onnstuisi multa alkuunkaan. Röyhelöpöksyt askartelin itse alustan lisäksi tietty ja kakunkoriste on vaiheessa kaikin puolin. Pitää vähän maalailla ja tehdä kukkia yms. :) Tässä nyt ainakin yksi asia mihin olen fokusoinut viime aikoina ajatuksiani, kun en jaksa telkkuakaan loputtomiin töllöttää... Marsipaaniset kakunkoristeet on hauskaa puuhaa! Tykkään myös väkerrellä kakkuja, mutta niitä tulee niin harvoin tehtyä, sillä ei oo syöjiä tässä talossa tarpeeks.

No täällä arki on tasapaksua tallaamista, lukuunottamatta Nuutin hurjia "kehitysaskelia". Se osaa sanoa selkeästi "ÄITTÄ"! Mutta ei toki tiedä vielä mitä se tarkoittaa.. Yrittää myös kovasti ääntää kakka -sanan "khh" -äännettä, aina kun mainitsen vaippaa vaihdettaessa asiasta. :D Niin hauska tyyppi! Sanoo myös huomaamattaan "VAUVVA", kun on jo viikkoja jauhanut tavuja "vau vau, pa pa, mam mam" jne. :)

Huomenna on isänpäivä. Noh, ehkä jatkan juttuja huomenna, nyt ei vaan yksinkertaisesti huvita.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Ruokaorgasmi

Vedin hatusta eilettäin kanakeiton ohjeen, sillä sitä teki mieli. Oon monesti tehnyt kanakeittoa mutta koskaan ne maut ei ole olleet täysin kohdallaan. Voin jakaa "salaisen" reseptini teidän kanssa jos joku haluaa täydellisen chili-kookoskanakeiton ohjeen. ;)

CHILI-KOOKOSKANAKEITTO

Ainekset:

- Kookoskerma, kookosmaito, kanaliemi
- Kanafileitä
- Punaisia linssejä ja porkkanoita
- Siitakesieniä

Lisää aineksia alapuolella olevassa "mössössä" :D


Keitä ensin 0,5dl vettä ja heitä joukkoon 1kpl luomu kanaliemikuutio. Lisää joukkoon 2prk (2x165g) kookoskermaa sekä 2dl tavallista kookosmaitoa.


Tee sauvasekoittimella "mössö" johon tulee:

- 2-3kpl salottisipulia
- 3kpl valkosipulinkynsiä
- Sitruunamelissaa / korianteria tuoreena!!
- 2-3tl vihreää currytahnaa
- 1 limetin mehu
- 1tl kurkumaa
- tuore inkivääriä raastettuna (itse raastoin reippaasti koska pidän mausta)
- 2kpl punaisia chilejä pilkottuna (poista siemenet jos et halua oikein tulista!)


Heitä "mössö" kattilaan jossa on kookosmaidot ja kanaliemi.

Lisää kattilaan samalla myös n.4kpl kuorittuja ja pilkottuja porkkanoita.

Paista voissa/oliiviöljyssä pannulla maustamattomia suikaloituja kanafileitä. Mausta hyppysellisellä ruususuolaa ja Santa Marian chili explosionilla.
Porkkanoiden keityttyä semi-kypsiksi, lisää joukkoon 1dl punaisia linssejä. Linssien tulisi kiehua 15min jotta ne ovat kypsiä.

Kun porkkanat ja linssit ovat kypsiä, lisää kanafileet joukkoon. Lisäksi heitä siitakesienet kattilaan ja anna porista vielä muutama minuutti.
----

Taivaallisen hyvää! Jos mulla ois ravintola, niin tää ois niin listoilla! :DD


lauantai 26. lokakuuta 2013

7 kk 5 päivää etappi

Meillä noustiin aamulla tukea vasten seisomaan. Nuutilla tuntuu olevan kiire päästä jo kahdella jalalla liikkeelle. Oivoi, kun ei se korvien väli ihan samaa tahtia sit pysy mukana vielä et mitä sais tehdä ja mitä ei. Ja sit pyllähdellään miten sattuu. :D

Kieltämättä ensimmäisenä kävi myös mielessä (heti hurraa huutojen jälkeen :D), että eipä nähnyt Samppa tätäkään "ihmettä" tänä aamuna.. Ne ensimmäiset kerrat on aina ensimmäisiä.
EDIT.

Käytiin Nuutin kanssa ruokakaupassa isossa Prismassa, siellä on epätodennäköisintä törmätä kehenkään tuttuun. Kappas jo parkkipaikalla Samppa veljensä kanssa kurvaa viereen. Ajattelin vaan oikeesti että voi *****. Toki se ihan muina miehinä vaan hymyili ja kysy että mitä Nuutti, ja arvatkaa vaan kuinka kulmien takaa Nuutti tällä kertaa sitä katsoi. Ihan kun ei tunnistaisi ollenkaan, eikä vilauttanut hymyn hymyä!  N on selkeästi viime viikkoina vierastanutkin enemmän, ja minä en saa häipyä näköpiiristä koska muuten tulee kova hätä/parku/ryömiminen äidin perään... Joka tapauksessa juuri kun olin jo hiukan sinut taas itseni ja maailman kanssa, se vaan pysähtyi ja raivo nousi pintaan. En oikeastaan edes muista koko kauppareissusta mitään, sillä siinä agression vallassa heitin kärryyn vain tarvittavat ja kaahasin kotiin. Tätä on mun elämä. Sampalla on se toinen, "vapaampi" elämä. Toki se jää paitsi monesta, mutta eihän se tajua sitä..


perjantai 25. lokakuuta 2013

Love is in the air.. OR NOT.

Täällä on parannuttu. Nuutilla on vuotanut nenä ihan vähän, mut ei mitään vakavampaa onneks. Mulla on se ihmeen patti edelleen kaulalla, saman kokoinen ja samassa kohtaa. Enää se ei tosin kipua, on vaan siinä... Pitää seurata muutama viikko ja käydä näyttään lääkärissä jos ei häviä.

En muista mainitsinko, mutta oltiin muutama päivä porukoilla kun meidän asuntoon vaihdettiin ikkunat. Siis voi tätä autuutta... Entiset ikkunat olivat 1950-luvulta peräisin olevat vain kaksinkertaiset ikkunat. Ne oli vielä sellaista vanhan näköistä lasia, tiedättekö sellaista jonka läpi ei näe "kirkkaasti"? Joka tapauksessa ne veti kun viimestä päivää ja heti kun ilmat kylmeni nii kämppäkin kylmeni. Niissä oli myös se ihana puoli että ne höyrystyi ja sitten valui sitä vettä koko ajan, eikä ulos nähnyt tietenkään. Etenkin jos teki ruokaa hellalla niin koko kämpän ikkunat höyryssä niin keittiössä, olkkarissa kun makkarissakin ja sisäilman laatu oli trooppisen kostea! Tää vuokranantaja kehtas vielä sillon valehdella että "oikein hyvät on ikkunat olleet, eivät vedä!" kun kysyttiin äidin kanssa niistä sillon ekalla kerralla kun käytiin tsekkaamassa asunto. :D Sillä tais alkaa omatunto sit soimaan kun pieni vauva muutti asuntoon ja pianhan he ilmoittivatkin että joo, kyllä ne ikkunat nyt päivitetään 2000-luvulle! Siis THANK GOD. Oltas ehkä oikeesti muuten jouduttu muuttamaan täältä vielä talvea vasten pois, oli se sen verran häijyä.

No se siitä ikkunaepisodista. Sampasta ei ole kuulunut mitään sitten sen, onkohan siitä jo viikko?, takaisen puhelun jolloin soitin hänelle kipeenä ja pyysin apua. Ah, tätä välinpitämättömyyden "ihanuutta" myös.. Anna mun kaikki kestää. Tai oikeastaan kestänkin tällä hetkellä, oon aika zen.
En jaksa tällä hetkellä välittää S:sta siinä määrin että hermostuisin. Toki vellon ajatuksissani edelleen välillä siellä rakkauden ja vihan välimaastossa. Mut ymmärrän että välillä mun himo ja halu saada joku mies lähelle on niin suuri, että sorrun ajattelemaan Samppaa. Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut ja hyvä niin. Siis tänään kaupassa heiluin jossain hyllyjen välissä tapani mukaan tutkailemassa jotain kunnes kolme nuorta, suunnilleen ikäistäni, miestä käveli läheltäni ohi... Siis se jokin miehekkään hajuveden tuoksu jäi leijjumaan muutamaksi sekunniksi nenääni.. AHH. Jeesus sentään! Olin jo siitä ihan hurmoksissa! :DD Piti oikeesti hymyillä ja nauttia vaan hetki. Haha. Pienet on yh-mamman ilot!

Enää sitä ei oo se kuuma sinkkukissa, vaan mukana tulee aina se lapsi. Mun lapsi. Ei ole identiteettikriisiä, mutta ehkä jonkinlainen alemmuuskompleksi kuitenkin. Jotku miehet ei enää vilkaisekaan, vaan tarvitaan jo enemmän sitä henkistä ymmärrystä. Mutta oon ajatellutkin sen jo niin, että jos tää paketti ei kelpaa niin eihän se sitten kelpaa. Eikä me olla tällöin luotuja toisillemme. On mullakin sentään ne kriteerit. :) Oikeastaan välillä tuntuu että rima on jo niin helvetin korkeella että miten ikinä löydän sen miehen.

Njaah. Miksihän mää lätisen täällä jostain miehistä edes. En tuu sellaista kuitenkaan tuosta sohvalta tänään löytämään.. :D Mukavat perjantai-illat teille lukijoille, ottakaa se hanipuppeli kainaloon ja pusutelkaa sitä. :)

lauantai 19. lokakuuta 2013

Mistä lohtua..

Tänään on ollut eka kuumeeton päivä. Olo on nuutunut ja väsähtänyt, mutta parempaan päin. En ole kuullut Sampasta mitään..

Tänään käytiin Nuutin kanssa ruokakaupassa ja sekin tuntui jo ponnistukselta. Ulkona oli kylmä ja mua vaan ketutti kaikki. Kurkku on vielä kipee ja se ihmeen patti kaulassa. Nuutti on tosin aivan ihana touhuilija eikä osoita onneksi merkkejä siitä että sairastuisi tähän samaan tautiin. Mamma ei vaan meinaa jaksaa pysyä perässä kun N haluis ryömiä joka paikkaan ja pistää kaiken suuhunsa.

Tänään on ollut jotenkin erityisen yksinäinen olo. Ihan kuin mut ois "hylätty". Taas iskee päin näköä se ajatus, että halusin sen perheen, en yksinhuoltajuutta.Mistähän mua rangaistaan? Kukaan ei hoida kun sairastan, ei tee mun puolestani asioita, ei hoida Nuuttia kun tarvitsisin auttavaa kättä.. Ihan hirveetä paskaa oikeesti. Mua on viime päivinä väsyttäny ihan maan perkeleesti, olen voinut huonosti, olen itkenyt paljon, olen katsonut peilistä näitä mun silmäpusseja ja säälittävää olomuotoani. Oon tuntenut olevani niin yksin kuin vaan voi olla. Se on vaan kuitenkin niin eri asia juosta N:n perässä koko ajan ja saada siitä seuraa, kun että ois se oma rakas jota välillä halailla ja illalla käpertyä sen kainaloon sohvalle. Kyllä te tajuutte...

Mulla ei kuitenkaan ole Alisan lisäksi täällä paikkakunnalla kavereita. Itseasiassa Alisan kanssakin on ollut viime aikoina vähän riidantynkää. Se on ilmeisesti tekemässä myös eroa miehestään (joka on muuten ihan kunnollinen sellainen), ja kun menin puolustamaan miestä niin olinkin "huono kaveri". Sanoin vaan puhtaasti oman mielipiteeni, mulla kun ei oo tapana mielistellä. Jos nainen ei osaa arvostaa hyvää ja huolehtivaa miestään niin shame on you!

Oon viime aikoina turvautunut liikaa lohtusukaalevyyn. Voin sanoo että alkaa näkyyn vyötäröllä, tai millähän vyötäröllä.... Oo koko vyötäröä olemassakaan vielä! Tänään mua on erityisesti myös suruttanut imetyksen loppuminen. Yritin vielä epätoivoissani jostain syystä pumppailla rintoja illalla eikä sieltä herunut kuin muutamia kymmeniä millejä. Varmasti kaikkeen tähän vaikuttavat myös juuri meneillään olevan menkat, tunteet ovat todella pinnassa. Se imetys jotenkin kirpaisee just nyt kans niin pahasti, ihan kuin oisin menettänyt jotain Nuutista vaikka ei kai se ihan niin oo.. Se kun haluaa hereillä ollessaan niin paljon vaan touhuta eikä ikinä rauhoitu mun syliin, niin se "läheisyys" on kadonnut johonkin mitä imettäessä oli. Sniif. Ehkä tää tästä..

perjantai 18. lokakuuta 2013

Hölmöläinen

Sairastuvalta iltaa.. Täällä ei oo karhunpoika sairastanut (vielä onneksi!), mutta äiti itse on ollut kolmatta päivää kuumeessa! Olin jo unohtanut kuinka vetämättömäksi sairastelu vie olotilan.. Mulla on semisti kurkku kipee, mutta ei juuri räkäinen olo. Oikealle puolen kaulaa, korvan kanssa samaan linjaan, on noussut pari senttiä halkaisijaltaan oleva "patti"? Mikä on siis kipee etenkin koskettaessa, mutta välillä koko kaulan alue heijastaa kipua.. Joko se  on turvonnut imusolmuke, mitä mulla ei ikinä aiemmin oo ollut, tai sitten se on jotain muuta. Tää kuumeilu on myös inhottavaa. Yöllä lämpö nousee 38,5 asteeseen, tärinää, sitten hikoilen sängyn totaalisesti ja nään vielä järkyttäviä painajaisia..

Eilen aamulla soitin S:lle yhdeksältä aamulla, että voisiko tulla kenties hoitamaan Nuutin aamutoimet ja muutenkin, että saisin nukuttua yöllisiä kuumehouruja pois.. No vastauksen varmaan arvaa taas? Sampalla oli VAPAAPÄIVÄ tiedossa siis. Tiesin toki, että hän on aamu-uninen, kuten aina. Mutta jotenkin taas siellä mieleni syövereissä KUVITTELIN että apua olisi tarjolla. S sanoi kiukkuisena että on vielä sängyssä ja miten kuvittelen että hän yhtäkkiä singahtaisi mun luo, pitäisihän hänen käydä suihkussa ja syödä jnejne.. Niin, ja S asuu arviolta 4 km päässä meistä. Aikani väsyneenä kuuntelin Samppaa ja kysyin vielä että "Niin, eli et voi tulla?", johon en saanut vastausta, ja lopetin puhelun. Olin niin koomassa, mutta ei auttanut kun hoitaa Nuutti, syötellä aamupuurot ja siirtyä olkkarin leikkimatolle. 

Jotenkin koin olevani täysi hölmö kun yritin jälleen kerran turvautua Sampan apuun. Lyön päätäni seinään kerta toisen jälkeen. En jaksa tätä enää. On vedettävä selkeesti tiukempi linja tälle hommalle, en halua kokea tätä tunnetta enää. Kun oikeasti tarvitsin apua, en sitä saanut. Kiitti riitti nyt, S!
Mun äiti kävi tänään meidän luona auttelemassa mua. Onneksi mun vointi on myös kohentunut hiukan eikä tänään päiväsaikaan oo enää ollut kuumetta, toivottavasti ei yötä vasten nousekaan.

Palaillaan, kun saan niitä fyysisiä voimiani takaisin.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Flunssan kourissa

Juuri kuin hehkutin kuinka hyvin meillä menee, iski tänään karu todellisuus.

Sairastuin eilettäin flunssaan, ja olo kävi hyvinkin veteläksi jo päivän mittaan. Joka lihasta alkoi särkeä ja kurkkua kipusi todella inhottavasti. Ilmeisesti en välttynyt tältä flunssa-aallolta kuitenkaan. Nuutti ei ole vielä sairastunut, ja toivon mukaan ei sairastukaan. 

Samppa tuli eilettäin katsomaan Nuuttia. Sain jälleen toitottaa "tee sitä - tee tätä" -mantraa. Eli kylvetä, syötä, vaihda vaippaa jne.. Kun mitään ei osata tehdä oma-aloitteisesti. Lopulta S oli kylvettänyt Nuutin ja toi tämän keittiöön syöttötuoliin ja istahti itse pöydän ääreen. Minä olin flunssapäissäni sillä välin häärännyt keittiössä jo reippaan tunnin, ja tehny N:lle soseita pakkaseen ainakin kahden viikon edestä! Pyysin että S tekisi N:lle puuron ja syöttäisi sen, ei kuulemma osaanut. Ei osannut mitata kolmea ruokalusikallista puuroa kippoon, kaataa vedenkeittimestä kuumaa vettä perään, hämmentää ja lisätä kaapista hedelmäsosetta. Ärsytys. 

Voitte ehkä samaistua tunteeseen kun menette omaan kotiinne vanhempienne luokse, ja pistätte itsenne siihen "äiti passatkoon minua" -moodiin? Eli ts. esitätte avutonta ja pyydätte äitiänne tekemään kaiken puolestanne. Noh, ehkä meidän naisten keskuudessa tätä ei tapahdu siinä määrin mitä nuorempana enää, minä en ainakaan viitsi! :D Kotona ollessa (tai kesällä esimerkiksi asuessa) siivosin itse huoneeni, pesin omat pyykkini (ja mahdollisesti myös samalla muiden) sekä hoidin Nuutin. Joka tapauksessa, koen että Samppa pitää mua eräänlaisena äitihahmona jonka niskoille voi vaan sysätä kaiken. Ja vaikka olen näyttänyt Nuutin hoidon kädestä pitäen, kertonut mitä miten ja milloin, ei tunnu auttavan! Ärsytys.

No iltapuurojen jälkeen nukutin Nuutin, S pelasi puhelimellaan. Oloni oli äärimmäisen nuutunut, kipeä. Pyysin josko S jäisi meille yöksi jos mulle nousee yöllä esimerkiksi kuume enkä kykene hoitamaan Nuuttia. S jäi vastahakoisesti. S:lla ei nimittäin ole minkäänmoista hoivaviettiä, se ei voivotellut mun olotilaani tai antanut mitään muutakaan empatiaa. No sama sille, mutta oletin sen auttavan esim. yösyötöissä (joita oli 2 kpl yöllä) ja aamulal tietysti olisi herännyt Nuutin kanssa, sillä S:lla oli vapaapäivä tänään. No arvaatteko miten tässä kävi?! Samppa nukahti ja minä heräsin yöllä ne kaksi kertaa, sillä hän vaan kuorsasi. Vaihdoin myös kaksi kertaa vaippaa, lämmitin maidot, annoin tuttia ja laitoin useamman kerran peittoa päälle kun N oli potkinut sen pois ja oli varpaat kylminä (repii myös sukat jalastaan aina yöllä!). Aamun tullessa N heräsi kl 8 tienoilla ja ei ole varmaan epäselvää kuka joutui nousemaan ylös, ja kuka jäi vielä nukkumaan klo 11 saakka sänkyyn? ÄRSYTYS!!!!

Tämän kerran jälkeen ymmärrän taas hiukan kuinka idiootti jätkä Samppa on. Siis mitä helvettiä oon ikinä siinä nähnytkään?! En aio ikinä pyytää siltä enää mitään ylimääräistä apua! 

Tänään oon kyllä ollut niin surullinen ja yksinäinen. Tuntunut välillä etten jaksa ja itku on päässyt moneen otteeseen. Silti tuo pieni tähtisilmä saa sen hymyn puskemaan niiden kyyneltenkin läpi... Huoh.


maanantai 14. lokakuuta 2013

Meillä osataan

Hei vaan taas, jottei blogi täysin pölyty nii pitää vissiin tulla moikkaamaan. Ei oo kylläkään vieläkään sitä bloggailuinspistä iskenyt mut kerrotaan nyt jotain kuulumisia viime ajoilta. En tiedä vieläkään mikä tämän blogin kohtalo tulee olemaan, se on jotenkin tuuliajolla vielä. :D

Nuutti on pian 7 kuukauden ikäinen, HURJAA! Se kasvaa ja kehittyy niin mielettömästi viikko viikolta. Se on jo noin kolme-neljä viikkoa osannut ryömiä terhakasti eteen, taakse sekä sivuille tietysti. Arvatakkin siis saattaa että mulla on kädet täynnä töitä N:n hereillä ollessa, sillä olohuoneessa kiinnostavinta olisi vähän tutkiskella pistorasioita, kokeilla niitä kielellä ja pistää jokainen johto suuhun mitä nurkista löytää... Nuutti osaa myös nostaa käsiensä avulla takajalat suoraksi ja pyllyn kohti kattoa, eli sillä on kyllä voimaa käsissä. :D Se Nuutin pikkuserkku joka syntyi aikanaan kolmea päivää ennen, ei osaa vielä liikkua lainkaan! Hassua kuinka eri tahdissa nämä vesselit kehittyvät. Luulen että ei mene kauaa kun herra änkeää itsensä jaloilleen, sillä jo nyt hanakasti tarttuu tv-tason kulmalle ja vetää itsensä polvilleen! :D Tällainen hermanni on siis mulla täällä.

N tykkää hassutella paljon. :)

Nuutille on ilmestynyt jo kaksi hammasta vierekkäin alaleukaan, voi että ne onkin söpöt! N on myös äärettömän nauravainen ja hyväntuulinen lapsi, itkee ainoastaan silloin kun on aihetta (yleensä äiti on liian hidas laittamaan ruokaa valmiiksi!). Meilä ei ole sairasteltu lukuunottamatta 5kk:n iässä annetun rokotteen jälkeen kun nousi pientä lämpöä, mutta sekin meni ohi vuorokaudessa. Ollaan oltu siis todella onnekkaita, sillä lähipiirissä on käyty niin ripulit kuin flunssatkin moneen otteeseen. Olen kyllä pyrkinyt syömään terveellisesti sekä ottamaan reilun annoksen d-vitamiinia (jo kuukausien ajan), joten luulen että N on saanut hyvää vastustuskykyä jo rintamaidosta. Tällä hetkellähän imetys on oikeastaan tyssännyt jo kokonaan. Viimeiseen kolmeen päivään ei ole tissitelty, sitä ennen pari viikkoa ainoastaan iltaisin. N huolii mieluiten maitonsa pullosta ja jotenkin tuntuu että se meidän imetys taisi nyt olla tässä. Haikealta tuntuu ja muutama kyynelkin on sen vuoksi tirautettu, mutta on elämä hiukan helpottunut sen myötä kun tissiä ei tarvitse joka välissä olla kaivamassa tiskiin. Ah sitä autuutta kun saa pitää normi rintaliivejä ja pukea paitoja miettimättä imetyskäytännöllisyyttä! 

Muutoin Nuutti syö kasvissoseita, kanaa ja kalaa. Ostan Nuutille mahdollisuuksien mukaan vihannekset ja lihat luomuna, ja teen itse pakkaseen pakastekuutiomuotteihin ruuat. Sieltä on kätevä sitten vaan ottaa ja sekoittaa erilaisia vihannes mixejä. Kanan ostan AINA GMO-vapaana, eli geenimanipuloimatonta kanaa. En myöskään syötä maissia ellei se ole luomua (koska tunnetusti 95% maailman maissista on geenimanipuloitua!) Yäks. Pilttejä syötin alkuun mitä merkkiä sattuu, siis perus pilttejä, kunnes huomasin että Nuutin poskiin ilmestyi ärhäkkää ihottumaa sekä myöhemmin jalkoihin ihme laikkuja. Jätin ne perus piltit hyllyyn ja aloin ostaa nekin luomuna ja 100% hedelmänä ilman lisäaineita, niin kappas ihottuma hävisi! Suosittelen tarkkailemaan ja satsaamaan pienokaisten ruuan laatuun. :) Mieluummin jätän jotain itselleni ostamatta / syön vähän kehnompaa ruokaa, kun että syöttäisin lapselleni "mitä sattuu".
Sanomattakin selvää että Nuutti on melko kiinni minussa, sillä ollaan eletty melkoista symbioosia tässä etenkin koko tää aika meidän kodissa. Samppa käy vahtimassa poikaa 1-3 krt viikossa kun käyn salilla. Meillä menee OK, ei suurempia kommelluksia. Muutamia kertoja olen ärähtänyt sille mm. siitä että kun on katsomassa poikaa niin ei tarvitse istua sohvan nurkassa pelailemassa kännykällä, tai että vaipan voi vaihtaa myös oma-aloitteisesti eikä vain todeta että kylläpä haisee paska..... Kun kerran tietää kuka siinä leikkimatolla tuoksahtaa. Välillä S:lla on niitä lapsellisia hetkiä, se saattaa lähteä nostelemaan tästä jos sitä ei huvitakkaan joku ja Nuutin hoito tuntuu ylivoimaiselta. Se kyllä lykkää kaiken tekemisen mieluiten mun hartioilleni, tietenkin. Ei se vieläkään käsitä kuinka paljon mitä tässä teen jne.. Mutta yritän vaan hyväksyä tämän, ja elämä helpottuu koko ajan kun Nuutti kasvaa. 

Vaunuttelun lomassa ihmeteltiin ruskan värejä<3


Olen pyrkinyt nauttimaan tästä ajasta, mulla ei ole kiire mihinkään ja saan olla lapseni kanssa. Mikä sen ihanampaa oikeesti?? :) Meillä arki rullaa ja pidän itseni kiireisenä Nuutin ohessa muutamilla muilla jutuilla, mm. oon laittanut kirppispöydän aika ajoin pystyyn kaupunkiin ja nään Alisaa usein. Käydään myös päivittäin ulkoilemassa ja vaunuttelemassa. Elämä hymyilee vaikka niitä vaikeitakin päiviä on. Haleja!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Syyspäivän piristys









KIITOS PÄIVI! <3

Eräs lukijani otti minuun yhteyttä s-postitse, ja halusi lähettää Nuutille käytettyjä vaatteita. Olin otettu, vielä on ihania ihmisiä olemassa! Päiväni piristys oli tämä paketti, joten me Nuutin kanssa kiitetään ihanaa Päiviä. Terkkuja ja ihanaa syksyä sinnekkin!:))

perjantai 27. syyskuuta 2013

6 kk neuvola ja vaatehankintoja

Meillä oli vihdoin pari päivää sitten neuvola. Nuutti oli 69cm pitkä ja 8500g painava poitsu! Hyvin kasvaa ja oli kuulemma hyvä juttu kun aloiteltiin kiinteitä 5 kk:n iässä. Mitää ihmeempiä ei siellä puitu.

Meillä on siis kuukausi nyt maisteltu kiinteitä, ja hyvällä mallillahan tuo kiinteiden syöminen tällä hetkellä jo on. Aamulla syödään puuroa, lounaalla lämmintä ruokaa (bataattia/perunaa/kesäkurpitsaa/kukkakaalta erinäisinä sekoituksina jotka itse olen valmistanut;) ), välipalana hedelmäpilttiä ja iltapalana puuroa. Nyt ollaan ottamassa toista lämmintä ateriaa iltapäivälle mukaan. Aamulla ja illalla pääsäntöisesti tissitellään. Alkuun pyrin ruokailujen jälkeen ja joka välissä tarjoomaan rintaa mutta se menee vaan siihen, että Nuutti hoksii sen rintakumin rinnan päässä ja alkaa kovasti tehtailemaan vaan sen kanssa. Eli ts. imetyksestä ei tuu mitään. Ilmeisesti sen vuoksi se imetys jää niillä äideillä lyhyeksi jotka imettävät rintakumin avulla, koska lapsi kiinnostuu siitä kumista ja repii vaan sitä sit pois suusta. Näin ainakin meillä. :/ Itellä on kyllä ajoittain aika haikeekin olo kun se imettäminen loppui melkeinpä yhtäkkiä! Vaikka eihän se edes loppunu. :D Ja joku kuukausi aikaa olin ihan hermoromahduksen partaalla välillä kun tuntui että mun elämään ei kuulu muuta kuin imettäminen! :D No aikansa kutakin.. Näillä mennään kuitenkin nyt.

Jos teillä on "maukkaita" vauvansose-reseptejä niin kehiin vaan!! :)

Tässä on muutamia uusia Nuutin vaatteita kun meidän vaatekaapit alkaa ammottamaan tyhjyyttä! Siivosin vasta kaikki pienet vaatteet pois ja laitoin suosikit jälleen äitiyspakkauslaatikkoon säilöön. Jos sitten joskus niille vielä tulisi käyttöä,, haikein mielin haaveilen. :) 

H&M -laatua

Cittarin iiiiiiihania alelöytöjä vitosella!

H&M:n neule ja Tutan alessa ollut body.

Toi body oli niin MUST-hankinta kun meidän perheessä on ollut husky -rekikoiria tusina aikanaan :) Ja housut tietty että mätsää. Kapp Ahl. <3

torstai 19. syyskuuta 2013

Meidän Tripp Trappi!

Löysin täysin sattumalta eilettäin netistä ilmoituksen Tripp trappista, mikä sijaitsi kaiken lisäksi lähipaikkakunnalla hintaan 70e! JA se kulkeutui itse omistajan mukana meidän kotiovelle tänä päivänä samaiseen hintaan, i-ha-naa. Ja mitä säästöä! Miettikää, uuden hinta olisi ollut 180e Lastentarvikkeessa.

Väri on "kirsikka", mitä en olisi kyllä valinnut alunperin, mutta olen kyllä ihastunut jo siihenkin. Tuoliin ei vaan kuulunut mitään turvakaarta tms., joten "jouduin" hankkimaan uutena baby setin ja pehmusteet. Paikallisessa Lastentarvikkeessa sattui vielä juuri olemaan yksi kappale kirsikan värisiä baby settejäkin. Niistä tuli lisähintaa yhteensä 90e. Tuoli, baby set ja pehmusteet tulivat maksamaan siis yhteensä 160e, joten säästin semmoiset 110e uuteen verrattuna. Myöhemmin aion hankkia vielä valjaat, mutta yritän metsästää niitäkin käytettynä. :) Kyllä kannattaa nähdä vähän vaivaa ja etsiä netistä käytettyjä!


Baby set ja Cushion <3

"Tässähän voi heilua!!"

"Sekunti paikoillaan....."

"Hmmmmm.. mikäs tää juttu tässä peban alla oikeen on...?"

"Äiti kato, kädet ilmassa tälleeee ja silti pysyy paikoillaan!"

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Turvaistuimesta ja syöttötuolipohdintaa

En ole muistanutkaan mainita, että mehän tehtiin major-hankinta ja ostaa paukautettiin BeSafen iZi Combi. Se mun kirpparilta hankkima turvakaukalo alkoi käydä ahtaaksi kummastakin päästä, ja myin sen samalla hintaa edelleen eräälle tutulle. Kyllä se mun mielestä ajoi meillä asiansa sen viisi kuukautta, mutta seuraavalle lapselle tulevaisuudessa ostaisin kyllä kaukalon uutena. Jotenkin se meidän kaukalo oli surkeesti pehmustettu, ts. kova, ja Nuutti tuntui hikoilevan siinä kuin pikku possu aina. No "vahinko" pistettiin kiertämään, mutta kyseisellä tutulla ei olisi uuteen ollut varaakaan.

KUVA: www.lastentarvike.fi

Joka tapauksessa Samppahan nieleskeli hiukan kun sanoin haluavani paikallisesta Lastentarvikkeesta kyseisen turvaistuimen. Mutta en antanut periksi, ja sehän me sieltä sitten ostettiin ja puokkiin maksettiin. En aikonut tinkiä Nuutin turvallisuudesta, koska me reissataan kuitenkin esimerkiksi mun ja vanhempien väliä kuukausittain ja lisäksi liikutaan täällä kaupungissakin autoillen. Hintaa istuimelle tuli tarkalleen 398e. Me istutettiin Nuuttia liikkeessä istuimessa ja se oli jotenkin niin mukavan oloinen, Nuutti ainakin vaan naureskeli ja vaikutti oikein tyytyväiseltä! Ensin mun piti ostaa turkoosin värisenä se istuin, sitten halusinkin ton yllä olevan beigen MUTTA liikkeessä päädyinkin punaiseen! Jotenkin se oli ihanan pirteen värinen ja sopii taatusti tulevaisuudessakin jos mulle ikinä tyttöä suodaan (tai lapsia ylipäänsä!) :)

Kokeilemassa tulevaa istuinta. :D
Istuimessa on kaltevuuden säätöä, mikä soveltuu vauvoille jotka eivät osaa vielä kunnolla istua. Lisäksi istuimessa on erillinen vauvapehmuste, mikä on kuvassa Nuutin alla. Niskatukea säädetään kasvun mukaan ja turvavöille on sivuille magneetin joihin ne voi laittaa siististi tieltä pois. Kätevät ovat kyllä, ei tarvii joka kerta lapsen alta niitä kaivaa! Lisäksi istuimen saa selkä menosuuntaan, miten se siis nyt meillä on, sekä tietysti toisinpäin lapsen kasvettua. Voiko joku muuten valaista mulle miksi vauvat laitetaan yleensä selkä menosuuntaan käsin? Onko siinä joku perustelu siis? En tajunnut kysyä tuota myyjältä! Ollaan oltu superrrr tyytyväisiä tähän valintaan kyllä. Toi Lastentarvike on kyllä joka äidin karkkikauppa! :D

Toisekseen nyt olisi työn alla hommata syöttötuoli, ja arvatkaas vaan oonko kieli pitkällä kuolannut Stokken Tripp Trappia! Aaaah, ja kaikki ne ihanat lisävarusteet ja kuosit ja jajaaa!! Onko muita joilla tekisi mieli hankkia kyseistä tuolia? Oon laittanut yhden kyselyn kyseisestä käytetystä tuolista netissä, johon kuuluisi baby set ja valjaat mutta laittelen tästä asiaa myöhemmin kun kuulen asian laidan. :) Uutena toi on kyllä niiin sika kallis.. Snif.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Mun pian puolivuotias palleroni!

Heissan vaan, elossa ollaan! En vaan oo saanut aikaiseksi rustata tänne mitään. Käyn kyllä lukeen muiden blogeja, mutta en tiedä mistä itse kirjoittelisin. Väliin on kyllä tunteita ja ajatuksia (myös se meidän päivä -postaus on toteutuksen alla kun eräs lukija sitä toivoi:)) mistä voisi kirjoittaa, mutta olen heittäytynyt laiskaksi. Olen keskittynyt viimeiset kaksi viikkoa myös uuteen elämänmuutokseeni, nimittäin treenamiseen ja terveellisemmän ruokavalion hiomiseen. Eilettäin vietin "tankkauspäivää" ja vedin mm. kakkua, piirakkaa, karkkia, pakastepitsaa ja yhden SIIDERIN. Jepjep, ja päähänhän se humahti kun en kahteen vuoteen mitään oo ottanut. Uni tuli nopeesti, ja Strongbow maistui hyvältä. :) Sitä ennen pumppasin rinnat tyhjiksi ja Nuutti sai yöllä sit pullosta maitonsa, hyvin toimi!

Tollanen tankkailu nyt ei ehkä kaikkien mielestä oo järkevää, mutta mulla toimii! Ja kun tavoitteena on painonpudotus ja timmiytyminen, niin niitä herkkuja ei voi usuttaa joka päiväiseen elämään tällä hetkellä. Pari kiloa on sulanut fläsää veks, mutta tänä aamuna kyllä keljutti astua vaa'alle kun ne pari kiloo oli nesteen muodossa takas eilisen johdosta! :D

Tein ihan sairrrrrraan hyvää Banoffee -kakkua! Suolaisena piirakkana oli Thai-piirakka, mikä on mun klassikko ja se on peräisin Kinuskikissa-blogista. Niiiin HYVÄÄ! Kahvisteltiin siis eilettäin mun porukoiden ja isovanhempien kanssa Nuutin tulevaa puolivuotis päivää. Kiva päivä oli. :)

BANOFFEE, MMMmmm!

Thai-piirakka

Nojoo, tänne kuuuu siis perus arkea! Välillä on yksinäistä, välillä vituttaa, väsyttää ja niin edelleen. On kuitenkin hyviäkin päiviä ja hyviä hetkiä! Hetkiä kun oon onnellinen tästä elämäntilanteestani, olen oman elämäni herra pitkälti.

Pari päivää sitten vedin kuitenkin herneen nenuun Sampalle. Se kun on tosiaan tässä käydessään lässyttänyt ja tunnustanut jopa rakkauttaan mulle ajoittain. Olen pyrkinyt oleen neutraali, koska väliin se käyttäytyy taas todella kylmästikkin mua kohtaan, ja voi olla ettei puhukaan kun muutaman sanan tullessaan katsoon Nuuttia. Tai jos yritän ohjeistaa sitä jossain Nuutin hoitoon liittyvässä asiassa niin se sanoo tylysti että "Tiedän kyllä, ei tarvii selitellä!", joopajoo... Joka tapauksessa, pari päivää sitten olin leipomassa juurikin edellä mainittuja luomuksia ja unohdin kaupasta ostaa tarpeeksi voita. No S sattui soittamaan mulle iltapäivällä töidensä jälkeen sopivasti ja pyysin että tulisko katsoon Nuuttia kun mulla ois leipomiset vaiheessa ja se kitisi vaan koko aika. S tokaisi että hänellä on nyt muita hommia (yllättäen!). Sanoin et okei, ja puhelu päättyi. Tajusin voin puuttumisen puoli tuntia siitä ja soitin josko S voisi nakata edes sen voipaketin mulle, kun mulla kiehui kondensoitu maito liedellä kolmen tunnin ajan enkä voinut poistua kauppaan. Niin arvata saattaa ne Sampan muut hommat, se oli NUKKUMASSA. Voi helvetti ku mua ärsytti... Lopulta se toi kahden tunnin päästä siitä mulle sen kirotun voipakan, ja sanoi kuinka ei hän voi singahdella tosta noin vaan mun luo koska hänellä on omakin elämä! Mulla otti kyllä niin ohraleipä sinä päivänä, käskin sen kadota ja nopeesti. Ja S teki työtä käskettyä, ja ollut varmaan tosi onnellinen kun ei kuule musta mitään tänä viikonloppuna. Sehän tietää sille tosi rauhallista ja unentäytteistä viikonloppua.

Silloin havahduin taas sieltä vaaleanpunaisesta pilvilinnastani, että tosiaan, Sampallahan on se oma elämä ja mulla ja Nuutilla oma. Ei me eletä enää sitä yhteistä elämää. Sampan on tästä lähtien siinä tapauksessa turha lässyttää rakkaudentäytteisiä valheitansa mulle. Se ei ansaitse meitä. Jos se ansaitsisi, se tekisi kaikkensa meidän eteen. Haluaisi auttaa, hoitaa Nuuttia pyytämättä ja tehdä meidän eteen asioita.. Viettää vapaa-aikansa meidän kanssa. Tästä lähtien MINÄ olen se KYLMÄ KIVI. Se käy 3 x viikkoon kattoon Nuuttia sen 1,5h kun minä käyn salilla huhkimassa itselleni sitä fitness kissan vartaloa! S voi nuolla näppejänsä siellä omassa kodissaan. En jumalauta enää työnnä itseäni kaappiin ja odottele että mun mielikuvat perhe-elämästä toteutus. Alan opetteleen tätä hetkessä elämistä! Haaveilemaan mun ja Nuutin tulevasta! Kaikki itsesäälissä rypemiset, Sampan ikävöinnit ja haavekuvat - POIS NE MINUSTA!

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Elatussopimusta ja tuntoja

Tuli tunne, että on aika vuodattaa hieman tuntoja tänne.

Postiluukusta kolahti summat elatusavusta, mitä S:n on maksettava mulle Nuutista. Se oli 215e, ei siis mikään päätä huimaava summa. Samppaa se kuitenkin ärsytti, meillä tulee nykyään riitaa aina raha-asioista. On ilmeisesti niin vastenmielistä tukea meitä rahallisesti. Mitähän se kuvittelee miten meidän tulis tulla toimeen? Voin valehtelematta sanoa että pennejä on venytettävä ja senttejä laskettava ruokaostoksilla! Maksan melkein 500e vuokrakuluja, auton bensoja, nettiä, puhelinta, sähköä,, mitä kaikkea! Ja siihen ruuat, vaipat ja esimerkiksi Nuutin vaateostokset.
En kestä S:n käytöstä. Tai sitä ajatusmaailmaa. Se ei arvosta edelleenkään mua ja sitä työtä mitä teen pyörittääkseni tätä yksinhuoltajan arkea. Se on kerran katumapäällä avautunut ihan pikkuisen, ja maininnut että hyvin olen hommanu hoitanut. That's it! THAT'S IT?! 

En haluais ruveta marttyyriksi, mutta kieltämättä tää meidän rahapolitiikka saa mut hiiltymään. Toki mulla on niin paljon tunteita vielä pelissä. Osa musta kaipaa turvaa, läheisyyttä ja rakkautta. Sitä mitä joskus sain Sampalta. Osa musta sitten on ihan liekeissä Sampalle, kaikelle sille minkä se on pistänyt mut kokemaan! Ja tässä minä olen, tönötän kaksiossani vauvani kanssa.

Juoksen olohuone-keittiö-makkari akselia suurimman osan päivästä, hyppyytän ja pomppuutan poikaani, halailen ja suukottelen, leikitän, syötän ja juttelen. Käydään vaunukävelyllä, jotta N saisi myös raitista ilmaa. Poden huonoa omatuntoa päivittäisen lisämaidon antamisesta, mutta lämmitän sen aina kuitenkin vesihauteessa vaikka se vie aikaa ja poltan aina sormeni, mutta kun se on paljon terveellisempää niin! Ja kaikki tämä vain helpottaakseni imetysrumbaa, paska äiti! Kylvetän Nuutin joka ilta, koska puhtaana on ihana pistää nukkumaan... 

Yritän vaan olla hyvä äiti. Tuntuu että asetan itselleni välillä hirmu paineita. Suoriudun päivästä toiseen. Haluan että kämppä on siisti nukkumaan mennessä. En halua herätä aamulla kahvin keittoon kun keittiössä löyhkää edellispäivän tiskit. En siedä villakoiria nurkissa, paria päivää pidempään... Vihaan VIHAAN likaista vessaa. Ja pyykkivuorta. Ja niitä pyykkejä olohuoneen pyykinkuivaustelineessä, jos ne tahtovat viipyä siinä paria päivää pidempään. 

Tunnen tekeväni paljon päivän aikana. Hoidan lapseni parhaani mukaan, ja pidän kotini siistinä. Kukaan ei silti sano päivän päätteeksi että jaksoitpa hienosti päivän ja taputa olalle.. Tai halaa ja sano rakastavansa. Äidillekään en halua nykyään enää valittaa tästä raskaasta arjesta, sillä se sanoo mulle että "sellaista se on." En tiedä ymmärtääkö sekään oikeasti kuinka raskaalta tämä välillä tuntuu. Mietin vaan miten joku hoitaa homman kotiin niin sanotusti useamman mukulan kanssa.. Hukkaisin itseni koknaan siihen viidakkoon jos näitä Nuutteja pyörisi jaloissa yhtään enempää!

lauantai 31. elokuuta 2013

Hei taas!

Bloggailu motivaatio ei ole ollut huipussaan. Tämä yksinhuoltajan arki on suoraan sanoen rankkaa. Mutta en halua valittaa, me pärjäämme kyllä. :) Tuntuu silti että koneella istuminen on jäänyt minimiin. Nuutti nukkuu muutamat - joskus kolmet päiväunet päivässä arviolta 30min 2,5h, joten siinä on tän mamman oma aika! Ja joskus se on hyvin minimissä. Iltasella Nuutin nukkumaan menokin venyy usein yhdentoista kieppeille, ja olen tuolloin itsekin valmista kamaa unille...
Meillä on alettu myös maistelemaan kiinteitä! 5 kk neuvolassa Nuutilla oli painoa 7880g ja pituutta 67,9cm. Neukkutäti sanoi että täysimetetyillä lapsilla kasvun hidastuminen on normaalia. Olen silti alkanut antamaan N:lle lisämaitoa välillä, ainoastaan helpottamaan itseäni! Ja neuvolakäynnin jälkeen aloin pian maistattamaan pottua, ja nyt viikon maistelun jälkeen ollaan vaihdettu porkkanaan. :) Nuutti on tosi mielissään soseiden maistelusta, niin innoissaan maiskuttaa. Ei ole myöskään alkanut hyljeksimään tissiä vaikka saakin pari-kolmekin kertaa päivässä pullosta. Olen myös alkanut antamaan lisämaitoa senkin vuoksi, että Samppa voi tulla hoitamaan Nuuttia ja antaa hänelle lisämaitoa jos minä haluan mennä käymään kodin ulkopuolella. Eilettäin tehtiin näin ensimmäistä kertaa! Päätin että nyt on aika päästä salille ja marssin hakemaan 3kk:n salisopimuksen. Illalla menin sit Alisan kanssa treenaamaan ja Samppa hoiti Nuuttia huikeat 2h itsekseen. Oli antanut N:lle lisämaitoa ja poika oli kyllä tyytyväinen! 

S on käynyt nyt pari kertaa viikkoon katsomassa meitä. Niinhän se aina haluaa sen ilmaista, tulee katsomaan meitä. Nuutti on alkanut hieman vierastamaan ihmisiä, ja Samppa on kyllä heidän joukossaan. Eilenkin kun tulin kotiin, niin heti mut nähtyään Nuutti alkoi hymyillen nauraa ja pian kitistä kunnes otin syliin. Ja sitten ei enää rauhoituttukaan kun tissillä. Pari tuntia on aika maksimi tällä hetkellä minkä kehtaa Nuuttia jättää Sampan hoiviin. Se selkeesti ikävöi mua, jonka se tuntee.

Mun ja Sampan välit on hyvät. Kaipaan sitä ajoittain, ja se mua. Sehän on myöntänyt katuvansa, kaikkea. En tiedä silti mitä ajatella. Tuntuu hyvältä että mulla on tässä hyvin aikaa ajatella, katsella miten S käyttäytyy ja "kasvaa". Vai kasvaako lainkaan. En edelleenkään aio uskoa vain kauniita sanoja, vaadin tekoja niiden taakse! Mutta kyllä, S saa mut syttymään "siinä mielessä" enemmän kuin kukaan kaksilahkeinen. Miten voi ajatella toisesta ihmisestä niin ristiriitaisesti? Yhdessä ollessa ajoittain suorastaan vihasin sitä, ällösin! Se on muuten tällä hetkellä pudottanut 13kg painostaan! :D On se siis jotain muutoksia aiempaan tehnyt.. ;) 

On meidän välillä ollut salamyhkäistä katseiden vaihtoa, hymyjäkin. En halua ajatella muita, eikä Samppakaan omien sanojensa mukaan. Me nyt katsellaan sitten, mutta jos annan pikkusormen niin viekö se koko käden?

tiistai 13. elokuuta 2013

Semmoista..

Ollaan oltu mun hyvän ystävän Alisan kanssa paljon tekemisissä mun kaupunkiin takaisin tulon jälkiin. Ihanaa kun on joku tärkee ystävä, joka ymmärtää kuuntelee ja osaa sanoo lohduttavia sekä voimauttavia sanoja. Viime viikonloppuna me käytiin lasten kanssa Hop Lop -tyylisessä leikkipaikassa, ja oli kiva tuntea itsensä jälleen ihmiseksi ihmisten ilmoilla. Nuutti oli innoissaan erilaisesta ympäristöstä ja pomppi sylissä muiden juostessa päättömästi kohti pallomeriä. Sit se söi kiltisti tissiä ja alkoi tutia. :) 

Tänään olin hiukan huolissani kun Nuutin vatsa ei oo toiminut viimeiseen viiteen päivään kertaakaan! Tultiin äidin kanssa siihen tulokseen että se ei saa tarpeeks ravintoa kulutukseensa nähden. Se poika on siis todella liikkuva, lattiallaki pyörii ja kierii ku pikku viisari! Kaipa se kuluttaa kaiken syömänsä siis. Epäilen ettei mun rinnoista edes heru jättimääriä maitoa enää, jostain syystä? Ei ne ainakaan oo ikinä pinkeet tai sen tuntoiset että ois täpö täynnä? No oon antanut N:lle kolmena peräkkäisinä päivinä teelusikallisen verran luumusosetta, olihan hupia eka kerralla nähdä sen raukan ilme ku työnsin lusikallisen suuhun. :D Vaan seuraavana päivänä se jo maiskutteli ja auko suuta, et missä se seuraava lusikallinen viipyy.. Tänään annoin sille myös lisämaitoa tissin ohella ja johan alkoi vatsa toimia, RUNSAASTI. Saa nyt nähdä pitääkö mun joka toisella syötöllä alkaa antamaan lisämaitoa, vois helpottaa tätä imetysrumbaakin. Ei tarvis oikeesti joka tunnin päästä istua sohvalla lapsi tissillä. :( N heräilee öisinkin tosi useesti vielä syömään, viime yönä varmaan 5 krt! Alan ehkä hiukan kaivatakkin niiden kiinteiden aloittamista. No jos tässä nyt täysin maidon voimalla "sinniteltäs" vielä se 1,5kk.

Oon ajatellut hankkia N:lle lapsivakuutuksen, ja nehän ovat tunnetusti ihanan kalliita. Noin 400e siihen uppoo, ja Samppahan "ilostu" uutisesta. Vaadin tietty epäsuorasti sitä maksamaan puolet vakuutuksesta, kuten tulevasta turvaistuimen ostostakin. Turvakaukalonhan ostin 30e kirppikseltä, seuraavan turvaistuin hankinnan haluan liikkeestä uutena. Se kun on pidempiaikaisempi istuin lapselle kuitenkin. S sanoi, että jos hän olisi oikein vittumainen, hän ei elatuksen lisäksi maksaisi mitään. HUOH! Nostelin siinä sitten taas tovin kulmiani.... Onneks MINÄ en joudu maksamaan Nuutista MITÄÄN ylimääräisiä. PERKELE. 

Vaadin sitten myös sitä, että elatus tullaan maksamaan mun ja Sampan tulojen ja menojen perusteella. Tästä oli tullut lappu S:llekin, ja hän oli tietysti tympääntynyt. Eihän hän haluaisi maksaa yhtään ylimääräistä sen 150e lisäksi. Hän kun on kuulemma kesän aikana tienannutkin niin paljon, että pelkää minun kynivän hänet kokonaan. Joopa joo... Eiköhän näissä elatusasioissakin ole ne rajat määritelty aika hyvin. Mutta tiedän, että S:n tuloihin nähden se kämäinen 150e on LIIAN VÄHÄN.

No kaiken kukkuraksi S lähetti tekstarin tänään: ".. Tulen käymään katsomassa Nuuttia loppu viikosta. Olette molemmat olleet mun mielessä viime käynnistä saakka.."

Ai kun kiva, oltiin päästy Sampan mieleen viime käynnistä. Siitä kolmen päivän takaisesta, kas kun ei parin kuukauden takaisesta! Melkein menin höplään! ;)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Asettumista

Jos vaikka kertoilisi viimein niitä viime aikaisia tapahtumia. Ajatukset on ollu melko solmussa. Yrittänyt vaan selvitä tästä muutosta se "survive"-nappi pohjassa. Kaiken kaikkiaan en voisi olla onnellisempi tällä hetkellä. En siis todellakaan ymmärtänyt minkä hyvän olon tunteen tämä päätös toisi mukanaan. Näinkin pian! Nyt huomaan kuinka idiootti olin roikkuessani Sampassa. Olen nollannut siis tunteeni Samppaa kohtaan. Yritän hyväksyä sen tosiasian, että asiat vaan menivät näin. Ne menivät niin kuten en olisi ikinä kuvitellut niiden menevän. Mutta sopeudun ja yritän olla ensisijaisesti paras äiti Nuutille.

En muistanutkaan kuinka rakastin tätä omaa rauhaa. Sitä että saa tehdä ja olla kuin haluaa. Ei oo toista aikuista levittelemässä paskasia vaatteitansa, lisäämässä pinojansa paskaseen tiskivuoreen, nukkumassa sohvalla.. vittuilemassa. Meillä menee siis Nuutin kanssa erittäin hyvin olosuhteisiin nähden!:)

-----

NÄIN kirjoitin eilen aamulla. Siis tätä postausta. Ennenkuin Samppa tuli katsomaan Nuuttia.

Nyt kun luin tuota, tunnen itseni täysin idiootiksi. Mitään ei siis tapahtunut mun ja S:n välillä (ellei muutamaa halausta ja toisen kaulan nuuskimista lasketa? Ei siis todellakaan suudeltu tai mitään...) Kaikki nousi silti pintaan. Tai lähinnä ne tunteet kun toinen rakasti sua ja sä häntä. Yhtäkkiä sillä helvetillisellä hetkellä kun S asettui mun sohvalle Nuutti sylissään, mun sydän suli. Pää täyttyi vaaleanpunaisista sydämistä ja mietin että tuossa se on, mun poikani isä. Ois tehnyt mieli kapsahtaa S:n kaulaan totaalisesti, taas kerran. 

MITEN hitossa se voi tuntua tältä, ihme vuoristoradalta?!!!?? Vaihdettiin muutama sana ja ihmeteltiin mihin pisteeseen tämä meidän homma on edennyt. Me asutaan erillään, me erottiin, ei ole enään "meitä". Tätä halusin erityisesti minä. Tätähän mä halusin?!! Eikö niin?!! Tätä vakuutan itselleni, että teinhän oikean ratkaisun. Enhän luovuttanut ja menettänyt jotain todella tärkeää?

Samppa myönsi olleensa välinpitämätön. Hänhän olisi voinut korjata asiat siihen pisteeseen saakka kunnes kirjoitin vuokrasopimuksen. Odotin lähes viikon tuolloin että S ottaisi muhun yhteyttä ja haluaisi selvittää asiat. Mitään ei tapahtunut ja tein ratkaisun. Toki S:lla on ollut kymmenittäin mahdollisuuksia jutella mun kanssa. Taidan olla turhan tunteellinen itse. 

Tällä hetkellä tää henkinen puoli tarvitsee sitä työstämistä. Joka viikko kun Sampan joutuu kuitenkin kohtaamaan Nuutin näkemisen merkeissä...


torstai 8. elokuuta 2013

"Feel the fear, and do it anyway."

Tässä sitä ollaan nyt nökötetty muutama päivä uudessa (ihanassa) asunnossa, ja lähinnä lepäilty Nuutin kanssa muuton tuomaa väsymystä pois. En ole päässyt nettiinkään ennen tätä iltaa, kun sössin laajakaistan hankinnassani. Sisko toi sitten tänään mokkulan lainaan jottei viikonloppu vierähdä täysin seiniin tuijotellessa ipanan ollessa unilla. :) Toki riittää tekemistä aina kun kotihommia tekee, mutta ei sitä nyt aina jaksa niitäkään! Iltaisin ihana istahtaa koneelle ja miettiä ihan muuta kuin lapsen hoitamista.

Lupaamiani kuvia!

Olohuonetta

Tää tyynynpäällinen veti puoleensa. :)

Iso taulu joka sisältää kuvajulisteen Nuutista, oli näytillä myös nimijuhlissa. Se on arvoisellansa paikalla olkkarissa! <3

Lahjaksi saatu kyltti on löytänyt paikkansa makkarimme oven pielestä. Aww. :)
Tässä muutamat kuvat olohuoneesta, laittelen myöhemmin kuvia makkarista ja keittiöstä kun saan ne "sisustettua" loppuun. Ihanaa kun voi itse päättää kaikesta: minne laitetaan hyllyt, minne taulut, minne koristeet.. Mitkä verhot, mikä värimaailma! Aivan mah-ta-vaa. :)
Toki ollut hiukan "yksinäistä" kun jäätiin pari päivää sitten Nuutin kanssa tänne kaksin. Positiivisella mielllä kuitenkin. Neuvolassakin pyörähdettiin ja ensi kerralla vaihdetaan uuteen neuvolaan, mikä sijaitseekin tällä kertaa kivenheiton päässä meistä. Kivakiva! Nuutin paino oli noussut kuukauden aikana "vaan" 200g, joten kahden viikon päästä mennään puntarille uusiks. Pituuteen (67,5cm) suhteutettnua paino (7700g) pistää kavukäyrät jollain tavalla alakanttiin menemään sitten... Täysimetyksellä mennään vielä kuitenkin.:) 

Meillä on ollut hiukan draamaa S:n puolen perheen kanssa, siitä lisää myöhemmin. S on ilmoittanut tulevansa "joskus" katsomaan Nuuttia. Mielenkiinnolla odotan milloin tämä "joskus" sitten on....

Palaillaan pian!

sunnuntai 4. elokuuta 2013

1/3 muuttopäivästä purkissa

Helvetillinen päivä. Hellettä, hikeä, miljoona tavaraa.. Kitisevä nälkäinen vauva joka kaipasi viihdytystä. 

Samppa teki mulle ne perinteiset temput taas. Hän oli häipynyt asunnoltamme isänsä luo asumaan siksi aikaa, että saan kamani muutettua. Olin olettanut hänen auttavan, jos ei muussa niin Nuutin hoitamisessa sillä välin. Olihan sillä tänään vapaapäivä. Ei kuulemma auta. Eikä auttanut. Koko jätkää ei näkynyt missään. Vittu että vihaan sitä äijää. Tekis mieli vaan karjua avaruuteen se raivo mitä tunnen S:aa kohtaan tällä hetkellä. Salaa toivon että se osallistuisi jatkossakin meidän elämään yhtä vähän!!!

NYT alan nukkua. Huomenna on rankka päivä tiedossa. Toivon ja rukoilen että tämä olisi jo ohi. Mun ja Nuutin kodista tulee tosin hieno.. Ja niin rakas turvapaikka, mikä on vain meidän. <3

lauantai 3. elokuuta 2013

Tomorrow is the day

Muutto. Se alkaa huomenaa. En olisi toukokuussa vielä uskonut näin käyvän. Uhosin, mutta pelkäsin samaan aikaan liikaa.

Tunnelmaa tältä iltaa....



tiistai 30. heinäkuuta 2013

In MY face

Soitin lastenvalvojalle eilen. Olin hiukan vittuuntunut kyseisen puhelun päätteeksi.

Kerroin asiani: olemme eronneet ja tarvittaisiin apua ensisijaisesti elatusasioiden selvittämisessä. Vanha kurppa (kuulosti siltä!) kyseli meidän jokaisen sotun, ja Nuutin iän tullessa ilmi alkoi voivottelmaan minulle että "Voivoivoivoi voi, lapsi on noin pieni ja te JO erositte!" En vastannut mitään. Odotin että kurppa jatkaa juttujansa, olin lukossa. Se iski taas päin näköä. Olen nyt se nuori hempukka äiti, joka on tehnyt lapsen ja eronnut. Nykyajan nuori, joka ei selvinnyt näistä parisuhteen luomista haasteista ja vauva-perheen arjen pyörityksestä siinä sivussa. Fuck me!

 Yritän nieleskellä tunteitani. Itkettää, vituttaa, hävettää! Kukaan ei ymmärrä miltä musta tuntuu. Olen kuin ontto kuori julkisivultani. Hymyilen, välttelen ihmisiä, en halua puhua tunteistani.. Nuutti on ainoo joka saa mut enää hymyilemään ja nauttimaan elämästä. Onhan Nuutti mun kaikkeni. Tällä hetkellä se todella korostuu... Ilman Nuuttia kierisin jo pohjamudissa. S on polkenut mut niin maahan.

Tänään mulle tuli sellanen kauhee ikävänpuuska Samppaa kohtaan.  Ajattelin vain omaa ikävääni, kaipuuta. Sitä kun Samppa otti mut parhaimpina hetkinä vahvojen käsivarsien syleilyyn. Jaksoi nostaa mut syliinsä, kantoi makkariin ja ennenku "tönäisi" mut sängylle, niin läpsäisi pepulle tuhmasti. Sitä kun oli se olkapää johon vaan nojata ja itkeä kun teki mieli, vaikkei se mitään mulle koskaan vastannutkaan. Mutta se oli siinä. Ja se sen tuoksu, Sampan ominaistuoksu. Sekin on hyvä, turvallinen ja tähän mennessä hyvin kodikas. Se kaikki on pian taakse jäänyttä elämää...

Itkettää. Tällä hetkellä kun Nuutti uinuu tyytyväisenä vieressäni, koen olevani maailman yksinäisin nainen. Kuinka kauan kestää, että vieressäni on joku kodikas tuoksu? Joku miehinen ja täysin oma? Joku joka kietoo kätensä mun ympärilleni keskellä yötä herätessään, ja sanoo mulle päivittäin ne kolme tärkeää sanaa? Joku joka haluaa tukea, rakastaa, kuunnella ja olla läsnä? .. ...

Nuo mielikuvat tuntuu täydeltä utopialta.