perjantai 19. elokuuta 2016

Kirjoittelin synnytyskertomusta monena päivänä, kun yllättäen aina jompi kumpi pojista on vailla äitiä, tai sitä kuuluisaa äidin omaa aikaa ei vaan enää ole. Toki olen päässyt viimeisen pian neljän viikon aikana kahdesti yksin kauppaan ja kerran yksin ulkosaunomaan, kunnes olen palannut todellisuuteen. Ja kyllä, se yksinäinen kauppareissu on tuntunut luksuslomalta, kuin olisin yksinäinen sinkku - tosin sen hetken vain! Heh.. Kiva illuusio, mutta jälleen todellisuudessahan omista lapsistaan ei mistään hintaa luopuisi. 

Tuntuu että pää on niin kiireinen tämän kotiarjen pyörityksen ja vähäisten unien vuoksi, että unohtelen älyttömiä JA älyttömästi asioita. Tuntuu että päivät menee hirmuisella vauhdilla, hyvä että perässä pysyy. Aikalailla tämä kotona oleminen on mennyt niiden rutiineiden pyörityksessä, mutta sekään ei suju niin ongelmitta kun aikuisia on yksi, lapsia kaksi ja tahtipuikkoa heiluttaa se kolmiviikkoinen vauva. Olen siis kokenut haastavaksi saada arjen rullaamaan, mutta nyt alkaa jo hieman helpottaa. Toki tiesin ettei se arki ainakaan helpotu toisen lapsen myötä, mutta maistuupahan ainakin enemmän elämälle. Vauva nukkuu suht hyvin öisin eikä nyt suurempia ole itkeskellyt. Hän on rintamaidolla kasvanut hienosti ja olen päässyt äidinmaidonluovuttajaksikin asti näillä maitomäärilläni. Maidon pumppaaminen vie myös helposti parituntisen yhteensä päivästäni "pahimpina päivinä", kun rinnat on koko ajan ihan pakissa!  

Ylimääräisiltä stresseiltäkään ei tässä ole vältytty, sillä sosiaaliturva/raha-asiani eivät vieläkään niin sanotusti pelitä toisen valtion osalta, ja olen joutunut joka välissä niitäkin setvimään puhelimitse ja vaatimaan rahoja jotka minulle kuuluu. Todella TODELLA surkeaa ja turhauttavaa. En minä perhettäni pahoitteluilla valitettavasti elätä, vaan haluan ne vanhempainpäivärahat ym tililleni! Toisekseen olen päässyt jälleen tukkanuottasille kuntamme lastenvalvojan kanssa, joka yrittää astua ylitseni siinä että lapsen isyys tunnustettaisiin. Valitettavasti hän ei sitä pääse tekemään kun en ole paljastanut isän nimeä - tietenkään! Mutta olen saanut todella törkeää palvelua hänen osaltaan ja kertonut tästä myös hänelle. Asia on edelleen kesken, sillä minun tulee toimittaa joku vapaamuotoinen lausunto hänelle asiasta jne, jonka perusteella hänen tulisi keskeyttää isyyden tunnustus. Luulin alunperin että tämäkin asia olisi harvinaisen selvä, sillä kumpikaan vanhemmista ei halua isyyttä tunnustaa, mutta eipä sekään mennyt sitten niinkun oli kuvitellut. Saa nähdä minkälaisen souvvin hän saa tästäkin aikaiseksi, mielenkiinnolla odotan. Olen selkeästi joku ongelmamagneetti mitä tulee byrokratiaan.

Tässä hieman tunnelmoita täältä kaaoksen keskeltä siis, eiköhän ne asiat ala suttaantumaan. Jos ei parempaan niin ainahan ne näyttää voivan mennä huonompaan suuntaan! :D Mutta lippu on korkealla ja johan tässä on niin tottunut itsensä puolustelija, että ihan sama mitä tulee eteen niin se kohdataan. 

tiistai 16. elokuuta 2016

Synnytyskertomus


25. Heinäkuuta maanantaina minulle oli varattuna kontrolliaika äitipolille. Lähdin matkaan yksin autolla luullen palaavani vielä hautomaan kotiin. Elettiin raskausviikkoja 41+3 ja olin jo todella tuskastunut olotilaani, noille viikoille kun sattui vielä todella raskaita hellepäiviä, mitkä ei todellakaan tehneet olostani hehkeää tai helppoa. Musta tuntui raskauden loppua kohden kun tekisin hidasta kuolemaa suoraan sanoen, en jaksanut edes kyykätä saatikka mennä lattialle N:n kanssa leikkimään. Olin turhautunut ja tympääntynyt kun koin olevani aika poissaoleva N:llekkin. 


Yllätyksekseni kontrollikäynnillä lääkäri totesi sisätutkimusta tehdessään kohdunkaulan olevan kypsä käynnistämiselle, ja voisin jäädä vaikka saman tien osastolle. Olin ihan äimänkäkenä ja henkisesti valmistautunut takaisin kotiinlähtöön. Ehtona toki oli pahoin pelkäämäni ballongin asennus, sen asettaminen edellisessä käynnistyksessä kun oli suorastaan ihan karmeaa tuskaa, kipua ja kyyneliä. Lääkäri vakuutteli jälleen ettei sen asettaminen tuntuisi miltään - varsinkaan nyt kun kohdunkaula on kypsä. Noh, tottakai suostuin mutta kädet kylmänhikisinä puristin sängynlaidasta ja odotin pahinta saapuvaksi. Turhaan odotin, sillä en totisesti tuntenut tällä kertaa yhtikäs mitään sitä asettaessa!! Siis olin ihan varma ettei lääkäri edes asettanut sitä oikealle paikalle kun se ei kertakaikkiaan tuntunut miltään. Uskomatonta... 

Toimenpiteen jälkeen hyppäsin tunniksi käyrille ja sen jälkeen sain lähteä kaupungille odottelemaan supistuksia. Olisin toki voinut jäädä myös huoneeseen makaamaan, mutta mulla ei ollut mitään tuntemuksia niin ajelin keskustaan. VIRHE! Keskipäivän ruuhkassa niitä supistuksia sitten alkoikin satelemaan, olihan siinä kiva ajella sitten kohti kauppakeskusta! Puuskuttelin ja pääsin ostarille, sinnikkona päätin käydä vielä Kapp Ahlissa hakemassa itselleni housut joihin mahtuisin mahdollisen synnytyksen jälkeen. Nappasinpa lähtiessä vielä Piknikistä salaatinkin kun sairaalan lounasaika oli tietysti juuri mennyt. Mahdoin tosin olla huvittava näky mahani kanssa, sillä supistuksia sateli parin minuutin välein kestoltaan minuutin-puolitoista, eikä niiden aikana todellakaan voinut liikkua saatikka puhua. :D Kurvasin nopeasti takaisin sairaalalle ja mietin miten pääsisin mahdollisimman nopeasti omaan huoneeseeni kärvistelemään. Sinne päästyäni supistukset alkoivat pikku hiljaa vaimenemaan, kolmessa tunnissa ne loppuivat tyystin. No eipä siinä, olinkin aika väsynyt ja otin ihan täysin levon kannalta vielä niin voidessani. Supistuksia tuli todella harvakseltaan illan aikana ja mietinkin vaan kuinka paska käynnistysmenetelmä tuo ballonki onkaan. :D No väärässäpä olin jälleen senkin asian suhteen..

Aamulla heräsin hyvin nukkuneena, tai niin hyvin kun sairaalasängyssä voi nukkua. Menin klo 7 aikaan vessaan ja samalla käynnillä tuli supistus, jonka aikana ballonki pullahti ulos. Kätilö tuli vähän jälkeen tutkimaan ja totesti että olen semmoiset nelisen senttiä auki. WOW, oli se mitä ekana ajattelin. Siis miten se on mahdollista kun ei koe minkäänmoista kipua?! Nuuttia synnyttäessä kun olin neljä senttiä auki huusin tyyliin hoosiannaa synnytyssalissa ja rukoilin kaikkia kivunlievityksiä. No en tiedä, mutta mitään en juuri tuntenut kyllä! Seuraavaksi odoteltiin noin klo 9 tienoille ja sain siirtyä synnytyssaliin. Näihin aikoihin myös äitini tuli paikalle, sillä hän halusi olla tukenani, mikä osoittautui jälkeenpäin ajatellen todella hyväksi asiaksi.

Salissa kohtasin gynen joka sitten puhkaisi kalvot klo 10 ja jäätiin odottelemaan mahdollisia supistuksia. Minua hoiti myös kaikkien aikojen herttaisin nuorehko naiskätilö Titta, siis niin ihana ihminen! Kuinka tärkeä rooli kätilöllä synnytyksessä onkaan! Titta selvitti kuinka homma mahdollisesti etenee, kertoi olevansa käytettävissäni ilta seitsemään saakka ja tekevänsä kaikkeni sen eteen että hommat menee niinkuin niiden kuuluukin. Olin siis turvallisissa käsissä. Seuraavan tunnin aikana supistuksia ei piirtynyt käyrään ollenkaan, aloitettiin siis oksitosiinitipalla, jota tulisi nostaa noin puolen tunnin-tunnin välein jos mitään ei tapahtuisi. Klo 11:30 synnytys katsottiin alkaneeksi kun alkoi todenteolla supistella. Tässä kohden kävin jälleen mielessäni läpi kuinka hulluja me naiset ollaankaan kun pistetään itsemme siihen pisteeseen tietoisesti jne jne. :D Supistuskivuthan olivat suorastaan tukkaa nostattavan järeitä, kuinka vuodet pyykivätkin nuo tunnemuistot pääkopasta?! 

Ensin toki kokeiltiin lämpimät jyväpussit, mutta aika pian siirryttiinkin ah, niin ihanaan ilokaasuun! Tunsin ainakin hetken ajan olevani voittaja kun siedin supistuksia sen avulla, ja aika hyvin siedinkin, sillä selvisin sellaiset kolmisen tuntia kunnes olin valmis ottamaan epiduraalin. Harmi vaan, että epiduraali tuli liian myöhään! Klo 16 olin saanut epiduraalin (minkä laitto meni mallikkaasti, vaikkakin tuntui ikuisuudelta!) ja anestesialääkäri selvitti kuinka se alkaisi puolessa tunnissa vaikuttamaan. No eipä ehtinyt vaikuttaa, avauduin seuraavan 45min aikana sellaiset neljä senttiä, ja se kyllä tuntui! Epiduraalin laittamisen jälkeen ihana Titta lähti evästauolle, mutta jouduin pian hänet keskeyttämään. Tunsin kun tuli ponnistamisen tarve, se vanha tuttu järjetön ponnistamisen tarve. Tämän jälkeen soitin kelloa ja tuntui ikuisuudelta että Titta on salissa. Hänen saapuessaan karjaisin että nyt on pakko työntää ja hän karjaisi takaisin että nyt pidätät! :D Seuraavaksi paikalle laukkasi joku toinen kätilö avustamaan ja kuulin kun Titta tokaisi hänelle että "toi äskönen oli sitten eka ponnistus ja lapsi on melkein ulkona"  Seuraavat kolme minuuttia Titta joutui hidastamaan lapsen ulostuloa, sillä olisin tosiaan ekalla ponnistuksella syössyt lapsen maailmaan, ja tämän seurauksena olisin kuulemma saattanut aika pahasti revetä. Muutama ponnistus piti siis "pidätellä", mikä tuntui tosiaan aika maailman hirveimmältä asialta tuossa tilassa, mutta lopulta lapsi päästettiin tulemaan ja voi hyvää päivää jälleen kerran sitä helpotuksen tunnetta! Ponnistusvaiheeksi kirjattiin neljä minuuttia, neljä! Nuuttia yritin vääntää maailmaan lähes tunnin! Vaikkakin koin tällä kertaa ponnistusvaiheen hirveämmäksi kuin N:sta (tai sitten aika on haalistanut kipumuistoja..), niin oli synnytys kaikenkaikkiaan niin uskomattoman helppo verraten N:n syntymään, että en ollut uskoa tapahtunutta. 

Synnytys kesti viitisen tuntia yhteensä ja olin ihan voimissani sen jälkeen. En saanut minkäänmoisia repeämiä tai nirhaumia ja olotila alapäässä normalisoitui aikalailla vuorokaudessa! Hyppäsin synnytyspöydältä suihkuun, puin vaatteet ylle ja sain paijjata ihanaa vauvaani salissa melkein kolmatta tuntia. Äitini läsnäolo synnytyksessä oli merkittävä. Hän oli todella tuki ja turva mitä silloin tarvitsin, ja mistä jäin N:n synnytyksessä paitsi. Äiti kellotti supistusvälejä ja minä vedin sen mukaan ilokaasua, äiti tarjosi juotavaa, paranteli asentoa, silitteli, piti kädestä, rohkaisi heikoimmalla hetkellä. Teki kaiken sen mitä tarvitsin ja enemmän. Kun sain pojan syliini, tuntui etten voinut lakata itkemästä onnesta. Olin niin onnellinen että kaikki meni hyvin ja selvittiin. Sain terveen poikalapsen, joka on ihan uskomattoman kaunis ja mun ikioma. Tummatukkainen ja sinisilmäinen, kovin erinäköinen kun N. Äiti tokaisi salissa mun olevan varsinainen leijonaäiti,  ja koin suurta ylpeyttä. Tämä lapsi oli sylissäni koska minä halusin taistella ja uskoa meihin. Selvisin raskausajasta ja vieläpä synnytyksestä. Koin kaiken kovin voimauttavana! Korjaava synnytyskokemus kun vertaa Nuutin syntymään, mikä oli todella raskas kaikinpuolin.  

Vietin vauvan kanssa sairaalassa neljä päivää, mikä tuntui hyvältä, sillä sain keksittyä vain vauvaan ja itseeni. Siihen että maito alkaisi laskea ja sain levätä samalla tutustuen uuteen tulokkaaseen. Hän onkin varsin rauhallinen tapaus, vähintäänkin yhtä helppo kun isoveljensä. Isoveli on myös ottanut pikkuveikan hienosti siipiensä suojaan ja on selkeästi ylpeä tittelistään. Toki pientä huomionhakuisuuttakin on ollut havaittavissa, mutta onneksi minulla on hyvä tukiverkosto ja auttavia käsiä Nuutin hoidon suhteen. Joka päivä joku on käynyt meitä katsomassa ja hieman auttelemassa. Ei voi kun olla kiitollinen tästä kaikesta! <3




Vajaa 50cm ja 3,8kg puhdasta kultaa

lauantai 6. elokuuta 2016

Kotona

Pikaisia kuulumisia täältä vauvapesästä. Ylimääräistä aikaa ei tunnu kellosta löytyvän tällä hetkellä että edes konetta ehtisi avata! Viihdyttiin sairaalassa viisi päivää, mutta kokonaisuudessaan olin siellä sen kuusi päivää. Synnytys oli aivan mieletön, todella voimauttava kokemus kun vertaa N:n syntymään. En olisi voinut olla tyytyväisempi valintaani vaihtaa toiseen synnytyssairaalaan. Maito nousi 3. Pvänä synnytyksestä ja sitä tulee niin paljon että olen jopa alkanut luovuttamaan sitä synnärille! Vauvan paino on noussut kohisten syntymän jälkeen.:) Oma paino on myös tullut kivasti alaskäsin. Keräsin +15kg, josta jäljellä istuu tällä hetkellä 4kg. Ei huono! 

Arki on lähtenyt rullaamaan ja N on ottanut vauvan hienosti vastaan. Toki pientä mustasukkaisuutts on ilmassa kun äiti ei repeä joka paikkaan juuri sillä sekunnilla kun N haluaisi. Mutta eiköhän tämä tästä ala suttaantumaan, tai tasaantumaan. Kyllä on kädet täynnä töitä, mutta univelkaa ei ole eikä mieliala ole matalalla lainkaan. Päinvastoin, tunnen olevani onnellisempi kuin koskaan. Niin kiitollinen kaikesta tästä. Mun ihanat pojat.<3

Kirjoittelen synnytyskertomusta kun ehdin sekä muita fiiliksiäni.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Pikkuveli on täällä

Hän saapui tänään. Ihana, ihana pieni poikani. N:n pikkuveli. Meidän uusi perheenjäsen, joka on niin suloinen ja rakastettava tummatukkainen ruttunaama!<3 

Vointimme on loistava olosuhteisiin nähden. Palaam asiaan kun tuntuu taas siltä, nyt jatkan vauvatuprussa leijumista.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Rv 41+3


Huomenta. Täällä ollaan aamukahvilla ja kello on kuuden pintaan. Karmea yö takana, sillä oli niin kuuma. Helteitä on nyt riittänyt usean päivän ajan, joten asunto on kuin sauna. Olen nukkunut pätkittäin ja huonosti, mut no can do. Tänään on siis päivä kun suuntaan nokkani Äpolille taas, menen tällä kertaa yksin. Mun pitää olla paikalla jo ysin jälkeen, ja matkaan menee 1,5h. Vanhempani onneks tulee mun luo, joten ei tarvii Nuuttia raahata ite mihinkään. N nukkuu yleensä muutenkin lähemmäs kymmentä, joten en tiedä raskinko herättää sitä edes lähtiessäni vaikka mieli tekisikin. Enhän tiedä otetaanko mut nyt osastolle vaiko ei. Ärsyttää oikein tää "tietämättömyys".

Kätilökin oli jotenkin huvittunut mun kysyessä että koska VIIMESTÄÄN mut otettas käynnistykseen. Kyllä mua hieman tää välimatkakin stressaa tän tukalan olon lisäks nyt. Eikä huvita jos pitää kolme kertaa käydä tällä viikolla reissu kaupungissa. Bensoihin kun menee aina se 40e ja polimaksuakin tulee 35e joka käynnistä, eli ei oo ilmasta lystiä. Huoh...

No näihin tunnelmiin. Lievää menkkajomottelua on alavatsalla, mutta njäh. Ei merkkejä sen kummemmin tulevasta synnytyksestä. Turhautunut ja tympääntynyt kuvaa varmaan nyt oloa parhaiten. 

Palataanpa asiaan kun ollaan viisaampia. 

torstai 21. heinäkuuta 2016

Rv 41+0


Noniin, oliskohan vika raskausviikko meneillään?!! Eilen soiteltiin Äpolilta että maanantaina EKAAN yliaikaiskontrolliin, niitä kun on olemassa kuulemma useampia, sillä odotellaan rauhaksiin että vauva lähtis syntymään. No ei tuu tapahtuun sanon minä. :D Epäkypsää kohdunkaulaa kun ei haluta lähteä sörkkimään. Mikähän mun kehossa on "vikana" kun se ei kypsytä sitä kohdunkaulaa?? Mulla on tullut sitä limatulppaa jonkin verran, mutta senkin tulo on nyt hiipunut lähes kokonaan viime päivinä. :( Hieman arvelluttaa tää yliajalla oleminen, onhan vauvalla varmasti turvallista edelleen kohdussa jne. Mut viisaammathan ne näitä päätöksiä puolestani tekee. 

Mun vanhemmilla on myös vika lomaviikko ensi viikolla, joten nyt todella nostaa päätään myös stressi siitä, kuka hoitaa Nuuttia kun lähden synnyttämään. Jos en siis saa lasta ulos ensi viikon aikana. Eikä pelkästään se ulos saaminen, vaan meneehän siellä sairaalassakin päiviä sen jälkeenkin! Mun vanhempi siskohan oli tosiaan täällä 2,5 vkoa ja lähti viime sunnuntaina kolmen viikon reissuun ulkomaille, hän ei siis päässyt mukaan synnytykseen. Nuorempi siskoni on heinäkuun alussa lähtenyt  Etelä-Suomeen omien töidensä vuoksi. Mulla ei edelleenkään ole niitä hyviä ystäviä kotipaikkakunnalla jotka voisivat hoitaa Nuuttia/joiden kanssa Nuutti olisi niin sinut että voisi olla tyyliin yötäkin. Eikä kyllä ole oikeastaan muuallakaan enää. Sampan luonakaan N ei ole ollut ikinä yötä, joten sekin on hienosti poissuljettu ajatus! 

Kyllähän tässä jostain aina saa stressinpoikasta aikaiseksi. Saisi masamyöhänen nyt vaan alkaa harkitseen sitä synnytystapahtumaansa, täällä käydään kärsimättömiksi ja mamma on ainakin ihan ylikypsä henkisesti. <3

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Rv 40+4


Huomenta vaan, täällä on ihan hyvin nukuttu yö takana. Helteiden jälkeen oon tosiaan saanut taas nukuttuakin, mutta tänäänhän ne helteet kuulemma taas alkaa... Huoh. Ois voinut tässä välissä vaikka jakaantua, niin olo ois astetta helpompi. Viime Äpolikäynnin jälkeen on tullut pientä verensekaista tihkuvuotoa, ja eilettäin ihan reilusti 3-4krt sellaista limansekaista vuotoa. Varmaan peräisin limatulpasta, mutta sitähän voi vuotaa vaikka viikkotolkulla ilman sen kummempaa. Menkkajomotusta oli myös vatsalla eilen, mutta sehän tietysti loppui iltapäivällä sitten taas kuin seinään! Kävin edellisenä päivänä varta vasten lenkillä (30min), jotta ärsyttäisin oloani, mutta tuo oli kaikki ilmeisesti mitä sain aikaiseksi. Enää en vaivaudu! :D 

Eilen kävin neuvolassa ja sielläKIN terkan eka reaktio oli "Ai mää ajattelin jo että jospa oisit menny synnyttämään!" NII-IN, oisin jos oisin voinut! :D Puhumattakaan miljoonasta muusta uteliaasta sukulaisesta, jotka onneksi häiriköivät suurin osa äitiäni kysellen joko vauva on syntynyt. Ihan kivahan se on että ollaan kiinnostuneita, mut suurin osa heistäkään ei kyllä oo ollut kiinnostunut mun voinnista noin muuten koko raskausaikana. Nyt näiden uteliaiden sukulaistanttojen mielestä on vaan niin jännää, kun syntyy lapsi jonka isästä kenelläkään ei ole mitään hajua ja jota vastaan kaikki ovat olleet. En ole varma haluanko julkaista edes vauvasta ihan heti kuvia sosiaaliseen mediaan, jossa kasvot on paljastettuna. Olen siitä ristiriitaisissa olotiloissa, vaikka enhän minä voi vauvaa vauvan isältä "suojella". Jos hän haluaa nähdä kuvia, johan hän ne jotakin kautta onkii itselleen? Saatikka voi tehdä kuten on uhkaillut jne. Ehkä teen kuten parhaalta tuntuu siinä vaiheessa sitten. En ole tähänkään mennessä antanut hänen häiritä elämääni, joten miksi miettisin aikaa vauvan syntymän jälkeen. Njäh.

Torstaina mulla on tälle viikolle jo toinen neuvola-aika, jossa terkka aikoi tehdä sitten lähetteen Äpolille ensi maanantaiksi. Pitää kai vaan toivoa että toi limatulpan valuminen tarkoittaisi sitä, että kohdunkaula kypsyy ja ois valmis edes sille käynnistyksen aloittamiselle sitten! Stay tuned, sisters!

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Rv 40+0

Laskettu päivä. Se maaginen päivä, nythän vauva voi syntyä "minä hetkenä hyvänsä". Hah. Voi että oon skeptinen! Ei mitään tuntemuksia mahdollisesta synnytyksen lähenemisestä. EI MITÄÄN. Vauva polskii masussa niinkun kuuluukin, ja paikat on visusti kiinni ilmeisestikkin. No mikäs tässä ollessa, olotila on ihan OK. Masu ei ole mikään valtava edelleenkään, painoarviohan oli 2900g nyt kun kävin ä-polilla. Eli vaavilla on sopivasti varaa vielä kasvaakkin parin viikon aikana. :) 

Rv 41+3 pitää käydä jälleen äitipolilla. Toivotaan että sitten sais jäädäkkin, kun tätä välimatkaa kummiskin on tässä kodin ja sairaalan välillä kivasti. Aikoivat sitten harkita sitä ballongin asennusta, HUOH. Kerroin, että mulla on karmea kokemus siitä ballongista. Sen asennushan oli silkkaa kidutusta, kuin kohdunsuu olisi väkisin revitty auki ja sinne pumpattu joku järjetön pallo puristamaan, jonka seurauksena alkoi välitön jäätävä kipu vatsalla. Supistuksiahan se mulla aiheutti muistaakseni vuorokauden ajan, mutta paikat ei todellakaan auenneet ja seuraavana päivänä se otettiinkin onneksi pois! Äpolilla ihmeteltiin kokemustani suuresti, sen kun ei yleensä pitäisi tuntua "juuri miltään". WHOOT?!! Kuulemma alle prosentilla on sellainen hermotus kohdunsuulla, mikä aiheuttaisi moisia tuntemuksia kuin itselläni. No ehkä kuulun siihen alle prosenttiin?!! Tuskin nyt ihan tyhjästä valitan jos sen ei kuuluisi sattua! Mutta joka tapauksessa, se on kuulemma luonnollisin menetelmä käynnistellä synnytystä, joten siihen on ilmeisesti edelleen taivuttava. Ainakin kokeilemaan...
Oisko vaan niin paljon helpompaa kun asiat menis itsestään, oisko se taas liikaa vaadittu kohdallani.:( Luonto vois nyt hoitaa asiansa niinkun on tähänkin asti! 

Synnytys pyörii siis kieltämättä mielessä monesti päivässä: milloin se alkaa, oliko tuo jokin tuntemus, supistaa? ei supista?, argh..! Raivostuttavaa. Ihan kun parin viikon ajanjakso olisi nyt ikuisuus mielessäni. :D Oon ehtinyt toki muutakin tehdä mietintämyssyltäni. Me on käyty maauimalassa N:n kanssa yksi ihana hellepäivä, vietetty aikaa porukoilla grillaillen ja saunoen ja huomenna ois markkinapäivä. Ihania kesäpäiviä ollut ja tulee vielä lisää. :) Kaiken kaikkiaan elämä on aika ihanaa just nyt.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Rv 39+5


Tätä aamua on odotettu, joskin pahoin pelkään että joudun vielä palaamaan kotiin. Meen sinne sairaalan kontrolliin. :/ Eilen oli vaikea päivä kaikinpuolin. Olotila on hyvin tukala ja kuppi meni kuvainnollisesti sanottuna nurin. Välit vanhempieni luona kiristyi vanhemman siskoni ja äitini kanssa, taustalla vanhat vakiintuneet riidanaiheet, joita en juuri nyt jaksa puida. He saivat minut kuitenkin lähes hulluuden partaalle kunnes tajusivat että on ehkä aika antaa just nyt vaan OLLA. Manasin heitä jo alimpaan helvettiin ja käskin vanhemman siskoni pysyä kaukana synnytyksestäni. Nuutti oli järkyttynyt "kohtauksestani". Olin kyllä itsekkin, mutta rauhoituin kun sain N:n syliini. Me itkeskeltiin sylikkäin ulkona tuulenvireessä yli puoli tuntia tapahtuneen jälkeen. Olin juuri sinä päivänä luvannut viedä N:n maauimalaan uimaan ja aioin pitää kaikesta edeltäneestä huolimatta lupaukseni. Myös olotilastani huolimatta, hellettä kun puski ties missä lukemissa. Sinne mentiin sitten äitini ja siskoni kanssa. Tärkeintä että N oli onnellinen, ja olihan hän. Eikä ihme kyllä kysellyt nukkumaan mennessäänkään raivoamisestani. Itkeskeli vaan että tahtoo äidin mukaan sairaalaan. :'/ Turhaa en kyllä sairaalaan jää makaamaan, en kestä olla mitään kahta viikkoa erossa Nuutista!!

Tämä aamu valkeni lukemattomien heräämisten jälkeen tuskaisen hikisenä. Täälä kämpässä on vaan niin vitun kuuma suoraan sanoen että en kestä. Joka rööri on auki ja ilma seisoo paikallaan! Oi tätä Suomen kesää! Jos ei sada vaakasuorassa niin sit paahtaa taivas aukealta ja kuolee kuumuuteen. Juu mikään ei oo hyvä ei. Tässä olomuodossa märissä lakanoissa +30 asteessa alasti pyöriminen ei vaan kohenna jotenkin tätä olotilaa, kumma kyllä! Mulla on jotenkin tosi pöhnäisen paha olo. Mut enpä oo nukkunu enää viikkoihin hyvin. Tää kuumuus vaan tekee tästä vielä asteen kiduttavampaa. Vauva on myös ollut masussa huomattavasti hiljaisempi liikkumaan.

Me myös illalla "sovittiin" siskoni kanssa, sillä hän vaikutti olevan hyvin pahoillaan tapahtuneesta. Olen siis tänä aamuna menossa kontrolliin hänen kanssaan. Riitamme ydin liittyi kiteytettynä asiaan, jossa multa ois tässä tilassa jälleen vaadittu jotain, johon en vaan enää jaksa vaivautua. En ole tässä tilassa enää kykenevä miellyttämään ketään muuta kuin Nuuttia ja itseäni. Olen kyllä yleisesti ottaen ajatteleva yksilö mielestäni ja pyrin miettimään läheisiäni, mutta onko just nyt liikaa, jos läheiseni ajattelisivat vaan sitä mun parasta ja saisin rauhassa keskittyä tulevaan koitokseen?? Mun mielestä se ei ole liikaa nyt. Isäni oli onneksi koko ajan puolellani ja takoi järkeä myös muiden päähän. Mun mielestä vanhempi sisareni etenkin asuu niin oman napansa ympärillä, että hänen kanssaan on välillä mahdoton olla samaa mieltä tietyistä elämän perusasioistakaan. Mun mielestä hänelle olisi enemmän kuin hyvä nähdä tämä synnytystapahtuma. Se, kuinka äitiys syntyy. Koska se ei synny helpolla! Ja sen jälkeen mikään ei ole enää ennallaan, varsinkaan se oma napapiiri. Jospa se saisi hieman häntäkin ajattelemaan toisesta näkökulmasta itsekkyyttä. Osaan tietyllä tavalla samaistua moniinkin asioihin millainen hän on, sillä olinhan joskus itsekkin sellainen. Sitten musta tuli äiti. 

Oon siis ollut herkillä ja olen edelleen. Koen pienehkön henkisen romahduksen jos lääkäri täysteilaa käynnistykseni. Toivon että kohdunsuu olisi kypsynyt tarvittavan määrän ja että synnärillä ei ois ruuhkaa!! On niin vaikeeta jättää esikoinen vanhemmilleni hoitoon tietämättä kuinka pitkä reissu tulossa, NIIN vaikeeta että voisin senkin takia vaan itkeä krokotiilin kokoisia kyyneleitä. Mut pitää olla vahva, jotta N olisi myös vahvempi. 

Pianhan oon nyytin kanssa kotona N:n luona.. Ja kaikki on kuten pitääkin. Selviän tästä.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Rv 38+4


Täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena, tietysti. Ei merkkejä tulevasta synnytyksestä. Eilen toki kun tuli touhuiltua kotihommia, supisteli vatsaa kovastikkin, mutta ei kivuliaasti. Tänään tiedossa olisi jalkahoitoa! <3 Ja huomenna pitäs tehdä Ikeaankin vielä reissu ja hakea hoitopöytä ym. Pinnasänky on myös vaiheessa, sillä se on osissa vintillä. Mun äiti on luvannut maalata sen ennen kokoamista, joten sitä odotellessa. Eilen mun porukat ja isosisko kokosi N:lle trampan pihalle, voi kuinka onnellinen N olikaan. :) Kyseessä on pienin versio, eli 2,5m halkaisijaltaan oleva trampoliini. Ihan soppeli pikku miehelle tänä kesänä.

Torstaina mulla on ilmeisesti ja toivottavasti vika neuvola-aika. Sitä seukilla viikolla onkin sit aika sairaalan Ä-polille, ja teen kaikkeni että synnytystä alettas käynnistämään. En jaksais hinkata tätä 120km välimatkaa enää ja oon niin väsynyt tähän olotilaan että en kestä enää. Nyt kun N:llekkin olis hoitajat kotona kun porukat lomalla vielä, niin ei tarviis stressata sitä kuka hoitaa lasta kun tulee aika lähteä synnytykseen. Mun mielestä se ois aika kohtuutonta että en tiedä mihin lapsen pistäisin vaikkapa keskellä yötä jos synnytys käynnistyisi. Mun äiti kun tekee 24h vuoroja ja isäkin on arkena töissä. Ystäviä mulla ei paikkakunnalla ole jotka voisivat auttaa, yksi ainoakin on itse raskaana nyt ja omaa lapsen, joten ei hänkään repee. Toinen asuukin sit taas sen 120km päässä.. -_- 

Miten ihmeessä tästä loppuraskaudesta saakin revittyä aina samanmoisen stressin? Kunpa voiskin olla vaan silleen, että oottelis rauhassa ja tyytyväisenä lähtöä. Jaksais olla kärsivällinen... Se on kuitenkin elämän mittakaavassa hetki vain kun vauva on täällä, keinolla millä hyvänsä.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Rv 37+5

Kävin eilen laittamassa pään kuntoon, eli hiukset saivat kahden kuukauden takaa taas fressimmän ilmeen! Ihanaa! Meillä on monen vuoden takainen asiakassuhde kampaajani kanssa, ja on lähes koomista kuinka "avoin" voi olla käytännössä tuntemattomalle ihmiselle. Mitä nyt kuukauden-parin välein muutaman tunnin jutustelulla voi toisesta todella tietää? Ainakin jonkinlainen mielikuva on, ja arkojakin asioita on jaettu. Tuntuisi todella vaikealta luopua siitä luottokampaajasta minkä kanssa kemiat kohtaa, hassua! 

Eilettäin N meni myös S:n äidille hoitoon siksi aikaa kun hoitelin asioita kaupungilla. S meni sitten hieman myöhemmin katsomaan poikaa ja oli paikalla kun kurvasin asioideni jälkeen suoraan kahvipöytään. Kampaajani on tietoinen mun ja S:n historiasta karkeasti, hänellä kun sattuu itsellään olevan hieman samantapainen historia kanssani mitä tulee parisuhdeasioihin. Kampaajaa tietysti huvitti kun tullaan kumminkin niin hyvin toimeen nykyään S:n kanssa, että saatan tosiaan siellä kahvipöydässäkin istahtaa senkin kanssa, eikä siinä ole nykyään enää mitään ihmeellistä. No toki tietäähän hän, ettei se työttä ole tullut, ajatustyöttä. Ja tietää hän myös ettei ne kaikki tunteet S:aa kohtaan ole täysin kuolleet, tuskin kenenkään kohdalla joka jotain ihmistä on rakastanut tosissaan. Kampaaja kysyikin yllättäen voisinko antaa S:lle vielä anteeksi, jos hän sitä pyytäisi. Vastasin lähes viiveettä kyllä. Se vaan tuli jostain takaraivosta, hetkeäkään miettimättä. Mutta kampaaja ymmärsi tämän, paremmin kuin hyvin.

Vaikka mulla ja S:lla on järjetön vuoristoratahistoria tunnesaralla, oon aina rakastanut sitä intohimoisesti ja palavasti, mutta myös tuntenut järjetöntä vihaa. Eli suhteemme oli todella viha-rakkausmainen. En ole kenenkään kanssa tuntenut samoin, eikä kukaan ole saanut mussa tuntumaan sitä samaa kihelmöintiä ensi kosketukselta. Saatikka sellaista ärsytystä kun jossain riidan vallassa! Oltiin myös nuoria ja temperamenttisia aikoinaan, onhan tuosta hieman kasvanut. Nykyään S:n kosketuksesta on aikaa se kolme vuotta, enkä oikeastaan osaa tarkalleen ottaen sanoa kuinka paljon hän on muuttunut itse tässä ajassa. Kuinkahan paljon hän on miettinyt mua, meitä? Mitä olisi voinut tapahtua jos oltais annettu toisillemme aikaa? Näitä asioita olen itse miettinyt. 

Eilen kahvipöytään istuessa kainostelin hieman vauvamasuni kanssa, mietin mitähän S mahtaa ajatella. Siinä se istui mua viistosti vastapäätä ja katseli, sillä oli se ilme ja katse. Se oli ajellut päänsä kaljuksi, mitä jopa N ihmetteli mulle kohteliaasti jälkeenpäin: "Miksi isillä ei oo hiuksia? N tahtoo myös kaljupään." Niin. Niin äitikin tahtoisi jos vaan saisi... Tuota kaljua päätä on tullut siliteltyä ja sanottua maailman ihanimmaksi kaljuksi pääksi. Se oli kuin suoraa kiusausta ajella kesätukasta kaljupää. Ja se ilme, vieno hymy, isot siniset loistavat silmät joiden silmäkulmissa oli se tuttu pilke. Miksi ihmeessä S kiusasi mua. Sen ajatukset on yksi suuri mysteeri, oisin voinut antaa sillä hetkellä paljon niistä ajatuksista. Kysyin mitä S:lle kuuluu, johon hän hörähti kuin yllättyen kysymyksestä, eikä voinut pidätellä enää hymyään, mutta vastasi mulle lyhyesti vaan, että hyvää kuuluu.  Yllättäen N illalla nukkumaan mennessä kysyi multa, että "äiti rakastatko isiä?", josta yllätyin ihan hirveästi, eihän se ole ikinä moisia kysellyt! Vastasin neutraalisti, että toki rakastan, johon N vastasi kihertäen, että isi rakastaa vain Nuuttia. Ehkä S on käynyt jonkin sortin rakkauskeskestelua salaa selkäni takana N:n kanssa aiemmin. Monesti isin luona keskustellut asiat tulevat sinä iltana ikäänkuin pinnalle kun N on käynyt tapaamassa isiä. Olin vaan yllättynyt...

Toisekseen musta tuntuu että ilman tätä tulevaa lasta mulla ja S:lla ois voinut ollakkin vielä mahdollisuus. Soittihan hän mulle sen epämääräisen puhelunkin viime syksynä, josta olisin voinut salamana juosta hänen syliinsä. Mutta tiesin mitä menetän kun tein päätökseni. En kuvitellut sen päätöksen jälkeen enää hetkeäkään, että S hyväksyisi tätä lasta ikinä omakseen. Joten tavallaan kuolletin ajatukseni S:sta ja kaikista muistakin sen jälkeen kun päätin pitää tämän lapsen. Tein vaan niinkun mun sydän sanoin, ja otan vastaan mitä annetaan. Eiköhän se elämä ohjaa...

tiistai 21. kesäkuuta 2016

36+5


Kello on 2:45 yöllä, ugh.. En tosiaankaan valvo sen vuoksi että synnytykseni olisi käynnistymässä, vaan kun ei vaan pysty nukkumaan. Olo on vaan tukala!! Pahinta on just tää kun on nukkunut pari tuntia ja herää pissalle, eikä sen jälkeen enää kykene nukkumaan. Pyörin tunnin sängyssä ja lopulta oli pakko vaan nousta ylös ja alkaa keitteleen hunajateetä. :( Vauva on myös melkoinen yökyöpeli ja aina jos käyn hereillä yöaikaan, alkaa vatsassa semmoinen temmellys että huh. Nytkin tuntui että sen pienet jalat tulee ihan just kylkikaaresta ulos. Päivisin liikehdintä on paljon jotenkin rauhallisempaa, tai sitten sitä ei huomaa itse niin hyvin kun on tekemistä.

On tää loppuraskaus melkosta aikaa. Sitä kuvitteli että tiedossa on ihania yöunia vielä, mut vähänpä tuota taas muisti! :D Nyt ihan muistutukseksi itselle, että näillä viikoilla ei enää nukuta vaikka kuin nukuttas! N sentään tuhisee menemään, ja toivottavasti pystyy nukkumaan kun vaavikin tulee ja herättelee öisin. 

Ostin tänään keinutuolin olkkariin! Pieni heräteostos, mutta kyseessä ei ole perinteinen vanhanajan kiikkustuoli, vaan vähän modernimpi Stemman versio. Tosi kiva, ja tuli heti mieleen kuinka hyvä siinä on vauvaa yömyöhillä hyssytellä.

Njäh, nyt jos vähän surffailisi ja sit koittais jälleen lähtee tän ison masun viereen köllötteleen...-_-
.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Rv 36+1


Mulla oli eilen neuvola, ilmeisesti ylimääräinen sellainen kun kesätuuraaja terkka oli sekoillut omiaan. Noh, kävinpähän siellä sit vähän valittamassa! Olo oli pari päivää sitten todella tukala, tuntui kun vatsalaukku työntyisi kurkusta ulos kun vähänkin söin jotain. No kappas, toiveisiini ilmeisesti vastattiin koska seuraavana yönä vauva möyri ja möyri ja aamulla olo oli helpompi. Neuvolassa vaikka kuinka terkka mittaili, oli sf-mitta laskenut. Näin ollen vauva taitaakin olla laskeutunut! Jipii! Helpompi olotila on jatkunut, onneksi. Ja toki pitää välttää ähkyövereitä,  ne tulee niin helposti. Hiukan pelottaa se loputon nälkä synnytyksen jälkeen kun masussa onkin tilaa. :D

Käytiin N:n kanssa sirkuksessa viime viikolla ja oli huippu retki! Mun pieni kolmivuotias oli onnensa kukkuloilla kun pääsi sinne, ja olihan siellä ihana tunnelma. :) Tällaisia pieniä retkiä on mukava tehdä, tosin tämä mamma alkaa olla jo niin väsynyt päivän mittaan, ettei kovin pitkiä retkiä jaksa. Käytiin myös serkkutytön luona edellisviikonloppuna yökyläilemässä. Hänellä kun lähes päivälleen saman ikäinen poika N:n kanssa. Oli kiva reissu, mutta olin todella naatti sen jälkeen pari päivää. Heti kun nukkuu oudossa sängyssä ja ympäristössä niin jopas oli huonot yöunet, kun muutenkin ovat niin katkonaiset jo. Mut nyt en olekaan lähdössä enää mihinkään reissuun, muuta kuin synnärille seuraavaksi! Ja sitä odotellessa... Välillä toivoisi että vauva tulisi itsekseen ennen laskettua aikaa, välillä toivoo että saisi olla vielä N:n kanssa muutaman viikon kaksin. Kaiken lisäks tulee niin hirmu ikävä N:a jos joudun oleen viikonkin sairaalassa, saatikka pidempään! En halua edes ajatella.. :( N kun on nytkin hokenut välillä että "voi kun tulee äiti sua ikävä kun lähdet hakemaan vauvaa", ja minun raskaushormoneihinhan tuo iskee kuin puukko selkään ja sit vollotan. :D 

N sai tänään söpön Angry birds onkivavan ja me lähdetään papan ja N:n kanssa huomenna testaan josko sillä saisi kalaa. Kyllä on niin ihana seurata pienen lapsen riemua pienistä asioista. <3
Tänne ei ihmeempiä siis, odottelua ja olemista. Elän elämäni parasta aikaa just nyt ton naperon kanssa, ja varmasti tuleva mullistus vain parantaa sitä entisestään.


tiistai 14. kesäkuuta 2016

35+4

Tämän hetkistä raskautta 35+4
N:n raskautta rv 35+6
Tula standard - So Jelly <3

Raskausvertailua! Eka masukuva mitä tuli oikealla kameralla otettua. Mun mielestä tän hetkinen masu on pienempi kuin N:n odotuksessa, kuvissa näyttää aikalailla samalta. Edestäpäin katsottuna jenkkikset on hävinneet, mutta kohta ne taas laskeutuvat paikoilleen. :D Mun takamus on myös kyllä kokenut lässähdyksen, "jeij.." 

Kolmannessa kuvassa myös saamani Tula So Jelly -kantoreppu, ihana! Kertakaikkisen ihana. :) Tosi jämäkän tuntuinen, tuskin maltan odottaa että pääsen testailemaan. Pitää vielä hankkia se vauvatuki vaan reppuun.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Rv 34+6


Eilen oli se lääkärikäynti sairaalassa. Kaikki oli vauvalla hyvin ja hän on kääntynyt pää alaspäin, toivotaan että pysyy nyt myös. Sain uuden ajan vähän ennen laskettua aikaa, tarkastetaan tilanne uudelleen jos mitään ei ole sitä ennen tapahtunut. Olen hieman skeptinen tosiaan sen suhteen että tapahtuuko. Pitihän N:kin savustaa ulos ja siinä kesti vielä sen viikon... Huoh. Hieman jännittäisi se käynnistyskin, kun ei tietäisi kuinka kauan senkin kanssa saisi taas kärsiä. Mut eipä auta stressata ennalta! Tästä on taas joka tapauksessa selvittävä keinolla tai toisella, ja kaikista tärkeintä on että vauva syntyy terveenä ja hyvinvoivana, sama sille kuinka paljon minä joudun kärsimään. :)

Mun ystävä jenkeistä on lähettänyt mulle jo etukäteisen vauvalahjan, nimittäin Tulan kantorepun!:O En malta odottaa et pääsen postista sen noutamaan, iiiks. Jänskättää mikä kuosi siellä odottelee, kun jenkeisttä on tarjolla vähän eri kuosejakin kun täällä. Mut ihan sama mikä kuosi, kaikki kelpaa! Mieletön lahja. <3 Pitänee hommata sit vaan se vauvatuki siihen. Pistän kuvaa sitten kun oon päässyt käsiksi Tulaani. Nyt onkin tosi hauska päästä kantamaan vauvaa jo vastasyntyneestä. Olisin niin kovin halunnut N:n aikana jo kantoreppua, mutta ei ollut varaa. Lopulta N oli jo niin iso, että en usko että hän olisi viihtynyt repussa. Jospa tää vauveli nyt viihtyisi kun alusta asti kannetaan.

Mulla on hakusessa enää oikeastaan itkuhälyttimet. Oisko teillä kokemuksia, suosituiksia & vinkkejä hyvään valintaan? :)

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Rv 34+4


N lähti juuri isälleen päiväreissuun. Se tunne kun lapsi on mennyt ulko-ovesta isänsä kanssa, iskee ihan järjetön tyhjyyden tunne. En koe i-ki-nä sitä niin, että onpas ihanaa kun saa omaa aikaa. Mulla on käytännössä niin vähän ollut omaa aikaa, että en yksinkertaisesti osaa nauttia siitä. Oon vaan lähinnä huolissani miten N:lla menee ja miten hänen isänsä osaa olla hänen kanssaan. Siis että osaako hän huomioida N:n tarpeet, ymmärtääkö mitä hän sanoo jne. N:lla kun on vähän epäselvä puhe kun se tuttikin vielä viihtyy siellä suussa muutamasti vuorokaudessa. Noh, ainahan he ovat hyvin siellä pärjänneet, mutta N on tosi kiukkuinen minulle tullessaan kotiin. Lisäksi hän hokee ja kyselee nykyään aina ennen lähtöä miksi ihmeessä äiti ei lähde mukaan. Me ollaan oltu vain muutamia kertoja Sampan kanssa samassa tilassa N:n kanssa yhdessä. Siis sinä aikana kun N:lla voisi olla mitään mielikuvaa asiasta. Onhan se lapsen mielestä outoa. Vielä oudompaa tulee varmaan olemaan tämän masuvauvan kanssa, kun saan jossain vaiheessa selvittää, miksi hän ei lähde N:n isin mukaan, vaan jää aina äidin kanssa kotiin. Toki nämä ovat vaan elämässämme asioita, joiden kanssa selviämme. Enkä ole enää tänä päivänä surullinen siitä, että vauvan isä ei ole elämässämme. En selkeästi tuntenut häntä yhtään, enkä voisi luottaa häneen millään tasolla valitettavasti.

Ajoittain mut valtaa hirmuinen kaipuu läheisyydestä ja siitä, että olisi se kainalopaikka mihin käpertyä kun on liikaa vastatuulta. Se ajatus kummiskin on melko ohimenevä, olen jo tottunut olemaan näin. Kaikki suhteet on syystä tai toisesta karahtanut kiville. Yleensä silloin kun itse olisin ollut valmis tekemään kaikkeni jonkun miehen eteen, tunne ei ole ollut molemminpuoleinen tai toisen elämäntilanne on ollut vaan niin erilainen ja epäsopiva. On haastavaa löytää miestä, joka olisi valmis sitoutumaan perheellisen naisen kanssa, olemaan se toinen vanhempi niin sanotusti ja rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Kaikki tuo on mielestäni vielä vaikeampaa sellaisen miehen kanssa, jolla on jo lapsia entisestä suhteesta. Toisaalta lapsettomalla miehellä jää niin monta asiaa ymmärtämättä lapsiperheen pyörityksestä, että jo se itsessään tuottaa kitkaa aluksi hirmuisesti. Olen toisin sanoen menettänyt tällä hetkellä toivoni, enkä juuri nyt kyllä toivokkaan löytäväni mitään. Tämä ei ole sopiva elämäntilanne millekkään uudelle suhteelle todellakaan. Lapset ovat nyt ihan kaiken a ja o. 

Tämä nykyinen elämäntilanteeni on kaiketi opettanut minut pärjäämään ja elämään itsekseni. Aiemmin sitä suhdetta ja kumppania on ehkä kuitenkin koko ajan jollain tasolla "hakenut" ja löytänytkin näitä kaikenmaailman häntäheikkejä. Kaikestahan sitä on jotain oppinut, enkä aiokaan enää tyytyä mihinkään. Kyllä sen kumppanin pitää säväyttää ja tuntea että kipinöi. Jos en ikinä löydä sitä ihmistä, fine. Tiedänpähän pärjääväni näinkin, ja olenpahan saanut siitä huolimatta kaksi maailman rakkainta lasta itselleni. Mun mielestä surullisia on ne ihmiset, jotka hukkaavat myös ne lapsihaaveet sen myötä ettei pysyvää elämänkumppania löydy. Ystäväpiirissäni on kaksi henkilöä, jotka ovat menneet tekemään abortit suhteissaan, sillä miehet ovat näin vaatineet. Tapahtuneen jälkeen mies on jättänyt ja naiset ovat jääneet suruissaa ja  häpeissään itkemään kohtaloaan. Seuraahan se ihmistä lopun elämää, jos on tehnyt vasten omaa tahtoaan, eikä toinen ole jäänyt lohduttamaan. Mua ois ainakin seurannut. Toki mulla olisi ollut jo yksi lapsi entuudestaan, mutta mun mielestä on hienoa että voin tarjota N:lle sisaruksen. Eikä tämä tuleva lapsi tule ikinä olemaan "perheetön", sillä vaikka mulle kävisi mitä, tulee hänen rinnallaan olemaan aina N. Tietäisittepä vaan kuinka innoissaan kolmevuotiaskin poika voi jo olla tulevasta pikkuveljestään. En tiennyt, että tämän lapsen odotus voi tuntua jopa asteen ihmeellisemmältä kuin esikoisen, sillä saan iloita aidosti tästä yhdessä N:n kanssa, joka on ihan super innoissaan! N:n syntyessä se olin minä joka olin onnellinen, yksin. Nyt jaan tämän onnen N:n kanssa, ja se on ihan parasta mitä voin ikinä saada. 

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Rv 34+1


Yöunet alkaa käymään katkonaisiksi. Heräsin 4-5 krt viime yönä, mikä on ihan perus. Nyt vaan tuntuu että unen päästä vaikeampi aina saada kiinni kun sopivaa nukkumisasentoa ei löydy ja olotila on vaan tukala. Lisäksi tietysti se pissahätä. Kääntyily kyljeltä toiselle repii lantiota ihan hulluna! Yleensä nousen ylös sit kahdeksan maissa, kuten tänäänkin. Tässä aamukahvilla oon ja nyt on sellanen menkkajomotus alavatsalla meneillään? Ihan kun ois menkat alkamassa -tunne, siis. No varmaan kuuluu myös tähän oireiden kirjoon ja viikkoihin? 

Mulla on ensi viikon keskiviikkona äitipolille aika, kirjeessä ei kerrottu mitä varten? Neuvolassa mainittiin vaan, että nyt toissynnyttäjilläkin on ylimääräinen polikäynti. Ilmeisesti katsotaan ainakin vauvan asentoa ym. Ei mua sinänsä haittaa kyllä toi käynti, koska ainahan se on mieltä rauhoittavaa tietää että kaikki olisi hyvin. Oon kyllä miettinyt että toivottavasti seuraava kontrolli olisi lasketun päivän tienoilla, jotta voisin ruinata sitten mahdollista käynnistystä. Luulen että oon niiiiin kypsä jo 15.7 että huh. Ei auta kun toivoo että lapsi haluis ite tulla vähän aiemmin!

Näin niin outoa untakin viime yönä että ????? Olin jonkin lasiseinän takana N:n kanssa kun mun äiti oli leikkaussalissa ja sen vatsasta otettiin sektiolla mun vauva ulos? :D Joo-o. Kyllä vaan ne unet voi olla vissiin aika häröjä tällee raskauden aikana.... Mut useesti oon nyt nähnyt unia synnytyksestä ja pojasta, jännittää jo että millanen tyyppi siellä mahtaa olla! Onkohan sillä tumma tukka (isällänsä on mustat hiukset!) vai onko "blondigeeni" se vahvempi olemassa? :D Ainakin sillä on isot ja todennäköisesti siniset silmät.<3 Can't wait! En oo vieläkään ottanut paria masukuvaa enempää! Viime masukuvastakin on vaikka kuinka aikaa, ehkä tänään nappasen.

Oon tehnyt vielä "pikku" vauvahankintoja tässä aikani (ja kukkaroni) kuluksi. Löysin sopivasti pari päivää sitten tori.fi:stä käytettynä  Rätt start Muumit -leikkimaton todella edullisesti ja myyjäkin ihan soitti mulle ja sovittiin kaupat. Nyt matto on matkalla mulle ja hihkun kun säästin sellaiset 65e! Oon tässä raskaudessa hankkinut lähes kaiken käytettynä, muutamaa vaatetta lukuunottamatta. Sit olen yrittänyt hakea Tripp trapp tuoliin newborn settiä käytettynä eikä oo onnistanut. Sit alko jo tympäseen sen verran paljon, että tilasinpa sen uutena. :D Mua huvittaa, että jos myydään esim. kyseistä newborn -kaukaloa reippaasti yli 60e hintaan, kun se uutena maksaa sen 89e. Ja kaukalo oli parhaimmillaan ollut "jo" kahden lapsen käytössäkin. Voihan se olla uudenveroinen, mutta käytetty on aina käytetty. Itse olisin ollut valmis maksamaan puolet uuden hinnasta, eikä se riittänyt myyjille. No, nytpä mulla on ihka uusi ja oma, että lällällää. Lisäksi satsasin N:n tarpeisiin ja tilasin Seisomalaudan vaunuihin istuinosalla, eli tilaukseen lähti Bumprider SIT. Oli vähän kallis, mutta näitä ei muutama viikko sitten löytynyt yhdestäkään suomalaisesta nettikaupasta kun yritin selailla. Nyt kun niitä oli ilmestynyt ozbaby.fi:n, niin tartuin tarjoukseen. Toivottavasti on hintansa väärti!!

Mulla on tänään tosiaan se vika työvuoro! Eilen kävin lähiesimiesteni juttusilla keskustelemassa mitä oon tykännyt nää yhdeksän kuukautta olla Ruotsissa töissä, miten se on poikennut aiemmasta työkokemuksestani (Suomessa) ja mitkä ovat tulavaisuudensuunnitelmani. Olen kuulemma tervetullut aikanaan myös takaisin. :) Tällä alalla kun on onneksi töitä aina tarjolla! Tämän päivän ohjelmassa muutoin on kävästä yksissä yo-juhlissa ja järjestellä kirpparikamoja, sillä mulla on ens vkolla kirppispöytä. 

Kivat vkonloput! xoxo

perjantai 27. toukokuuta 2016

Rv 33+1


Eilen oli pitkästä aikaa neuvola, paino oli laskenut kilon sitten edelliskerrasta. Vatsakumpu kasvaa alakäyrällä, ei se mustakaan mikään hirmu iso oo. Parin viikon päästä on kontrolli äitiyspolilla, nykyään kuulemma toissynnyttäjätkin käytetään siellä noilla viikoilla. Ymmärsin et ihan ultrataan ja tarkistetaan vauvan koko, asento ym. Mutta saahan tässä vielä odotella vaavin syntymistä ja hyvä niin, sillä kaipaisin muutaman viikon hyviä yöunia!

Mulla oli vasta syntymäpäiväkin, nyt sitten ollaan jo lähempänä kolmea kymppiä kuin kahta. Vielä ei ole kriisiä, mutta paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen kun lukiosta ampaisin maailmalle ja vielä ehtii tapahtua ennen sitä kolmeakymppiä. Mulla on vielä kolme yövuoroa seuraavan viikon aikana ja sitten jään äitiyslomalle. Tunnen kyllä kropassani kuinka tuo yötyöni alkaa painamaan, palautuminen ja nukkuminen työvuoron jälkeen tuntuu vaikealta ja epämukavalta. Sairastin tuossa vasta myös suht ankaran flunssan yskineen päivineen, niin meinas puhti loppua kesken töissä. En vaan kehdannut jäädä saikulle kun nuo sosiaalietuusasiat odottavat epäselvyydellään! :(

Ei mulla oo nyt mitään sen enempää jaariteltavaa, arki rullaa, N on jäänyt hoidosta pois ja odottelen malttamattomana kotiin jäämistä. Kuullaan sitten kun sen aika tulee ja on kiinnostusta kirjoitella ehkä muustakin kuin arkijoutavasta.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Rv 32+0

Tänään tuli oikeastaan eka romahdus koko raskausmatkalla, eikä sekään itse raskaudesta varsinaisesti. En ole täällä maininnutkaan, mutta olen joutunut toisessa maassa työskentelyn (ja toisessa maassa asumisen) vuoksi setvimään kumman maan sosiaaliturvaan kuulun. Tämä "käsittely" on kestänyt nyt tarkalleen puoli vuotta, kunnes mikään asia on alkanut selviämään. Olen soitellut lukemattomia puheluita niin Suomen kuin Ruotsinkin sairaskassaan, ja asiat ovat aina olleet yhtä epäselviä, asioiden käsittelijät yhtä tietämättömiä, enkä ole päässyt byrokratian rattaiden välistä pois. Sairasta touhua sanoisinko! 

Tänään sitten sain jopa itse puhelun Ruotsista tarvitsematta itse soittaa sinne! Asioitani oli vihdoin otettu käsittelyyn jossain oikeassa toimipaikassa, sillä YKSI puuttunut lappu Kelasta oli saapunut perille kolme kuukautta sen lähettämisestä. Kyseinen lappu lähetettiin Kelasta vielä kolme kertaa uudelleenkin Ruotsiin, sen saapumatta perille. Ja joka kerralla tietysti minä soitin ensin paikkaan A ja sen jälkeen paikkaan B, että laput uudelleen postiin jne jne. Loputon suo... Multa on siis muun muassa evätty jo puolen vuoden ajalta lapsilisät kokonaan, eikä vielä ole tietoa esim kumpi maa on velvollinen maksamaan äitiyspäivärahani ym. 

Tänään kuitenkin tuo lapsilisäasia liikahti johonkin suuntaan, sillä mulle luvattiin että rahaa ois tilillä kolmen viikon päästä. Mielenkiinnolla odotan. Mut ton puhelun jälkeen vaan romahdin ja itkin sellasia krokotiilin kyyneleitä että ei meinannut loppua tulla. Jotenkin oon niin väsynyt jo ton asian selvittelyyn että kaipa se purkautui sit vaan ulos, onneksi ei puhelun aikana. Mut päästelin kyllä virkailijalle todella suoraan ja hieman tylysti tän asian käsittelyn etenemisestä. Tähän asti oonkin jaksanut olla korrekti.. Hieman huono omatunto tuosta, vaikka eihän se hänen vikansa ollut että mun asia on joutunut johonkin klaavinrakoon. :( Asiat ei varmaan ois edenneet tähänkään päivään mennessä jos en aktiivisesti ois ite näitä asioita joka viikko ajanut.

Ollut viime päivinä hieman haikeampi olo myös tän yksinäisyyteni kanssa, mut tässä on taas menossa yksi siirtymävaihe. Pian loppuu työt ja odotellaan uuden tyypin syntymää. Onhan se mullistavaa! Ja sit se, ettei sitä toista ole siinä. Vaikken tosiaankaan lapsen isää siihen haluaisikaan. Mut kyllähän tämä tilanne muistuttaa itsestään aina välillä, ei siitä pääse mihinkään. Vaikka en missään itsesäälissä todellakaan ryve, enkä ulospäin kerro kenellekkään tuntevani ajoittain yksinäisyyttä (lähipiiri varmasti tietää sen sanomattakin). Tämä on kuitenkin mun oma valintani, enkä ole edelleenkään katunut päätöstäni. Päinvastoin, olen ylpeä itsestäni. Tein oman ratkaisuni, oman tahtoni mukaan. Eihän sellaista voi katua. Jos olisin toiminut toisin, miettisin nyt kuinka mahdollinen toinen lapseni pian syntyisi jne. Se tuntuisi todella hirveältä! Onneksi asiat on toisin <3 <3

Olen osoittanut itselleni olevani vahvempaa tekoa kuin olisin ikinä uskonut. Muistan sen shokin kun vauvan isä ilmoitti että valitsisin joko hänet tai vauvan. Se oli hänen tapansa kiristää, sillä hän luuli että selkäni katkeaa siinä kohtaa. Hän kuvitteli, etten kykenisi kaiken tämän läpikäymiseen toistamiseen. Vähänpä tiesi...

Minuun ottaa ajoittain sähköpostitse yhteyttä lukijani, jotka ovat lähettäneet mitä ihanampia, rohkaisevia viestejä. Joku aika sitten sain viestiä muistaakseni "Annu" -nimiseltä henkilöltä. Kiitos Annu sinulle <3 Minulla ei ole yleensä tapana vastata sähköpostilla takaisin, sillä pyrin olemaan anonyymi. Kirjoitan kuitenkin niin arkoja asioita elämästäni avoimesti. Mutta se viesti lämmitti tosiaan mieltäni todella.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Rv 31+3 mietteitä


Täällä on kärsivällisesti haudottu vilkasta vauvaa, joka ojentelee itseään tämän tästä. Tuntuu kuin jalat työntyisivät pian kylkieni läpi. Ajoittain olo on tukalampi (ainakin mitä enemmän syö!) ja ajoittain siedettävä.;) Mulla pyörähtää nyt myös vikat kolme viikkoa töitä käyntiin vielä. Viikko aikaa olleessa lääkärineuvolassa lekuri ois halunnut kirjoittaa mut jo saikulle loppu ajaksi. Mulla kun on verenpaineet jälleen tasaisesti kohonneet, pulssi hakkaa kovempaa kuin tarvisi edes tässä tilassa ja saan jotain lieviä rytmihäiriöitä näiden yötyöputkien jälkeen. :( Halusin kuitenkin vielä sinnitellä ja yrittää saada työt tehtyä hyvän palkan toivossa! Sain viime kuulta niin surkean palkan että kesäkuun loppuun asti saan kituuttaa taas.. En vihaa mitään muuta kuin sitä niin paljon, että joka sentti pitää laskea! Eli kymmenen yövuoroa kun kahlailis vielä läpi niin saan hyvillä mielin jäädä kotiin lepäileen. 

Odotan kyllä tosi kovasti äitiyslomalle jäämistä. Täällä Lapissakin alkaa kesä tulemaan, lehtiin ilmestymään lehdet, ruoho vihertämään ja ilma lämpenemään tosissaan. Olen jotenkin tosi kiitollinen välillä kaikesta, vaikka tuntuu että on tässä koeteltukkin taas kerran. Parasta aikaa jäädä sitten äitiyslomalle odotteleen pikkuista ja nauttia koko kesästä oman perheen parissa! Tää on niin ainutkertaista että aion vaan nauttia joka hetkestä muistuttaen itseäni että en välttämättä enää ikinä koe tällaista pikkulapsiaikaa uudelleen. Olen miettinyt itsekseni, että en todellakaan enää helpolla aio lapsia alkaa tekemään vaikka joskus jonkun tapaisinkin. Sen tulisi olla todella TODELLA vakaalla pohjalla (vähintäänkin vuosia yhdessä, sitten naimisiin jne) ennenkuin suostuisin edes harkitsemaan lapsentekoa! :D Hah. Kyllä tää yh-mammailu siinä mielessä on nuorestakin naisesta vienyt mehut (ja vapautta), että en todellakaan ota ikinä enää yhtään riskiä minkään suhteen. Siinä vaiheessa kun kiva mies löytyy, hommaan sellaisen ehkäisyn että ei tarvii ikinä arpoo varmoja päiviä tai epävarmoja. :D

Ollaan N:n kans laiteltu vauvakamoja pikkuhiljaa paikoilleen, mut isoimmat laitellaan sit äippälomalla tietty. Olin tuossa viikko aikaa kovin myymässä vuoden 2013 Emmaljungiamme. Raahasin vintiltä kopat ja kaikki, pesin kaiken koneessa mitä sai pestä ja jynssäsin rungon ja renkaat ihanan kiiltäviksi! Sit otin kuvat ja ajattelin laittaa nettiin koko paketin myyntiin, mut sit tulinkin katumapäälle, enkä aiokaan myydä settiä. :D Musta aika kovaa tahtia noiden arvo laskee, koska me maksettiin muistaakseni tasan tonni tosta setistä aikanaan uutena ja nyt kun oisin 500e yrittänyt myydä, niin ei kyllä ilmaantunut halukkaita ostajia?! Ite yritin aikanaan tolla hintaa etsiä myös käytettynä tollasta settiä enkä mistään löytänyt. Nyt niitä tuntuukin olevan pilvin pimein. Ihme ilmiö. :D Oisin kovin halunnut alkaa hankkimaan itselleni Mountain buggy duet:ia, mut nyt se saa jäädä. Jätän noi Emmaljungat sitten mummolavaunuiksi kun itse en enää niitä tarvii. Kylläpä nuo siskotkin varmaan joskus lisääntyvät ja niille vaunuillekkin on mummolassa käyttöä. Nyt pitäs tosin hommata seisomalauta, mielellään istuimella, noihin nykyisiin yhdistelmiin. 

Nojoo, nyt N alkaa heräilemään ja aamukahvitkin on hörpitty tässä sivussa. Mun pitäs tänään väkertää myös työhakemusta, sillä Suomen puolella paikkakunnallani olisi sh:n virka auki. Olen ollut kyseisessä paikassa juurikin aiemmin töissä ja tehnyt keikkaa paljon opiskeluaikoina. Toivon todella että saisin vakityön, olisi helpompi suunnitella tulevaisuuttakin. Mielenkiintoista nähdä onko tällä vaikutusta asiaan kun jään juuri äippälomalle....

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Rv 29+6

Mitäs meille? Oon alkanut jälleen töihin saikun ja vapaiden jälkeen. Aion vetää tän vikan kuukauden sisulla, että saisin kunnollisen palkan. Masu ei ole mikään valtavan kokoinen, mutta ahdistaahan se enenevissä määrin. Kyllä sitä niin odottaa aikaa tän masun jälkeen. Sitä miettii lähes päivittäin. Tänään pitäisi leipoa siskon tuleviin valmistujaisiin ja meen myös extra yövuoroon. -_- Meillä on töissä yksi keski-ikäinen saikuttaja, joka on joka kuukausi määrän X saikulla. Turhaan. Käy hermoon.

Suomen puolella entisessä työpaikassani aukesi pari päivää sitten myös sairaanhoitajan virka auki. En tiedä yrittäisinkö hakea. Motivaatio ei ole kovin korkea työskennellä siellä, enkä tiedä onko mahdollisuuteni saada koko paikkaa kovin hyvät tällä hetkellä (koska: äitiysloma jne.), enkä ylipäänsä tiedä haluanko jäädä tänne paikkakunnalle parin vuoden päästä enää asumaan. Joten ehkä en ryntää hakemaan virkaa suin päin. Vaikka toisaalta vakityöhän olisi aina hyvä juttu, olisi työ mihin palata kun kotona olo alkaa tympimään. Mutta toisaalta taas en ole huolissani etteikö keikkatöitäkin alkuun olisi hyvin tarjolla. Tämä ala kun on sellainen että töitä tekevälle löytyy. Tarkoituksenani olisi myös hakea lukemaan kätilöntyötä parin vuoden päästä.

Kun puhuin jokin aika sitten yhdestä viime kesäisestä tuttavuudesta (miehestä), joka otti yhteyttä halutakseen tavata. Noh, en sitten suostunutkaan näkemään häntä. Ei vaan tuntunut siltä. Mietin että miksei siitä sit viime kesänä tullut mitään kun tavattiin. Tulin siihen tulokseen karkeasti ettei hän voi olla se oikea, enkä todellakaan halua treffailla miehiä huvikseni tässä tilassa ja elämäntilanteessa.:D 
Vappuna puolestaan pyörähdin yksikseni kaupassa hakemassa munkkitarvikkeita kun yksi entinen poikaystäväni oli kytännyt minua hyllyjen välistä, ja kaupasta ulos astuessa hurautti uuden karhealla audillansa oman romuni viereen. :D  Hän on se eräs mustasukkainen tapaus, joka pyöri aika tovin kuvioissa kun muutin kotipaikkakunnalleni takaisin. Hän ei todellakaan tuntunut siltä oikealta. Vaan ikävä hänellä oli edelleen. Mua niin huvitti tuonkin tapahtuneen jälkeen. Onhan se kiva kun johonkin on onnistunut tekeen niin lähtemättömän vaikutuksen ettei unohdu vaikka aikaa kuluisi kuinka. Harmi vaan ettei sitä vaikutusta näemmä onnistu tekemään niihin, jotka sit omasta mielestä tuntuvat "oikeilta". Miehet.... Huoh.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Rv 28+6


Nyt on käyty sitten haaristelemassa pienelle kandijoukolle ja toimimassa opetusvälineenä. :D Onneksi itse tutkimukset tehnyt gyne oli se "kokenut". Jotenkin se epävarma kandijoukko sai mutkin epävarmaksi, eikä helpottanut että joukossa oli sellaisia babyface-miehiä. No joo, se siitä. 

Kaikki on joka tapauksessa hyvin nyt. Ultrattiin että istukka oikeassa paikkaa, vauva voi hyvin eikä mitään poikkeavaa löytynyt. On kuulemma normaalia että toissynnyttjänän kohdunsuu "verestää" ja on pehmennyt. Kohdunkaula ei kuitenkaan ollut lyhentynyt, vaan oli sen 3cm ultralla katsottuna. 

Verenvuoto on kuulemma monesti mysteeri, tai sitä ei saada selvitettyä jos se on alkanut ja aika pian kuitenkin loppunut. On kuitenkin aina hyvä käydä tarkistamassa asiat jos epäilyttää. Kuulemma suurimmaksi osaksi vuodot ovat peräisin kohdunsuulta, varsinkin toissynnyttäjillä jne jolloin kohdunsuulla oli jotakin eritettä enemmän tms. En oikein ymmärtänyt kaikkea kun sitä tietoa tuli niin paljon kerralla! Mut tärkeintä oli et nyt just ei oo syytä huoleen.Vauva istui pyllyllään siellä ja hakkasi päätä mun kylkiluihin, painoarvio oli vähän pääle kilo. 

Ihana helpottunut olo tuli itselle kun ei nyt jaksa ainakaan murehtia liikoja. :')

Tänään meen tekeen fb-kirppislöytöjä tuttavalleni, jolta aion ostaa Nattoun pinniksen reunapehmusteen, unipussin ja päiväpeitteen sänkyyn. Kaikki yhteensä viiskymppiä! Vaikka ovat olleet käytössä vaan yhdellä lapsella hetken. Ihana löytö siis. Palautin sitten aiemmin tilaamani yli viidenkympin reunapehmusteen kun tein tämän löydön. Huomenna meen vihdoin kampaajalle ja tää porkkanapää saa väistyä blondin tieltä.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Rv 28+5

Tänään suuntaan sairaalaan äitipolille tarkistukseen päivällä. Pissakokeet oli puhtaat, vaikka hieman huvittuneena annoinkin mm. klamydianäytettä. Sanoin lääkärille, että olisi se ihme kun sekin vielä löytyisi kun seksielämäkin on tyystin hävinnyt sen plussauksen jälkeen. ;) Ja otettiinhan tuo näyte alkuraskaudessa. Anyway, kaipa se on tosiaan hyvä käydä tarkistamassa että kaikki hyvin. Palaillaan!

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Lääkärikäynti rv 28+3

Lisäyksenä edelliseen postaukseen, lääkäri pisti mut alustavasti viikon saikulle!:( Kohdunsuulta "tippasi verta & veresti"??!! Lisäksi kohdunsuu oli jotenkin pehmennyt ja kaula lyhentynyt, mikä johti siihen, että päivystävää gyneä konsultoitiin synnytyssairaalaan ja hän haluaa mut näytille päivystyksenä tällä viikolla. Huomenna pitää viedä jtn rutiinipissakokeita labraan, jotta infektiot poissuljetaan. Hmm. Hiukan mietityttää. Olihan mulla aika koviakin suppareita ja tuntemuksia torstai-pejantaina kun sitä vertakin lorahti. En tiedä! Toivottavasti tämä ei ole mtn vakavaa tai viittaa ennenaikaiseen syntymään. Onhan se tärkeää vauvalle olla masun suojissa mahdollisimman pitkälle kohti laskettua aikaa. :O Koitan olla panikoimatta liikoja. Pitää ottaa rauhaksiin nyt sitten..

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Rv 28+3

N kävi kun kävikin Sampalla eilen. S lähetti lauantai-iltana viestiä ja haki sitten seuraavana päivänä N:n käymään. N oli tietysti tohkeissaan, hyvä että huikkasi heipat minulle kun juoksi jo isänsä kanssa autoon. Oli myös todella iloisella tuulella tullessaan illalla kotiin (monesti hän vaan kiukkuaa minulle ja protestoi kaikesta), joten oli tosi mukava huomata että hänellä oli ollut hieno päivä. S:n äiti on todella ihana ihminen ja hän on monesti N:n kanssa silloin kun tämä on isällään. Meillä on S:n äidin kanssa läheiset välit nykyäänkin kun saatiin menneet sovittua aikoinaan. Whatsappaillaan lähes päivittäin ja lähettelen N:n kuvia ym. mistä hän pitää. Viime ystävänpäivänä vuodatettiinkin, että on todella ihanaa kun voidaan olla näin hyvissä väleissä ja ystäviä, olisi ollut liikaa jos minun olisi pitänyt S:n lisäksi hänestäkin luopua. Ja onhan se N:n edun mukaista että ollaan hyvissä v äleissä S:n perheen kanssa. Mulle se on ainakin tärkeää, vaikka aikoinaan vihoissani kaikesta ajattelinkin toisin. Nykyään olen kai vaan tyytynyt kohtalooni. Hah. Kävihän S, hänen äitinsä ja mummonsa silloin N:n kolmivuotis synttäreilläkin luonani. Ajattelin että tämä on varmasti N:lle tärkeää, että vanhemmat ovat samassa tilassa yhtä iloisia pojastaan. Jälkeenpäin N onkin hassusti lallatellut minulle että "äiti ja isi, äiti ja isi!" Ja nauranut kovasti päälle! Eli ilmeisesti hänkin on jotakin prosessoinut. :D


Eilen kun sain "vapaapäivän" N:sta, niin päätin itsekkin käydä lähikaupungissa asioilla. Onhan se vaan niin ihanaa kun saa itsekseen käydä kaupoilla ja syömässä, suoranaista luksusta! Kohtahan siihen ei olekaan mahiksia kun yksi rääpäle on tissillä ja toisella on vaan jalat alla koko ajan. Joten kaikki ilo irti näistä hetkistä. Osuinkin sopivasti Lindexin ja KappAhlin lastenvaate aleen, josta löysin vauvalle (ja N:lle) ison kasan vaatteita -50% alesta! Hamstrasin erityisesti yöpukuja, jotka koin tarpeelliseksi N:n ollessa vauva, jolloin niitä oli meillä ihan liian vähän. Tuntui että yökkärit olivat jatkuvasti vastasyntyneenä jossain löysässä kakassa, joten niitä kului käytössä!


Uudet yökkärit <3

Newbie kesähousut, joita hamstrasin myös seuraavan kesän koossa :D Sekä Lindexin söpöt jääkarhutrikoot.
Lindexin ihanat pehmoiset lappikset ja body.
Tässä söpöimmät hankinnat. :) Nyt on iskenyt itsellekkin tämä "aww kuinka söpöjä nämä vauvanvaatteet ovatkaan" -vaihe. Pitänee pestä kaikki vaatteet kun pääsen äitiyslomalle, nyt en jaksa moista rumbaa kun niitä on kuitenkin ihan kiva määrä tuolla lipastossa. Paljon on N:n vanhoja, siis suurin osa. Isommat koot odottavat vintillä sitten. Ja onhan se kyllä hyvä että niitä vaatteita on nyt jäljellä kun yksin näitä hankintoja pitää taas tehdä!

Tänään pitäisi soittaa äippäneuvolan terkalle siitä veritiputtelusta, mutta epäröin koko soittoa nyt kun sen jälkiin ei mitään ole ollut ja vauva liikkuu normaalisti? Mitä mieltä olette? Pitäisikö esim kohdunsuun tilanne jotenkin tarkistaa? Hmm..

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Rv 28+1


Pääsin eilen elämäni ensimmäiseen jalkahoitoon! Voi autuus kuinka ihanalta se tuntui! Jalat on niin pehmoiset ja siloiset. Tilasin toisen ajan heinäkuun alkuun, ennen laskettua aikaa. :) Lisäksi tehtiin porukoiden kanssa yhdessä mun yhtä lemppariruokaa: tortilloja. Mulla on joku järjetön himo tulisiin jalopenoihin ja mun on pitänyt ihan rajoittaa etten syö niitä liikaa, meinaan vatsa on ihan kuralla sen jälkiin aina. :D 

Tänään on ollut jälleen peruspäivä: pyykkäystä, tiskejä, N:n kanssa leikkejä. Lisäksi jäjresteltiiin äippäpakkauksesta pienet vaatteet vauvanvaatelokerikkoon ja ruuan jälkeen mennään ulkoileen. Iltapäivällä mun äiti on luvannut tehdä hernaria ja lättyjä, joten suunnistetaan sitten sinne. Tää ois ollut Sampan vkonloppu ottaa N kylään, mutta herrasta ei ole kuulunut mitään nyt kahteen viikkoon.

Välillä selailen malttamattomana kalenteria ja haaveilen jo kesäkuun äitiyslomasta ja siitä, että saataisiin vauva tänne meille kotiin. En jaksaisi olla enää raskaana, vaikka pitäisi kai toisaalta osata nauttia tästä raskausajasta. En vaan pidä raskaana olemisesta. :( Kaikki on niin tukalaa enkä koe kehoani omakseni. Mut sen voimalla mennään et "pian" tää on ohi. Ja toivottavasti onnellisesti ohi. 

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Rv 27+6 Säikähdys


Eilen meinasin hieman säikähtää vessareissulla. Housuissa oli reilu lusikallinen puhdasta verta?! Ei näkynyt mitään mutta pyyhittäessä vielä tuli. Käytiin N:n kanssa reipas noin 3km kävelylenkki kun N opetteli pyöräilemään, jonka jälkeen tietysti vatsa meni jatkuvasti illan aikana kovaksi (eli supisteli), mutta ei kivuliaasti, ainoastaan epämukavasti pienen menkkajomotuksen kera. No verentulo onneksi jäi siihen, seuraillaan! Kiva kun tuo oma neuvolan terkkakin on just tällä viikolla lomalla... Vaikka lääkäriinhän se on mentävä jos alkaa verta tiputteleen enemmänkin!

Google sauhusi tietysti heti kun luin "ennenaikaisen syntymän merkeistä", joista tietysti tuo verenvuoto on yksi selkeimmistä. Sekin voi johtua niin monesta asiasta että kyllä siinä äkkiä saa pään pyörällä kun etsii itselleen diagnoosia! :D Päädyin sit makoileen loppu illan ja tunnustelin kun vauva liikehti vilkkaasti. Ajattelin että niin kauan ku mahassa käy semmonen möyrintä niin ei hätää. <3 Onneksi mulla on nyt viikon vapaa ennen seuraavia päivystysvuoroja, joten saan ottaa lepiä. Vaikka tekis mieli siivota ja jynssätä tätä kämppää, mut nyt otan iisimmin. 

Mun tuttava sai oman lapsensa joku aika sitten viikolla 32+ ja olihan se rääpiskä kun kuvista katsellut. Hui, olisi niin pelottavaa saada keskosvauva. :( Ja täälläkin se etäisyys on heti lähes 300km minne vauva siirrettäisiin minusta, joten en halua edes ajatella sellaista tilannetta! 

Nyt positiivisia ajatuksia sit päivään kaikille!

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Rv 27+3


Reissusta kotiuduttu jokunen päivä aikaa ja töissäkin ehditty pyörähtää. N on tullut nyt flunssaan ja itsellekkin kovasti yrittää tauti iskeä, vaan vielä olotila suht normaali. Tässä kotosalla on tullut hääräiltyä ja perusarkea pyöritettyä muutoin. 

Vatsassa jatkuu möyrintä ja viikot kiirii kolmenkympin puolelle, oispa jo heinäkuu! Mulla on meinaan aika tukala olo jo, vaikkei se vatsa niiiin iso olekaan. Liitoskivut on vaan ihan järkyttävät ajoittain ja eilen tuntu etten pysty kävelemään/kääntymään sängyssä ollenkaan ilman huutoa. Olen siis alkanut jo mielessä laskemaan viikkoja.. Maksimissaan noin 15 viikkoa pitäisi vielä jaksaa, ja vaikka se kuulostaa toisaalta paljolta, niin toisaalta se on kyllä hyvin lyhyt aika! 

Tänään postissa tuli tilaamani Nattou:n reunapehmuste ja sitteri. N on innoissaan keinuttanut sitterissä nukkevauvaa ja puhutellut sitä tulevan vauvan nimellä. :D Meillä on siis ollut jo pitkään nimi valmiina pienokaiselle, en tiedä paljastanko nimeä täällä. Olen silti varma että N:sta tulee ihan mahtava isoveli kunhan päästään tutustelemaan vauvaan ja hän kasvaa. 

Mutta eipä tässä ihmeempiä, koitan pitää sepustuksillani blogia pystyssä. PS. Tän päivän kohokohta oli kun nuohoojamies kävi nuohoamassa meidän leivinuunin, oli hyvännäköinen! :D Haha. Harmi kun en itse näyttänyt sitten yhtään hehkeältä sutturastukassani ja oloasussani, ison mahan kanssa....

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Rv 26+4


Kävin eilen toistamiseen sokerirasituksessa ja paastoarvo oli jälleen 5,3, eli juuri se määritelty raja-arvo. Tunnin ja kahden tunnin arvot olivat täysin normaalit. Kävi siis samalla tavalla kun N:n odotusaikana aikanaan. Nyt saan taas sen raskausdiabetesleiman äitiyskorttiin ja pikku saarnan. Ja sitten vielä ne mittailut, njäh. Tympäsee! Mut painonnousu on ollut suht kohtuullista ja vatsa nyt ei ainakaan oo sen enempää kasvanut kuin N:n odotusaikanakaan. Sf-mitta menee keskitason alapuolella tasaisesti. 

Jos nyt heittäisin ennusteen, niin luulen että poika tulee oleen samaa kokoluokkaa oleva (kuin N) noin 3,5 -kiloinen yliaikainen pötkö. :) Pelkään jo että tämäkin synnytys menee samalla kaavalla, eli että joudun vielä käynnistykseen ja vauva on väärässä tarjonnassa että saan pukertaa sitä sen tunnin taas maailmaan! Hyvähän se on pelätä jo pahinta. :D Mut todellisuudessa haluaisin todella tietää mitä on kun synnytys lähtee spontaanisti käyntiin ja ponnistusvaihe kestäisi max. 10min! Ja kotiin pääsisi parissa päivässä. Mua ei houkuttaisi olla Nuutista erossa paria viikkoa... Muistatte varmaan että N:n synnytys oli viikon homma kaiken kaikkiaan odotteluineen ja ballonki-kärsimyksineen (sitä ei muuten asteta enää ikinä uusiks mulle!) Toivotaan siis että pääsisin  vähän nopeammalla toiminnalla tällä kertaa.

Tänään lähdetäänkin sit tunturiin lomaileen pariksi päivää ja nyt onkin jo kiire pakkailemaan! Palaillaan toverit. xoxo

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Rv 26+1


Neljä viikkoa ja viikot kääntyy 30:n puolelle, hullua! Aika pahoinvoinnin kourissa tuntui matelevan etananlailla, nyt se lentää.. Oon pohtinut ajoittain tätä blogiakin. Nykyinen elämäntilanteeni estää minua perustamasta yhtään avoimempaa kuvasisällöllistä blogia. Haaveeni sellaisesta on siis romuttunut ja tuntuu, että työnnän tänne vaan yhä epämääräisempää tunnesoppaa sen sijaan. Hah. Tästä on tullut kuin päiväkirja, mutta silti teidän tuntemattomien kannustavat kommentit tuntuvat hyvältä. Saan tavallaan kertoa jollekkin asioista suoraan ilman kasvojani. Muutoin ne asiat jäisivät suurimmaksi osaksi omien korvieni väliin vain pyörimään kehää.

Olenhan kasvanut paljon tässä vuosien varrella. Itsenäistynyt, aikuistunut. Varmasti eniten N:n syntymän jälkeen. Välillä silti ajatukset kiertävät sitä yhtä kehää, miksi minulle kävi näin? Vaikka ei nyt sinänsä edes kovin huonosti ole käynyt, saanhan toisen lapsen. Sehän on uutta elämää, eikä siihen sisälly mitään negatiivista omalta osaltani. Jos joku olisi sanonut minulle viisi vuotta sitten, että olen tänä päivänä pian kahden lapsen yh, niin olisin luultavasti nauranut epätodellisesti. Olen vain syystä tai toisesta tykästynyt niihin vaikeimpiin miehiin. Niihin jotka ovat saaneet minussa aikaan jännitystä ja voimakkaita tunteita. En voi sanoa, että kaikki miehet ovat läpeensä paskoja, koska ei asia ole niin. Minunkin kohdallani on ollut monta hyvää ja turvallista vaihtoehtoa, vaan nepä ovat mielestäni tuntuneet turhan tylsiltä. Vaikka todellisuudessa heistä joku olisi ollut parhain ratkaisu. Tällaisia asioita on turha jossitella, mutta tiedostan tämän. Itsepähän olen mokani tehnyt, mutta myös niitä ajatellut ja ymmärtänytkin jotain onneksi! Yksi näistä miehistä kyseli pari päivää aikaa kuulumisiani, johon vastasin tietysti rehellisesti, mitenkäs muutenkaan. Hän vastasi minulle, että hän ei olisi ikinä tehnyt minulle noin. Asian paikkaansapitävyyttähän me emme sata prosenttisesti voi tietää, mutta olihan se pieni pisto sydämeeni. Minä, joka pidin häntä liian tylsänä. Liian tavallisena, perusarjen pyörittämiseen soveltuvana perheenisänä, joka kävi myös tunnollisesti töissä. Okei, mulla tulee aika huono omatuntokin jo omasta tyhmyydestä tällä hetkellä. Hän toivotti mulle kaikkea hyvää lopuksi ja tietysti minä myös hänelle. Hän on kotoisin Itä-Suomesta ja oli täällä omalla paikkakunnallani vielä viime kesänä opiskelemassa, jolloin tapailimme. Nykyään hän siis vaikuttaa edelleen Itä-Suomessa, mutta oli kuulemma toukokuussa tulossa vielä käymään täällä pohjoisessa jossain koulun loppu seminaarissa. Kyseli josko haluaisin käydä kahvilla ja jutella. En tiedä mitä tekisin? Mitä mieltä olette? Itselläni on ensinnäkin ristiriitainen olo siitä, että tavallaan "jätin" hänet, hyppäsin uuteen typerään seikkailuun saaden "turpaani" ja nyt joku hyvä tyyppi tahtookin vielä tavata ja vaihtaa kuulumisia? Olenko ansainnut edes ton vertaa? Saatikka tässä tilassa, vaikka siihen ei mitään muuta liittyisikään. En tiedä. Mielipiteitä otetaan vastaan. 

Mulla alkoi nyt muuten viikon vapaa! Ensi viikolla mennään pariksi päiväksi tunturiin N:n ja mun äidin kanssa. Olen haaveillut tulevista hotelliaamiaisista viimeisen kuukauden ja pian pääsen ähkyssä pyörimään pitkin tunturikylää.. Hah. Ollaan naurettu työkaverin kanssa (joka on myös raskaana), että tää syömisen jälkeinen ähky on kyllä niin järkyttävä tunne. Ja siitä seuraava närästys.. Mut noh, kerrankos sitä pääsee hotelliaamiaiselle. :D N ja mummi menevät käymään myös kylpylässä, mutta itsehän en löytänyt itselleni sopivaa uikkaria, niin en voi siihen mukavaan osallistua. :( Tuntuu et äitiysuikkarit maksaa maltaita varsinkin tällaiselle tällä hetkellä XL-kokoiselle. Rinnatkaan ei mahu varmaan mihinkään uikkariin.. Mut pitää keksiä jotain muuta sit, tai käydä vaan raittiissa ilmassa kävelemässä. Onpahan ihanat maisemat ainakin ja voi yrittää rauhoittua sitä kautta. Mulla on lisäksi vaan muutama vuoro tän loppu kuun aikana, joten luulis että aika menee nopeesti ja pian on toukokuu. Ihana kun saa kotona touhuta ja laitella paikkoja kuntoon ilman karmeaa väsymystä. 

Mullekkin oli vihdoin lähetetty äitiyspakkaus, joten sormet syyhyten odotan myös sitä. Luulen saavani sen tän vuoden pakkauksen kun sitä oli jo jotkut mammat saaneet ilmeisesti? Tykkäsinkin kyllä oikeestaan enemmän siitä, koska siinä oli se beige ulkoilupuku. Muutoinhan ne molemmat oli aika poikavoittoisia värien puolesta, viime ja tän vuoden pakkaukset. 

Nyt aamukahvia <3



tiistai 5. huhtikuuta 2016

Rv 25+5


Eilenpä sen sitten näki, mikä tän vauvan isä oikeasti on miehiään. Mulla on ollut tosi huonot vibat siitä että hän otti muhun yhteyttä ja on yrittänyt kovasti rivien välistä nöyristellä käytöstään. Oon ollut koko ajan varpaillani ja pitänyt etäisyyden, vaikka olemmekin vain whatsappailleet silloin  tällöin viimeisten viikkojen aikana. Aina on silti ahdistanut kun hänen kanssaan olen viestitellyt ja jotenkin muhun ei vaan oo uponnut ne sen sepitykset. Jos hän sanoi ja teki mulle niin pahasti puoli vuotta takaperin, niin mikä saa ihmisen yhtäkkiä muuttamaan mielensä ja haluamaankin tämän kaiken takaisin?!! Ja miten se ylipäänsä onnistuisi, kun mun mielestä se ei oikein onnistu. Mulla on järjetön luottamuspula siihen ihmiseen enkä ole valmis läpikäymään enää toista parisuhdehelvettiä. Onko se niin väärin?

Keskusteltuani vanhempieni kanssa asiasta he tukivat minua ja sanoivat, että mulla on täysi oikeus pysyä päätöksessäni ja jatkaa edelleen tätä matkaa lasten kanssa yksin. Siitä rohkaistuneena lähetin hänelle viestin, jossa kerroin etten ole valmis tällaiseen enkä aio läpikäydä toistamiseen sitä helvettiä minkä olen läpikäynyt. Kerroin myös etten voi unohtaa kaikkia niitä pahuuksia mitä hän päästi suustansa, enkä pysty luottamaan häneen.

Häneltä tuli bumerangina viesti jossa hän surkutteli ironisesti kuinka kaiken pitää mennä kuten minä haluan (?!) ja että en jätä hänelle muuta vaihtoehtoa kun ottaa yhteyttää lakimieheen ja sosiaalipuoleen asian tiimoilta. Eli toisin sanoen hänkö haluaakin yhtäkkiä olla isä lapselle tulevaisuudessa. Hah.. En tiedä miksi hän on niin saatanan idiootti.Mutta ainakin ne huonot vibani hänestä osoittautuivat oikeiksi, varsinainen sika mies! Käskin hänen olla ottamatta enää yhteyttä minuun ja pistin linjat kiinni joka suunnasta. Seuraava jonka kanssa tästä ikinä suostun enää keskustelemaan on tosiaankin se hänen lupaama lakimies. 

Isäni käski työntää koko miehen ja hänen uhittelut mielestäni pois. Siinä vaiheessa kun asia on ajankohtainen, mietitään uudestaan. En tule olemaan helppo pala purtavaksi. Toki tänä vuonna tulleen uudistuksen vuoksi ja minun harmikseni tämä mies voi vaatia isyydentunnustusta, johon minulla ei ole mitään oikeutta sanoa vastaan. Mutta tämän jälkeen hän joutuu myös elatusvelvolliseksi sekä pojasta tulee hänen perijänsä myös. Hän ei myöskään ole kertonut asiasta kuin yhdelle ystävälleen, joten ehkä sekin kertoo jotain. Johan hän pelkäsi vanhempiaan jo puoli vuotta takaperinkin, kun sanoi minun pilaavan hänen vanhempiensa elämän. Se oli myös hirmu iso asia että hän ei ala minulle mitään maksamaan, johan hän yhdestä lapsesta maksaa. Hän on myös kuusi vuotta sitten käynyt sotkuisen prosessin esikoisensa huoltajuusasioista oikeudessa. Esikoinen on myös syntynyt lyhyen tapailun seurauksella ja mitä tiedän asiasta, hän vastusti lapsen syntymää yhtä paljon kuin nytkin, mutta nainen päätti pitää lapsen. Seuraava asia mitä hän tiesi oli kun nainen oli lähettänyt viestin hänelle kun vauva oli syntynyt. Mikä virhe naiselta, jos ei kerran halunnut häntä elämäänsä.... Minä en tuota virhettä tee. 

Nyt sitten vaan yritän taas unohtaa. Epäilen suuresti että hän jaksaisi lähteä samaan prosessiin toistamiseen. Sen kuitenkin tiedän, että en halua olla hänen kanssaan. Mietin asiaa pitkään, ja mua ahdisti vaan koko ajan ajatuskin siitä. Lähtökohtana on se, etten tunne häntä. Ja sen paskavyöryn jälkeen mitä hän niskaani heitti, en pysty luottamaan. Eikä ihminen, joka oikeasti välittäisi susta tekisi niin. Nyt hänellä on mahdollisuus myös pitäytyä vielä valitsemallaan tiellä. Pitää kaikki pimennossa, jatkaa elämäänsä. Hän voi olla varma etten tule vaatimaan mitään, kunhan pysyy kaukana perheestäni. Hänenkin on hyvä tuohon ikään mennessä oppia, ettei kaikkea saa takaisin silloin kun siltä tuntuu. Nyt pelataan astetta kovemmilla panoksilla.

torstai 31. maaliskuuta 2016

Rv 24+6 ja se kuuluisa pesänrakennusvietti






Kuva: lastenverkkokauppa.fi
Kuva: lastenverkkokauppa.fi

 Sain kun sainkin lipaston tyhjennettyä roinasta ja haettua vintiltä kaikki 56-62cm vaatteet, jotka saivat uuden paikkansa lipastosta. Iiih! <3 Nyt voin käydä välillä hypistelemässä vauvahepeneitä. :) En malta odottaa että pikkuinen saapuu! En muistanut kuinka pieniä vastasyntyneen sukat onkaan, ja mitä kaikkia tunteita se herättää kun saan pukea toista pojanpyörylää nuihin N:n vanhoihin vaatteisiin. Ihanaa.

Tein myös jälleen vähän hankintoja, kröhöm.. Huomasin että lasten verkkokaupassa oli vielä tämän päivän pääsiäisen -15% ale, joten hyödynsinpä sen sitten. :) Sitteri on ollut hankintalistalla ja mietinkin pitkään että haluan sen (ökyhintaisen) Baby björn balancen. N:lla mulla oli kaverin vanha "Emma-sitteri" tms. kenkku, mikä ei todellakaan edes keinunut mihinkään suuntaan. Mutta tuohon aikaan en kyllä oikein tiennyt mitkä hankinnat olisivat olleet tarpeellisia jne. Eikä tuolloin kyllä ollut varaa hankkia uusia tarvikkeitakaan kun opiskelija olin. Nyt oon sit ottanut ilon irti kun on vähän sitä ylimääräistä, joten nämä hankinnat minulle (ja todennäköisesti viimeiselle lapselleni) suotakoon. Päädyin siis tilaamaan Tiny loven gymini bouncerin, joka oli serkkuni lapsella myös aikanaan ja ihastelin sitä jo silloin, niin kivasti se hytkyi ja viihdytti vauvaa. Baby björn alkoi siis vaikuttaa todella tylsältä tuohon verraten. Lisäksi hankin Nattoun Arthur&Louis reunapehmusteen, mikä vaan oli supersöpö. Kyllästyin Nuutin kohdalla siihen kun hankin Ikeasta perustylsän valkoisen reunapehmusteen, joka ei kyllä ikinä edes pysynyt paikoillaan ja vauvan jalat tirkisteli usein pinnojen välistä. Jospa tämä olisi vähän "laadukkaampi", tai sitten pistetään mummi ompelemaan siihen lisää narunpaikkoja!


Mun kotiäitivapaat päättyy taas hetkeki ja huomenna alkaa kolmen yön putki. :/ Mut enää viisi yötä ennen pidempää vapaata. Ja aika vähänhän tässä periaatteessa on enää töitä ennen äippälomaa.<3

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Rv 24+4

 Ihana kevät! Ihanat vapaat alkoi! Yökötin koko pääsiäisen ja nyt pääsin ansaitusti neljälle vapaalle. Parhautta! Mulla on huhtikuussa tiedossa puolet vähemmän töitäkin, joten huhtikuu menee mukavan rennosti. Myös tunturiloma kolkuttelee pian ovella ja mennään mun äidin ja N:n kanssa lyhyelle kylpylälomalle. Hyvä kuukausi tiedossa.

N:n synttärit meni mukavasti ja jopa S saapui paikalle. Ei edes ollut kiusallista. Musta vaan nykyään tuntuu kuin se olisi joku ihan outo ihminen mulle. Se on muuttunut niin ihmisenä viimeisten kolmen vuoden aikana, että en vaan enää tunne koko tyyppiä. Tärkeintä kuitenkin että me tullaan toimeen, sillä se on meidän lapsen edun mukaista. N nautti selkeästi kun äiti ja isi oli samassa paikassa samaan aikaan. 

Masuvauvan isästä en ole kuullut sen koommin. Tai noh, lähetti hän iloiset pääsiäiset viestin minulle, mutta en tiedä mikä pointti siinäkin oli. Ehkä hän(kään) ei tiedä oikein mitä sanoa tai miten edetä. Minä kun en lämmennyt hänen jutuille ekallakaan kerralla. Toivoin vaan että hän antaisi olla, mutta epäilen. Jos hän tahtookin olla isä lapselle jollain tapaa, olisi lapsen vanhetessa vaikeampaa, sillä heillä ei olisi yhteistä kieltä. Hänen äidinkielensä on ruotsi ja minun suomi, en aio opettaa lapsille ruotsia. Luulen että hän on alkanut miettimään monenlaista seikkaa asian tiimoilta. En silti rupea pelkäämään mitään. Päivä kerrallaan.

Me reippailtiin vaunuilla tänään yhteensä noin kuusi kilometriä läheiselle huoltsikalle lounastamaan, jossa siskoni on nyt lomallaan töissä. Liitoskivut kyllä ottivat taas vallan kotiin päästyä, ähhh. Mutta matkalainen nukahti vaunuihin ja äiti pääsee vähän hölöttämään joutavia blogiin sillä välin. Tein myös tuossa meille kesää ajatellen kenkätilausta, yay!! Mulle herkullisen väriset Nike air max 90 Paris:it ja N:lle vähän tavallisemmat Nike air max command (td):t. :))


Kuva: kicks-daily.com
Kuva: sportamore.fi
Nyt lähden raivaamaan pesänrakennuvieteissäni yhtä lipastoa tyhjäksi ja asettelemaan sinne tulokasta varten vauvatamineita. Olen ratkennut ostamaan tietysti 56-62cm vaatteita mm. Polarn o Pyretiltä sekä H&M:sta. :D Minä joka en aikonut ostaa juuri mitään, joopa joo.. Onhan se kiva jotain uuttakin saada pienokaiselle. Hakusessa mulla olisi Ikean Sundvikin mustanruskea hoitopöytä, sen kun löytäisi vielä käytettynä...

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Rv 23+4


Se jokin odottamaton "käänne" tapahtui, se mitä en olisi kuvitellut enää tapahtuvan. 
Vauvan isä otti työsähköpostiini yhteyttä, pyytäen minua pian ottamaan häneen yhteyttä. Olen siis estänyt hänet ihan joka paikasta lokakuun lopun jälkeen. Facetime, whatsapp, facebook, puhelut jne jne. Meillä on Ruotsissa sama työnantaja, sillä hänkin on hoitoalalla, joten hän oli löytänyt sitä kautta työsäpöni. Ovelaa. Ilmeisesti "hätä" keinot keksii!

Lähetin hänelle whatsapp viestin mistä kiikastaa moinen lähestyminen. 
Hän oli pahoillaan viimeisestä. Niin, siitä puolen vuoden takaisesta, jolloin hän toivotti minulle kylmästi "Good luck!". Yea, right. Hän oli kuulemma yrittänyt joulukuun puolivälin jälkeen ottaa minuun yhteyttä, tuloksetta. Oli kuulemma jo aikeissa kirjoittaa kirjettä. Hah. En tiedä uskoisinko vaiko en. En tiedä oikeastaan enää mihin uskoa. Joka tapauksessa, olin kuulemma ollut hänen mielessään joka päivä. No ehkä normi-ihmistä tällainen pienehkö luuranko kaapissa saattaisikin ahdistaa, jos siitä kukaan läheinen tai ystävä ei kenties tiedä mitään. Minulla sentään ei ole lähipiirissäni salattavaa. Olen sanonut asiat niinkuin ne ovat, ja elänyt seurausten mukaisesti. 

Viestiketju oli pitkäkin. Hän oli nöyrä ja vaikutti aidosti olevansa pahoillaan. Olen silti täysin varpaillani, enkä aio edelleenkään ruinata yhdenkään miehen perään. Nyt on aika, jolloin jonkun ihan muun on ruinattava minun perääni, jos sikseen. Selviän kuitenkin vallan mainiosti itseksenikin, eikä minua kiehdo mitkään huoltajuuskiistat sitten pätkän vertaa. Lisäksi olen lopen kyllästynyt siihen, että joudun jakamaan lapsiani, mutta kukaan ei huoli minua tällaisena kuin olen. 

Hän on kuitenkin tietoinen tilastani, voinnistani ja asian laidasta. En ole vihainen, mutta äärimmäisen pettynyt häneen. Hän tietää sen ja on pahoillaan. Mitäpä muuta tässä voi. Tekojaan ja sanojaan ei voi ottaa takaisin, niiden kanssa on elettävä. Päivä kerrallaan, on edelleen mottoni. Mihinkään en ole rynnimmässä ja vaalin omaa perhettäni ylitse kaiken. En tunne häntä oikeasti, en tiedä mitkä hänen motiivinsa lopulta voivat olla. 

Nyt palaan taikinakulhojen kimppuun, jotta nämä synttärit saadaan kunnialla ohitse..