tiistai 30. huhtikuuta 2013

Tämmöstä vappua tänne

Haluatte varmaan kuulla S:n uusimman tempun?

Ollaan Nuutin kanssa siis mun porukoilla edelleen, ja S halusi tulla tänne nyt ti-ke väliseksi yöksi. Yritin pyytää sitä jo vkonloppuna tänne, jotta oltaisiin voitu kehittää jotain kivaa tekemistä yhdessä "perheenä", mutta hänellä oli muuta tekemistä. Ei vaan suostunut tuolloin kertomaan mitä se "muu" oli.

Ollaan toki soiteltu kerta per päivä ja kysytty "mitä sinne?" "mitä tänne?", siis hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi. S:n vastaukset on tyyliin "ei mitään ihmeempiä", enkä minäkään jaksa enään vaahdota S:lle Nuutin uusista kujeista. Pidän ne omana tietonani, koska musta tuntuu edelleen ettei S:aa kiinnosta. Tai ei se osaa suhtautua niihin mitenkään miten toivoisin... Kuten jos Nuutti on väläytellyt maailman ihanimpia hymyjä ja virneitä kun lepertelen sille, ei S kommentoi sitä mitenkään.

Tänään se sitten odotetusti karautti porukoillemme iltasella. Menin katsomaan ikkunasta pihalle S:n tullessa että miten sen vanha Mazda voi pitää niin helvetinmoista matalaa mörinää. Eihän se voinutkaan. Vaan pihassa oli S:n ostama uusi urheiluauto. 

Siis en voinut olla hiiltymättä. Siis en voinut uskoa silmiä päästäni että se idiootti oli mennyt ostamaan auton sanomatta mulle mitään!! Siis siinä oli sen viikkokausia kestäneen yöllisen nettisurffailun tulos! SIINÄ SE NYT KOREILI, HELVETTI SOIKOON! Sitäpaitsi! Se on jauhanut mulle viime aikoina tila-autosta johon mahtuisimme kaikki vaunuineen päivineen, ja mikä parasta, siinä olisi ilmastointi! Mutta arvaatte vaan että S ajelee itse ilmastoidulla kaksipaikkaisella urheiluautolla nyt kesän! Ja me vauvan kanssa teemme mitä jos haluamme matkustaa? Ilmeisesti ahtaudutaan 30 v vanhaan mazdaan vauvan kanssa, mikä on kaikkea muuta kuin turvallinen ja siinä ei todellakaan ole ilmastointia! Eikä siihen mahdu edes vaunut peräkonttiin!

Tässä taas kerran tuli todettua se kuinka tärkeää S:lle on kaikki muu kuin minä ja vauva. Se vatipää ei halua päästää irti vapaudestaan. Nopealla urheiluautolla ajaminen kuin tuntuu niin hienolta ja tulee tunne vapaudesta kun kiitää maantiellä lujaa! Siteeraten S:aa! Voi vit... Kunhan S saa olla vapaa niin sehän se tärkeintä. Ja periaatteestakin se ettei se puhu mulle mitään tempauksistaa, ei tää ole mistään kotoisin! 

Oon ihan toivoton. Niin, ja S lähteä paukautti takas kaupunkiin täältä kun suutuin sille. Sen jälkeen tietenkin äiti tuli vouhottamaan mulle kuinka MINÄ en osaa olla asiallinen ja keskustella aikuismaisesti asioista S:n kanssa! Voi että mulla niin kiehuu! 

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Suojelen sinua kaikelta...

Säikähdin tänään maailman eniten! Poika ahtoi itsensä täyteen maitoa kunnes sai hikan. Jonkin aikaa hikkailtuaan lensikin aivan älytön laatta! Onneksi pidin poikaa pystyasennossa jo valmiiksi, en halua tietää mitä olisi voinut tapahtua jos pieni rakas olisi vetänyt maitoa henkeensä! :-(( En liioittele yhtään jos sanon että maitoa tuli ulos ainakin 100ml verran! Poika meni ihan veltoksi ja järkyttyneen näköiseksi itsekin... Onneksi selvittiin vaan oksulla ja säikähdyksellä siis. Vihaan sitä hemmetin hikkaa kun se pakkaa muutaman kerran päivässä tulemaan! Tuota oksentamista ei oo tapahtunut aiemmin, pikku pulauttelua ainoastaan. 

Tuollaisina hetkinä havahtuu siihen kuinka tärkeäksi lapsi on mulle muodostunut, siis maailman tärkeimmäksi.  En halua ikinä menettää sitä, enkä halua että sille tapahtuu ikinä mitään pahaa. <3 Suojelen sitä kaikelta pahalta ja annan sille kaiken rakkauteni. Sampan kiintymys ja rakkaus tuota palleroa kohtaan ei ole mitään verrattuna omaani. Sitä ei voisi edes samalla asteikolla verrata! Ja mistä kaikesta se nytkin on jäänyt paitsi?! 

Katselin tänään valokuvia kun poika oli vastasyntynyt ja vertasin niitä viime päiväisiin kuviin... siis voi elämä kuinka tuo pallero kasvaa ja muuttuu! Tirautin muutaman kyyneleenkin, koska aika on alkanut kulua liian nopeasti. :-D Yhyy. Haluaisin elää tämän koko ajan alusta uudestaan jos voisin! Muutama viikko sitten poika painoi 3,5kg ja nyt jo yli 5kg! Ensimmäiset vaatteetkin ovat jo pieniä, siis 50cm ja hyvää vauhtia 56cm myös. Käytössä on siis suurin osa 62cm vaatteista jo! Sille on tullut myös ihan ylisöpöjä rasvamakkaroita jalkoihin sekä kaksoisleuka, mitä sille ei todellakaan muutama viikko takaperin ollut. :-D

Musta alkaa vähän hölmöltä kuulostamaan tämä pojittelu ja vauvattelu, siis kirjoittaessa. Haluan siis paljastaa teille pojan tulevan etunimen. Hänestä tulee Nuutti. Toista nimeä en vielä paljasta kun se ei ole täysin varma vielä. Voin siis jatkossa kirjoittaa myös nimellä mun vauvastani. <3 Nimi on meidän lähipiirissä tosiaan vielä ihan täydellinen salaisuus, ja paljastuneekin vasta 2.6 järjestettävissä nimijuhlissa muille. :-)

Nyt vaivun yöunille tuhisevan palleroni viereen.<3

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Pikku jalkaset

Koirasukat ja mun pikku jalkaset <3


perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kamerarakkautta ensisilmäyksellä!

Me ollaan vauvan kanssa taas porukoilla. Jep jep.

Mutta jotain hyvääkin, uusi kamera on hyppysissä! <3

Poika <3

torstai 25. huhtikuuta 2013

Päätöksiä

Lähetin tosiaan S:n isälle sen puolustusviestini, jossa kerroin mistä kiikastaa muutamilla esimerkeillä höystäen. Eli S:n keskenkasvuisuudestahan tässä kiikastaa! Kerroin myös kuinka kaiken tämän jälkeen mua loukkaa, että hän nimittelee mua keskenkasvuiseksi, sillä suon sen oikeuden ainoastaan omille vanhemmilleni jos he kokevat tarpeelliseksi mua sellaiseksi nimitellä! Tuntevathan he mut päästä varpaisiin, toisin kuin S:n isä. Hän ei tiedä musta mitään pintaa syvemmälle. Saatikka mitä elämä on tähän mennessä jo opettanut! 

Sain illalla vastausviestinä anteeksipyynnön. Hän ei kuulemma tiennyt syitä, sillä S ei ollut kertonut juuri mitään (niinkun arvata saattaa!). Lopussa oli myös, että hän ja kaikki muut tietysti toivovat että pysyttäisiin yhdessä. Huoh.

Olen päättänyt antaa S:lle viimeisen mahdollisuuden, ja se tarkoittaa sitä, että sillä on kesä aikaa osoittaa mulle muutoksensa. Jos asiat rullaa samaa noidankehää vielä elokuussakin, minä ja poika muutetaan omillemme. Koska S niin kovasti tahtoo jatkaa tätä yhteiseloa, niin jatketaan sitten. Mutta hän tietää tasan tarkkaan etten siedä viime aikaista kohtelua enään. Äitini mielestä tämä ratkaisu kuulostaa hyvältä, ja hän tukee mua kyllä sataprosenttisesti jos kesän jälkeen edessä onkin muutto. Sittenpähän asia on ollut tiedossa, ja S on saanut viimeisen mahdollisuutensa. Helpottaa kyllä osittain myös että S:n puolen perhe on tietoisia tästä kaikesta, eikä tämä tulee enään "puskista" heillekään... Vaikkakin tuntuu vaikealta kohdata heidät jatkossa. 

Ei todellakaan ole helppoa jatkaa tätä yhteiseloa minun puolestani, koska ollaan niin erkaannuttu. Mulla kun ei tunnu olevan enään sellaisia fiiliksiä  S:aa kohtaan. On vaikeaa ajatella haluavansa S:aa... Aion silti yrittää, jos toinenkin yrittää. 

S:n käytös tuskin hetkessä muuttuu, tai kertalaakista. On tässä tämänkin päätöksen jälkeen sama käytös jatkunut tiettyjen asioiden osalta. S nukkui sängyssä yhden yön, ja seuraavana yönä olikin taas sohvalla korvatulpat korvissa! Heräsin tänään pojan äkinään aamuyöllä viideltä, eikä poika suostunut nukkumaan ennen aamu kahdeksaa! Ja silloinkin otettiin enään 40min torkut. :-( Jostain syystä poikaa on vaikea saada aamuyöllä enään jatkamaan unia. Eikä kelvannu tissi, ei puhdas peppu ja vaipanvaihto, ei hyssyttely ei hytkyttely... Olin väsymyksestä toivoton. Yhdeksältä nousin sitten ylös ja käskin S:n nousta myös, vastauksena sain kysymyksen "Miksi?!" Tiuskaisin että voisi vaihteeksi hän viihdyttää poikaa että minä pääsisin vessaan ja suihkuun! Aamuyön tunteina mietin, kuinka siinäkin tilanteessa olisi ollut ihanaa kun olisi toinen jonka syliin laskea vauva vuorostaan rauhoiteltavaksi... mutta ei. Tähän on vaan tyydyttävä!

Suutuin myös eilen illalla kun S:n tultua töistä ojensin vauvan hänen syliinsä, jotta kipaisen lähikaupassa. Noh, vauva alkoi tietysti itkeä heti S:n sylissä, eikä tämä rauhoitellut sitä ollenkaan, vaan piti yhdessä asennossa ja antoi huutaa! Pyysin S:aa hyssyttelemään vauvaa ja kietomaan vilttiin, sillä pojalla oli vaan yöpuku päällä ja jos häntä yrittää nukuttaa niin lämmintähän toinen kaipaa! S ei ottanut kuuleviin korviinsa, eikä laittanut vilttiä saatikka hyssytellyt. En sitten lähtenyt kauppaan, vaan heitin tuulihousut eteisen nurkkaan ja sieppasin vauvan syliini ja lähdin sen sileän tien nukkumaan hänen kanssaan. Kyllä kiehui... kiehui niin yli taas mielessäni...

Kävin pojan kanssa tänään myös lääkärikontrollissa sen sydämen sivuäänen vuoksi. Sivuääni kuului edelleen ja johtui kammioiden välissä olevasta reiästä, josta pääsee hieman virtaamaan verta. Poika tutkittiin perinpohjin sydämen osalta ultraäänen avulla stetoskooppikuunteluiden lisäksi. En ollut huolissani, sillä ylilääkäri joka poikaa tutki, vakuutti ettei olisi mitään hätää. Kammioiden välinen seinä sulkeutuu muutaman vuoden sisällä viimeistään. Poitsu oli kyllä todella hyvällä tuulella koko tunnin ajan lääkärissä ollessa, yllätyin ihan!:-) Sai tietysti jälleen kehuja kuinka tyytyväisen oloiselta vauvalta hän vaikuttaa. Ja onhan tuo rakkauspallero kyllä melko tyytyväinen, mitä nyt äitiä alkanut nämä aamuyön valvomiset hieman väsyttää!

Mutta nyt oikaisen jalkani hetkeksi sohvalle kun S on vielä töissä ja pikkuinen nukkua tuhisee. 

Palaillaan toverit.<3

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Parin päivän takainen fiilisten kirjoittelu jäi taka-alalle ja unet veivät pidemmän korren.

Palasin eilettäin kaupunkiin ja käytin poikaa lääkärineuvolassa. Kaikki oli hienosti ja poikanen sai pelkästään kehuja lääkäriltä ja terkalta!:-) Paino oli jo hurjat 4960g ja pituutta 57cm, hän taitaa todella olla massakaudella!

Kävin myös katsomassa niitä asuntoja. Kiinteistövälittäjä oli mukavan oloinen heppu ja sain varmaan heti säälipisteitä vauvan kanssa, sen verran sympaattisesti hän kyseli jaksamistani. Heh.. Asunnot eivät kyllä ihan vastanneet sitä mitä ilmoituksessa luvattiin "erittäin siistejä ja remontoituja". Njäh. Toisessa asunnossa haisi tupakalle, oli kulahtaneet -80 luvun tapetit seinissä, mutta uusittu laminaattilattia. No arvata saattaa ettei se lattia siinä paljoo lohduttanut. Toisessa asunnossa oli myös yleinen kulahtanut tunnelma, edelleen uusittu lattia mutta ei auttanut se sielläkään. Nyt en ihmettele miksi kohteiden kuvat olikin kohdistettu niihin lattioihin... Kummassakaan asunnossa ei ollut sitäpaitsi hissiä, joten olisi mahdottomuss vaunujen kanssa seilata neloskerroksiin molemmissa paikoissa! En siis halua näitä kyseisiä asuntoja, mutta välittäjä sanoi että voin ottaa häneen yhteyttä myöhemminkin ja hän etsisi minulle asuntovaihtoehtoja lisää.

Puhuttiin myös S:n kanssa tietysti kun palasin kotiin. Hän oli kertonut poissaoloni aikana omille vanhemmilleen lyhykäisesti että meille on ero tulossa ja tilanne on tämä. S ei tietenkään ollut puhunut omista tempauksistaan ja käytöksestään mitään, vaan maininnut että minä suutahtelen pikku jutuista ja häivyn vanhemmilleni usein. Näin S itse minulle kertoi sanoneensa isällensä lyhykäisyydessään! 

Noh, S:n isähän sitten lähetti aikuismaisesti mulle eilen facebookissa viestiä. Siinä luki ettei hän voi ymmärtää tällaista tunne-elämän vaihtelua, eikä hän tiedä kuinka kertoa mummolle ja papalle asiasta! Lisäksi hän sanoi minun olevan keskenkasvuinen, jota elämä varmasti tulee vielä opettamaan!

Miettikää. Olen sanaton! Sanaton vitutuksesta! Näytin toki viestin S:lle, ja hän aikoi sanoa isällensä ettei tarvitse meidän asioihin puuttua taikka minulle moisia lähetellä. Yön yli mietittyäni aamulla mua vitutti edelleen ja kerroin asiasta äidilleni. Hän oli myös suht hiilenä ja käski mua avaamaan vähän asiaa S:n isälle, ja niin tein. Lähetin siis asiallissävytteisen viestin myös hänelle. Jatkossa voi kyllä tulla ihan kasvotusten mulle puhumaan tällaisista asioista...

Vauva itkee taas. Jatketaanpa taas ensi kerralla..

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Muistutuksena

Kuin muistutuksena kiinteistöfirman mies lähetti mulle tänään s-postia, kuinka kyselemäni asunnot ovat edelleen vapaana, ja mulla olisi mahdollisuus saada ne myös 1.6 alkaen. Sovittiin huomiselle klo.17.00 näyttö toisesta asunnosta.

Sampasta ei ole kuulunut mitään sitten viime keskiviikon kun lähdettiin kaupungista. En tiedä pitäiskö mun soittaa sille ja kysyä miksei sitä kiinnosta edes poika?! Meidän pitää joka tapauksessa huomenna pojan kanssa palata kaupunkiin kun aamupäivästä on lääkärineuvola, ja KE sairaalassa lääkäriaika sydämen sivuäänen vuoksi (mikä todettiin synnärillä). Ahdistaa ajatuskin kämpille menosta, mutta toisaalta surkuttaa tämä tilanne. 

Kirjoittelen illalla lisää fiiliksiä kun poika saadaan yöunille.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Pausella

Kolmatta päivää vietellää pojun kanssa vanhempien luona, eikä vanhemmat ole vielä ainakaan hermostuneet meihin. :-) Äiti ja iskä kovasti haluavat myös vauvaa sylitellä ja hoitaa ehtimisensä mukaan. Kivahan se olisi jos toinenkin syli olisi tarjolla, mihin laskea poikaa kun itse pitäisi suorittaa välttämättömiä vessakäyntejä ja ruokataukoja. En ollut käsittänyt aiemmin kuinka kokonaisvaltaisesti vauva vie kaiken ajan! Kyllähän tähän on silti jo tottunut... Enkä surkuttele todellakaan sitä kuinka oma aika on minimaalista, en vois kuvitellakaan elämääni ilman tuota tuhisevaa rakkauspalleroa.<3

On myös kolmas päivä kun S:sta ei ole kuulunut mitään! Tiedän, on kai typerää laskea päiviä koska tiedetäänhän se millainen se on. Mua silti suututtaa ettei sitä kiinnosta. Minä sentään sanoin lähtiessä että hän on kyllä tervetullut meille vanhempien luo viikonlopuksi jos kerran tahtoo poikaansa nähdä. Kaipa kuvittelin että S tekisi mitä vain tässä tilanteessa, ja tulisi meidän luokse tänne selvittelemään asioita. Tai edes katsomaan poikaa, ja osoittaisi kerrankin kiinnostuksensa sitä kohtaan. Mutta ei. Ja kaupunkiin palatessa S tulee vaan syyttämään mua, kuinka hän ei mun takia vaan tullut tai kysellyt mitään pojan kuulumisia.

Alan pian kuulostamaan tosi säälittävältä näiden juttujeni kanssa. Toistan itseäni, ihan ahdistaa. Tämä tilanne on toistanut itseänsä miljoona kertaa, ja silti uskottelen että kyllä se tästä... En löydä enään sitä entistä itsenäistä naista sisältäni, joka olisi ottanut ja lähtenyt aikaa sitten! Olen ihan vihainen siitä itselleni! Miksi en uskalla aikuisena ihmisenä tehdä päätöksiä elämäni suhteen, vaan nojaudun vieläkin omaan äitiini ja hänen neuvoihinsa toimia?! 

Haluaisin aloittaa elämäni "puhtaalta pöydältä" vauvan kanssa. Olisi ihana keskittyä vain meihin ja meidän hyvinvointiin. Haluaisin lörpötellä täällä blogissa enemmän siitä mitä kaikkea meidän päiviin kuuluu, ja mitä kaikkea mun pieni mies jo osaa. Sen sijaan että valitan loputtomasti S:sta ja mun romahtaneesta parisuhteesta, mitä yritän väkisin pitää kasassa. Jos en minkään muun vuoksi, niin julkisivun. Tätä menoa menetän uskoni onnelliseen tulevaisuuteen ja onnelliseen parisuhteeseen. 

Huoh. Mun elämä on pausella.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kamerakuume laannutettu!:-D Nimittäin tilaamalla kamera. Sain melko helposti äidin ylipuhuttua tilaamaan mulle sen, kun myin sille vanhan digikamerani ja kuittasin sen vanhat velat mulle.;-) Näin sitä kauppaa tehdään! Tilattiin netanttilasta Canonin pokkari! En malta odottaa että saan sen hyppysiini ja parempia kuvia mun kullanmurusesta.<3

Toisekseen, mitä äidin kanssa puhuttu tästä mun ja S:n tulehtuneesta tilasta, niin äiti yrittää ylipuhua mua jäämään S:n luo. Se väittää etten ymmärrä mikä vastuu on olla yksinhuoltaja, vaikka äiti itse ei ilmeisesti tajua kuinka musta tuntuu jo nyt siltä että olen yksinhuoltaja. Puolusteli Samppaa sillä, että vauva on niin pieni eikä S ole ehtinyt muodostaa kiintymyssuhdetta siihen... ja tätä kautta käyttäytyy miten käyttäytyy. Ja jälleen kerran yleistyksiä siitä, kuinka miehet nyt vaan on miehiä, ja niiden aivotonta käytöstä pitäisi ymmärtää?! Teen äidin mielestä hätiköityjä päätöksiä hormonihuuruissani. Sitten se kysyi olenko valmis jakamaan aikaa pojan kanssa, joka toinen joulu Sampalla ja joka toinen mulla jne.! Se tuntuisi ehkä pahimmalta tässä! Että mun pitäisi tosiaan jakaa aikaa pojan kanssa.. Viettää merkittäviä juhlapyhiä erossa siitä, tai edes vuorokausia ylipäänsä. :-(  

Tiedän kuitenkin että erosta tulee koko ajan vaikeampaa kun vauva kasvaa taaperoksi ja alkaa ymmärtää asioita ympärillään. Varmasti S:kin alkaa vaatia koko ajan enemmän, kuinka tämä lapsi on myös hänen enkä voi omia sitä! Tuntuu että tämä on yksi helvetin umpikuja, ja olin hiton tyhmä kun en muuttanut omilleni raskausaikana kun siihen oli mahdollisuus! Äiti antoi mun ymmärtää kuinka mun pitäisi elää tämän päätöksen kanssa nyt (ainakin toistaiseksi!), jotta pääsisin enemmän jaloilleni. Mutta miksi mun pitäisi odottaa että lapsi on vaikka vuoden, että voisin erota? Ihan kun se sitten olisi helpompaa! Ja siinä vaiheessa äiti varmaan kehottaisi odottamaan että lapsi on vanhempi, vaikkapa kaksi vuotta! Huh, typeriä neuvoja, sanon minä! 

En tietysti tee sokeasti niinkuin äitini sanoo, mutta onhan selvää että hän vaikuttaa mun elämässäni paljon. Ollen myös iso tuki ja turva mulle itselleni... Saahan hän helposti mussa sen epävarmuuden nousemaan pintaan sanoillansa, jos vähänkään epäröin uskallanko. Äidin puheista nousi kuitenkin juuri se ideologia, että pitäisi nyt olla lapsen vuoksi yhdessä. Onhan se nyt kuitenkin parhainta että lapsella on molemmat vanhemmat, ja että vastuu jaetaan. Vetosihan hän mm. siihen kun lapsi sairastuu, ja kuinka silloin korostuu se toisen vanhemman tuki. Ja plaplaplpala.. Ai Samppako veisi kipeää lasta lääkäriin ja sen jälkeen ottaisi kiltisti saikkua, jotta hoitaisi lasta 24/7 kotona? EN USKO! En usko nyt, enkä usko ikinä. Se tulen joka tapauksessa olemaan minä, joka senkin velvollisuuden hoitaa ja yöunensa uhraa hoitaen sitä kipeää lasta siinä vaiheessa! 

P.S. Samppa ei ottanut tänäänkään yhteyttä.

Kamerakuume

Huomenta.

Samppa ei soittanut eilen, eikä kysynyt mitä sen lapselle kuuluu. Se ei lähettänyt edes tekstaria ja varmistanut ollaanko päästy turvallisesti perille.

Me nukuttiin yö suht hyvin poitsun kanssa. Nostin sen viereen köllimään yöllä kolmelta kun se tuntui heräilevän sitä ennen tunnin välein. Sitten me nukuttiinkin vähän pidempiä pätkiä aamuun. Tosin vauva kummallisesti yritti hylkiä tissiä ja väänsi itkua yöllä, mutta johtuikohan sitten masuvaivoista.

Oikea rinta kipeytyi myös yön aikana ja arvelinkin että se on melko täynnä. Onneks poika nukahti tunti aikaa että ehdin myös kaiken muun lomassa tässä pumpata rinnan tyhjäksi, saaliina 120ml ja paaaljon keveämpi tissi!:-D Onneksi otin rintapumpunkin mukaan! Olin vähällä jättää sen kotiin kun ajattelin etten sitä tarvitse, kun en ole sitä moneen päivään tarvinnutkaan.

Mulla on kauhea kamerakuume! Haluaisin parempia kuvia vauvasta, ja mun monta vuotta vanha digikamera ei aja enään oikein asiaansa. En silti ole mikään elektroniikkaihminen, joten uuden digin pitäisi olla suht helppokäyttöinen. Pistin arkaillen viestiä Villelle (exä), jos se lähipäivinä ehtisi antaa mielipidettänsä mun miettimille kameroille... V valokuvaa paljon, tekee sen parissa myös sivuduunia. Ja tietää tasan tarkkaan mun kärsivällisyyden liittyen kameroihin ja sitä kautta mikä soveltuis mulle hinta-laatu suhteeltaan. Saa nähdä sitten kiinnostaako sitä auttaa. Tällä kertaa tarvisin ihan puhtaasti vaan sen ammattimaista apua, etten tuhlaa pennejäni johonkin turhakkeeseen. S ei muuten ole ottanut ainuttakaan kuvaa vauvasta! Siis kameraa sillä ei olekaan, mutta edes puhelimella! Sekin ärsyttää mua! Itsellä on puhelimet ja kamera täynnä pojan kuvia ja en vois kuvitellakaan etten ikuistaisi siitä näitä tärkeitä alkuhetkiä! Jos kuvaaminen olisi S:sta kiinni, niin meillä ei olisi mitään todistusaineistoa koko vauvasta! Ja yhdellä kädellä vois laskea nekin yhteiskuvat musta ja S:sta mitä on kertynyt kahden vuoden aikana. Jep jep.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Neliviikkoinen

Pikkumies on kuukauden vanha tänään! <3 Me ollaan selvitty ekasta kuukaudesta, ja selvitään varmasti tulevistakin.

Kotiuduttiin mun vanhemmille puolilta päivin. Nukuin huonosti yöllä, mutta halusin mahdollisimman äkkiä pois kaupungista. S meni onneksi aamuvuoroon, eikä tehnyt lähtemisestä sen vaikeampaa. Eilen illalla tosin otimme törmäyskurssia kun se palasi kotiin reissuiltansa! Riideltiin huoltajuus ja sukunimi asiasta. Olen tällä hetkellä 99% varma että aion pitää yksinhuoltajuuden, sukunimestä voin vielä yrittää tehdä kompromissia jos S osaa käyttäytyä. 

Se laukoi ihan käsittämättömän tyhmiä juttuja eilen kun kävi ihan ylikierroksilla. Ilmeisesti sille on alkanut valjeta, että se on menettämässä pian jotain aika tärkeää. Kun puhuttiin lasten hoidosta, ja siitä kuinka se ei osallistu siihen ollenkaan, ette usko mitä se heitti suustansa!

"En oo mikään homo, joka täällä päivät pitkät vaan hoitelee lasta ja kotia, niinku sinä äitinä teet!"

Öö..? Homo? Olin tosi hämmentynyt tuosta lauseesta. Ja tuli alistettu olo, tuonko verran se arvostaa sitä, mitä minä teen myös hänen lapsensa eteen? Käskin S:n hävetä.

Pistin sen asuntohakemuksen, ja mulle vastattiin että 15.5 olisi mahdollisuus yhteen asunnon vuokraukseen. Tarjolla on kaksi vasta remontoitua 47 neliön kerrostalokaksiota. Tuntuu silti, että tuo 15.pvä tulee liian varhain. Ja toisaalta vituttaa jos nämä kultakimpaleasunnot menee sivu suun, ja joudun joka tapauksessa myöhemmin muuttamaan. Ristiriitaista. Pitää jutella paremmin äidin kanssa vielä paremmin kun löytyy sopiva ajankohta. Sekin tekee niin paljon töitä, ja vielä vuorotöitä, että sitä ei paljoo täällä kotona näy. Nytkin sillä on sopivasti 'työputki' päällä ja se on illassa. 

Näyttää pahasti myös siltä, että on tulossa melko riitaisa ero mun ja S:n välille, jos se on nyt tullakseen. Tuntuu että tilanteet on taas niin kärjistetty. Äiti ehdotti myös jos hakeuduttaisiin jonnekkin setvimään näitä asioita. En tiedä miksi mua ahdistaa se ajatus.. Hävettää kai myöntää kuinka huonosti asiat on näinkin lyhyessä ajassa saatu menemään, ja siihen pyöräytetty se lapsikin. Enkä usko edelleenkään että S suostuisi sellaiseen. Enkä oikeasti enään tiedä onko mulla tarpeeksi kiinnostusta ja uskoa yrittää enään mitään!

S alkoi muuten uhkailemaan eilen, kuinka se haluaa myös lasta itsellensä jos erotaan! Siis en ymmärrä miksi se alkoi sellaisia vihjailemaan kun tietää ettei yhteishuoltajuutta tule jos vastustan sitä. Huh, tiedä mikä soppa tästäkin vielä syntyy. Kuinka paljon se yhtäkkiä haluaakin vaatia lasta? Eihän se nytkään ole osoittanut mitään suurempaa kiinnostusta poikaa kohtaan! Pysyin tyynen rauhallisena kun se vouhotti mulle, mutta kyllä mulla sisällä kiehui kun aloin miettimään mitä se mulle selitti. 

Kirjoitan nykyään näitä sekavia postauksia. Mutta tuntuu että ajatus ei kulje edes enään kunnolla tästä väsymyksestä, vitutuksesta ja stressistä johtuen! Ja toisekseen mun aika on niin rajallista nykyään että kun vauva nukkuu hetken, niin sen voi käyttää hyödyksi muun muassa suoltamalla tätä kakkaa tänne blogiin. Yrittäkää kestää.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Käytiin muuten toissa päivänä pojan kanssa neuvolassa ja paino oli noussut jälleen kohisten viikon aikana melkein 300g! Poju painoi siis 4620g ja oli huimat 56,5cm pitkä! Mun vauva kasvaa, eikä ole enään ihan pikkuruinen vastasyntynyt. Nyyyh! Mutta tietysti oon ylpeä että mun vauva kasvaa ja on terve tiitterä poikanen.<3

Meillä tilanne täällä kotona on sama. Ei olla S:n kanssa juteltu, tai jos jotain ollaankin, niin ei päästä yhteisymmärrykseen. Soitin sitten äidille tänään kun ahdisti niin paljon, ja se pyysi meitä vauvan kanssa sinne viikonlopun yli. S on viettänyt taas illan pois kotoa, eikä mitään hajua milloin tulee kotiin. Sille tuntuu olevan niin paljon tärkeämpää viettää aikaa mm. isänsä luona, kuin että olisi oman poikansa kanssa! Äidin mielestä ei tietenkään kannattisi hätiköiden tehdä ratkaisuja ja muuttaa nyt pois. Mua niin ärsyttää kuinka se yrittää painostaa mua kattelemaan tätä touhua S:n kanssa. Se ehdotti että asuisin S:n kanssa EDES SYKSYYN SAAKKA!

Ei se ehkä vaan tajua mua kuitenkaan, vaikka se tietää niin paljon mun ja S:n välisistä konflikteista ja tilanteesta ylipäänsä. Äitikin on niin häveliäs ihminen, että ajattelee varmasti niin paljon MITÄ MUUT IHMISET ajattelevat, eikä haluaisi tuottaa järkytystä. Varsinkaan sen omille uskovaisille vanhemmillensa... 

Kieltämättä äidin puhelinmoralisoinnin jälkeen tuntuu että aiheutan lähimmäisilleni vain häpeää ja mielipahaa. Minä ja mun paska suhde, ja sen aiheuttamat erot ja muutot! En haluaisi rassata vanhempiani yhtään enempää tällä mun elämälläni. Äiti oli jo ihan hiilenä siitäkin, että mua pitäis kohta alkaa muuttamaan. Päivitteli myös kuinka pärjäisin taloudellisesti ja niin edelleen... Tuntuu että kaikki muu on tärkeämpää kuin se, että olenko onnellinen tässä ja nyt.  

On niin paha mieli. Ei oo ketään kehen nojata, joka tukisi täysillä. Auttaisi mut tästä tilanteesta pois. Pitäisi vaan tyytyä tällä hetkellä tähän tilanteeseen kun vauvakin on pieni, rahaa on vähän, miehet ei ymmärrä ja mitä kaikkea! Sitä äiti mulle jaksaa jauhaa...

Tällä hetkellä pitää kuitenkin päästä pois täältä kämpiltä. Tuntuu että seinät kaatuu päälle kun vietän päiväni täällä yksin vauvan kanssa. Tai jos S täällä viihtyy jonkun tunnin, niin saadaan aikaan riitaa ja sen jälkeen on entistä pahempi mieli. Lähetin joku tunti aikaa S:lle viestiä että lähdetään huomenna vauvan kanssa porukoille, eikä se vastannut mitään, eikä sitä näy missään. Niin paljon sitä kiinnostaa näemmä.

Nyt taidan yrittää saada unen päästä kiinni. Joskin vauva varmaan herää jo pian ekalle yösyötölle. Nykyään öistä on tullut niin pitkiä, että olen alkanut jo vähän pelkäämään niitä. 

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Aina on joku, jolla menee huonommin?

Alkuviikon kruunasi soitto lapsuuden ystävältä. Olen saattanut hänestä aiemmin mainita, mutta käytän hänestä julmasti sanaa syrjäytynyt. Siis en ääneen, mutta mielessäni, koska sellainen hän rumasti sanottuna on. Pyöräyttänyt kaksi mukulaa miehelle, jolla on paha alkoholiongelma sekä vankilatausta. He elävät täysin yhteiskunnan tuilla ja kaihtavat sanaa: työnteko.

Joka tapauksessa, en ole sen koommin alkanut moralisoida ystävääni. Tunnenhan hänet polven pituisesta saakka... Elämä on vaan heitellyt meitä vähän eri suuntiin, mutta ollaan aina silti pidetty yhteyttä. Ainoita ihmisiä joille voi vaan sanoa täysin suoraan miten mulla oikeasti menee. 

Ystävä rakas kuitenkin soitteli hädissään, sillä hän on kuulemma raskaana. Mitäpä muutakaan. Eikä tiedä mitä tehdä. No oishan mokomaa voinut mietiskellä hiukkasen aiemminkin. Sille miehelle en olisi tehnyt edes sitä yhtä lasta, sen verran pulaan se on ystävääni jättänyt sekä pettänyt. Tiedän ettei hän silti kykene tekemään aborttia, ja vuoden päästä hän on kolme kertaa nuutuneempi mitä tällä hetkellä. 

Ei tästä tilanteesta hänen kohdallaan voi kuitenkaan juuri muita syyttää. 

Aina on siis ilmeisesti joku, jolla voi mennä hiukkasen huonommin kuin itsellä.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Murtumispisteessä

Viime yö meni huonosti. Vauva herätteli ahkeraan joka 1,5h päästä. Tuntui että en tiedä olinko hereillä vai unessa koko yönä! En pääse nykyään enään syvään uneen ollenkaan, kun nukahdettua pitää jo kohta herätä. Ei sillä että haluaisin valittaa, mutta VÄSYTTÄÄ. Ja väsymyksestä johtuen olen alkanut mm. unohdella todella paljon asioita, mikä on epätavanomaista mulle. S saapui isänsä luota eilen puolilta öin, ja nukkui tietysti sohvalla kauneusunensa. Tänä aamuna se jopa kurkkasi makuuhuoneeseen, ilmeisesti varmistaakseen ollaanko me hengissä, kun makoilin siellä vauvan kanssa vielä yhdeltätoistakin. Yleensä noustaan puoli yhdeksältä, mutta tänä aamuna olin niin kuollut väsymyksestä että imetin poikaa, vaihdoin vaippaa ja yritin aina torkahtaa kun poika ummisti silmiänsä. Mahdollisimman pitkään....

Tämä päivä on tuntunut erityisen synkältä, kun väsymyksen lisäksi tää mun elämäntilanne S:n kanssa ahdistaa niin paljon, että kurkkua kuristaa. Kaiken kukkuraksi aamupäivällä klo 12 maissa S:n toinen mummo hurautti meille katsomaan vauvaa. Olin jo päässyt unohtamaan että mummo oli tulossa, eikä hän sitten vaivautunut soittamaan tarkempia ajankohtia kyläilylleen. Onneksi olin juuri saanut vaatteet päälleni ja vauvan aamutoimet tehtyä. Vedin perinteisen "naamarin" päähäni ja esitin iloista mummon edessä. Kaiken lisäksi mummo yritti udella pojan nimeä, mitä emme ole kenellekkään vielä paljastaneet. Sanottiin taas kerran että se kerrotaan vasta nimijuhlissa, johon hän vastasi että "eikun mietin vain että jos se nimi onkin niin kummallinen sitten että sitä saa hävetä." Olisittepa nähneet mun sisäisen virnistyksen mummolle, mutta toki kivetin kasvoni. Voi että mua taas ärsytti! Kellään ei pitäis olla nokan koputusta mun lapsen nimen suhteen, oli se sitten Jorma tai Aslakki! Oh hoijaa. :-D Jotkut ihmiset on niin töksöjä! Mutta ei tarvii ihmetellä kun kattoo S:aa itseäänkin että mistä moinen töksöys kumpuaa sitten....

Myöhemmin päivällä pojan nukkuessa nostin S:n kanssa puheeksi viime viikkoisen riidan ja silloin puheeksi tulleen eron. Sanoin että aion alkaa hakemaan asuntoa, etten kykene asumaan enään hänen kanssaan täällä. Olen väsynyt, stressaantunut, vittuuntunut ja onneton. Olen kadottanut jo näiden parin vuoden aikana minäni! En ole enään se hauska höpöttäjä mikä joskus olin. Joskus nauroin ja väänsin vitsiä, paljon. Nykyään olen vain päätä aukova, vaativa ja tylsä avopuoliso. En saa S:lta sitä mitä parisuhteelta haluan. Enkä edes hae täydellisyyttä, haen vain ripautta onnellisuutta! Me ollaan S:n kanssa toistemme vastakohdat, eikä selkeästikään täydennetä toisiamme. :-( 

Seuraavaksi pitäisi tosissaan etsiä se kämppä ja osata muuttaa. Pitäisi kertoa äidille tilanteesta ja ottaa paskat niskaan. Pelkään sitä hetkeä kun S:n puolen perhe kuulee uutisesta ja mun puhelin tulee soimaan tauotta. Meillä on kuitenkin nimijuhlat vasta kesäkuun 2.pvä, joten en haluaisi sitä ennen kertoa omien vanhempieni lisäksi tästä erosta kenellekään. Nimijuhlat kun pidetään mun vanhemmillani ja sinne tulevat kaikki. En todellakaan halua että ihmiset kyselisivät tai tuomitsisivat meitä siellä! Yhh.. Niin vaikeaa niin vaikeaa..

Nyt kun olen sanonut tämän kaiken ääneen S:lle, epäilen teinkö oikein?! S:n koiranpentuilme alkaa säälittämään, tekisi melkein mieli pyörtää sanat takaisin, vaikka tiedän ettei se auta pidemmällä tähtäimellä. Samppahan ei kuitenkaan haluaisi erota. Hänen mielestään olen luovuttaja, joka ei anna hänelle tarpeeksi mahdollisuuksia muuttua! 

Vielä se itku tulee, mutta pidättelen. Yritän leikkiä aikuista ja vahvaa. Tuntuu että murrun hetkenä minä hyvänsä, mutta en tee sitä S:n silmien edessä.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Perussettiä

Täällä pöly on laskeutunut, ja ollaan palattu ylilyönnistä perus purnauksen pariin! Eli auotaan päätä toisillemme suunnilleen joka kerta kun yritetään kanssakäydä.

Oltiin viime yö mun vanhemmilla, ja S joutui lähtemään mukaan kun vietiin sinne yksi peräkärry. Nukuttiin kyllä eri huoneissa, sillä vauva nukkui mun kanssani. En tiedä oonko maininnut että nukutaan nykyään muutenkin jo erillään. S viihtyy paremmin kuin hyvin sohvalla ja minä vauvan kanssa makkarissa! S haluaa siis nukkua sohvalla, koska silloin ei herää pojan yöllisiin äkinöihin... En tiedä miksi tämä ärsyttää mua niin paljon, että S saa nukkua yönsä kunnolla! Koska eihän se voisi mua auttaa yöllä muutenkaan kun on kyse pojan syöttämisestä. Jotenkin mua ärsyttää, että se miehenä saa pitää tietynlaisen itsekkyytensä! Ja onhan se nytkin omilla reissuillansa: pitsalla ja isänsä luona iltaa istumassa! 

Olen pohtinut viime aikoina tosissaan eron mahdollisuutta. Selviäisinkö vauvan kanssa kaksin? Olisinko entistä yksinäisempi sitten, koska nykyäänkin tunnen yksinäisyyttä 90% ajasta täällä kaupungissa. Tarkoitan nyt aikuista seuraa, toki vauva tuo sisältönsä mun päiviini. On tosin se osa minusta edelleen, joka kaipaa sitä toista aikuista osapuolta. Kaipaan hellyyttä, läheisyyttä ja rakkautta. KOSKETUSTA! Siitä on NIIN kauan. Niin kauan... Siis mistään läheisyyteen liittyvästä. Ja nytkin kaipaisin vain paijjausta, halailua ja suukottelua. Niistä on muodostumassa mulle vain fantasioita, koska en kaipaa niitä S:lta. :-( Eikä se niitä mulle halua edes antaakaan. Ai niin, sehän tokaisi yksi päivä kuinka hänen testosteronitasonsa on varmaan laskeneet lapsen syntymän jälkeen, koska sillä ei vaan kuulemma tee mieli oikein mitään! Ja kuulemma kun imetän poikaa, niin sekin on tosi epäseksikästä ja luotaantyöntävää! 

Voi jeesus. Tuskin imetän poikaa, jotta S saisi siitä minkään tason mielihyvää! Onhan se mies jollain tasolla vähän töhö. Tai ainakin se on vielä niin lapsen kengissä itsekkin. Lapsellinen (pian) 24-vuotias "mies". Välillä kaduttaa vain yksi asia, ja se on se mitä näinkään S:ssa ikinä aikoinaan!

Puuduttavaa. 

Mietin myös paljon mun taloudellista tilannetta. Se estää melkolailla sen pois muuttamisen. Tai estää ja estää... tekee siitä helvetin paljon hankalampaa. Joutuisin alkaa venyttämään joka helvetin senttiä! S:lle ei taaskaan koituisi mitään päänvaivaa siltä osin, koska hän jäisi tähän äitinsä omistamaan asuntoon asumaan! Ja tässä vuokra on OLEMATON. Siis vaivaset 400e/kk kaikkine kuluinensa! En tulisi saamaan kämppää alle 450e tällä hetkellä, ellen haluaisi asua jossain homeläävässä. En myöskään haluaisi mennä vanhempien helmoihin, en todellakaan. Saisin osakseni moralisointia, ja ennenkaikkea isovanhempani moralisoisivat. Juuri eilettäinkin mummoni istui iltaa meillä kotona ja mainoi kuinka hienoa se on kun meitä on sentään KAKSI huolehtimassa pojasta! Voi että kun mummo tietäisi todellisuuden. Mutta ei auttanut kuin hymistä vastaukseksi....

En tiedä. Ei auta kuin jatkaa hiljaa mielessä hymisemistä, että joku antaisi jonkin vastauksen... tai edes vihjeen tähän mun tilanteeseeni. Ulospääsyn? :'-( Huoh..

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen lastenneuvolakäynti

Päästiin vihdoin poitsun kanssa puntarille, sillä oon ollut huolissani onko pienellä paino nousussa kuten pitääkin. No olihan se onneksi, ja hyvässä nousussa olikin!:-) Syntymäpainohan oli 3560g, synnäriltä lähtiessä paino oli tasan 3500g ja tällä hetkellä se oli 4360g! Olin siis täysin turhaa huolissani että mun rintamaito ei kasvattaisi poikaa. Vauva vaan on viihtynyt viime päivinä todella tiheään rinnalla, ja viime yö oli ensimmäinen kun rinnalla oltiin 1,5h välein! Olin vähän turhautunut että saako vauva mitään mun tisseistäni... Neukkutäti sanoi että on menossa varmaankin kasvukausi, minkä vuoksi poika haluaa syödä jatkuvasti. Mut näillä mennään ja tissitellään sit vaikka koko ajan jos se on siitä kiinni.:-D

Toisekseen meillä oli S:n kanssa eilen major riita. Mun mittani on täyttynyt S:n osalta kolme kertaa viimeisen viikon sisään, ja eilen tuli taas pienehkö ylilyönti. Jatkuva, loputon vittuilu ja tunteettomuus mua kohtaan on jatkunut nyt melko pitkään. Niinkuin mainitsin, S muuttui mun sairaalaan lähdön jälkeen tosi kummalliseksi. Ja aina kun siltä lypsää että mikä mättää, niin mikäänhän ei muka mättää! Latelin sit eilen mikä mättäsi mun mielestä ja lopulta totesin, että nyt tuli ero. Sen jälkeenhän S vasta otti mut tosissaan. Sanoin myös että koska me tällä menolla todellakin tullaan eroamaan, niin en anna pojalle sen sukunimeä. Miksi se saisi sellaisen kunnian, kun käyttäytyy täysin mulkusti??! Ja kyllä musta tuntuisi helpommalta, että meillä on pojan kanssa sama sukunimi jos ja kun tulevaisuudessa kahdestaan tullaan asumaan! Siitähän se sit kimpaantui myös... mut ei mua kiinnostanut.

Jotenkin oon luovuttanut meidän suhteen. Varsinkin pojan syntymän jälkeen mulla ei oikeastaan ole ollut mitään intressejä ajatella meitä. Mikä on melko surullista, mutta ei vaan jotenkin ole voimia. Pojasta on tullut mun elämäni keskipiste, ja väkisinkin sitä on omistautunut lapsellensa. Toki olen yrittänyt jutella S:lle, mutta ei mistään tule mitään... Ja lisäksi se syyllistää mua kaikesta hänen ollessaan ilmeisesti täysin virheetön. Alan epäilemään että olenko jonkun narsistin uhri!? Vaikka mun vanhemmat jauhaa että pikkuvauva -vaihe on raskain, eikä silloin pitäisi varsinkaan luovuttaa parisuhteen suhteen, mutta ei ne elä mun elämää. Helppohan se on muilla sanoa että joo älä luovuta, kun eivät joudu mun elämääni elämään.:-/

Paskinta on, että kun tietää kuinka toisin asiat voisivat olla. Jos olisin siis tässä elämäntilanteessa esimerkiksi exäni kanssa. Toisaalta en haluais vatvoa mitään tällaisia ajatuksia, kuinka asiat voisivat olla. Enkä suurimmaksi osaksi ajasta vatvokkaan, ne käyvät vain joskus mielessä. En oo ollut Villen kanssa missään tekemisissä, tai no lähettihän se mulle onnitteluviestin pojan syntymän jälkeisenä päivänä. Siinä se. Ja varmasti sitä kirpaisee todella paljon tämä mun elämäntilanteeni. Mun on annettava V:n jatkaa omaa elämäänsä ja katsoa itsekin vaan tulevaisuuteen. 

Mun rakkaus tuhisee tuolla vaunuissa ja alkoi äkisemään äitiä nyt. Tällaista tämä bloggailu nyt taitaa olla, postaukset loppuvat kun poika on sitä mieltä että nyt lätinät sikseen!;-)

I will be back...


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Shoppailua... apteekissa.

Aina kun alan vastaamaan teidän kommentteihin, niin pikkumies älähtää ja vaatii mun huomiota! Siis tätä on nyt tapahtunut miljoona kertaa parin vuorokauden sisällä kun oon ajatellut, että NYT SE NUKKUU ja minä kaivan läppärini esille. Siinä vaiheessa kun oon kirjautunut bloggeriin niin vauva on alkanut itkemään. :-D

En tiedä oonko totuttanut sen nyt siihen että äidin syliin on parhainta nukahtaa, koska se ei tunnu muualle rauhoittuvan kun mun rinnan päälle. :-S Nytkin syötin sen ja se alkoi nukkumaan, kunnes laskin vaavin sänkyyn niin silmät aukesi sadasosa sekunnissa ja suu meni vinoon. :-D Nyt se sit tyytyväisenä nukkuu mun rinnan päällä kun mä dataan teille samalla. Tää on melko haastavaa, näkisittepä asennon! Ei tarvii vissiin ihmetellä miks yläkroppa on ihan tuhannen jumissa koko aika. :-D

Kävin eilen pikaseen apteekissa ja ruokakaupassa, kun S hoiti nukkuvaa vauvaa (hirveesti hommaa...). Ostin sitä nestemäistä rautalisää, mitä aloin lipitellä siinä toivossa että se hemppa alkais nousta ja hapenottokyky parantua. Ikinä ennen en oo rautalisiä tarvinnut kun hb oli ennen raskautta 148 (aina ollut korkea muutenkin), ja läpi raskauden se pysyi 130 kieppeillä. Ilmeisesti synnytyksessä ollut vuoto teki tehtävänsä ja tämä loputon jälkivuoto! Mua huimasi ihan järkyttävästi synnytyksen jälkeen ja mut kärrättiinkin sängyllä osastolle kun en kyennyt kävelemään. Seuraavan aamun ylösnousu oli ehkä elämäni hirvein kun huimasi ja joka paikka tutisi heikotuksesta, voisi rinnastaa maailmanluokan pahimpaan darraan sen olotilan! Jotenkin ihmeellä selvisin suihkuun istumaan omilla voimillani ja vielä takaisin sänkyyn... Oishan tuota voinut hoitajankin kutsua apuun, mutta enhän minä sitten viitsinyt..

Noh, rautalisän lisäksi hain pojalle Rela -tippoja joissa on D-vitskua ja maitohappobakteereja samassa paketissa. Sitten yritin etsiä Ceridal -öljyä mutta yllättäenhän se oli loppu, niin päädyin ostamaan Aqualanin ihoöljyä, mitä siis olen nyt sivellyt alapäähän. :-D Ja voi pojat että tuntuu hyvältä! Kutina loppui kuin seinään! Ja sen lisäksi pissatessa ei enää kirvele? Mitä ihmettä... Johtuiko se vaan "kuivista" paikoista tai jotain?? Ihmeöljyä siis.. ;-)

Hain myös menneellä viikolla luontaistuotteesta 100ug D-vitamiinia itselleni, mitä syön nyt 2 kk "kuurin" ennen kesää. Ostin myös omega kapseleita että sais hyviä rasvoja... Oon kunnostautunut muutenkin ruokavalion suhteen ja katsonut tarkasti mitä suuhun pistän. Huomasin muun muassa että mun kauhee ruisleivän mättäminen sai mulle itselleni aikaan hirveitä vatsanpuruja, en tiedä sit aiheuttiko vauvalle mitään mut ihan kuin sekin olisi piereskellyt viime aikoina vähemmän!:-D En oo siis kyseiseen leipään pariin päivään koskenut ja vatsanväänteet loistavat itselläni poissaolollaan... Paino on myös lähtenyt jo laskuun ja nestekiloja on selkeesti hävinnyt.

Vaunuilemassa kävin eilenkin ja alapää ei oo kipeytynyt nyt enään samalla tavalla. Liekö tuolla öljylläkin nyt osuutta asiaan ettei niin kovasti "hiosta" kävellessä. Pikku hiljaa hyvä tulee.. En silti malttaisi odottaa että pääsen kuntosalille, oon päättänyt kuitenkin odottaa toukokuuhun sen suhteen. 

Sampan ja mun yhteenotoista riittäisi taas mielenkiintoista sepustettavaa, mutta mulla ei oo nyt oikein intressejä valittaa siitä ukkelista. Sen verran voin mainita että herra viihtyy nykyään olohuoneen sohvalla yöt nukkuen, saa kuulemma rauhassa nukkua! Siis aijaaaaa, ihanko totta?? No onneksi joku tässäkin taloudessa saa pitää yöunensa... Tänään se sit meni iltavuoroon ja me homehdutaan pojan kanssa kotona. Tosin aion käydä vaunuilemassa, ja harkitsin jopa että kävisin pojan kanssa kaupassa mutta tiedä sitten uskallanko vielä. Ainiin, kun vedin ne herneet yks päivä Sampalle pojan tulevasta nimestä ja sukunimestä, niin S sanoi että saan päättää pojalle 3 nimeä jos sille kuitenkin annetaan hänen sukunimensä! Heh.. Kannatti siis vängätä vastaan.. Nyt vain pohdin kumman nimiyhdistelmän MINÄ valitsen!

Nyt löpinät sikseen ja palaillaan taas.

P.S. Kiitos teille kaikille ihanille jotka jaksatte kommentoida mun löpinöitä (ja anteeksi kun en nykyään ehdi vastailla kaikkiin kommentteihin ajallaan)! Ootte rakkaita <3

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Keskivartalon katsaus

On tullut aika muistella mistä lähdettiin, missä oltiin ja mihin on päädytty! :-D

Alkuraskaudessa, pientä turvotusta.


Viimeisillään raskaana rv 39+


2 viikkoa synnytyksestä

Mun vatsanahasta on tullut TODELLA pehmeää, mitä vertaa ennen raskautta olleeseen. Mutta ajoittain mulla on jopa "hoikempi" olo kuin ennen raskautta. :-D Ehkä se johtuu vaan siitä kontrastista mitä olotila oli muutama viikko aikaa! Siihen verrattuna olo todella on höyhenen kevyt! Mulle kertyi nuita raskausarpia masuun kaikesta huolimatta, varsinkin kun mentiin yliajalle niin mahanahka tuntui kiristävän. Niitä komeilee siis hieno rivistö eturepussa, mutta ihan sama mulle!

Kiitos teille jotka jaoitte mielipiteitä edelliseen postaukseen. Jäin pohtimaan tosissaan sitä rokotusasiaa, enkä ole vielä ehtinyt kommentoimaan teille takaisin. Mutta olen ollut alunperinkin siis sitä mieltä, että lapsi rokotetaan. S on saanut mut vaan tuntemaan asiasta huonoa omaatuntoa koska sen mielipide on taas niin radikaali.

Seuraavaksi intiimiavautumista, joten skippaa jos aihe ei puhuttele!:-D

Musta tuntuu että tarvisin jonkun rautalisän, sillä hb oli synnäriltä lähtiessä 102! Nyt kun olen useampana päivänä käynyt köpöttelemässä nuita vaunulenkkejä (tosin lyhentänyt niitä!), niin tuntuu että hengästyn kovin helposti. Jotenkin heikko happi niin sanotusti. Mikähän olis hyvä rautalisä? Onko lukijoissa ketään joka käyttää muuta kuin apteekista saatavia rautalisiä, esimerkiksi superfoodeista spirulinaa? Oon kuullut että se apteekin rautalisä pistäis vatsan kovalle?:-S Mulla on vieläkin niin vaikeeta jotenkin vessassa käynti, että en kaipais mitään kovempaa enää mitä jökistää ulos!:-D 

Ärsyttää muuten tää loputon jälkivuoto! Kuinka hemmetin kauan se kestää? Vuodan varmaan senkin puolesta kohta kuiviin kun oon joku niagaran putous... No ehkä liioittelin, se välillä laantuu ja sitten se taas alkaa entiseen tapaan vuotamaan!? Sen lisäksi pissatessa kirvelee, edelleen? Onkohan normaalia... Johtuuko se oikeasti siitä kun mua katetroitiin niin monesti synnytyksessä, se nimittäin SATTUI?! Ja kaiken tämän kivan lisäksi vielä kutina. Jep jep... Tuntuu että vessakäynnin yhteydessä tekis mieli vaan raapia. Ilmeisesti epparihaava kutisee ja aiheuttaa sen ylipäänsä? Mulle laitettiin tikkejä nimittäin aikalailla. Terkka meinasi että siitä johtuisi kutina mutta en tiedä... Kyllä kaipais sitä normi oloa alakertaan!:-D En varmaan ikinä kykene enää petihommiin..... 

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Rokotatko lapsesi?

Niinkuin otsikkokin sanoo, kysyn mitä mieltä olet? Aiotko rokottaa lapsesi, tai oletko rokottanut lapsesi täysin rokotusohjelman mukaisesti?

Meillä on Sampan kanssa tästäkin ikuisuusriitaa. S:n mielestä lasta ei tarvisi rokottaa lainkaan! Hän on netistä lukenut kuinka vaarallisia rokotteet on ja kuinka paljon enemmän rokotetut lapset sairastavat kuin rokottamattomat! S on vähän erikoinen siinä mielessä, että se vouhottaa monista asioista mulle ja tää aihe on tällä hetkellä kuumimpia. Yleensä asiat liittyvät muutoin joko ufoihin, fluori hammastahnaan tai vaikkapa vesihanasta tulevaan kuumaan veteen (mikä on kuulemma epäterveellistä kupariputkien vuoksi!). Ettäs tiedätte!;-)

S:aa siis kiinnostaa vähän erikoiset asiat, ja minä olen korviani myöten täynnä sen salaliittoteorioita. Näihin rokotuksiinkin liittyen sen mielestä kaiken takana on lopulta joku salaliitto, jonka avulla yritetään tappaa ihmisiä... Sitä ennen rokotukset ovat tietysti täysin epäterveellisiä sisältäen myrkkyjä elohopeasta ties mihin! HUOH. 

Osittain uskon siihen, että rokotukset eivät välttämättä ole terveellisiä. Ne sisältävät epäilyttäviä ainesosia (elohopea, alumiini) joten onhan sanomattakin selvää ettei sellainen voi tehdä hyvää vauvan elimistölle? Olen miettinyt sitäkin mahdollisuutta, että lapsen rokottaisi ensimmäisen kerran vasta vuoden iässä? Onkohan se mahdollista? Jossain luki siitäkin että lapsen aivot kehittyvät paljon vuoden ikään mennessä, ja rokottaminen sitä ennen olisi haitallista niiden kehityksen kannalta... :-S

Influenssarokotuksia en aio lapselle antaa, mutta mun mielestä PVC, rota, viitosrokote ja MPR ovat todella hyödyllisiä! En uskaltaisi toisin sanoen jättää rokottamatta... Kai sitä pitää uskaltaa luottaa tähän terveydenhoitojärjestelmään? Eikä luulla että lapsen parasta ei ajateltaisi? 

S on alkanut siis syyllistämään mua tästäkin asiasta. Mun mielestä kaikki sen netistä etsimä tieto aiheeseen liittyen on todella mututietoa. Tottakai ajattelen lapsen parasta kun haluan että hänet rokotetaan! Rokottamatta jättäminen voisi toimia täällä varmaan melko pitkästikin, mutta mitä sitten kun lapsi aikuisempana matkustelee ja pääseekin kontaktiin pöpöjen kanssa maailmalla?? Lisäksi monissa taudeissa on karmeita jälkitauteja, minkä vuoksi niitä ei pitäisikään sairastaa... 

Jotenkin mun mielestä tää aihe on vähän arka, ja ihmiset kyllä tuomitsee jos lasta ei rokoteta. Tuomitseehan ne jo siitä kun lasta ei kasteta kirkkoon, ainakin meidän lähipiirissä!:-D Voisin kuvitella että neuvolassa näyttäisivät pitkää nenää ja vaatisivat perusteluja miksi lastamme ei rokotettaisi. Toisaalta minua kiinnostaisi tietää mitä neukkutäti tietää rokotteista ja niiden hyöty- JA haittavaikutuksista! Aionkin ekalla käynnillä kysyä aiheesta... Sillä usein he eivät osaa selittää mitään asiasta! Ja he sentään pistelevät vauvoja työksensä! Luulisi että silloin olisi enemmän tietotaitoa aiheeseen liittyen..

Joka tapauksessa kaipaisin mielipiteitä ja kokemuksia! Mun pitää itse perehtyä tähän asiaan vielä paremmin..

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen vaunulenkki

Minä lähdin sitten tänään ekalle vaunulenkille reippaana, ja saan ehkä katua jo tänä iltana! Mun alapää kipeytyi ihan kohtuu kivasti tuosta tunnin reippailusta! Hirvee pakotus epparihaavassa ja se säteilee joka puolelle! NICE. Ehkei huomenna sit lenkkeillä vielä uusiks...





Poika nukkui koko vaunulenkin ja heräsi sopivasti kotona.:-) S on illan töissä ja ajattelin elpyä sohvalla poika kainalossa itse.<3

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Nimi asiaa

Meidän poika on kyllä tosi tyytyväinen ja helppo tapaus, siis ollut ainakin tähän asti. :-D Itse oon vauvana ollut kuulemma juurikin samanlainen, syönyt, vähän seurustellut ja sen jälkeen nukkua tuhissut. Tätä poika tekee meillä, eikä se oo kyllä mitään itkukohtauksia saanut sitten rinnalle opettelun jälkiin. Ollaan jo useampi päivä nyt menty pelkällä tissimaidolla. Ensin mua huoletti että tuleeko mulla tarpeeksi maitoa ja saako poika riittävästi, mutta eipä se itkeskele? Kaipa se huutaisi jos olisi nälkä? Itse asiassa tissille opettelun jälkeen siitä on tullut entistä rauhallisempi!

Meidän pitäs jossain vaiheessa ilmoittaa se pojan nimi maistraattiin vai minne väestörekisteriin se ilmoitetaankaan? Onko lukijoiden joukossa joku joka osaisi auttaa? Olen kyllä netistä käynyt maistraatin sivuilta lukemassa että nimi tulisi itse ilmoittaa 2 kuukauden kuluessa (sillä lasta ei kasteta kirkkoon minkä vuoksi pappi ei hoida tätä asiaa puolestamme...), mutta en vaan tajua ilmoitetaanko se netin kautta vai jollain lomakkeella? HELP!:)

Toisekseen ärsyttää koko nimi asia. Etunimi ja toinenkin nimi on selvillä, mutta väännetään vielä kättä S:n kanssa kolmannesta. S ei halua tietenkään kolmatta nimeä, sillä minä haluaisin. Eikä siksi kelpuuta mitään nimeä kolmanneksi nimeksi... Musta tuntuu että kaikki menee niinku se haluaa!:-( Valivali..

Mulla jomottaa taas päätä jostain syystä, joten taidan siirtyä mun tuhisevan pienen palleron viereen torkkumaan. Mikään ei oo parempaa kuin ton vauvelin tuoksu!<3