Valivali vol.10009484

Heippahei taas kerran. Valitusvirttä tiedossa!

Viikko (tai 8 päivää) on vierähätnyt porukoilla ja tultiin N:n kanssa eilen kaupunkiin, sillä poitsulla oli neuvola. By the way, Nuutti painoi 6370g ja oli 61,3cm pitkä! Hurrrjan hyvin kasvaa siis!<3 Rota I -rokote annettiin tai otettiin myös.

Noh, S oli iltavuorossa eikä oikeastaan tiennyt edes meidän tulosta mitään. En vaivautunut kertomaan. Mulla oli 27.pvä synttärit, ja tuona päivänä S lähetti "Onnea E." tekstarin muodossa! Kylläh, tekstarin! Thanks buddy! Oletetusti S tulee iltavuorosta klo 22 aikoihin, mutta oli jäänyt ylitöihin ja saapui kotiin klo 5 aamuyöstä. Paineli tietysti sohvalle hetimiten nukkumaan vaikka näki mun syöttävän Nuuttia makkarissa. Ei vaihdettu sanaakaan. Noustiin sit tänä aamuna N:n kanssa klo 10:30, koska venytin varta vasten meidän heräämistä jotta S saisi nukkua. Kun me ulostauduttiin makkarista, paineli S sinne välittömästi, eikä sanonut Nuutille sanaakaan! Huikkasi mulle äkäisesti ohimennessään että hän on sitten menossa iltavuoroon, että kuka katsoo poikaa kun menen iltapäivällä uusintatenttiin. No mun äiti on tulossa katsomaan poikaa, enhän mä nyt mitään S:n varaan jättäisi! Niin ja nousi siis klo 13, puki työvaatteet päälle, otti eväät kaapista ja häipyi. Sanomatta sanaakaan!

Että sillälailla. En vaan ymmärrä. En ymmärrä kuin tunteeton toi jätkä on.

Voi elämä...

Kahlasin eilen 2012 vuoden postaukset. Siis apua, mua melkein hävettää mitä mun kirjoitustyylini on silloin ollut!:-D Ja siis olin selkeästi jättänyt ne negatiiviset asiat suurimmaksi osaksi kertomatta blogin alkuaikoina, ja hehkutin niitä hyviä hetkiä S:n kanssa. Tottakai meillä on ollut ne hyvätkin hetket, on edelleen silloin tällöin. Mutta nykyään entistä harvemmin ja silloin kun niitä on, niin en usko niihin. Seuraavassa hetkessä S saattaakin jo olla se "vanha" S, joka haastaa riitaa mitä typerimmistä asioista. Itseasiassa me ollaan riidelty aina melko pienistä asioista, ja siksi en varmaan kehdannut niitä edes alkuaikoina valittaa täällä. Mutta siinä vaiheessa kun en saanut S:lta tukea tai ymmärrystä raskausaikana, oli mulle liikaa. Nyt jälkeen sitäkin asiaa voi tietysti vähätellä, ja voisi unohtaa... Mutta en vaan pysty. Mulla on sellainen mielikuva kuin olisin odottanut yksin, iloinnut yksin koko tulevasta lapsesta. Ja sitten tuli synnytys ja sitten itse lapsi, eikä S osannut tukea silloinkaan. Njäh.. Meillä on aina ollut melkoinen viha-rakkaus suhde!

Päällimmäisinä mieleen jäivät viime vuoden postauksista etenkin keskenmeno. Se tunne kun S ei vaan osannut edes olla siinä, mun vierellä! Sinä päivänä kun se tapahtui, jäin lopulta yöksi yksin kun suutuin siitä, että S vältteli aiheesta keskustelemista ja kotiin päästyä nauraa hörötti telkusta tulleelle komedialle. Mun ymmärrykseen ei mennyt että se mun lohduttaminen oli S:lle liikaa vaadittu!

Myös tuona aikana S oli todella aloitekyvytön kaiken kodin siisteyden ja ruuanlaiton suhteen. Se ei osannut pestä pyykkiä, ei löytänyt imuria kaapista, ei osannut laitta kenkiä kenkätelineeseen (vaan jättää ne oven eteen edelleen!), ei pessyt vessaa, ei laittanut ruokaa.. Listahan on loputon. Tästä kaikesta me riideltiin jo silloin. Mulla tosin riitti vielä kärsivällisyyttä ja odotin ihmettä tapahtuvaksi. Halusin uskoa että kyllä se siitä...

Käytiin elo-syyskuussa myös Levillä viikonloppulomalla mikä meni päin helvettiä. Olin ensinnäkin todella pahoinvoiva raskaudesta johtuen, mutta S ei tätä käsittänyt. MITEN VOI OLLA JATKUVASTI PAHA OLO JA OKSETTAA??! Sitä se ihmetteli. Makasin suurimmaksi osaksi hotellihuoneessa huonvointisena siis. Muistan että saatiin jo ajomatkalla joku riita aikaiseksi, ja tunnelma oli jo valmiiksi surkea. Enkä vaan jaksanut yrittää lopulta tehdä lomasta edes pakon edessä hyvää kun oma oloni oli niin paska. Me ei todellakaan harrastettu minkäänlaista läheisyyttä koko viikonlopun aikana. :-( Sen jälkeen oikeastaan päätin että meidän lomailut saa olla vähäksi aikaa siinä, eikä edelleenkään huvittaisi ajatuskaan lähteä S:n kanssa kotia kauemmas. 

Näin jälkeenpäin ajateltuna olen kertonut melko vähän alkuaikoina siitä negatiivisuudesta täällä. Jossain vaiheessa mulla ei vaan enää kantti kestänyt ja se paska alkoi sitten leviämään tekstien muodossa tänne. Mun vitutus S:aa kohtaan, kaikkien painostus ja ymmärtämättömyys mua kohtaan.. Täältä olen saanut ainoastaan parhaita neuvoja, niiden toteutus vaan on vielä ajatustasolla. 

Nyt on pakko lopettaa ja palata sisätautien tenttimatskujen ääreen. Poika on unilla joten vielä on pari h aikaa pänttäillä ennen ekaa syöttöä!

Kiitos teille kaikille kommentoijille tsempeistä ja vertaistuesta, sekä kehoituksista jatkaa kirjoittelua.

Tänään tekisi mieli taas räjähtää raivosta. Samppa ei ottanut tuttuun tyyliin eilen yhteyttä, ei tekstaria, ei puhelua. Enkä minäkään sitten vaivautunut soittamaan sille, en vaan koe velvollisuudekseni ilmoittaa sille mitä meidän poika on päivän aikana touhunnut. Toki kokisin silloin, jos S olisi kunnollinen isä ja kiinnostunut meidän tekemisistään ym ym, kyllä te tiedätte mitä tarkoitan. No kaikesta huolimatta minä soitin sille tänään, hän sanoi olevansa töissä ja soittavansa myöhemmin. Sain soiton sopivasti pojan ollessa päiväunilla kahden aikaan, S selitteli ummet ja lammet TÖISTÄÄN heti puhelun alkuun. En tajua miksi se aina selittää töistään mulle?! Ja erityisesti sen pitää puhelimessa niistä alkaa jauhamaan, ilmeisesti sekin kertoo vaan siitä kuinka meillä ei ole mitään puhuttavaa. S todellakin tietää että mua kiinnostaa sen trukilla ajamiset ja laivojen lastaukset yhtä paljon kun kilo kiviä! 

Puhelu äityi kuitenkin töistä puhumisen jälkeen riitaisaksi. S ei kuulemma eilen soittanut kun oli parempaa tekemistä, kysyin toki mitä se oli ollut. Hän oli istunut isänsä luona sekä mummolassa illan. Mummon porisevien ruokakattiloiden äärellä! Maanantai-iltanahan S soitti mulle kun oltiin tultu vanhemmille sinä päivänä. Se kertoi kuinka oli puolilta päivin soittanut mummollensa mun ja Nuutin lähdettyä, että tehdä sille ruoka ennen iltavuoroon menoa. Siis OI ja VOI, anna mun kaikki kestää. Se äijä elää mummon sekä Saarioisten ruuilla (ja tietysti kebabilla!). En ole vaivautunut tekemään sille pitkään aikaa ruokaakaan, me eletään täysin omavaraisesti molemmat vaikkakin saman katon alla välillä.

Sanoin S:lle etten halua tulla kaupunkiin enää takaisin, tai että mua ahdistaa koko ajatus. S kuulosti tosi välinpitämättömältä ja tokaisi vaan "Jaaha." Sitten päädyttiin perustinkaamiseen. S:n mielestä tää vauva ei tosiaan ole meidän parisuhteen ongelma, vaan meillähän on ollut riitoja kaikesta jo ennen vauvaa! Tätä asiaa se nykyään jaappaa. No ei toki vauva ole ongelma, vaan se miten S käyttäytyy edelleen vauvan syntymän jälkeen! Tämä ei uppoa sen kovaan kalloon, ei sitten millään. Ajattelinkin muistin virkistämiseksi selata täällä blogissa vanhoja postauksia mistä ne typerät riidat raskausaikana koostuivat...

Oikeastaanhan S puhuu todella vähän. Varsinkin nyt kun asiat on jo tuhannen solmussa eikä se tiedä varmaan itsekään missä on pää ja missä häntä tässä meidän hommassa. Se ei tunnu osaavan muodostaa enää minkäänlaista käsitystä kuinka huonossa jamassa asiat on, eikä nää korjaannu jos se ei myös ala ymmärtämään! Itsekin olen jo tosin siinä pisteessä, ettei mua kiinnosta. Tuntuu että räpiköin ja pokkuroin näiden asioiden kanssa, ja vaihtoehtoina ei tunnu olevan kuin että hyväksy tai unohda ja jatka elämää omillasi. S ei todellakaan ole suostuvainen lähtemään selvittämään meidän asioita ulkopuolisten juttusille, se on sen sanonutkin. 

Lisäksi riideltiin tulevista nimijuhlista. S:n isän naisystävä (josta en niin piittaakkaan) on ilmoittanut ettei aio osallistua meidän juhliimme, koska sen mielestä se olisi KIUSALLISTA. Ja tämä kiusallisuus johtuu kuulemma siitä kun mulla ja Sampalla on tämä tilanne käsillä että ei tiedetä ollaanko yhdessä vaiko ei! Ho hoijaa sanon minä! Sen verran kyllä piittaan että mua alko vituttamaan koko akka! Eikä tarvi ton kommentin jälkeen olla tulossakaan meidän pojan nimijuhliin! Ihan kun niissä juhlissa sitäpaitsi olisi kyse musta ja Sampasta, siellä juhlitaan meidän poikaa! Kyllä mua kaduttaisi myöhemmin jos en järjestäisi pojalle minkäänmoisia nimijuhlia vaan sen takia että S on täys kusipää ja haluaa pilata kaiken! Tuntuu että mua litistetään joka suunnasta ja ihmisten painostus on niin järjetöntä. Loppuispa tämä painajainen!

Nuutin kuulumisia

Mietin tänään että kuinka vähälle huomiolle olen jättänytkään Nuutin kehityksen seurannan ja uusimmat oivallukset. Mulla ei vaan ole jotenkin ollut voimia kirjoittaa tästä vauva-ajasta kun Nuutti pitää mut tosiaan melko kiireisenä! Poika kasvaa vaan niin kohisten, että toki olisi kiva muistella jälkiin missä vaiheessa hän on alkanut huomaamaan ja tekemään mitäkin. Mun ja S:n välinen tilanne on vienyt myös ne viimeiset voimanrippeet, enkä ole halunnut myöntää täällä blogin puolella että olen väsynyt.

Kaipa väsymyksen ääneen sanominen tekee musta heikon. Minä joka haudon eroa ja "haluan" yksinhuoltajaksi, sitten olen jo tässä tilanteessa väsynyt.  Mutta tänään oivalsin senkin, että ehkä tää väsymys kaikkoaisi jos pääsisin eroon S:sta. Kyseessä ei nyt ole mitään sellaista väsymystä että kokisin itseni mitenkään masentuneeksi. Tähän väsymykseen auttaisi hyvät unet ja se, että olisi joku joka kantaisi vastuuta vauva-arjesta... :-/

Joka tapauksessa meillä on Nuutin kanssa ollut ihan hyvä päivä tänään. Nuutti on niin hyväntuulinen vauva ettei oo tosikaan. :-) Meidän päivät kuluu seurustellen, tissitellen tietysti ja nukkuen. Meillä on yhdessä jo selkeä rytmi päivässä: N ottaa useammat torkut päivässä, niiden välissä syödään ja seurustellaan, illalla kahdeksan maissa kylvetään ja sen jälkeen mennään yöunille. Yöunilla N yleensä nukkuu ensimmäisen pätkän huimat 4h, jonka jälkeen herää parin h välein syömään. Aamuyöstä tuntuu että välistä N on tissillä tunnin välein! Aamulla sitten noustaan 8-10 välissä Nuutin ehdoilla.

Poika on varmaan pian 6 kilon mötkäle, ja se selviääkin ensi neuvolassa 28.pvä. Hienosti on siis kasvanut pelkällä rintamaidolla! Mulla on tullut maitoa hienosti ja imetän rintakumin avulla edelleen. Välillä tosin tuntuu että maidontulo hiipuu, mutta poika viihtyy yleensä silloin niin usein rinnalla ja "tilaa" maitoa itselleen. Seuraavina päivinä mulla onkin yleensä noussut sitten hyvin maito rintoihin. Toki varmaan tää mun ruokavalion muutoskin on vaikuttanut positiivisesti maidontuloon, sillä syön nykyään orjallisen säännöllisesti. :-D Sain myös mummolta useamman pullon oma tekemää marjamehua juotavaksi, mikä selkeästi vaikuttaa myös maidon nousuun - eli maitohan nousee!

Olen ajatellut että täysimettäisin poikaa mielelläni 5kk ikään saakka ennenkuin alan maistattamaan kiinteitä. Olen kuitenkin hiukan epäileväinen kuinka mun maito tulee riittämään kun N:n ruokahalu tuntuu kasvavan jatkuvasti, ja välillä ei sitten tosiaan muuta tarvitse tehdäkään kuin imettää päivät läpeensä. Toki haluaisin imettää osittain vaikkapa ihan vuoden ikään saakka. Aika näyttää...

Nuutti on kova poika juttelemaan ja hymyilemään, varsinkin siis mulle. Terveydenhoitaja sanoi jälkitarkastuksessa että huomaa kuinka leimautunut poika on muhun. :-D N seurasi kuin tikka toukkaa koko ajan mua kun terkkaopiskelija sylitteli häntä jälkitarkastuksen ajan. Olisihan se ihme tietysti jos N ei mua tunnistaisi kun eletään niin symbioosissa. Millään neuvolakäynnillä N ei ole kuitenkaan sattunut itkemään, joten tietysti terkka aina ihmettelee kuinka hyväntuulinen se Nuutti onkaan. :-D Toinen vaan yrittää kovasti äännellä puhuakseen ja naureskelee heti jos hänen kanssaan alkaa hassuttelemaan. Ihana ihana Nuutti! <3

Tässä muutamia kuvia tältä päivää. N veteli sikeitä monta h iltasella kun me äidin kanssa puhdistettiin kukkapenkkejä ja ulkoiltiin mielettömän hienolla säällä!:-)

Vaunuissa uni maittaa...

Juupas eipäs

Oon vähän sellaisessa "tienhaarassa" tän blogin suhteen. Toisaalta ei kiinnostaisi jatkaa kun tekstit tuntuvat toistavan itseään, enkä ole vielä päätynyt mihinkään ratkaisuun. Alan olemaan jotenkin voimaton henkisesti Sampan suhteen, mutta yritän iloita joka päivä Nuutista. Oon myös alkanut karistamaan mammakiloja hiomalla ruokavaliota ja vaunulenkkeilemällä. Sekin on hiukan kohottanut mielialaa kun tietää että vihdoin toimii tämän pehmeän olomuotonsa eteen. :-D

Kuten viime viestissä mainitsinkin, meillä ei ole Sampan kanssa mennyt sen kummemmin kuin aiemminkaan. Tällä hetkellä odotan lähestyviä nimijuhlia mitkä pidetään 2.6. Haluan vaan saada ne pidetyksi meidän osalta. TAAS kerran kuvittelin, että nekin juhlat olisivat meille molemmille tärkeät, ja että se tulisi olemaan ihana juhla pojan kunniaksi. Samppahan ei olisi siis halunnut koko juhlia, mutta mun äitini sanoi sille että ne järjestetään halusi se tai ei!

Viimeksi kun kotiuduttiin N:n kanssa, niin meidän eka päivä S:n kanssa meni oikein hyvin. Huomasin sen jälkeen, että joka kerta kun kotiudutaan mun vanhempien luota niin S on todella mielin kielin. Mutta seuraavana päivänä ollaan jo hyvää vauhtia menossa väärään suuntaan. Minä tietysti aina kotiin mennessä olen niin onnessani kun S lepertelee mulle kuinka hänen on aika ryhdistäytyä ja plaplapla. Kaiken lisäksi tuolloin kun koen että hän huomioi mua, kuuntelee mitä mulla on sanottavana ja pyytelee typerää aiempaa käytöstään anteeksi, minä hellyn. Tästä seuraa se, että S nukkuu myös sängyssä ensimmäisen yön kun ollaan kotona ja "ottaa" haluamansa. Eli haluaa harrastaa seksiä. Olen tähän jo muutaman kerran ollut suostuvainen, ja jälkeen mulla on ollut vaan käytetty olo!

S ei ole muuttanut mitään itsessään! Se on tosiaan nykyään linnottautunut sohvalle asumaan, ja pitää siis tiukasti yöunistaan. Eikä siinä mitään, hyväksyn toki että hän nukkuu yönsä, mutta aamulla sentään voisi herätä ihmisten aikoihin! Kaiken lisäksi S tekee nykyään suurimmaksi osaksi iltavuoroa ja sillä on usein vapaapäiviäkin viikolla, mutta se herääminen kun vaan on niin vaikeeta. Me noustaan pojan kanssa 8.30-9.30 välillä aamulla, jolloin olen imettänyt, vaihtanut vaipat ja päivävaatteet pojalle. Tämän jälkeen musta tuntuisi kivalta (enemmän kuin kivalta!) jos S kehtaisi reippaasti nousta ylös viihdyttämään poikaa, jotta minä saisin istahtaa ja juoda aamukahvini rauhassa. Tai käydä suihkussa ja vessassa! Mutta eeeeei. S nousee kyllä, mutta taistelun kanssa. Joka ikinen aamu sille saa vouhkata että "VOISITKO nousta nyt ylös, kello on jo 10?!?" Ja saan usein vastauksesti vänkäystä siitä kuinka ei hän vielä haluaisi nousta! Siis joo, minähän se haluaisinkin nousta aamulla ja herätä vähintäänkin sen 4 kertaa yössä imettämään. 

Tuosta heräämisasiasta on kyllä noussut viime aikoina erityinen riitakapula. Mua suorastaan vituttaa ja inhottaa S:n välinpitämätön käytös. Aamulla ensimmäisenä kun nään sen vaan lojumassa olkkarin sohvalla kuorsaten, tunnen järjetöntä inhotusta! Laiska ukko, ei jaksa muuta tehdä kuin syödä ja nukkua! Nyt loppu ajasta en jaksanut edes yrittää herättää S:aa aamuisin, tein aamutoimiani poika toisessa kainalossa ja välillä sitterissä viihdyttäen häntä samalla. S kuorsasi puolille päivin. Oi tätä perhe-elämän ihanuutta jossa kaksi vanhempaa jakaa vastuuta!

Toisekseen kun S saa silmänsä auki, niin eipä tuo ole jaksanut kauaa kotona keikkua. Myös tämä viime aikainen autohankinta on työllistänyt kaiken S:n vapaa-ajan, autossa kun on ollut ihan helvetisti fiksattavaa. Sen korjaamiseen on uponnut ilmeisesti niin paljon rahaa, ettei S halua edes lähteä mun kanssa ruokakauppaan enää, vaan oon käynyt vauva kainalossa siellä ruokakaupassakin omista vähistä rahoistani!

Sanoin S:lle tänne vanhemmilleni lähtiessä, kuinka musta tuntuu että ollaan Nuutin kanssa sille vaan riesa, mitä se ei jaksa kotona kattella. S sanoi mulle, että ei poika ole se riesa vaan minä (siis viittasi muhun!). Ei kuulemma jaksa mua kun vaadin siltä koko ajan jotain. Öö ensinnäkin vaadin sitä heräämään aamulla kun mekin herätään, vaadin sitä täyttämään ja tyhjentämään astainpesukonetta, vaadin ripustamaan pyykkiä, vaadin viemään lehtikassin eteisestä roskikseen.... Kaikkea tätä kun en itse joka kerta vauvan hoitamiselta ehdi! Ai niin, vaihtoihan S pojalle vaipan kerran kotona ollessa vapaaehtoisesti ja sen jälkeen mun siivottavana oli niskakakat kun vaippa oli niin huonosti ja löysästi aseteltu. 

Sanoin S:lle myös kuinka haluaisin vaan että me nautittaisiin tästä vauva-ajasta yhdessä, niin sain vastauksesti "Ettei se käsitä mitä nauttimista tässä vauva-ajassa on?!" Niinpä niin.

S tuntuu olevan toivoton tapaus. Ja jotenkin me ollaan jo niin pitkällä tässä epätoivon suossa ettei osata sieltä pois. Tai S ei halua edes yrittää... Se on taantunut jo niin lapselliselle ja välinpitämättömälle tasolle ettei auta vaikka mitä sille yrittäisin sanoa.

Olen ihan totaalisen väsynyt vaan. Kaikkeen. Onneksi saadaan taas hetki olla täällä vanhemmilla. Mulla on ensi viikon keskiviikkona viimeinen tentti tehtävänä johon pitäisi saada aikaiseksi myös lukea. Haastavaa siitä kyllä tekee tuo lapsi joka ottaa tunnin tirsoja silloin tällöin.. Mutta tätäpä se yksinhuoltajankin arki olisi! Eipä se S mua auttaisi kotona vauvan hoidossa nytkään että saisin tenttiin luettua.. 

Piipahdus

Täällä me ollaan vielä, siis hengissä ja hyvinvoivina Nuutin kanssa. Mutta tänään saavuttiin jälleen vanhempien hellään huomaan, kyettiinhän me S:n kanssa olemaankin se 2,5 viikkoa saman katon alla? Ehkä tulevina päivinä on jälleen aika vuodattaa muutama sana tilanteesta, joka toisin sanoen ei ole muuttunut miksikään. Tyhjiä lupauksia koko parisuhde täynnä! 

Nuutti on silti mun elämäni valo ja rakkaus, ilman häntä olisin hukassa! <3 Nyt painun tuhisevan vauvanpalleroni viereen käpertymään ja nukkumaan. Hän on sitäpaitsi tänään kaksi kuukautta vanha!! Aika rientää niin kovin nopeaa.  

PS. Ollut jo ikävä TEITÄ!

N <3

Hengähdystauko

Taitaa olla blogitauon paikka. 

Mun pitää hengähtää ja miettiä itsekseni asioita. Muun muassa mihin suuntaan haluan elämääni viedä. Sen verran "edistystä" on tapahtunut, että S pahoitteli käytöstään mulle eilen illalla kun palasin jälleen kaupunkiin. Olin viikonlopun porukoillani kun käytiin serkkutyttöni pojan ristiäisissä. 

S:n viedessä mua vanhemmilleni äitini ei voinut pitää suutaan kiinni enään, ja hän hiukan niin sanotusti ojensi S:aa. Sätti siitä kuinka sen on ryhdistäydyttävä ja alettava hoitamaan lastaan, eikä vaan päivät pitkät nukkua, olla vittumainen mulle ja käyttäytyä maailman itsekeskeisimmin. Äiti kysyi myös tiukkaan sävyyn haluaako tämä oikeasti jättäytyä pojan elämästä pois, sillä hänen roolistaan tulee melko pieni jos minä muutan pojan kanssa omilleni. Äiti sanoi S:lle myös kuinka pojan nimijuhlat tullaan järjestämään, halusi hän tai ei (viimeisimpänähän S on ollut sitä mieltä ettei koko juhlia pitäisi järjestää kun meillä menee niin huonosti!). Ajattelin että sen moraalisaarnan jälkeen S ei puhu mulle enään ikinä, mutta kotiin tullessani sillä olikin täysin eri ääni kellossa! S ei myöskään uskaltanut sanoa äidilleni mitään takaisin, kunhan hymisi ja myötäili! HA, osakseen nautin tuosta hetkestä, sillä se niin ansaitsi sen. Ihan kuin se tosiaan olisi uponnut pintaa syvemmälle kun joku muu meni ja sanoi sille koko totuuden!

Mietiskelen nyt kuitenkin asioita kaikessa rauhassa, yritän valmistautua tenttiin ja saada elämääni rutiinia täällä kaupungissa. S on kuitenkin antanut ymmärtää kuinka haluaisi saada vielä mahdollisuuden korjata asiat tasapainoon, ja minä olen myöntynyt. Varpaisillani silti kuljen...

Kieltämättä kirjoitin viime postauksen ja monia sitä edellä tunnekuohuissa, kuten Varpu sanoi kommentissaan. Silti otin kommentistasi Varpu hiukan itseeni. Totta ettei nämä kirjoitukset ole kuin osa totuutta, mutta olen pyrkinyt kirjoittamaan rehellisesti niin omasta kuin S:n käytöksestä. Jos olen itse toiminut typerästi, olen siitäkin täällä kertonut. Mutta toki teidän "analyysinne" elämäntilanteestani avavaat uusia näkökulmia nähdä asiani ja oman käytökseni. 

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille teille ihanaisille, ja palaan kun tuntuu siltä! <3 

Koru vs. takuuvuokra

Asiat ei muutu hetkessä.

Mutta musta tuntuu että meidän kohdalla ne ei vaan muutu ikinä.

Me kotiuduttiin maanantaina kaupunkiin. Eka päivä meni ok, tokasta lähdettiinkin jo alamäkeen. Samppa ei edelleenkään ole neljän päivän aikana hoitanut vauvaa sen enempää, mitä minä olen käynyt suihkussa, vessassa tai syönyt. Ja silloinkin vauva on usein nukkunut. Toisekseen jos Nuutti on ollut S:n sylissä hereillä ollessa, se on alkanut yleensä itkemään, eikä S tee mitään lapsen lohdutuksen eteen vaan antaa pojan huutaa! Tästä asiasta olen jo useaan kertaan joutunut S:lle kimpaantumaan! Hänen mielestään ei haittaa jos vauva "hiukan" itkee? Ja se "hiukan" on nimenomaan sitä, että viaton tihrustaminen äityy läkähdyttävään huutoitkuun ellen mene väliin ja ala lohduttamaan! 

OLETIN myös jälleen kerran jotain, ilmeisesti liikoja. Kysyin S:lta muistaako hän tulevaa äitienpäivää, onhan se sentään mun ihka ensimmäinen äitienpäivä. Ajattelin mielessäni että saan ihanan kortin ja ehkäpä kukkia ja suklaata. Jotain pientä mutta niin suurta mulle. Kuvittelin siis S:n käyttäytyvän näin vaativasti! S siis tokaisi mulle kuinka hän ei aio muistaa kuin omaa äitiään, sehän on kuulemma Nuutin tehtävä muistaa mua, eikä Nuutti sitä varmaan tee kun vasta sitten kun ymmärtää äitienpäivän merkityksen. Tämä oli vastaus mulle. Tämä tipautti mut taas niistä vaaleanpunaisista pilvilinnoista, se siitä romantiikasta, se siitä äitienpäivästä meidän perheen osalta! Ei todellakaan oo tulossa aamiaisia sänkyyn, tai edes että saisin nousta valmiiseen aamiaspöytään! Ei oo tulossa "Maailman paras äiti" -kortteja eikä sitä saatanan suklaata!

Sampan hankkima auto on myös palannut keskusteluihimme, yllättäen. Pitihän se arvata ettei asiat vaan mee niinkuin halusin. Kuvittelin että me tosiaan mentäisiin sen typerän auton edelle Nuutin kanssa, mutta vähänpä tiesin! S on alkanut ylimielisesti vihjailla kuinka hän tuskin saa autoa myytyä, ja tuolloinhan hän siis ajelisi autolla kesän. Saisi siis sen mitä halusikin, ja oli ajatellutkin toteuttaa. Kaiken lisäksi hän viivyttelee auton myynti-ilmoituksen laittoa nettiin. Kaiken huipuksi S:n mielestä hänen pitää myydä auto pois vaan sen vuoksi, että olen hänen rahojensa perässä.

En olisi uskonut että S vajoaa niin syvälle, että nykäisee tähän vielä tämän ässän: Minä hänen rahojensa perässä. Jopa äitini nauroi tälle väitteelle! Sanoin S:lle että toki meillä on N:n kanssa ollut tässä helpompaa olla taloudellisesti, koska joka senttiä ruokakaupassa ei ole tarvinnut laskea. Mutta mun mielestä se on toisen vanhemman tehtäväkin tuoda leipä pöytään jos kerran hyvin tienaa töissä?? S:lle ei ole vieläkään selkiytynyt tämä käsite meidän perheestä. Siitä että hänen pitäisi ajatella muitakin kuin itseään. 

En tiedä onko mulla oikeasti voimia jatkaa tätä taistelua S:n kanssa. Tällä hetkellä mulla on vaan suuri sääli S:aa kohtaan, sillä hän tosiaan jää paitsi monesta asiasta liittyen Nuutin kasvuun ja kehitykseen jo me erotaan. S ei vaan tajua tätäkään asiaa, enkä tiedä tajuaako koskaan? Ehkä se voisi iskeä päin kasvoja myöhemmin kun Nuutti tosiaan kasvaa ja kehittyy hirmu vauhtia. Tällä hetkellä S:lla ei tosin ole minkäänmoista kiintymystäkään lasta kohtaan, vaikka vietinkin täällä kotona vauvan kanssa ensimmäisen kuukauden. Minusta tästä kiintymyssuhteen luomisesta on kuitenkin turha syyttää minua, ettenkö olisi antanut sellaisen tapahtua. Kaikki on ollut S:sta kiinni, mutta musta tuntuu ettei se ole valmis isyyteen. Se ei halua olla! Ja se pokkuroi sitä vastaan kaikin keinoin! 

Onneksi olen säästänyt muutaman kuukauden sisällä rahaa kun en ole käyttänyt tukiani juuri mihinkään. Olen pitkään haaveillut ostavani Kalevalan kaksin - kaulakorun itselleni Nuutin syntymän kunniaksi, sekä tulevan ensimmäisen äitienpäivän, mutta rahat taitavatkin mennä takuuvuokraan. Mutta ilman takuuvuokraan olevaa summaa en tästä voisi muuttaakaan, joten hyvä niin... 

Huh heijaa että viime päivinä on taas tapahtunut. Siis lähinnä tunnerintamalla.

Käytiin S:n kanssa perjantaina siellä lastenvalvojalla. Meillä on nyt sitten yhteishuoltajuus ja pojalle tulee S:n sukunimi. Kaikki meni kuten S halusi, luulisi hänen ainakin olevan tyytyväinen. Itse myönnyin sukunimeen, koska en jaksanut enään riidellä. Lastenvalvoja oli tietysti yhteishuollon kannalla, se on kuulemma lapsen parasta ajatellen PARAS vaihtoehto. Sillä vanhempien on sovittava kaikesta lasta liittyvästä keskenään ja plaplapla. Ja tietenkin tapaamisoikeudet ovat täysin samat S:lla erotilanteessa mitä yksinhuoltajuudessakin olisi. Joten se siitä, nyt meillä on vastuu jaettavana. Siis S:llakin on virallisesti vastuu josta se ei voi paeta. Minä valitsin pojalle kuitenkin haluamani kaksi toista nimeä etunimen lisäksi. Ja ne olivat sellaiset mitkä erityisesti minua miellyttivät.

Olen sähköpostaillut S:n äidin kanssa viime päivinä. Hän on selitellyt mulle syntyjä syviä S:sta millainen hän on ollut nuorena, ja millaiseksi hän on ajan saatossa muovaantunut. Kaikki tämä lähti siitä, kun minä kirjoitin hänelle tästä meidän tilanteesta. Olen siis postaillut hänelle säännöllisin väliajoin valokuvia pojasta, sillä he eivät näe vauvelia nyt niin usein kun tahtoisivat mun ollessani täällä omilla vanhemmillani. Yhdessä meilissä sitten päätin että nyt alkaa lyyti kirjoittamaan, kyllä S:n puolen perheenkin on tiedettävä missä mennään. Hän pyysi (yllättäen) antamaan S:lle aikaa muuttua, mutta tosin uskaltaa myös vaatia S:aa muuttumaan. Viestit häneltä olivat todella asiallisia ja hyväsydämisiä. Tuntui hyvältä purkaa tätä paskaa olotilaa S:sta myös hänelle, sillä hän kuulemma tunnisti poikansa teksteistäni. 

Soitin sitten eilen illalla vielä Sampalle ja sanoin, että jos se haluaa vielä mahdollisuuden, niin se hankkiutuu siitä urheiluautostansa eroon. Se sanoi tekevänsä sen pikimmiten! Olin ehkä hiukan -> O_o

Mutta jep jep, se ei hangoitellut vastaan tai mitään. Myönsi että ostos oli päähänpisto ja idiootti sellainen. Ei mikään sellainen hankinta mistä meidän perhe hyötyisi. Ja sille oli yllättäen tärkeämpää meidän perhe kuin se pirun romu! Nyt vaan toivon että se todellakin saa sen auton uudelleen myytyä... Ja se on todellakin myytävä!

Olen ajatellut listata asioita itselleni mihin haluan muutosta, ja läpikäyn sen S:n kanssa. Nämä mahdollisuudet alkavat olla viimeisiä, toivon todella että yhteisymmärrystä löytyy enemmän kuin koskaan aiemmin. Kukapa se haluaisi vähästä luovuttaa omasta ydinperheestään?

Mitta täyttyy

Mua alkaa tietyllä tavalla rassaamaan tämä vanhempien nurkissa kökkiminen! Eihän tämä pidemmän päälle ole mikään ratkaisu. Meillä oli eilen äidin kanssa riitaa tästä tilanteesta. Ei mun vanhemmat ole mua täältä häätämässä tai sanoneet vielä mitään sellaista, mutta mulla itselläni on sellainen olo kuin olisin teiniäiti lapseni kanssa kotona! Kaiken lisäksi kun päästiin tähän ero aiheeseen äidin kanssa, hän alkoi jälleen vähättelemään mua kuinka pienistä (?!) syistä olen Sampasta eroamassa! Ja se sama taas, että mulla ei ole mitään haisua kuinka vaikeaa lasta on yksin hoitaa! Siis anna mun kaikki kestää.....

Loukkaa vaan ihan maan perkeleesti edelleen mun vanhempien vähättely tätä tilannetta kohtaan. Lopulta kun kinataan asiasta ja ne saa mut raivostumaan, he tokaisevat että selvä homma, he eivät halua ottaa osaa eikä arpaa koko tilanteeseen. Että itseppäs valintasi teet ja muuttosi ym ym.! He siis yrittävät tehdä tästä erosta ja S:sta erilleen muuttamisesta kaikin keinoin vaikeampaa. Äiti on muun muassa sanonut etten saa ottaa täältä kotoa sänkyä mukaani uuteen asuntoon (mikä ostettiin itse asiassa minulle kun erottiin ensimmäisen kerran Sampan kanssa ja se vei oman sänkynsä mennessään!), vaan mun pitää nukkua vaikka ilmapatjalla! Lisäksi he eivät halua/heillä ei ole aikaa muuttaa minua, toisin sanoen he eivät vaan halua auttaa koska tilanne on niin epämukava.

Alan käyäd epätoivoiseksi. Mun päivät kuluu pitkälti vauvan ehdoilla, siis minä hoidan hänet kyllä ihan täysin vaikka vanhemmillani olenkin. He käyvät töissä ja äitiä ei juuri kotona näy kun se painaa niin kovasti duunia, isä nyt ei vauvan hoidosta perusta muutenkaan. Silti he jauhavat kuinka en tiedä mitään yksin vauvan kanssa olemisesta?! Nämä ensimmäiset kuusi viikkoa on kyllä ollut melkoista yksin vauvan kanssa olemista, että enköhän tiedä mitä tuleman pitää! 

Jotenkin ärsyynnyn kun ajattelenkaan S:aa. Minä nyhjötän vanhemmillani pian viikosta toiseen vauvan kanssa. Istun Nuutti sylissä suurimman osan päivästä olohuoneen sohvalla imettäen ja seurustellen vauvan kanssa. Parin-kolmen tunnin välein N ottaa päikkäreitä, joko ulkona vaunuissa tai sisällä. Niinä aikoina voin valittaa elämääni tänne blogiin, ottaa itse päikkäreitä, vilkaista itseäni peiliin ja tirauttaa kyyneleen, syödä jotain tai tuijottaa netistä väliin jääneitä tv-ohjelmia. Yleensä tuntuu että ne pari tuntia mitä N nukkuu, kuluvat kuin siivillä, vaikken tekisi mitään! Oma aika on siis todella kortilla, ja S vaan mennä viilettää. 

Tähän äitini sanoo, että en voi tehdä johtopäätöksiä näiden kuuden viikon ajalta! Vauva on kuulemma niin kiinni mussa vielä, että S:n rooli on niin pieni! PIENI?! Vasta myöhemmin kun N kasvaa ja kehittyy isommaksi vauvaksi, niin S voi ottaa enemmän vastuuta vauvasta! En voi uskoa silmiä päästäni kuinka S:n osallistumattomuutta hyväksytään tässä määrin, koko lähipiiri hyväksyy ja ymmärtää keskenkasvuista miestä! Ja toisella kädellä mulle viitataan kuinka minä "lapsi rukka" en tiedä mitään yksin vauvan kanssa olemisesta! Alan olemaan kiukkua täynnä, kuten huomaatte. Alan olla todella kyrsiintynyt tähän vähättelyyn.

Eilen oli jälleen tullut uusi vuokra-asunto ilmoitus. 60 neliön kaksio kaupungin ulkopuolelta, mikä on pari vuotta sitten remontoitu ja sillä on hintaa 495e+17e vesimaksua per nuppi /kk. Melko kallista, mutta asunto on todella siisti, sisältää astianpesukoneen ja parvekkeen. Mun tukirahat riittäisivät ja käteen jäisi päälle 400e, mutta selvitäänkö sillä määrällä kuukaudessa? Huh, miten tuo taloudellinen selviäminen arvelluttaa mua. 

Äitiä varmaan ottaa päähän eniten myös vaan tää rahallinen osuus tässä erossa. Meidän nykyinen asunto kun tuskin maksaa mulle mitään, S hoitaa sähkölaskut ja suurimmaksi osaksi ruuatkin (silloin kun päästään sen kanssa niitä ruokaostoksia yhdessä tekemään!). 

Pelottaa.

Saatanan vappuyllätys

Siis en voi sille mitään mutta mun mielentila ei ole rauhoittunut yön aikana. Olen pohtinut miksi ihmeessä Samppa meni tekemään tuollaisen vedon tässä vaiheessa? En keksi muuta syytä kuin sen, että kerroin antavani hänelle tosiaan tämän kesän aikaa kunnostautua. ELI TOISIN SANOEN hän oletti nyt mun vaan nielaisevan tämän autokaupan, olinhan luvannut antaa hänelle muutaman lisäkuukauden... Voi helvetti sanon minä!

Siis tajuaako se munapää mitään?? Jotenkin tuli niin vahvasti taas sellainen tunne, ettei mulla ole mitään arvoa tässä parisuhteessa. Tai mulla ja Nuutilla! S lässyttää kaikessa jostain vitun tasavertaisuudesta, eikä itse kysele multa mitään tehdessään tuollaisia ostoja?! Ja minä kun kirjoittelin eilen vielä maistraatin lappuihin S:n sukunimen pojalle ja kyselin vielä "lupaa" S:lta laittaa pojalle haluamani kolme nimeä. Nyt en ihmettelekään miksi S:aa ei enään eilen haitannut yhtään pojan kolme nimeä, joista hän aiemmin ei pitänyt ollenkaan! Olin myös mielessäni ajatellut että voisin suostua yhteishuoltajuuteen sitä aikani netistä tukailtuani. Mutta nyt iski taas se raivo, jonka vallassa haluan omia pojan täysin. 

Asiasta tuohon yhteishuoltajuuteen. Lähetin lastenvalvojalle sähköpostia että mua mietiyttää tuo yhteishuoltajuus S:n kanssa kun meillä on niin paljon erimielisyyksiä kaikesta, että mikähän on eron tullessa lapsen kannalta paras vaihtehto. Tai kuinka käytännön asiat lapsen kannalta sujuisivat mutkattomimmin. Sossun tädiltä tuli "tyly" vastaus kuinka hän ei kuulemma ymmärrä mikä yhteishuoltajuudessa minua niin mietityttää, kun hän oletti että kasvatamme lapsemme yhdessä. Ja että yhteishuoltajuus paperit olisi nyt kätevintä kirjoittaa vaan isyyden tunnustamisen yhteydessä. 

Siis onko toi teistä kauheesti informaatiota antavaa??? Me nyt sitten mennään S:n kanssa PE klo 10 aamulla tän tädin luo näiden asioiden tiimoilta, ja S aikoo sanoa haluavansa yhteishuoltajuuden. Mitähän helvettiä mun nyt pitäis tehdä? Onko järkevämpää pitää yksinhuoltajuus jos me kerran tullaan eroamaankin? Miten perustelen sitä, että haluan yksinhuoltajuuden? Lastenvalvoja selkeästi viestissään korosti yhteishuoltajuuden tärkeyttä!

Mutta palatakseni auto asiaan, S käveli muina miehinä eilettäin meille sisään tuttu paskamainen virne naamallaan. Menin sitä eteiseen vastaan poika kainalossa ja kysyin että mikäs helvetin auto se tuo on? Vastaus tuli tietenkin ylimielisestä että "no autohan se." Sen jälkeen äiti tajusi lähteä ulkoiluttamaan koiraa ja isäkin oli sopivasti reissussa, jäätiin siis kolmistaan. Tosin me ei puhuttu seuraavaan kahteen tuntiin mitään, istuttiin vaan hiljaa sohvalla. Minä imetin poikaa ja pidin happaman ilmeeni, S ei sanonut tai tehnyt mitään.

Mun mielestä sen olisi pitänyt avata se saatanan keskustelu siitä autosta, hyvitellä mua ja yrittää selittää itsensä ulos siitä suosta missä se mun mielen sisälläni oli! Mutta EI. Se idiootti vaan istui ja ajatteli varmaan ihanaa urheiluautoansa, mikä olisi nyt sen oma pieni vauva mitä vahata koko kesä! Lopulta kun avasin sanaisen arkkuni liittyen autoon, S:n puolustuslause oli että "sehän on vaan auto!" VAAN AUTO? Kerroin että kyllä mua ihan periaatteestakin nyt ottaa melkosesti pannuun tää touhu. 

Se on ihan oikeesti viime viikot surffailu yömyöhät koneella ja nukkunut sohvalla, eikä oo puhunut mulle mitään ylimääräisiä "muista hommistaan". Mulla on sellanen tunne, että S saa ihan kaiken haluamansa periksi! Sen ei tarvi hoitaa poikaa, sen ei tarvitse olla edes kiinnostunut koko pojan hoitamisesta, se saa olla yksin kämpillä ja nukkua yönsä rauhassa, se saa istua illat pitkät missä haluaa ja datailla yömyöhät, ja nyt vielä ajella uudella munanjatkeellansa ympäri kyliä! Sitten se halusi päättää pojan sukunimen, se halusi päättää pojan etunimen, se haluaa yhteishuoltajuuden... MITÄ VIELÄ?!

S:n isä oli kuulemma ostanut meille kuitenkin kaksi Liberon isoa vaippapakettia. Mitä helvettiä?! Yrittikö se jotenkin S:n puolesta hyvitellä kaikkea tätä  tai omaa viime aikaista toilailuaan kahdella vaippapaketilla mulle? Lohduttaa ihan helvetisti....