lauantai 26. lokakuuta 2013

7 kk 5 päivää etappi

Meillä noustiin aamulla tukea vasten seisomaan. Nuutilla tuntuu olevan kiire päästä jo kahdella jalalla liikkeelle. Oivoi, kun ei se korvien väli ihan samaa tahtia sit pysy mukana vielä et mitä sais tehdä ja mitä ei. Ja sit pyllähdellään miten sattuu. :D

Kieltämättä ensimmäisenä kävi myös mielessä (heti hurraa huutojen jälkeen :D), että eipä nähnyt Samppa tätäkään "ihmettä" tänä aamuna.. Ne ensimmäiset kerrat on aina ensimmäisiä.
EDIT.

Käytiin Nuutin kanssa ruokakaupassa isossa Prismassa, siellä on epätodennäköisintä törmätä kehenkään tuttuun. Kappas jo parkkipaikalla Samppa veljensä kanssa kurvaa viereen. Ajattelin vaan oikeesti että voi *****. Toki se ihan muina miehinä vaan hymyili ja kysy että mitä Nuutti, ja arvatkaa vaan kuinka kulmien takaa Nuutti tällä kertaa sitä katsoi. Ihan kun ei tunnistaisi ollenkaan, eikä vilauttanut hymyn hymyä!  N on selkeästi viime viikkoina vierastanutkin enemmän, ja minä en saa häipyä näköpiiristä koska muuten tulee kova hätä/parku/ryömiminen äidin perään... Joka tapauksessa juuri kun olin jo hiukan sinut taas itseni ja maailman kanssa, se vaan pysähtyi ja raivo nousi pintaan. En oikeastaan edes muista koko kauppareissusta mitään, sillä siinä agression vallassa heitin kärryyn vain tarvittavat ja kaahasin kotiin. Tätä on mun elämä. Sampalla on se toinen, "vapaampi" elämä. Toki se jää paitsi monesta, mutta eihän se tajua sitä..


perjantai 25. lokakuuta 2013

Love is in the air.. OR NOT.

Täällä on parannuttu. Nuutilla on vuotanut nenä ihan vähän, mut ei mitään vakavampaa onneks. Mulla on se ihmeen patti edelleen kaulalla, saman kokoinen ja samassa kohtaa. Enää se ei tosin kipua, on vaan siinä... Pitää seurata muutama viikko ja käydä näyttään lääkärissä jos ei häviä.

En muista mainitsinko, mutta oltiin muutama päivä porukoilla kun meidän asuntoon vaihdettiin ikkunat. Siis voi tätä autuutta... Entiset ikkunat olivat 1950-luvulta peräisin olevat vain kaksinkertaiset ikkunat. Ne oli vielä sellaista vanhan näköistä lasia, tiedättekö sellaista jonka läpi ei näe "kirkkaasti"? Joka tapauksessa ne veti kun viimestä päivää ja heti kun ilmat kylmeni nii kämppäkin kylmeni. Niissä oli myös se ihana puoli että ne höyrystyi ja sitten valui sitä vettä koko ajan, eikä ulos nähnyt tietenkään. Etenkin jos teki ruokaa hellalla niin koko kämpän ikkunat höyryssä niin keittiössä, olkkarissa kun makkarissakin ja sisäilman laatu oli trooppisen kostea! Tää vuokranantaja kehtas vielä sillon valehdella että "oikein hyvät on ikkunat olleet, eivät vedä!" kun kysyttiin äidin kanssa niistä sillon ekalla kerralla kun käytiin tsekkaamassa asunto. :D Sillä tais alkaa omatunto sit soimaan kun pieni vauva muutti asuntoon ja pianhan he ilmoittivatkin että joo, kyllä ne ikkunat nyt päivitetään 2000-luvulle! Siis THANK GOD. Oltas ehkä oikeesti muuten jouduttu muuttamaan täältä vielä talvea vasten pois, oli se sen verran häijyä.

No se siitä ikkunaepisodista. Sampasta ei ole kuulunut mitään sitten sen, onkohan siitä jo viikko?, takaisen puhelun jolloin soitin hänelle kipeenä ja pyysin apua. Ah, tätä välinpitämättömyyden "ihanuutta" myös.. Anna mun kaikki kestää. Tai oikeastaan kestänkin tällä hetkellä, oon aika zen.
En jaksa tällä hetkellä välittää S:sta siinä määrin että hermostuisin. Toki vellon ajatuksissani edelleen välillä siellä rakkauden ja vihan välimaastossa. Mut ymmärrän että välillä mun himo ja halu saada joku mies lähelle on niin suuri, että sorrun ajattelemaan Samppaa. Mitään ei ole kuitenkaan tapahtunut ja hyvä niin. Siis tänään kaupassa heiluin jossain hyllyjen välissä tapani mukaan tutkailemassa jotain kunnes kolme nuorta, suunnilleen ikäistäni, miestä käveli läheltäni ohi... Siis se jokin miehekkään hajuveden tuoksu jäi leijjumaan muutamaksi sekunniksi nenääni.. AHH. Jeesus sentään! Olin jo siitä ihan hurmoksissa! :DD Piti oikeesti hymyillä ja nauttia vaan hetki. Haha. Pienet on yh-mamman ilot!

Enää sitä ei oo se kuuma sinkkukissa, vaan mukana tulee aina se lapsi. Mun lapsi. Ei ole identiteettikriisiä, mutta ehkä jonkinlainen alemmuuskompleksi kuitenkin. Jotku miehet ei enää vilkaisekaan, vaan tarvitaan jo enemmän sitä henkistä ymmärrystä. Mutta oon ajatellutkin sen jo niin, että jos tää paketti ei kelpaa niin eihän se sitten kelpaa. Eikä me olla tällöin luotuja toisillemme. On mullakin sentään ne kriteerit. :) Oikeastaan välillä tuntuu että rima on jo niin helvetin korkeella että miten ikinä löydän sen miehen.

Njaah. Miksihän mää lätisen täällä jostain miehistä edes. En tuu sellaista kuitenkaan tuosta sohvalta tänään löytämään.. :D Mukavat perjantai-illat teille lukijoille, ottakaa se hanipuppeli kainaloon ja pusutelkaa sitä. :)

lauantai 19. lokakuuta 2013

Mistä lohtua..

Tänään on ollut eka kuumeeton päivä. Olo on nuutunut ja väsähtänyt, mutta parempaan päin. En ole kuullut Sampasta mitään..

Tänään käytiin Nuutin kanssa ruokakaupassa ja sekin tuntui jo ponnistukselta. Ulkona oli kylmä ja mua vaan ketutti kaikki. Kurkku on vielä kipee ja se ihmeen patti kaulassa. Nuutti on tosin aivan ihana touhuilija eikä osoita onneksi merkkejä siitä että sairastuisi tähän samaan tautiin. Mamma ei vaan meinaa jaksaa pysyä perässä kun N haluis ryömiä joka paikkaan ja pistää kaiken suuhunsa.

Tänään on ollut jotenkin erityisen yksinäinen olo. Ihan kuin mut ois "hylätty". Taas iskee päin näköä se ajatus, että halusin sen perheen, en yksinhuoltajuutta.Mistähän mua rangaistaan? Kukaan ei hoida kun sairastan, ei tee mun puolestani asioita, ei hoida Nuuttia kun tarvitsisin auttavaa kättä.. Ihan hirveetä paskaa oikeesti. Mua on viime päivinä väsyttäny ihan maan perkeleesti, olen voinut huonosti, olen itkenyt paljon, olen katsonut peilistä näitä mun silmäpusseja ja säälittävää olomuotoani. Oon tuntenut olevani niin yksin kuin vaan voi olla. Se on vaan kuitenkin niin eri asia juosta N:n perässä koko ajan ja saada siitä seuraa, kun että ois se oma rakas jota välillä halailla ja illalla käpertyä sen kainaloon sohvalle. Kyllä te tajuutte...

Mulla ei kuitenkaan ole Alisan lisäksi täällä paikkakunnalla kavereita. Itseasiassa Alisan kanssakin on ollut viime aikoina vähän riidantynkää. Se on ilmeisesti tekemässä myös eroa miehestään (joka on muuten ihan kunnollinen sellainen), ja kun menin puolustamaan miestä niin olinkin "huono kaveri". Sanoin vaan puhtaasti oman mielipiteeni, mulla kun ei oo tapana mielistellä. Jos nainen ei osaa arvostaa hyvää ja huolehtivaa miestään niin shame on you!

Oon viime aikoina turvautunut liikaa lohtusukaalevyyn. Voin sanoo että alkaa näkyyn vyötäröllä, tai millähän vyötäröllä.... Oo koko vyötäröä olemassakaan vielä! Tänään mua on erityisesti myös suruttanut imetyksen loppuminen. Yritin vielä epätoivoissani jostain syystä pumppailla rintoja illalla eikä sieltä herunut kuin muutamia kymmeniä millejä. Varmasti kaikkeen tähän vaikuttavat myös juuri meneillään olevan menkat, tunteet ovat todella pinnassa. Se imetys jotenkin kirpaisee just nyt kans niin pahasti, ihan kuin oisin menettänyt jotain Nuutista vaikka ei kai se ihan niin oo.. Se kun haluaa hereillä ollessaan niin paljon vaan touhuta eikä ikinä rauhoitu mun syliin, niin se "läheisyys" on kadonnut johonkin mitä imettäessä oli. Sniif. Ehkä tää tästä..

perjantai 18. lokakuuta 2013

Hölmöläinen

Sairastuvalta iltaa.. Täällä ei oo karhunpoika sairastanut (vielä onneksi!), mutta äiti itse on ollut kolmatta päivää kuumeessa! Olin jo unohtanut kuinka vetämättömäksi sairastelu vie olotilan.. Mulla on semisti kurkku kipee, mutta ei juuri räkäinen olo. Oikealle puolen kaulaa, korvan kanssa samaan linjaan, on noussut pari senttiä halkaisijaltaan oleva "patti"? Mikä on siis kipee etenkin koskettaessa, mutta välillä koko kaulan alue heijastaa kipua.. Joko se  on turvonnut imusolmuke, mitä mulla ei ikinä aiemmin oo ollut, tai sitten se on jotain muuta. Tää kuumeilu on myös inhottavaa. Yöllä lämpö nousee 38,5 asteeseen, tärinää, sitten hikoilen sängyn totaalisesti ja nään vielä järkyttäviä painajaisia..

Eilen aamulla soitin S:lle yhdeksältä aamulla, että voisiko tulla kenties hoitamaan Nuutin aamutoimet ja muutenkin, että saisin nukuttua yöllisiä kuumehouruja pois.. No vastauksen varmaan arvaa taas? Sampalla oli VAPAAPÄIVÄ tiedossa siis. Tiesin toki, että hän on aamu-uninen, kuten aina. Mutta jotenkin taas siellä mieleni syövereissä KUVITTELIN että apua olisi tarjolla. S sanoi kiukkuisena että on vielä sängyssä ja miten kuvittelen että hän yhtäkkiä singahtaisi mun luo, pitäisihän hänen käydä suihkussa ja syödä jnejne.. Niin, ja S asuu arviolta 4 km päässä meistä. Aikani väsyneenä kuuntelin Samppaa ja kysyin vielä että "Niin, eli et voi tulla?", johon en saanut vastausta, ja lopetin puhelun. Olin niin koomassa, mutta ei auttanut kun hoitaa Nuutti, syötellä aamupuurot ja siirtyä olkkarin leikkimatolle. 

Jotenkin koin olevani täysi hölmö kun yritin jälleen kerran turvautua Sampan apuun. Lyön päätäni seinään kerta toisen jälkeen. En jaksa tätä enää. On vedettävä selkeesti tiukempi linja tälle hommalle, en halua kokea tätä tunnetta enää. Kun oikeasti tarvitsin apua, en sitä saanut. Kiitti riitti nyt, S!
Mun äiti kävi tänään meidän luona auttelemassa mua. Onneksi mun vointi on myös kohentunut hiukan eikä tänään päiväsaikaan oo enää ollut kuumetta, toivottavasti ei yötä vasten nousekaan.

Palaillaan, kun saan niitä fyysisiä voimiani takaisin.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Flunssan kourissa

Juuri kuin hehkutin kuinka hyvin meillä menee, iski tänään karu todellisuus.

Sairastuin eilettäin flunssaan, ja olo kävi hyvinkin veteläksi jo päivän mittaan. Joka lihasta alkoi särkeä ja kurkkua kipusi todella inhottavasti. Ilmeisesti en välttynyt tältä flunssa-aallolta kuitenkaan. Nuutti ei ole vielä sairastunut, ja toivon mukaan ei sairastukaan. 

Samppa tuli eilettäin katsomaan Nuuttia. Sain jälleen toitottaa "tee sitä - tee tätä" -mantraa. Eli kylvetä, syötä, vaihda vaippaa jne.. Kun mitään ei osata tehdä oma-aloitteisesti. Lopulta S oli kylvettänyt Nuutin ja toi tämän keittiöön syöttötuoliin ja istahti itse pöydän ääreen. Minä olin flunssapäissäni sillä välin häärännyt keittiössä jo reippaan tunnin, ja tehny N:lle soseita pakkaseen ainakin kahden viikon edestä! Pyysin että S tekisi N:lle puuron ja syöttäisi sen, ei kuulemma osaanut. Ei osannut mitata kolmea ruokalusikallista puuroa kippoon, kaataa vedenkeittimestä kuumaa vettä perään, hämmentää ja lisätä kaapista hedelmäsosetta. Ärsytys. 

Voitte ehkä samaistua tunteeseen kun menette omaan kotiinne vanhempienne luokse, ja pistätte itsenne siihen "äiti passatkoon minua" -moodiin? Eli ts. esitätte avutonta ja pyydätte äitiänne tekemään kaiken puolestanne. Noh, ehkä meidän naisten keskuudessa tätä ei tapahdu siinä määrin mitä nuorempana enää, minä en ainakaan viitsi! :D Kotona ollessa (tai kesällä esimerkiksi asuessa) siivosin itse huoneeni, pesin omat pyykkini (ja mahdollisesti myös samalla muiden) sekä hoidin Nuutin. Joka tapauksessa, koen että Samppa pitää mua eräänlaisena äitihahmona jonka niskoille voi vaan sysätä kaiken. Ja vaikka olen näyttänyt Nuutin hoidon kädestä pitäen, kertonut mitä miten ja milloin, ei tunnu auttavan! Ärsytys.

No iltapuurojen jälkeen nukutin Nuutin, S pelasi puhelimellaan. Oloni oli äärimmäisen nuutunut, kipeä. Pyysin josko S jäisi meille yöksi jos mulle nousee yöllä esimerkiksi kuume enkä kykene hoitamaan Nuuttia. S jäi vastahakoisesti. S:lla ei nimittäin ole minkäänmoista hoivaviettiä, se ei voivotellut mun olotilaani tai antanut mitään muutakaan empatiaa. No sama sille, mutta oletin sen auttavan esim. yösyötöissä (joita oli 2 kpl yöllä) ja aamulal tietysti olisi herännyt Nuutin kanssa, sillä S:lla oli vapaapäivä tänään. No arvaatteko miten tässä kävi?! Samppa nukahti ja minä heräsin yöllä ne kaksi kertaa, sillä hän vaan kuorsasi. Vaihdoin myös kaksi kertaa vaippaa, lämmitin maidot, annoin tuttia ja laitoin useamman kerran peittoa päälle kun N oli potkinut sen pois ja oli varpaat kylminä (repii myös sukat jalastaan aina yöllä!). Aamun tullessa N heräsi kl 8 tienoilla ja ei ole varmaan epäselvää kuka joutui nousemaan ylös, ja kuka jäi vielä nukkumaan klo 11 saakka sänkyyn? ÄRSYTYS!!!!

Tämän kerran jälkeen ymmärrän taas hiukan kuinka idiootti jätkä Samppa on. Siis mitä helvettiä oon ikinä siinä nähnytkään?! En aio ikinä pyytää siltä enää mitään ylimääräistä apua! 

Tänään oon kyllä ollut niin surullinen ja yksinäinen. Tuntunut välillä etten jaksa ja itku on päässyt moneen otteeseen. Silti tuo pieni tähtisilmä saa sen hymyn puskemaan niiden kyyneltenkin läpi... Huoh.


maanantai 14. lokakuuta 2013

Meillä osataan

Hei vaan taas, jottei blogi täysin pölyty nii pitää vissiin tulla moikkaamaan. Ei oo kylläkään vieläkään sitä bloggailuinspistä iskenyt mut kerrotaan nyt jotain kuulumisia viime ajoilta. En tiedä vieläkään mikä tämän blogin kohtalo tulee olemaan, se on jotenkin tuuliajolla vielä. :D

Nuutti on pian 7 kuukauden ikäinen, HURJAA! Se kasvaa ja kehittyy niin mielettömästi viikko viikolta. Se on jo noin kolme-neljä viikkoa osannut ryömiä terhakasti eteen, taakse sekä sivuille tietysti. Arvatakkin siis saattaa että mulla on kädet täynnä töitä N:n hereillä ollessa, sillä olohuoneessa kiinnostavinta olisi vähän tutkiskella pistorasioita, kokeilla niitä kielellä ja pistää jokainen johto suuhun mitä nurkista löytää... Nuutti osaa myös nostaa käsiensä avulla takajalat suoraksi ja pyllyn kohti kattoa, eli sillä on kyllä voimaa käsissä. :D Se Nuutin pikkuserkku joka syntyi aikanaan kolmea päivää ennen, ei osaa vielä liikkua lainkaan! Hassua kuinka eri tahdissa nämä vesselit kehittyvät. Luulen että ei mene kauaa kun herra änkeää itsensä jaloilleen, sillä jo nyt hanakasti tarttuu tv-tason kulmalle ja vetää itsensä polvilleen! :D Tällainen hermanni on siis mulla täällä.

N tykkää hassutella paljon. :)

Nuutille on ilmestynyt jo kaksi hammasta vierekkäin alaleukaan, voi että ne onkin söpöt! N on myös äärettömän nauravainen ja hyväntuulinen lapsi, itkee ainoastaan silloin kun on aihetta (yleensä äiti on liian hidas laittamaan ruokaa valmiiksi!). Meilä ei ole sairasteltu lukuunottamatta 5kk:n iässä annetun rokotteen jälkeen kun nousi pientä lämpöä, mutta sekin meni ohi vuorokaudessa. Ollaan oltu siis todella onnekkaita, sillä lähipiirissä on käyty niin ripulit kuin flunssatkin moneen otteeseen. Olen kyllä pyrkinyt syömään terveellisesti sekä ottamaan reilun annoksen d-vitamiinia (jo kuukausien ajan), joten luulen että N on saanut hyvää vastustuskykyä jo rintamaidosta. Tällä hetkellähän imetys on oikeastaan tyssännyt jo kokonaan. Viimeiseen kolmeen päivään ei ole tissitelty, sitä ennen pari viikkoa ainoastaan iltaisin. N huolii mieluiten maitonsa pullosta ja jotenkin tuntuu että se meidän imetys taisi nyt olla tässä. Haikealta tuntuu ja muutama kyynelkin on sen vuoksi tirautettu, mutta on elämä hiukan helpottunut sen myötä kun tissiä ei tarvitse joka välissä olla kaivamassa tiskiin. Ah sitä autuutta kun saa pitää normi rintaliivejä ja pukea paitoja miettimättä imetyskäytännöllisyyttä! 

Muutoin Nuutti syö kasvissoseita, kanaa ja kalaa. Ostan Nuutille mahdollisuuksien mukaan vihannekset ja lihat luomuna, ja teen itse pakkaseen pakastekuutiomuotteihin ruuat. Sieltä on kätevä sitten vaan ottaa ja sekoittaa erilaisia vihannes mixejä. Kanan ostan AINA GMO-vapaana, eli geenimanipuloimatonta kanaa. En myöskään syötä maissia ellei se ole luomua (koska tunnetusti 95% maailman maissista on geenimanipuloitua!) Yäks. Pilttejä syötin alkuun mitä merkkiä sattuu, siis perus pilttejä, kunnes huomasin että Nuutin poskiin ilmestyi ärhäkkää ihottumaa sekä myöhemmin jalkoihin ihme laikkuja. Jätin ne perus piltit hyllyyn ja aloin ostaa nekin luomuna ja 100% hedelmänä ilman lisäaineita, niin kappas ihottuma hävisi! Suosittelen tarkkailemaan ja satsaamaan pienokaisten ruuan laatuun. :) Mieluummin jätän jotain itselleni ostamatta / syön vähän kehnompaa ruokaa, kun että syöttäisin lapselleni "mitä sattuu".
Sanomattakin selvää että Nuutti on melko kiinni minussa, sillä ollaan eletty melkoista symbioosia tässä etenkin koko tää aika meidän kodissa. Samppa käy vahtimassa poikaa 1-3 krt viikossa kun käyn salilla. Meillä menee OK, ei suurempia kommelluksia. Muutamia kertoja olen ärähtänyt sille mm. siitä että kun on katsomassa poikaa niin ei tarvitse istua sohvan nurkassa pelailemassa kännykällä, tai että vaipan voi vaihtaa myös oma-aloitteisesti eikä vain todeta että kylläpä haisee paska..... Kun kerran tietää kuka siinä leikkimatolla tuoksahtaa. Välillä S:lla on niitä lapsellisia hetkiä, se saattaa lähteä nostelemaan tästä jos sitä ei huvitakkaan joku ja Nuutin hoito tuntuu ylivoimaiselta. Se kyllä lykkää kaiken tekemisen mieluiten mun hartioilleni, tietenkin. Ei se vieläkään käsitä kuinka paljon mitä tässä teen jne.. Mutta yritän vaan hyväksyä tämän, ja elämä helpottuu koko ajan kun Nuutti kasvaa. 

Vaunuttelun lomassa ihmeteltiin ruskan värejä<3


Olen pyrkinyt nauttimaan tästä ajasta, mulla ei ole kiire mihinkään ja saan olla lapseni kanssa. Mikä sen ihanampaa oikeesti?? :) Meillä arki rullaa ja pidän itseni kiireisenä Nuutin ohessa muutamilla muilla jutuilla, mm. oon laittanut kirppispöydän aika ajoin pystyyn kaupunkiin ja nään Alisaa usein. Käydään myös päivittäin ulkoilemassa ja vaunuttelemassa. Elämä hymyilee vaikka niitä vaikeitakin päiviä on. Haleja!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Syyspäivän piristys









KIITOS PÄIVI! <3

Eräs lukijani otti minuun yhteyttä s-postitse, ja halusi lähettää Nuutille käytettyjä vaatteita. Olin otettu, vielä on ihania ihmisiä olemassa! Päiväni piristys oli tämä paketti, joten me Nuutin kanssa kiitetään ihanaa Päiviä. Terkkuja ja ihanaa syksyä sinnekkin!:))