tiistai 28. kesäkuuta 2016

Rv 37+5

Kävin eilen laittamassa pään kuntoon, eli hiukset saivat kahden kuukauden takaa taas fressimmän ilmeen! Ihanaa! Meillä on monen vuoden takainen asiakassuhde kampaajani kanssa, ja on lähes koomista kuinka "avoin" voi olla käytännössä tuntemattomalle ihmiselle. Mitä nyt kuukauden-parin välein muutaman tunnin jutustelulla voi toisesta todella tietää? Ainakin jonkinlainen mielikuva on, ja arkojakin asioita on jaettu. Tuntuisi todella vaikealta luopua siitä luottokampaajasta minkä kanssa kemiat kohtaa, hassua! 

Eilettäin N meni myös S:n äidille hoitoon siksi aikaa kun hoitelin asioita kaupungilla. S meni sitten hieman myöhemmin katsomaan poikaa ja oli paikalla kun kurvasin asioideni jälkeen suoraan kahvipöytään. Kampaajani on tietoinen mun ja S:n historiasta karkeasti, hänellä kun sattuu itsellään olevan hieman samantapainen historia kanssani mitä tulee parisuhdeasioihin. Kampaajaa tietysti huvitti kun tullaan kumminkin niin hyvin toimeen nykyään S:n kanssa, että saatan tosiaan siellä kahvipöydässäkin istahtaa senkin kanssa, eikä siinä ole nykyään enää mitään ihmeellistä. No toki tietäähän hän, ettei se työttä ole tullut, ajatustyöttä. Ja tietää hän myös ettei ne kaikki tunteet S:aa kohtaan ole täysin kuolleet, tuskin kenenkään kohdalla joka jotain ihmistä on rakastanut tosissaan. Kampaaja kysyikin yllättäen voisinko antaa S:lle vielä anteeksi, jos hän sitä pyytäisi. Vastasin lähes viiveettä kyllä. Se vaan tuli jostain takaraivosta, hetkeäkään miettimättä. Mutta kampaaja ymmärsi tämän, paremmin kuin hyvin.

Vaikka mulla ja S:lla on järjetön vuoristoratahistoria tunnesaralla, oon aina rakastanut sitä intohimoisesti ja palavasti, mutta myös tuntenut järjetöntä vihaa. Eli suhteemme oli todella viha-rakkausmainen. En ole kenenkään kanssa tuntenut samoin, eikä kukaan ole saanut mussa tuntumaan sitä samaa kihelmöintiä ensi kosketukselta. Saatikka sellaista ärsytystä kun jossain riidan vallassa! Oltiin myös nuoria ja temperamenttisia aikoinaan, onhan tuosta hieman kasvanut. Nykyään S:n kosketuksesta on aikaa se kolme vuotta, enkä oikeastaan osaa tarkalleen ottaen sanoa kuinka paljon hän on muuttunut itse tässä ajassa. Kuinkahan paljon hän on miettinyt mua, meitä? Mitä olisi voinut tapahtua jos oltais annettu toisillemme aikaa? Näitä asioita olen itse miettinyt. 

Eilen kahvipöytään istuessa kainostelin hieman vauvamasuni kanssa, mietin mitähän S mahtaa ajatella. Siinä se istui mua viistosti vastapäätä ja katseli, sillä oli se ilme ja katse. Se oli ajellut päänsä kaljuksi, mitä jopa N ihmetteli mulle kohteliaasti jälkeenpäin: "Miksi isillä ei oo hiuksia? N tahtoo myös kaljupään." Niin. Niin äitikin tahtoisi jos vaan saisi... Tuota kaljua päätä on tullut siliteltyä ja sanottua maailman ihanimmaksi kaljuksi pääksi. Se oli kuin suoraa kiusausta ajella kesätukasta kaljupää. Ja se ilme, vieno hymy, isot siniset loistavat silmät joiden silmäkulmissa oli se tuttu pilke. Miksi ihmeessä S kiusasi mua. Sen ajatukset on yksi suuri mysteeri, oisin voinut antaa sillä hetkellä paljon niistä ajatuksista. Kysyin mitä S:lle kuuluu, johon hän hörähti kuin yllättyen kysymyksestä, eikä voinut pidätellä enää hymyään, mutta vastasi mulle lyhyesti vaan, että hyvää kuuluu.  Yllättäen N illalla nukkumaan mennessä kysyi multa, että "äiti rakastatko isiä?", josta yllätyin ihan hirveästi, eihän se ole ikinä moisia kysellyt! Vastasin neutraalisti, että toki rakastan, johon N vastasi kihertäen, että isi rakastaa vain Nuuttia. Ehkä S on käynyt jonkin sortin rakkauskeskestelua salaa selkäni takana N:n kanssa aiemmin. Monesti isin luona keskustellut asiat tulevat sinä iltana ikäänkuin pinnalle kun N on käynyt tapaamassa isiä. Olin vaan yllättynyt...

Toisekseen musta tuntuu että ilman tätä tulevaa lasta mulla ja S:lla ois voinut ollakkin vielä mahdollisuus. Soittihan hän mulle sen epämääräisen puhelunkin viime syksynä, josta olisin voinut salamana juosta hänen syliinsä. Mutta tiesin mitä menetän kun tein päätökseni. En kuvitellut sen päätöksen jälkeen enää hetkeäkään, että S hyväksyisi tätä lasta ikinä omakseen. Joten tavallaan kuolletin ajatukseni S:sta ja kaikista muistakin sen jälkeen kun päätin pitää tämän lapsen. Tein vaan niinkun mun sydän sanoin, ja otan vastaan mitä annetaan. Eiköhän se elämä ohjaa...

tiistai 21. kesäkuuta 2016

36+5


Kello on 2:45 yöllä, ugh.. En tosiaankaan valvo sen vuoksi että synnytykseni olisi käynnistymässä, vaan kun ei vaan pysty nukkumaan. Olo on vaan tukala!! Pahinta on just tää kun on nukkunut pari tuntia ja herää pissalle, eikä sen jälkeen enää kykene nukkumaan. Pyörin tunnin sängyssä ja lopulta oli pakko vaan nousta ylös ja alkaa keitteleen hunajateetä. :( Vauva on myös melkoinen yökyöpeli ja aina jos käyn hereillä yöaikaan, alkaa vatsassa semmoinen temmellys että huh. Nytkin tuntui että sen pienet jalat tulee ihan just kylkikaaresta ulos. Päivisin liikehdintä on paljon jotenkin rauhallisempaa, tai sitten sitä ei huomaa itse niin hyvin kun on tekemistä.

On tää loppuraskaus melkosta aikaa. Sitä kuvitteli että tiedossa on ihania yöunia vielä, mut vähänpä tuota taas muisti! :D Nyt ihan muistutukseksi itselle, että näillä viikoilla ei enää nukuta vaikka kuin nukuttas! N sentään tuhisee menemään, ja toivottavasti pystyy nukkumaan kun vaavikin tulee ja herättelee öisin. 

Ostin tänään keinutuolin olkkariin! Pieni heräteostos, mutta kyseessä ei ole perinteinen vanhanajan kiikkustuoli, vaan vähän modernimpi Stemman versio. Tosi kiva, ja tuli heti mieleen kuinka hyvä siinä on vauvaa yömyöhillä hyssytellä.

Njäh, nyt jos vähän surffailisi ja sit koittais jälleen lähtee tän ison masun viereen köllötteleen...-_-
.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Rv 36+1


Mulla oli eilen neuvola, ilmeisesti ylimääräinen sellainen kun kesätuuraaja terkka oli sekoillut omiaan. Noh, kävinpähän siellä sit vähän valittamassa! Olo oli pari päivää sitten todella tukala, tuntui kun vatsalaukku työntyisi kurkusta ulos kun vähänkin söin jotain. No kappas, toiveisiini ilmeisesti vastattiin koska seuraavana yönä vauva möyri ja möyri ja aamulla olo oli helpompi. Neuvolassa vaikka kuinka terkka mittaili, oli sf-mitta laskenut. Näin ollen vauva taitaakin olla laskeutunut! Jipii! Helpompi olotila on jatkunut, onneksi. Ja toki pitää välttää ähkyövereitä,  ne tulee niin helposti. Hiukan pelottaa se loputon nälkä synnytyksen jälkeen kun masussa onkin tilaa. :D

Käytiin N:n kanssa sirkuksessa viime viikolla ja oli huippu retki! Mun pieni kolmivuotias oli onnensa kukkuloilla kun pääsi sinne, ja olihan siellä ihana tunnelma. :) Tällaisia pieniä retkiä on mukava tehdä, tosin tämä mamma alkaa olla jo niin väsynyt päivän mittaan, ettei kovin pitkiä retkiä jaksa. Käytiin myös serkkutytön luona edellisviikonloppuna yökyläilemässä. Hänellä kun lähes päivälleen saman ikäinen poika N:n kanssa. Oli kiva reissu, mutta olin todella naatti sen jälkeen pari päivää. Heti kun nukkuu oudossa sängyssä ja ympäristössä niin jopas oli huonot yöunet, kun muutenkin ovat niin katkonaiset jo. Mut nyt en olekaan lähdössä enää mihinkään reissuun, muuta kuin synnärille seuraavaksi! Ja sitä odotellessa... Välillä toivoisi että vauva tulisi itsekseen ennen laskettua aikaa, välillä toivoo että saisi olla vielä N:n kanssa muutaman viikon kaksin. Kaiken lisäks tulee niin hirmu ikävä N:a jos joudun oleen viikonkin sairaalassa, saatikka pidempään! En halua edes ajatella.. :( N kun on nytkin hokenut välillä että "voi kun tulee äiti sua ikävä kun lähdet hakemaan vauvaa", ja minun raskaushormoneihinhan tuo iskee kuin puukko selkään ja sit vollotan. :D 

N sai tänään söpön Angry birds onkivavan ja me lähdetään papan ja N:n kanssa huomenna testaan josko sillä saisi kalaa. Kyllä on niin ihana seurata pienen lapsen riemua pienistä asioista. <3
Tänne ei ihmeempiä siis, odottelua ja olemista. Elän elämäni parasta aikaa just nyt ton naperon kanssa, ja varmasti tuleva mullistus vain parantaa sitä entisestään.


tiistai 14. kesäkuuta 2016

35+4

Tämän hetkistä raskautta 35+4
N:n raskautta rv 35+6
Tula standard - So Jelly <3

Raskausvertailua! Eka masukuva mitä tuli oikealla kameralla otettua. Mun mielestä tän hetkinen masu on pienempi kuin N:n odotuksessa, kuvissa näyttää aikalailla samalta. Edestäpäin katsottuna jenkkikset on hävinneet, mutta kohta ne taas laskeutuvat paikoilleen. :D Mun takamus on myös kyllä kokenut lässähdyksen, "jeij.." 

Kolmannessa kuvassa myös saamani Tula So Jelly -kantoreppu, ihana! Kertakaikkisen ihana. :) Tosi jämäkän tuntuinen, tuskin maltan odottaa että pääsen testailemaan. Pitää vielä hankkia se vauvatuki vaan reppuun.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Rv 34+6


Eilen oli se lääkärikäynti sairaalassa. Kaikki oli vauvalla hyvin ja hän on kääntynyt pää alaspäin, toivotaan että pysyy nyt myös. Sain uuden ajan vähän ennen laskettua aikaa, tarkastetaan tilanne uudelleen jos mitään ei ole sitä ennen tapahtunut. Olen hieman skeptinen tosiaan sen suhteen että tapahtuuko. Pitihän N:kin savustaa ulos ja siinä kesti vielä sen viikon... Huoh. Hieman jännittäisi se käynnistyskin, kun ei tietäisi kuinka kauan senkin kanssa saisi taas kärsiä. Mut eipä auta stressata ennalta! Tästä on taas joka tapauksessa selvittävä keinolla tai toisella, ja kaikista tärkeintä on että vauva syntyy terveenä ja hyvinvoivana, sama sille kuinka paljon minä joudun kärsimään. :)

Mun ystävä jenkeistä on lähettänyt mulle jo etukäteisen vauvalahjan, nimittäin Tulan kantorepun!:O En malta odottaa et pääsen postista sen noutamaan, iiiks. Jänskättää mikä kuosi siellä odottelee, kun jenkeisttä on tarjolla vähän eri kuosejakin kun täällä. Mut ihan sama mikä kuosi, kaikki kelpaa! Mieletön lahja. <3 Pitänee hommata sit vaan se vauvatuki siihen. Pistän kuvaa sitten kun oon päässyt käsiksi Tulaani. Nyt onkin tosi hauska päästä kantamaan vauvaa jo vastasyntyneestä. Olisin niin kovin halunnut N:n aikana jo kantoreppua, mutta ei ollut varaa. Lopulta N oli jo niin iso, että en usko että hän olisi viihtynyt repussa. Jospa tää vauveli nyt viihtyisi kun alusta asti kannetaan.

Mulla on hakusessa enää oikeastaan itkuhälyttimet. Oisko teillä kokemuksia, suosituiksia & vinkkejä hyvään valintaan? :)

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Rv 34+4


N lähti juuri isälleen päiväreissuun. Se tunne kun lapsi on mennyt ulko-ovesta isänsä kanssa, iskee ihan järjetön tyhjyyden tunne. En koe i-ki-nä sitä niin, että onpas ihanaa kun saa omaa aikaa. Mulla on käytännössä niin vähän ollut omaa aikaa, että en yksinkertaisesti osaa nauttia siitä. Oon vaan lähinnä huolissani miten N:lla menee ja miten hänen isänsä osaa olla hänen kanssaan. Siis että osaako hän huomioida N:n tarpeet, ymmärtääkö mitä hän sanoo jne. N:lla kun on vähän epäselvä puhe kun se tuttikin vielä viihtyy siellä suussa muutamasti vuorokaudessa. Noh, ainahan he ovat hyvin siellä pärjänneet, mutta N on tosi kiukkuinen minulle tullessaan kotiin. Lisäksi hän hokee ja kyselee nykyään aina ennen lähtöä miksi ihmeessä äiti ei lähde mukaan. Me ollaan oltu vain muutamia kertoja Sampan kanssa samassa tilassa N:n kanssa yhdessä. Siis sinä aikana kun N:lla voisi olla mitään mielikuvaa asiasta. Onhan se lapsen mielestä outoa. Vielä oudompaa tulee varmaan olemaan tämän masuvauvan kanssa, kun saan jossain vaiheessa selvittää, miksi hän ei lähde N:n isin mukaan, vaan jää aina äidin kanssa kotiin. Toki nämä ovat vaan elämässämme asioita, joiden kanssa selviämme. Enkä ole enää tänä päivänä surullinen siitä, että vauvan isä ei ole elämässämme. En selkeästi tuntenut häntä yhtään, enkä voisi luottaa häneen millään tasolla valitettavasti.

Ajoittain mut valtaa hirmuinen kaipuu läheisyydestä ja siitä, että olisi se kainalopaikka mihin käpertyä kun on liikaa vastatuulta. Se ajatus kummiskin on melko ohimenevä, olen jo tottunut olemaan näin. Kaikki suhteet on syystä tai toisesta karahtanut kiville. Yleensä silloin kun itse olisin ollut valmis tekemään kaikkeni jonkun miehen eteen, tunne ei ole ollut molemminpuoleinen tai toisen elämäntilanne on ollut vaan niin erilainen ja epäsopiva. On haastavaa löytää miestä, joka olisi valmis sitoutumaan perheellisen naisen kanssa, olemaan se toinen vanhempi niin sanotusti ja rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Kaikki tuo on mielestäni vielä vaikeampaa sellaisen miehen kanssa, jolla on jo lapsia entisestä suhteesta. Toisaalta lapsettomalla miehellä jää niin monta asiaa ymmärtämättä lapsiperheen pyörityksestä, että jo se itsessään tuottaa kitkaa aluksi hirmuisesti. Olen toisin sanoen menettänyt tällä hetkellä toivoni, enkä juuri nyt kyllä toivokkaan löytäväni mitään. Tämä ei ole sopiva elämäntilanne millekkään uudelle suhteelle todellakaan. Lapset ovat nyt ihan kaiken a ja o. 

Tämä nykyinen elämäntilanteeni on kaiketi opettanut minut pärjäämään ja elämään itsekseni. Aiemmin sitä suhdetta ja kumppania on ehkä kuitenkin koko ajan jollain tasolla "hakenut" ja löytänytkin näitä kaikenmaailman häntäheikkejä. Kaikestahan sitä on jotain oppinut, enkä aiokaan enää tyytyä mihinkään. Kyllä sen kumppanin pitää säväyttää ja tuntea että kipinöi. Jos en ikinä löydä sitä ihmistä, fine. Tiedänpähän pärjääväni näinkin, ja olenpahan saanut siitä huolimatta kaksi maailman rakkainta lasta itselleni. Mun mielestä surullisia on ne ihmiset, jotka hukkaavat myös ne lapsihaaveet sen myötä ettei pysyvää elämänkumppania löydy. Ystäväpiirissäni on kaksi henkilöä, jotka ovat menneet tekemään abortit suhteissaan, sillä miehet ovat näin vaatineet. Tapahtuneen jälkeen mies on jättänyt ja naiset ovat jääneet suruissaa ja  häpeissään itkemään kohtaloaan. Seuraahan se ihmistä lopun elämää, jos on tehnyt vasten omaa tahtoaan, eikä toinen ole jäänyt lohduttamaan. Mua ois ainakin seurannut. Toki mulla olisi ollut jo yksi lapsi entuudestaan, mutta mun mielestä on hienoa että voin tarjota N:lle sisaruksen. Eikä tämä tuleva lapsi tule ikinä olemaan "perheetön", sillä vaikka mulle kävisi mitä, tulee hänen rinnallaan olemaan aina N. Tietäisittepä vaan kuinka innoissaan kolmevuotiaskin poika voi jo olla tulevasta pikkuveljestään. En tiennyt, että tämän lapsen odotus voi tuntua jopa asteen ihmeellisemmältä kuin esikoisen, sillä saan iloita aidosti tästä yhdessä N:n kanssa, joka on ihan super innoissaan! N:n syntyessä se olin minä joka olin onnellinen, yksin. Nyt jaan tämän onnen N:n kanssa, ja se on ihan parasta mitä voin ikinä saada. 

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Rv 34+1


Yöunet alkaa käymään katkonaisiksi. Heräsin 4-5 krt viime yönä, mikä on ihan perus. Nyt vaan tuntuu että unen päästä vaikeampi aina saada kiinni kun sopivaa nukkumisasentoa ei löydy ja olotila on vaan tukala. Lisäksi tietysti se pissahätä. Kääntyily kyljeltä toiselle repii lantiota ihan hulluna! Yleensä nousen ylös sit kahdeksan maissa, kuten tänäänkin. Tässä aamukahvilla oon ja nyt on sellanen menkkajomotus alavatsalla meneillään? Ihan kun ois menkat alkamassa -tunne, siis. No varmaan kuuluu myös tähän oireiden kirjoon ja viikkoihin? 

Mulla on ensi viikon keskiviikkona äitipolille aika, kirjeessä ei kerrottu mitä varten? Neuvolassa mainittiin vaan, että nyt toissynnyttäjilläkin on ylimääräinen polikäynti. Ilmeisesti katsotaan ainakin vauvan asentoa ym. Ei mua sinänsä haittaa kyllä toi käynti, koska ainahan se on mieltä rauhoittavaa tietää että kaikki olisi hyvin. Oon kyllä miettinyt että toivottavasti seuraava kontrolli olisi lasketun päivän tienoilla, jotta voisin ruinata sitten mahdollista käynnistystä. Luulen että oon niiiiin kypsä jo 15.7 että huh. Ei auta kun toivoo että lapsi haluis ite tulla vähän aiemmin!

Näin niin outoa untakin viime yönä että ????? Olin jonkin lasiseinän takana N:n kanssa kun mun äiti oli leikkaussalissa ja sen vatsasta otettiin sektiolla mun vauva ulos? :D Joo-o. Kyllä vaan ne unet voi olla vissiin aika häröjä tällee raskauden aikana.... Mut useesti oon nyt nähnyt unia synnytyksestä ja pojasta, jännittää jo että millanen tyyppi siellä mahtaa olla! Onkohan sillä tumma tukka (isällänsä on mustat hiukset!) vai onko "blondigeeni" se vahvempi olemassa? :D Ainakin sillä on isot ja todennäköisesti siniset silmät.<3 Can't wait! En oo vieläkään ottanut paria masukuvaa enempää! Viime masukuvastakin on vaikka kuinka aikaa, ehkä tänään nappasen.

Oon tehnyt vielä "pikku" vauvahankintoja tässä aikani (ja kukkaroni) kuluksi. Löysin sopivasti pari päivää sitten tori.fi:stä käytettynä  Rätt start Muumit -leikkimaton todella edullisesti ja myyjäkin ihan soitti mulle ja sovittiin kaupat. Nyt matto on matkalla mulle ja hihkun kun säästin sellaiset 65e! Oon tässä raskaudessa hankkinut lähes kaiken käytettynä, muutamaa vaatetta lukuunottamatta. Sit olen yrittänyt hakea Tripp trapp tuoliin newborn settiä käytettynä eikä oo onnistanut. Sit alko jo tympäseen sen verran paljon, että tilasinpa sen uutena. :D Mua huvittaa, että jos myydään esim. kyseistä newborn -kaukaloa reippaasti yli 60e hintaan, kun se uutena maksaa sen 89e. Ja kaukalo oli parhaimmillaan ollut "jo" kahden lapsen käytössäkin. Voihan se olla uudenveroinen, mutta käytetty on aina käytetty. Itse olisin ollut valmis maksamaan puolet uuden hinnasta, eikä se riittänyt myyjille. No, nytpä mulla on ihka uusi ja oma, että lällällää. Lisäksi satsasin N:n tarpeisiin ja tilasin Seisomalaudan vaunuihin istuinosalla, eli tilaukseen lähti Bumprider SIT. Oli vähän kallis, mutta näitä ei muutama viikko sitten löytynyt yhdestäkään suomalaisesta nettikaupasta kun yritin selailla. Nyt kun niitä oli ilmestynyt ozbaby.fi:n, niin tartuin tarjoukseen. Toivottavasti on hintansa väärti!!

Mulla on tänään tosiaan se vika työvuoro! Eilen kävin lähiesimiesteni juttusilla keskustelemassa mitä oon tykännyt nää yhdeksän kuukautta olla Ruotsissa töissä, miten se on poikennut aiemmasta työkokemuksestani (Suomessa) ja mitkä ovat tulavaisuudensuunnitelmani. Olen kuulemma tervetullut aikanaan myös takaisin. :) Tällä alalla kun on onneksi töitä aina tarjolla! Tämän päivän ohjelmassa muutoin on kävästä yksissä yo-juhlissa ja järjestellä kirpparikamoja, sillä mulla on ens vkolla kirppispöytä. 

Kivat vkonloput! xoxo